Abortin fanaattiset kannattajat.
Miksi ette tunnu ymmärtävän että on paljon ihmisiä jotka eivät hyväksy aborttia ja tulevat opettamaan näin myös lapsillensa? Miksi meitä lapsen elämää puolustavia pidetään jonain lähestulkoon hirviöinä?
Kommentit (8)
Olisitko sinä todellakin halunnut syntyä perheeseen, jossa sinua ei ole haluttu yhtään, jätetään heitteille, lyödään ja sorsitaan ja jopa raiskataan vanhemoien silien edessä vanhempien kavereiden toimesta?
Vai oletko tyytyväisempi siihen perheeseen mihin synnyit?
Mielestäni jos joku ihminen kykenee tekemään abortin sen takia ettei halua juuri sitä lasta, niin ei ole kaukana etteikö pystyisi tekemään sille synnyttyään jotain kamalaa.
Epäselvästi kirjoitin ekan lauseen.
Abortin kannattaja on oikeassa ja vastustaja väärässä.
mutta asiaa monesta näkökulmasta katsova kylläkin. On siis nähnyt tai kokenut todellisen tilanteen. Vastustajat vastustavat asettumatta kenenkään muun kuin omaan asemaansa.
joskus se abortti on miljoona kertaa parempi vaihtoehto kuin synnyttää lapsi Pahaan perheeseen.
ja sanaa fanaattisuus käyttäisin tässä tapauksessa vain todella sairaasta persoonasta. Kyllä tämän valinnan eteen joutuneet ovat sen päätöksen seurauksia joutuneet varmasti todella kipeästi punnitsemaan, ja jopa toimineet omaa aiempaa ' moraaliaan' vastaan todellisuuden lyödessä kasvoille. Fanaattista kannattajaa siis tuskin koskaan löydät mistään muualta kuin mielisairaalasta, mutta fanaattisuus sinne toiseen suuntaan on aika silmiinpistävää.
Elämää puolustava on fanaattinen, mutta päinvastoin ajatteleva ei koskaan .
oikean ratkaisun.
Nimeän fanaattiseksi myös sen, joka haukkui täysimetykseni täysin epäonnistuneeksi, kun lapseni sai kerran luovutettua maitoa. Ja vieläm todella vahvoin sanankääntein.