Lue keskustelun säännöt.
Minkälainen on FAS-lapsen tunne-elämä aikuisena?
12.07.2007 |
Olen yh ja seurustelin/tapailin vuoden miestä, jolla selviä FAS-lapsen piirteitä. Itsekin oli ne huomannut ja puhuin niistä. Äitinsä kertoi juoneensa konjakkia joka päivä raskauden aikana supistuksia ehkäisemään.
Tämä mies on hankalin tyyppi, jonka tiedän. Silti todella rakas ja ihana jos haluaa. Muuten todella arvaamaton ja masentunut. Melkein joka viikko ilmoitti jättävänsä minut, mutta 5 minuutin päästä valtava anteeksi pyyntöjen määrä ja luja usko tulevaisuuteen. Emme asuneet yhdessä. Kun hän oli kotonaan, hän oli vain ahdistunut ja työpäivän jälkeen otti unilääkkeitä ja kävi heti nukkumaan kun ei kestänyt yksinäisyyttä. Koin etten voi jättää häntä vaikeuksiensa kanssa, ja aina suostuin jatkamaan seurustelua. Nyt tuntuu, että olin ovimatto, jolle sai valittaa mitä tahansa. Hän lateli törkeyksiä ja ilkeyksiä. Ja sitten kuitenkin osasi olla taas niin hurmaava. Hyvän ammatin oli hommannut itselleen, joten älyäkin on.
Koen edelleen, että hän oli todellinen sielun kumppanini. Kun tapaamme tai soitamme silloin tällöin, itku kuristaa kurkkua. Miksi ihmeessä tässä ihmisessä täytyy olla kaksi niin erilaista puolta? Ehkä hän feikkasi ja näytteli psykopaatin tavoin ne tunteet ja läheisyyden?
Eli hänellä on sellaiset selkeät silmäpoimut. Mitä muita FAS-piirteitä aikuisessa voi nähdä? Olen tullut siihen tulokseen, että tämä tunne-elämän tasapainottomuus johtuu tuosta FAS-hommasta.
Kommentit (6)
Voihan olla että FAS-lapsilla on yleisempää aivokemialliset muutokset jotka altistaa narsismille. Onko mies lisäksi rikkinäisestä perheestä? Rajoja ollut lapsena liian vähän tai liian ankarasti?
Tämä minun sielunkumppani on toisaalta niin mahtava ihminen. En ole ketään rakastanut kuten häntä. Itsekään en voi sanoa olevani kovin vakaa ihminen mutta hän oli aivan kuvailemasi kaltainen eli henkisesti väkivaltainen ajoittain. Toisaalta molemminpuolinen rakkaus oli/on suurta. Sellaista yhteenkuuluvuutta en ole kokenut kenenkään kanssa. Meilläkin oli noita " en enää välitä, aion jättää sut" -juttuja ja sitten kuitenkin rakasti niin että sydän leimahteli.
Itseni pelastus oli nykyinen mieheni. Hän tavallaan haki minut tilanteesta pois ja nyt olen ymmärtänyt että vaikka sen sielunkumppanin kanssa oli silmitön yhteenkuuluvuus ja palavat tunteet niin kyllä tämä nykyinen turvallinen, vakaa ja henkisesti täysin terve mies on ehdottomasti minulle se oikea! Tarvitsen elinkumppanikseni juuri hänenlaistaan vahvaa ja turvallista, vastuunsa kantavaa miestä. Ymmärrän että esim perheenpyörityksestä ei olisi tullut mitään tuon sielunkumppanin kanssa.
Mieti tarkkaan. Tiedät millainen hän on. Sinun pitää itse olla todella vahva jotta jaksat. Hän ei tule muuttumaan, toista ihmistä et voi muuttaa. Mieti jaksatko itse ehkä lopun elämäsi häntä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
piirteisiin. Kyse voi yhtä hyvin olla jostain muusta mielenterveyden häiriöstä (esim. jonkun luonnehäiriön piirteistä, bipolaariudesta tms.) tai sitten ihan vain tavallisesta ja arkisesta kusipäisyydestä.
Itselläni on myös taipumus langeta hankaliin tyyppeihin. Kaikki kumppanini ovat olleet tavalla tai toisella vaikeita, nykyinen mieheni onneksi sieltä lievemmästä päästä. Edelleen minulla on hyvinkin vaikeita ja kusipäisiä ihmisiä läheisinä ystävinä ja ymmärrän kyllä, että hyvinkin vaikeat ihmiset voivat olla todella viehättäviä ja joskus niitä lähes parhaita.
Jokainen tietysti tekee itse valintansa, kenen kelkkaan lähtee ja ymmärrän hyvin, että joku valitsee kumppanikseen vaikean ihmisen ja se on ihan ok, kunhan ei elättele mitään illuusioita, että voisi muuttaa toisen ja jos on varma, että pystyy seisomaan omilla jaloillaan toisen vaikeudesta riippumatta ja pärjäämään. Sinä kuitenkin sanoit olevasi yh, sinulla on siis vastuu muistakin kuin itsestäsi ja suoraan sanottuna minusta sinulla ei ole oikeutta altistaa lastasi/lapsiasi elämään samassa perheessä tuollaisen henkilön kanssa. Sinä et voi tuota miestä muuttaa ja jos eläisitte yhdessä, on varmaa, että miehen käytös haavoittaisi lapsiasi ja sellaisten valihntojen tekemiseen sinulla ei ole oikeutta. Joten luovu samantien kaikista ajatuksista yhteisestä tulevaisuudesta ja keskity elämään yksin tai vapauttamaan sydämesi jollekin kunnollisemmalle miehelle.
vaan ihan keskittymiskyvyssä ja älykkyydessä ja vastaavissa kognitiivisissa jutuissa. Tunne-elämään voi monilla tietysti vaikuttaa, se, että monet ovat eläneet ison osan lapsuuttaankin epävarmoissa oloissa. AP:n mieshän ei kuitenkaan sitä ole.
