Muita surussa odottajia?
Onko palstalla muita mammoja, jotka ovat raskausaikana kohdanneet suuren surun?
Itse menetin lähiomaisen ei luonnolliselle kuolemalle. Menossa on viimeinen raskauskolmannes ja rankkaa on. Asia on jatkuvasti mielessä ja itku mielettömän herkässä,ahdistaa
Kohtalotoverit, miten tästä selviää?Toivottavasti vauva kestää mun olotila
Kommentit (8)
Ihan tuli tippa linssiin kun vaikeasta ja tuskallisesta asiasta voi ajatella noin kauniisti.
melkein koko raskausajan, sillä lapsen isän henkinen sairaalloisuus valkeni minulle kovin ikävällä tavalla ja kovin myöhään, surin mm. sitä, etten voisi päästää isää lapsen elämään, itkin omia vääriä valintojani, olin yksinäinen ja tulevaisuus pelotti, vieläkin surettaa, että isä on mikä on - silti elämä jatkuu, tulee uusia ilon aiheita ja surukin hälvenee, tai sen kanssa oppii elämään, jotkut asiat vaan ovat merkityksellisempiä kuin toiset
mies jäi kiinni pettämisestä... raskaus puolessa välissä ja mikään ei enää tunnu miltään...
mies jäi kiinni pettämisestä... raskaus puolessa välissä ja mikään ei enää tunnu miltään...
ja se selvisi raskauden puolessa välissä. Lapsi on jo reilun vuoden ja yhä tapellaan. Koht pitäisi helpottamaan kun mennään käräjille setvimään asioita..
Eikä isä ole lastaan tavannut ollenkaan, ei haluu. Onneks, eipä tarttee sille sialle lasta antaa.
"vahingossa", koko raskausaika oli henkistä he'''ä. Rakastin lapseni isää, mutta hän kohteli minua suurimman osan aikaa (kun oli paikalla), kuin ovimattoa. Lapsi syntyi,ja olemme erittäin läheisiä tänään.
Isä haluasi tulla nyt elämäämme, muta se on jo myöhäistä.
Sinulla on erilainen tilanne, mutta halusin kertoa oman tarinani.
Se päivä kun katsoin tytärtäni silmiin, pyyhkäisi kaiken sen koetun tuskan pois sydämestä.
Voimia sinulle tähän hetkeen ja tulevaan!
Voimia tulevaan.