Lue keskustelun säännöt.
G: Kateus vie kalatkin vedestä?
16.10.2006 |
Kysymys kuuluu: kadehditko kaikkia tuntemiasi ihmisiä ketä mistäkin syystä, vai kadehditko vain yhtä, kahta sekä joitakin julkkiksia?
Itse olen huomannut, ettei niin reppanaa tyyppiä olekaan, ettenkö jotain kadehdittavaa hänen elämästään löytäisi! Tämä saattaa tietysti olla vain omaa tarkkanäköisyyttäni, enkä kyllä haluaisi keneltäkään mitään hyvää pois, vaan haluaisin vain että minullakin olisi sitä samaa hyvää.
Bonuksena kakkoskysymys ahkerille: häpeätkö sitä, että kadehdit?
Minä en, vaan kadehdin täysin avoimesti tyyliin: " toi on ihanaa, mäkin haluan tollasta!"
Kommentit (6)
En ole hoikka enkä kaunis enkä rikas, mutta mulla on niin paljon kaikkea muuta elämässäni, josta olen onnellinen ja ylpeä.
Kateus on mielestäni maailman turhin tunne, siitä ei saa yhtään mitään, se vaan kuluttaa voimia ja aiheuttaa pahansuopuutta.
AIna välillä jos tulee sellainen kateuden pistos, niin ryhdyn tarkastelemaan kateuteni kohdetta, ja mietin, että haluaisinko oikeasti vaihtaa hänen kanssaan osia? Haluaisinko koko hänen elämänsä ja luopua kokonaan omasta elämästäni. KErtaakaan en vielä ole halunnut.
PS. mun mielestäni tuo ap. kuvailemasi " avoin kateus" ei ole sinänsä mitenkään paha asia, ehkä siinä on mukana sellaista, että olet iloinen sen ihmisen puolesta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen lapseton ja miehetön sinkku, lähempänä neljää- kuin kolmeakymmentä. Nyt on alkanut iskeä pelko, että oikeasti jään tässä elämässä yksin. Ja kauhukseni huomaan olevani todella kateellinen perheellisille! :-( Tutuille, työkavereille, ihan tuntemattomille perheille joita kadulla näen. Tämä ei ole enää normaalia. Samoin itken itsesäälissä jos vaikka jossain leffassa joku menee naimisiin. " Miksen minä saanut kokea noin suurta rakkautta...?"
Ja elämäähän on periaatteessa jäljellä vielä monta vuotta, puolet. Mutta kun ei sitä haluaisi yksin viettää elämäänsä. :-(
En mä niiden julkisuutta haluaisi, mutta edes osan rahoista jotta voisi vaikka jäädä hoitovapaalle ja ostaa uuden auton ja asunnon eikä aina tarttis kitkutella.
olen pikemminkin iloinen onnelisten ja onnistuneiden ihmisten puolesta. Haluaisin itse samaa, mutten silti kadehdi. Näin pääasiassa siksi että en usko toisten onnen ja menestyksen olevan itseltäni pois.
Sen sijaan huomaan että monilla tuollaisia tunteita on.
Levitän oman paikkakunnan lääkäreistä ilkeitä lapinlisällä höystettyjä juoruja, vaikka lääkäri ei oikeasti olisi tehnytkään mitään väärin. Tiedän että toimin itse väärin mutta en pysty lopettamaan tätä.
En montaa, mun kaverit on melko samassa tilanteessaa kuin mä itse, joten en näe syytä kadehtia.