G: Piditkö oman sukunimesi naimisiin mennessäsi? Miksi/miksi et?

koska se on kaunis nimi. Oma nimeni olisi ollut myös kaunis, mutta jotenkin oli aivan selvää, että perheellä on yksi yhteinen nimi. Kaksoisnimeä en edes miettinyt, vaikka moni sitä ehdottikin.



Kauniita sukunimiä on oikein kerääntynyt meidän sukuihimme, jos niistä pitäisi valita omaksi joku muu kuin nykyinen nimeni, joutuisin todella vaikean valinnan eteen. Varmaan vahvimmilla olisi isäni äidin tyttönimi, koska tiedän, että sille nimelle ei ole jatkajaa mummun veljenpojan jälkeen.

Tapa yleistyi vasta 1900-luvulla.



Jotenkin tuntuu, että ihmisillä on kauhea tarve selitellä sitä, miksi ovat vaihtaneet nimensä, vaikka monilla se on pohjimmiltaan selvästi vain normatiivinen ratkaisu ja tottumuskysymys, että naisen " kuuluu" olla se, joka nimensä vaihtaa. Muutenhan todennäköisesti olisi niin, että miehet ottaisivat huomattavasti useammin naisen sukunimen naimisiinmenon yhteydessä.



Erityisen koomista on, että oma nimi vaihdetaan miehen nimeen, koska a) oma nimi on niin tavallinen ja miehellä harvinaisempi, jolloin ei ole enää " se tavallinen virtanenkorhonenlahtinen" tai koska b) oma nimi on niin harvinainen ja vaikea, ettei kukaan siitä oikein ota selkoa, jolloin on mukavaa tulla virtanenkorhonenlahtiseksi.

Otin miehen sukunimen. Minusta sen vaan kuului mennä niin, kun naimisiin mennään. Ollaan kyllä muissakin asioissa aika... höh, perinteisiä :)

koska olin 30 vuotta ollut sillä nimellä, enkä osannut yhtäkkiä vaihtaa sitä joksikin muuksi. Miehen nimessä ei sinänsä mitään vikaa ja lapsemme ovat hänen nimellään. Hyvin toiminut näin. Mutta en tietenkään näe mitään vikaa myöskään siinä, että nainen ottaa miehensä nimen. Kaikki tavallaan.

On niin hankala nimi.

Miehen sukunimi aika harvinainen ja kaunis, oli helppo valita se nimekseni. Identiteettini on kasvanut nyt tähän nykyiseen nimeen, en vaihtaisi, vaikka eroaisin miehestäni.

ja haluan ehdottomasti että minun lapsilla ja mulla on sama nimi.

Ainoat hämmingit vuosien varrella on, kun mua kutsuttiin tyttären nimellä (sama sukunimi->vaimo-logiikalla) virastoasioissa ja kerran, virastossa taas, virkailija vänkäsi, että siis AVOmiehesi? Ei, kun olemme naimisissa. Mutta teidän sukunimet?? Hei, news flash, ei oo pakko olla sama sukunimi!



Ei vaikuta perheen yhteenkuuluvaisuuteen millään lailla.

Pidin oman sukunimeni. Miksi ihmeessä olisin siitä luopunut? Eikö avioliittoon muka voisi mennä omana itsenään? Onneksi nykyään voi. Vanhan nimilain aikaan en varmaan olisi naimisiin mennytkään. En myöskään pyytänyt miestäni vaihtamaan nimeään. Täysin absurdi ajatus. Lapsilla on miehen sukunimi, koska se on suomenkielinen (minulla ruotsinkielinen) ja sopi paremmin nimiin joita lapsille kaavailimme.

mielenkiintoinen ketju, tämä. voisin ottaa miehen sukunimen (erittäin harvinainen, vain 3 kpl suomessa) mutta se on vaikea lausua ja tavata. toisaalta se sopisi luonteeseeni joka on vähän vaikea..



oma sukunimeni on kaunis, mutta tavallinen. yhdysnimeä en todellakaan halua, ne ovat todella teennäisiä!

syynä se että pienellä paikkakunnalla jossa asumme ja josta mieheni on kotoisin, sukunimellä ON merkitystä, se kertoo mihin perheeseen kukakin kuuluu ja mistä on kotoisin, ihmiset todella " tunnistaa" nimestä. Tyttönimeni ei kertonut paikallisille oikeastaan mitään, paitsi tietysti sen että en ole täkäläisiä. ITse asiassa minua kutsuttiin mieheni nimellä jo enne naimisiin menoa, joten miehen sukunimen ottaminen vain selvensi asioita; minut on nyt helpompi lokeroida ;)



En koe nimeä itse mitenkään identiteettikysymykseksi, nimi on alunperin ihmisen tunnistamista varten. Itse kyllä tiedän kuka olen vaikka nimi olisi mikä.

