IHMETTELEN lapsiperheiden sisustusaiheisia blogeja!!! Onhan se

Tulee jotenkin olo siitä, että koko elämä on suurta lavastusta tuota blogia varten.



Tai sitten näitä on enemmänkin, annapa vinkki tai linkki, niin uppoudun illusioon!

Itseäni välillä korpeaa mammojen perhe-elämäblogitkin. Kaikki synttärit ja joulut ja muut on niin viimeisen päälle värkätty, muumitalon muotoisine piparkakkutaloineen ym. ym., vaatteet sävysävyyn ja kaikki muukin ah niin täydellistä. Tulee mieleen, että ketä siinä yritetään vakuuttaa, itseä, sukulaisia vai oletetun kateellisia tuttavia.



Joo, enkä ole itse mikään sääliö, meidän lapset, kodit ja juhlat ovat ihan kuvauksellisia nekin, mutta en vaan koe tarvetta niitä niin perinpohjaisesti esitellä, en blogissa, en keskustelupalstoilla tai meililistoilla. Riittää ihan se, että nautin asioista itse.

juuri tuollainen kuvailemani tunne siitä tuli, että kaikki asiat tehdään sen takia että saadaan sitten kauniita kuvia niistä asioista. Näitä taitaa olla netissä useampiakin tällaisia perheenäitien blogeja. Ei sinänsä mitään pahaa näissä, mutta toivottavasti ihmiset sitten oikeasti olisivat onnellisia ja tyytyväisiä elämäänsä, eikä kävisi niin, että sisäinen maailma jää tyhjäksi, kun kaikki onkin vain pintaa.



ap

En olekaan niitä noin tosissani ottanut. Olen ihan vaan ihaillut kivoja kauniita kuvia ja ehkä vähän ihmetellyt miten joku viittii ja jaksaa. En ole asialle sen enempää aikaani uhrannut vaan nauttinut toisten näkemästä vaivasta ;) Oliskohan niillä tyypeillä esim. joku ylivilkkausongelma ja purkavat sitä sitten ylenmääräiseen touhottamiseen?

Mulla on alkanut Annun ja Liinun myötä, ja sitä kautta löytänyt uusia blogeja kommentoijien nimillä. Aluksi nuo ihastuttivat (just tämä tanskalaistyylinen sisustus ym.), mutta nyt on alkanut pikemminkin ärsyttää se, että koko elämä on vaan sisustamista. Tai siltä se ainakin vaikuttaa.

Täydellisyyteen pyrkiminen kai siinä ärsyttää. Kiiltokuvamaisuus.

Eikä siinä mitään, minäkin kyllä mietin, miltä meillä näyttää. Mutta en voi tajuta tuollaista landeromantiikkaa, yök.

Mutta jotenkin ihmetyttää kommenttisi.

Siis yleistäminen tuon maalla-asumisen ihanuudesta, mustikkapiiraista yms. Me asumme maalla, vanhassa hirsitalossa, kunnostamme kun kerkiämme. Olen kotiäitinä, arvostamme enemmän muita arvoja kuin rahaa ja oravanpyörässä juoksemista, siksi muutimmekin maalle. Meillä paistuu tälläkin hetkellä raparperipiirakka leivinuunissa ja karjalanpiirakat on menossa seuraavaksi uuniin.



Meillä tosi lapset kulkevat nassut ravassa ja sormenaluset mullassa, tukka takussa kierrätysvaatteissa, valokuvia emme juurikaan muista ottaa ja meidän sisustus on mitä on ;)



Mutta silti.. Elämme unelmaamme, kolhuja olemme kokeneet.

Antaa kaikkien kukkien kukkia, jookos?

Ja aika yleistystä tosiaan Ap:lta. Me asumme vanhaa asemarakennusta perheeni kanssa, ja meillä on kyllä juuri tuollaista idylliä kun kuvailit ja mitä nro 8 kuvaili myös :) Eihän ole mitenkään toisiaan poissulkevia asioita tuo vanhassa talossa asuminen ja elämän realiteetit.

Itseäni ihmetyttää suuresti kaikki lastenvaateblogit joissa perheen lapset kuvataan jokaikinen päivä nettiin, kerrotaan vaatteiden ostopaikat jne. Tulee sellainen olo, että : "Apua! Kuka näiden lasten puolta pitää kun he eivät itse siihen kykene?"



Siis onhan se älytöntä ja jotenkin ihan kipeää, että lapsi kuvataan omilla kasvoillaan nettiin joka päivä? Kuka meistä aikuisista moista haluaisi? Eipä näissä blogeissa äitien ja isien kuvia näykään. Lapset esitellään koko maailmalle, mutta itsestä ei haluta paljastaa kasvoja, nimestä puhumattakaan. Lapset ovat vapaata riistaa=( Parhaimmissa (lue pahimmissa) blogeissa sitten esitellaan kaikki muutkin suvun lapset, itse tietysti piilossa pysytellen.



