Antakaa nenäliina, olkapää, halaus, voimia, lohtua...

Uskon vakaasti että se aurinko saattaa paistaa vielä sinnekin. Itse olen monen monituisen vuoden masennuksen ja sairaalajakson jo voiton puolella. Ja uskon että sama voi tapahtua muillekin.

ELÄMÄ KANTAA!

Mikä sun on?

Elämässä on aina, väistämättä, vaikeita ja raskaita aikoja, mutta sitten taas päivä paistaa. Iloa ja onnea pitää yrittää löytää myös pienistä arkipäiväisistä asioista. Kuten oikein sydäntä lämmittää katsoa suloista kissaani, joka nukkuu sohvalla hassussa asennossa :)



Tsemppiä!

joskus itsemurhan partaalla en kuitenkaan tehnyt mitään, koska minua kiinnosti aina, ttä mitähän mulla seuraavaksi tapahtuu ja missäköhän olen ensi vuonna. Elämä on sellaista. Joskus tulee huonompia aikoj ja joskus parempia. Kyllä niiden huonojen jaksojen jälkeen aina aurinko paistaa risukasaankin. Jos ei olis ikäviä aikoja niin ei osais arvostaa mitän kivaakaan. Voimia sulle!!!! Voi olla, että ensi vuonna tähän aikaan mietit, että et olis ikinä uskonu, että sinulle tapahtuu niin hauskojakin asioita!!!

Miten me voidaan auttaa?

Ei mulla sen kummempaa kuin jaksaminen kolmen pienen lapsen kanssa vain loppui. Pitää yrittää nyt päiväunien aikaan itkeä mieli tyhjäksi jos sitten jaksais siihen asti kun mies tulee töistä. Ja nyt rupes naapuri hakkaan pianoa!! Kuopus oli niin väsyny että jos se nyt herää ei kyllä tule mistään mitään.. :( ap

En ihmettele, jos voimat joskus loppuvat, ap!



Onko sulla lastenhoitoapua koskaan? Pääsetkö koskaan vaikka kaupungille tai kävelylle ihan yksin?

kuussa kylässä, muuten ei ole ketään apuna. Todella harvoin käyn missään. Eilen olin pitkästä aikaa lähdössä lenkille ja ajattelin oikaista metsäpolun kautta. Humpsahdinkin pohkeita myöten johonkin silmäkkeeseen. En tiennyt itkeäkö vai nauraa, mies ainakin nauroi kun tulin samantien kotiin. :) :( ap

Jaksaisitko vaikka iltaisin, kun lapset ovat nukahtaneet, ja mies (ehkä) katsoo lasten perään? Nimenomaan ulkoilemaan ja ehdottomasti yksin tai sitten ystävättären kanssa. Se tekee kai aina pelkästään hyvää. Ja kun saa vähänkin etäisyyttä perheeseensä aika ajoin, sitä paremmin omaa perhettään osaa arvostaa.

kannustus täältäkin. Kyllä elämä kantaa. Ei kenellekään anneta murheita enempää kuin jaksaa kantaa...

olen usein niin poikki että haluan vain lösähtää sohvalle miehen kainaloon. Ja mieluummin kävisin lenkillä lasten ollessa hereillä, niin kauhealta kuin se ehkä kuulostaakin. Iltaisin he kuitenkin yleensä nukahtavat suht hyvin, eli kotonakin on silloin rauhallista. ap

Tässä saatiin oiva tilaisuus testata miltä tuntuu kun joku sanoo elämä kantaa! Tää siis toisen ketjun juttua!

eiköhän se jotenkuten kanna, se elämä siis. Varsinkin kun raskauskilotkin on lopultakin karisseet! :) ap