En ole/halua olla enää sellainen, millaisena mieheni minut tuntee

Tietenkin sitä muuttuu koko ajan. Mutta musta tuntuu, että en kertakaikkiaan enää jaksa olla enää sellainen... mitenkähän sen nyt oikein selittäisi. Tunnen olleeni jotenkin kevytkenkäinen jopa mieheni suhteen. Oikeastaan olen melko lailla vakavampi ja ihan hyvä tyyppi. En vain oikein osaa näyttää sitä miehelleni. Ehkei hän oikein ole huomaa jäädä kuuntelemaan sitä mikä olen? Joskus kaipaan niin kovasti, että hän vain katsoisi minua vakavasti ja kuulostelisi minua. Kuuntelisi minua. Mutta yleensä hän ei huomaa katsoa minuun, jos katsoo, katsoo kuten koiranpentu... en kaipaa koiranpennun katsetta.



Mitenkähän tän selittäisi miehellekin. Olen joskus koettanut... mutta se katse, jolla en halua itseäni katseltavan, tulee sieltä aina jossain vaiheessa.