Sairastahan se on kun maailma jää pyörimään yhden asian ympärille. Mahtaa olla maailmanloppu kun joku aamu ei vaatekaapista enää löydykään yhtään uutta vaatekappaletta tai ihanan retroa yhdistelmää? Tai kun uhmakas pojanviikari ilmoittaa, että hänhän ei enää froteeshortseissaan poseeraa kesken leikkien......

Kieltämättä minuakin aina välillä kauhistuttaa kaiken maailman sisustus- ja tyyliblogit (etenkin nuo viimeksi mainitut, joista kymppikin puhuu). En oikeen voi ymmärtää, että jotkut äidit laittavat niin kohtuuttomia raha- ja energiavaroja lasten pukemiseen, ja sitten tosiaan kuvailevat lapsiaan (tai niitä asustekokonaisuuksia) ja esittelevät niitä PÄIVITTÄIN netissä. Onhan se aika, ööööh, friikkiä.



Mutta toisaalta; harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita on niin erilaisia. Kukaan ei ihmettele vuorikiipeilijää, joka panostaa kaiken vapaa-aikansa ja rahansa harrastukseensa vaeltaa maailman huipuille, ja sitten kuvailee sieltä upeita näkymiä ja laittaa niitä nettiin johonkin pallontallaajiin, vai missä nämä ihmiset nyt käyvätkään. Tai jotain sivistynyttä lukutoukkaa, joka lukee kirjan päivässä ja arvostelee sen sitten netissä. Nämä harrastukset kun ovat muka jotenkin hienompia ja ylevämpiä kuin sisustaminen tai vaatettaminen...



Minäpä kysyn, että mitä eroa on estetiikan kaipauksella ja ihailulla, jos se kohdistuu taiteeseen tai luonnonmaisemiin verrattuna siihen, jos se kohdistuu vaikkapa sisustukseen tai vaatteisiin? Samalla tavalla ulkoista estetiikaahan ihminen silloin arvostaa.

Mitä, jos ei tykkää extremeharrastaa pitkin maailmaa? Mitä jos tykkää olla kotona ja sisustaa sen kotinsa kauniiksi? Tai pukea lapsensa nätiksi? Mitä PAHAA näissä asioissa on harrastuksena? Ainakin niihin saa kulumaan hitosti vähemmän rahaa lopulta kuin johonkin pallontallailuun...Ilmastokin kiittää verrattuna siihen, että lentelee lentokoneella pitkin poikin mantereita.



Ja minusta tuntuu, ettei niiden kauniskotisten ja -lapsisten elämä sellaista kuitenkaan 24 h ole! Eihän se vuorikiipeilijäkään ota valokuvia lähikaupassa käydessään tai puurtaessaan duunia toimistossa saadakseen rahaa seuraavaa vaellusta varten, vaan juuri siellä vaelluksellaan. Ei ne sisustajatkaan ota valokuvia silloin kun koti on sotkuinen ja lapset leikkii piahverkkareissa mudassa. TIETYSTI ne kuvat otetaan silloin, kun koti on juuri siivottu ja laitettu ja lapsille puettu se uusi vaatekerta päälle.



Ja itsekin muuten pidän sisustamisesta ja siisteydestä. En nyt ihan ehkä siinä määrin, missä nä blogistit, mutta kyllä meilläkin on lähes aina perussiistiä ja olen panostanut kämpän estetiikkaan aika paljon. Harrastus sekin. Minusta on käsittämätön ajatus, että lapsiperheen kodin pitäisi jotenkin välttämättä olla aina kaaoksessa, tai muuten siellä ei ole elämää. Meillä jokainen perheenjäsen hoitaa ne omat elämänjälkensä sen touhuamisen JÄLKEEN pois...Lapsi esim. tietää, että välillä raivataan edelliset leikit pois, ennen kuin levitellään uusi, ja illalla siivotaan kaikki tavarat. Vaatteilla, astioilla, leluilla ja muilla tavaroilla on kodissamme omat paikkansa, joihin ne pistetään (ja usein tämä hoituu ihan samalla vaivalla, kun vaatteen nurkkaan heittäminen). Sisustusmateriaalit ovat laadukkaita ja värejä ja muotoja on mietitty. Miksi lapsiperheen koti ei saisi tai voisi olla esteettisesti kaunis JA onnellinen?

Ja mitä eroa tällaisella tyylibloggailulla ja esim. kirja-arvostelujen pitämisella on? Niillä on pieni ero. Nimittäin se, että toisessa esitellään netissä kirjaa ja toisessa ihan oikeaa pientä ihmistä (joka ei ole esine tai tavara, vaikka siltä usein näitä blogeja lukiessa tuntuukin).

vaan nimenomaan se, voiko tällainen kodistaan tai lasten pukeutumisesta ylikiinnostunut ihminen oikeasti olla onnellinen, elää täyttä perhearkea tai olla mitään muuta kuin pinnallinen ihminen...