Halusin, että perheellä on sama sukunimi ja minusta miehen nimi on siihen parempi kuin äidin. Yh:llä tai epävakaassa suhteessa elävillä ehkä toisin.



Nimihän se vain on, ei identiteetti siitä riipu (jos se on siis kunnossa).

a) halusin, että koko perheellä on sama sukunimi

b) oma sukunimeni on ns. tusinasukunimi ja -nen-päätteinen

c) miehellä on kiva ulkomaalainen sukunimi joka ei ole vaikea lausua suomalaisittainkaan

Mutta tiesin jo silloin, että kyseessä on väliaikainen ratkaisu ja eroaisimme todella pian. Lapsilla kuitenkin oli isänsä vähemmän kamala sukunimi. Eron jälkeen lapset ottivat (omasta aloitteestaan) minun sukunimeni.



Toisella kierroksella otin mieheni sukunimen ja lapset jatkavat minun tyttönimelläni. Hei, nimi se vaan on ja ainahan se voi vaihtaa, jos ei omastaan pidä. ;)

28 vuotta tämännimisyyttä takana, en nähnyt syytä vaihtaa. Mies halusi pitää omansa, koska suku on kovin pieni. Jos saamme lapsia, on tiedossa pitkiä keskusteluja lapsen sukunimestä, minä kun olen kovin yksipuolisesti pitänyt ihan selviönä, että minun nimi on myös lasteni nimi - ja samoin on mieheni. Saapa nähdä.

tärkein syy oli se, että perhe-identiteettini olisi kärsinyt jos koko perheellä ei olisi samaa nimeä.



ja koska oma nimeni oli ruma ja halusin siitä eroon, valitsimme yhteiseksi nimeksemme juuri miehen sukunimen.

Vieläpä niin, että kumpikin sukunimistäni on eri kulttuureista ja ihan erilaisia.



Syyt?



En osannut päättää. Ihan vaan ja ainoastaan tuo. En tavallaan tahtonut antaa oman nimen vaan mennä, kun se tuntui niin isolta osalta mun omaa identiteettiä, mutta samaan aikaan tahdoin myös kuulua nimenikin osalta mieheni sukuun ja kulttuuriin.



En kyllä oikein koskaan käytä tätä virallista kaksiosaista sukunimeäni, vaan Suomessa olen edelleen tyttönimelläni (passissakin on vain se) ja kotimaassamme olen miehen nimellä... Ei ole ollut ongelmaa.

Ja kyllä harmittaa jollain tavalla, miehellä tavallinen sukunimi ja omani olisi ollut " harvinainen" alle 200 kappaletta niitä...

Mutta halusin että meillä kaikilla olisi sama sukunimi ja minun ja miehen sukunimet ei olis sopinut yhteen... tai oishan ne kyllä siihen olis tottunut.

Ja sillon olin vielä nuori ja toisten sanomiset vaikutti asiaan... Mutta kyllä harmittaa nyt kun oisin kuitenkin molemmat voinut ottaa.

Eihän sitä miehen sukuun koskaan kuulu kuitenkaan. Toisekseen, tykkään sukunimestäni. Ei ole superharvinainen, muttei yleisimmästä päästäkään. Merkitys on kaunis.

Omsukunimeni on harvinainen mutta älyttömän ruma. Kiitollisena otin uuden nimen. Ja kun lapset olivat jo miehen nimisiä olen huomannut selittelyjen vähentyneen kun olen lasten kanssa saman niminen.



Parhaimmissa tapauksissa (vielä erinimisenä)lapsen luokkakavereille jaetussa listassa minun nimen perään oli merkitty (maijan äiti). Siis muilla ei tuota lukenut.

mutta lapselle valitsimme miehen sukunimen, koska se on kaunis ja helppo (esimerkiksi kuulla oikein ja käyttää ulkomailla). Nyt sitten puntaroin, pitäisinkö nimen, jonka olen saanut isältäni vai ottaisimmeko yhteiseksi sukunimeksi mieheni nimen. Tämä on puhtaasti esteettis-käytnnöllinen kysymys.