Paremmat ja huonommat ihmiset, miten määrittelet ketkä kuuluvat mihinkin " kastiin"
Kommentit (12)
korostan että kyse on mun omasta luokittelusta eikä välttämättä mitenkään yhtenevä todellisuuden kanssa.
no, paremmat ihmiset
-kantavat vastuunsa
-pyrkivät tasapainoon itsensä ja elämänsä kanssa, eivät syyttele muita vastoinkäymisistään tms.
-ovat rohkeita rakkaudessa, uskaltavat kantaa vastuunsa myös parisuhteessa
-uskaltavat olla ystävällisiä, avoimia ja auttavaisia
huonommat ihmiset
-kohtelevat lapsiaan kaltoin
-käyttävät hyväkseen muita
-sortuvat tekemään tällaisia vertailuja.
jotka eivät ota mitään vastuuta esim itsestään. eivät kouluttaudu tai hanki/ota vastaan töitä vaan elävät muiden kustannuksella, ajautuvat rikoksen tielle jne. valittavat vaan omaa tilannettaan tekemättä asialle mitään ja valittavat kuinka paska valtio on jne.
rehelliset
työssäkäyvät
älykkäät
hyvän yleistiedon ja sosiaaliset taidot omaavia
omistusasunto
hillitsevät itsensä ja tunteensa
huonommat:
rikolliset
epärehelliset
kaupungin vuokra-asunto
kirpparikävijät
huono yleissivistys
fleece-asut
alkoholi ei kuulu millään tapaa elämäämme paitsi naapurit lähellä olevassa omakotitalossa ryyppäävät ja tappelevat useasti joka hieman häiritsee.
Paremmat:
- rehelliset
- suvaitsevat
- anteliaat
- harkitsevat kuluttajat
- hyväntahtoiset
- ahkerat
Huonommat:
- valehtelijat
- epärehelliset
- rasistit
- homofoobikot
- huono-osaisia huonoina ihmisinä pitävät
- hyväosaisia huonoina ihmisinä pitävät
- pihit (sellaiset, jotka eivät voi antaa omasta ylimääräisestään muille)
- kerskakuluttajat
- laiskat
muutamasta listauksesta tuli ilmi se, että jokainen meistä on epätäydellinen. Löysin itseeni sopivia argumentteja (nuo edellä esitetyt eivät tietenkään ole mikään totuudentorvi) molemmista listoista. Olen varmaanki hyvä-huono-ihminen.
Vierailija:
muutamasta listauksesta tuli ilmi se, että jokainen meistä on epätäydellinen. Löysin itseeni sopivia argumentteja (nuo edellä esitetyt eivät tietenkään ole mikään totuudentorvi) molemmista listoista. Olen varmaanki hyvä-huono-ihminen.
Esimerkiksi Britney Spears voi olla nykyään vaikka kuinka rikas, niin kyllä hän on silti aina ja ikuisesti rahvasta.
Siinähän lasten tulevaisuuttaa laadittiin perheen tulojen mukaan ja puhuttiin lasten luokkayhteiskunnasta. Asiantuntijat dramatisoivat, kuinka kireä taloudellinen tilanne ajaa välittömiin lastensuojelumenohin, alkoholismiin ja mielenterveysongelmiin. Jotenkin siinä ohjelmassa unohdettiin vanhempien rakkaus lapsia kohtaan ja minusta ihan onnelliset, tasapainoiset lapset??? Lapsella on mielikuvitusta ja varmasti ei onneaan arvosta sillä tavalla materian kautta kuin aikuiset!
Mielestäni pohjanoteeraus oli vetää mukaan kansanedustajan avustaja, joka asuu luxustalossa ja on ihan tavallinen, monilapsisenperheen äiti, jonka elinolosuhteen muistuttavat normaalin lapsiperheen arkea:D Lapset eivät edes kokeneet itseään köyhiksi;)
Vierailija:
rehelliset
työssäkäyvät
älykkäät
hyvän yleistiedon ja sosiaaliset taidot omaavia
omistusasunto
hillitsevät itsensä ja tunteensahuonommat:
rikolliset
epärehelliset
kaupungin vuokra-asunto
kirpparikävijät
huono yleissivistys
fleece-asut
Meidän lapset on jo kauan aikaa sitten keilletty leikkimästä fleece-asuisten vuokratalolaisten kanssa!
alhainen koulutustaso:kunnianhaluttomuutta,passiivisuutta,ehkä hitunen laiskuutta
Juo,tupakoi jne: elämänhallinta kateissa, en halua tuttavapiiriini
varrella on talo, jossa asuu mies yksin. Hänellä ei ole juoksevaa vettä eikä sisävessaa, ei työtä eikä varmaan kovin paljon rahaakaan. On alkoholistoitunut, syrjäytynyt ja yksinäinen. Minun käy häntä sääliksi. Hän on mielestän huono-osainen, mutta ei huono ihminen. Itseäni pidän hyväosaisena, koska minulla on hyvä koulutus ja unelmien työ, jota rakastan yli kaiken. Olemme terveitä koko pehe. Silti en ajattele, että olisin ihmisenä parempi kuin joku toinen.