Mitä teen 3-vuotiaan kanssa, joka vaatii karkkia ja ryhtyy itkemään, jos ei saa sitä?

Kaikkea ei voi aina saada.

Hellanduudelis sentään...

Ethän kuitenkaan mussuta lapsen edessä karkkia?

Kun lapsi tajuaa, että itku ei muuta mitään, eikä sillä saa edes huomiota osakseen, hän lopettaa. Toimii.

Nyt on kuule viime hetki kasvaa itse aikuiseksi ja ottaa maalaisjärki käytöön!

Jos ei kuitenkaan ole provo, niin älä katsele sitä itkua. Mene pois, tee omia juttujasi äläkä kiinnitä huomiota kiukuttelevaan lapseen.

Minulla ottaa sydämestä, kun lapsi itkee kivusta. Esim. eilen jäi nassikalla sormet oven väliin ja se sattui ihan saletisti. Ai että sieppasi sydämestä!



Sen sijaan nassikan vinkuitku ottaa vaan pattiin ja en todellakaan anna periksi, jos kiljumaan alkaa. Kiljukoon sitten. Koitan selittää pari kertaa, että tuo ei auta mitään, lopetapas jo.. jos ei lopeta, annan huutaa. Siirrän ehkä kauemmas huutamaan, jos häiritsee.

Ai ihan ap:n " sydämestä ottaa lapsen itku" . Joo joo.

Ja sitten ottaa uhmiksen syliinsä, pyytää anteeksi kun pahoitti lapsen mielen (lapsi alkaa itkemään, kun äiti vaikka kieltää heittelemästä tiskikoneen sisältöä lattialle... ) ja lässyttää vaikka miten. Lapsi on ymmärrettävästikin oikea draamakuningas, jolla ei ole mitään tapoja.

Ei ap:n kysymys välttämättä siis ole provo, vaikka niin kovasti toivonkin. Avuttomia vanhempia, jotka on pikkulastensa vietävissä aivan täysin, on valitettavasti olemassa.

Vierailija:

Ai ihan ap:n " sydämestä ottaa lapsen itku" . Joo joo.