Tässä ap:n kertomassa tapauksessa kuulostaa kyllä ihan vain siltä, että mies on keksinyt tavan syyttää omasta kusipäisyydestään ja saamattomuudestaan jotakuta muuta, eli äitiään. Silti Fas tai FAE ei poista aikuisen yksilön omaa vastuuta omasta käytöksestään. Itsekin pitää yrittää ja useimmat vaikeastikin haasteelliset ihmiset pääsevät yrittämisellä johonkin tuloksiin itseään hillitessään jne. Loput päätyvät vankilaan.
" En ole ketään rakastanut kuten häntä." clip clip " Toisaalta molemminpuolinen rakkaus oli/on suurta. Sellaista yhteenkuuluvuutta en ole kokenut kenenkään kanssa."
Juuri tätä tarkoitan!! Olen muutamilla treffeillä käynyt, jotta saisin hänet unohdettua. Mtta eihän siitä mitään tule, koska kenekään muun kanssa en voi kokea samanlaista yhteenkuuluvuudentunnetta. Olin lasten isän kanssa yhdessä lähes 10 votta, enkä koskaan kokenut mitään yhtä suurta yhteyttä. (Olin jo eronnut kun tapasin tämän sielunkumppanini.)
Mutta oikeassa olette, hän on ollut koulukuraattorin asiakas jo ekaluokalta lähtien. Ja nyt kieltäytyy masennuslääkkeistä ja terapiasta. Joten mitään muutosta ei ole luvassa, vaikka usein hän sanoi uskovansa meidän parempaan tulevaisuuteen.
Kiitos tuosta FAS-FAE-homman selvityksestä. Lapsuudesta... tosiaankin, ihan kuin 3 (?) kirjoitti, vanhemmat eronneet, äiti äärimmäisen lepsu lellijä, isä superankara ja pelottava. Mutta hänen sisaruksensa ovat kuitenkin tasapainoisia ja tunnollisia ihmisiä. Ehkä sisarukset reagoivat lapsuuden vaikeuksiin eri tavalla?
Tässähän ei sinäänsä ole minun valinnastani kyse, sillä mies ei halua kanssani enää olla. Mutta minun valintani olisi siirtyä eteenpäin ja unohtaa kaipaus. Minulla on lapsia ja heihin kohdistuva arvostelu oli myös säälimätöntä. Tosin hän valitti niistä vai minulle, ei suoraan lapsille. Mutta jos olisimme yhdessä asuneet, olisi arvostelu varmasti päässyt havoittaman myös lapsia. Ymmärrän kyllä että arvostelu oli kohtuutonta, ja hävettää etten enemmän puolustautunut lapsiini kohdistuvista syytöksistä. Tuntuu kuin olisin pettänyt lapseni, vaikka nämä solvaukset tulivatkin vain kahden kesken minulle. Ja en siis väittänyt vastaan ja sanonut hänen olevan väärässä, vaan hiljaa nieleskelin kyyneleitä. Ja varmasti jo tässä tapailussakin se heijastui lapsiin, että jouduin koko ajan olemaan tavallaan sovittelija molempiin suuntiin. Yritin hyvitellä lapsille ja yritin hyvitellä miehelle, että kaikki olisivat tyytyväisiä. Todella raskasta.
Huh, järjellä tiedän, että näin on parasta eikä yhteistä tulevaisuutta ole, mutta silti ikävä ja kaipaus ei ota asettuakseen. Mutta tietenkin se laantuu ajan kanssa. Silti en usko, että voin koskaan unohtaa näitä tunteita. Ja salaa vielä toivon hänen ' parantuvan' . Hänelle en sitä tunnustaisi.
ap
Minäkään en ole Häntä pystynyt kokonaan unohtumaan. Ajoittain en ajattele juurikaan häntä mutta joskus tulee aikoja että menee useampi päivä aivan " pökkerössä" kun häntä vaan mietin jos olen vaikka hänet nähnyt jossain tms. Ikävä on sellaisen näkemisen jälkeen hetken aikaa lähes sietämätön. Yleensä kuitenkin tosi kivasti menee ja todella tiedostan että oma mieheni on minulle hyvä. Mieheni tietää tuosta sielunkumppanista ja hyväksyy senkin että joskus haikeana haikailen. Aivan uskomaton, hyvä, kiltti, ihana mies, tuo oma mieheni! Enää en itsekään halua pilata mitään mitä minulla nyt on mutta joskus tulee se suuri yhteenkuuluvuuden tunne ja ikävä ja kaipuu. Mutta menee ohi. Ehkä pari kertaa vuodessa tulee se kaipuu. Muuten porskutan onnellisena arkeani perheeni kanssa.
Sinä kun olet sinkku niin jos hänelle sopii niin mikäpä estää teitä viettämästä joskus vaikka öitä yhdessä jos hänellekin sopii ;) molemmat tietäen ettei siitä sen pidemmälle edetä. Tai jos se on henkisesti liian raastavaa (en osaa sanoa koska itselläni meni pakon vuoksi suhde kokonaan poikki sielunkumppaniin mieheni vuoksi kun aloimme seurustella).
Jos helpommalta tuntuu niin ehkä sitten kannattaa ottaa vaan reilusti etäisyyttä ja jos kaipuu iskee päälle niin tiedostaa että se menee ohi.
Voimia!
Eikös ole kuitenkin tavallaan kiva että on tavannut sellaisen ihmisen jonka kanssa on niin mahtava henkinen yhteys? Toiset kun ei edes usko sellaiseen.
-3-
kiitti etukäteen!