Se on sitten asia ihan erikseen, onko fiksua missään olosuhteissa esitellä lastaan netissä, mutta sitä nyt tehdään niiiiin monella muullakin palstalla kuin tyyli-ja sisustusblogeissa. Esim. kaikissa perheblogeissa, irc-galleriassa jne. Mitä eroa on taas sillä, esitteleekö lapsensa pukeutumista tyyliin "tässä meidän Helmillä on päällään B.O.G.I:n uudet lappuhaalarit ja Benettonin huivi" vai lapsensa arkea tyyliin "tässä meidän Helmi tekee hiekkakakkua pihalla"? Miten se alistaa tai esineellistää lapsen, että hänen kuvansa on jossain tyyliblogissa? 12 ei varmaan hyväksy lapsien käyttämistä mainoksissa, lehtien kuvauksissa tms?



ps. Itse en todellakaan seuraa tyyli- ym. blogeja, mutta en oikeen ymmärrä, miksi ne olisivat sen pahempia kuin mitkään muutkaan lapsia netissä esittelevät palstat...Itse en laita lapseni kuvaa MIHINKÄÄN julkiseen levitykseen.

laittakaa nyt joku linkki! ;-)

minäkin olen joskus miettinyt, onko hmisten elämä tosiaan niin kiiltokuvamaista kuin näyttää vai onko kyse kulisseista. Varmaan siinä on kaksi juttua:



Ensiksi, sisustusblogissa (tai vaateblogissa) puhutaan siitä aiheesta. Ei se tarkoita, ettei elämässä muuta olisi. Ei ihmisistä ja heidän kiinnostuksistaan voi muodostaa mitään kokonaiskuvaa jonkun suppean aihepiirin puitteissa käydystä keskustelusta.



Toiseksi, pikkuhiljaa alkaa tuntua, että on oikeasti olemassa ihmisiä, jotka haluavat sitä larssonilasita idylliä niin paljon, että jaksavat sen hankkia ja pitää yllä. Siis aidosti elävät niin, että lapsilla on ne rinkulaletit ja silkkinauhaiset pellavamekot jouluna ja sitten kuusen ympärillä mennään tipetipetiptapia, ihan luontevasti eikä niin, että nytpä sitten lavastetaan. Ja mikäpä siinä.



Varmasti pettymyksiä tulee siinä missä muillekin, ei se kaunis koti ja wanhanaikaiseen tyyliin eläminen välttämättä tarkoita muuten curlingvanhemmuutta.

Olisikohan käynyt ap mielessä että joku voi TYKÄTÄ sellaisesta ympäristöstä tämän kurjan maailman keskellä?

Minä ainakin teen kodistani viihtyisän sillä tavalla kuin itse haluan, koska koti on ikävässä maailmassa se kaunis ja idyllinen paikka :)

selvästi muokanneet kivasta harrastuksesta pienimuotoista yritystoimintaa, jolloin he todella ovat tehneet taitavuudestaan rakentaa viihtyisyyttä ja romantiikkaa elämänsisällön ihan positiivisella tavalla.

voiko tällainen kodistaan tai lasten pukeutumisesta ylikiinnostunut ihminen oikeasti olla onnellinen, elää täyttä perhearkea tai olla mitään muuta kuin pinnallinen ihminen...

Jos jonkun harrastus ja intohimon kohde on sisustus jne, niin miksi hän ei voisi olla onnellinen varsinkin kun saa toteuttaa tätä harrastustaan???

Miten se eroaa jonkin muun asian harrastamisesta?

Jos joku on intohimoinen posliininmaalaaja, ja hänellä on mahdollisuus tehdä tätä hommaa ja kuvata vielä nettiinkin niin epäileekö joku hänen onnellisuuttaan?

Itseäni välillä korpeaa mammojen perhe-elämäblogitkin. Kaikki synttärit ja joulut ja muut on niin viimeisen päälle värkätty, muumitalon muotoisine piparkakkutaloineen ym. ym., vaatteet sävysävyyn ja kaikki muukin ah niin täydellistä. Tulee mieleen, että ketä siinä yritetään vakuuttaa, itseä, sukulaisia vai oletetun kateellisia tuttavia.

Joo, enkä ole itse mikään sääliö, meidän lapset, kodit ja juhlat ovat ihan kuvauksellisia nekin, mutta en vaan koe tarvetta niitä niin perinpohjaisesti esitellä, en blogissa, en keskustelupalstoilla tai meililistoilla. Riittää ihan se, että nautin asioista itse.

Terv. Esteetikko

Tähdensin vaan toiselle vastaajalle ap:n aloituksen sisältöä.

Itse olen täysin samaa mieltä kanssasi, mitä sisustukseen ja vaatetukseen harrastuksina tulee.



13