teiniäiteys

Ajattelin vastata avaukseesi, kun täällä yökyöpelinä valvon. Itse en ole ns. teiniäiti, mutta minut ehkä voitaisiin luokitella teiniäidin tyttäreksi eli äitini oli 16-vuotias kun minä synnyin. Siihen aikaan maailma ja asenteet olivat toki hieman erilaiset kuin tänä päivänä eli äitini sai paljon todella vihamielisiä kommentteja "naapurin tädeiltä". Minun tapauksessani biologinen isäni ei halunnut osallistua oikeastaan millään tavalla elämääni (aikuistuttuani olemme kyllä ihan kohtuullisiin väleihin päässeet). Elämä oli alussa rankkaa, mutta äidilläni oli kuitenkin tukiverkkoa ympärillä, suurimpana rakas mummoni, mutta myös muita sukulaisia, jotka "alkujärkytyksestä" toivuttuaan ottivat minut hyvin vastaan. Tämä on varmasti sinullekin tärkeä pointti eli läheiset ihmisesi, jotka voivat auttaa ja tukea tarvittaessa kaikissa mahdollisissa asioissa.



Ja mitä tulee ammattiin, niin minun äitini lähti kouluun kun olin vajaan vuoden vanha, luki ammatin ja on pärjännyt elämässään ihan hyvin. Hän tapasi kivan miehen, teki kolme lasta lisää, eikä minullekaan niin huonosti ole käynyt. Olen korkeakoulun käynyt, työssä käyvä kohta neljän lapsen naimisissa oleva nainen. Eli ei se automaattisesti tarkoita sitä, että sinut ja/tai lapsesi on tuomittu johonkin "epäonnistujien klubiin" koska olet niin nuori.



Pakko vielä kertoa, että minä tunnen naisen, joka on saanut esikoisensa 14-vuotiaana, oli jossain vaiheessa Suomen nuorin äiti. Hän on tänä päivänä viiden oman ja muutaman sijaislapsen äiti ja ymmärtääkseni ihan tyytyväinen elämäänsä. Helppoa ei varmasti ole aina ollut, ja vastuuta lapsi tuo rutkasti, olipa sitten vanha tai nuori. Asenteisiin törmää varmasti, epäilijöitä ja arvostelijoita varmasti riittää. Kyllä minäkin myönnän, että jos minun tyttäreni 10 vuoden päästä alkaisi minusta mummoa tekemään, olisin varmasti järkyttynyt, vihainen, pettynyt... En tiedä, riippuisi tietysti tilanteestakin, mutta en usko, että voisin häntä koskaan jättää yksin asian kanssa.



Sinä varmasti tarvitset paljon tukea, toivottavasti lähelläsi on ihmisiä auttamassa.



terkuin:anu

Mielestäni jos olet itse aidosti sitä mieltä, että haluat pitää lapsen, en missään nimessä suosittele sinulle aborttia. Itse tiedät parhaiten, oletko valmis saamaan lapsen ja tarvittaessa hoitamaan sen yksin. Miehistä kun ei aina tiedä, lähtevätkö ne livohkaan ensimmäisen vastoinkäymisen tullessa eteen. Siskoni pakotettiin vanhempieni toimesta aborttiin 16-vuotiaana (jos olisin tästä aikoinaan tiennyt, olisin puhunut äidilleni järkeä) ja siskoni ei ole tästä koskaan toipunut. Mielestäni jokaisen pitää siis itse saada päättää tällaisista asioista.



Toivottavasti poikasystäväsi ei hylkää sinua (tämäkin näkökulma kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, se on täysin mahdollista) mutta jos siltäkin kantilta asiaa ajateltuasi olet edelleen sitä mieltä, että olet valmis hoitamaan lapsen vaikka yksin, olet varmasti valmis tulemaan äidiksi. Toivottavasti saat myös tukea vanhemmiltasi. Liian usein vain tuntuu olevan niin, että vanhemmat miettivät pelkästään omaa imagoaan muiden silmissä ja jopa sen varjolla saattavat painostaa lapsensa aborttiin. Vaikket siis saisikaan tukea vanhemmiltasi, muista, että saat kuitenkin itse päättää tästä asiasta, eivätkä he esim.lain mukaan voi tällaisia asioita puolestasi ratkaista. Voimia tämä sinulta tulee varmasti vaatimaan, koska ympäristönpaineet tulevat olemaan todennäköisesti kovat, mutta se lahja jonka saat, voittaa ihan varmasti sen kaiken!



Toivon sinulle onnellista odotusta ja kaikkea hyvää! :)



Fanny81 +salamatkustaja (rv 35+0)



ps. Millä raskausviikolla olet?

Suosittelen sinulle, että soitat neuvolaan, ja pyydät päästä sinne juttelemaan tilanteestasi ja vaihtoehdoista joita edessä on. Voit ottaa lapsen isän mukaan, jos haluat, mutta voit toisaalta tehdä käynnin yksinkin (tai ystävän kanssa). Pohdittavia asioita sinulla riittää, ja tärkeää on olla valmistautunut vaikka yksinkin lasta kasvattamaan. Se ei kuitenkaan tarkoita ypöyksin, koska suomessa toimii monenlaisia tukipiirejä juuri nuorille äideille. Esimerkiksi ensikoteja on mahdollista juuri kaltaisissasi tilanteissa saada. Tai voit päästä aloittelemaan äitiyttä yhdessä muiden nuorten äitien kanssa, ryhmissä tai ryhmäkodeissa.



Nuoria äitejä kohtaan on maailma varmasti nykyään jo varsin suvaitsevainen, mutta vastustustakin tulet varmasti kohtaamaan, ja piikikkäitä neuvojia. Tämä päätös on kuitenkin omasi, tee se harkiten ja sen jälkeen kanna itseäsi pystypäin! Ole rohkea, ja ota vastaan apu jota tarjotaan.



Mietin mainitsemaasi hankalaa taustaa: saadessasi lapsen kohtaat ehkä uusia hankaluuksia, väsymyksen paikkoja ja uutta vastuuta. Oletko valmis ottamaan ne vastaan? Ne eivät toki ole ainoat mitä saat, sillä lapsi tuo varmasti mukanaan myös paljon rakkautta ja lämpöä, mutta kannattaa miettiä omaa jaksamistaan. Erityisesti, jos ei elämän alku itselläkään ole ollut tasainen.



Tahdon myös mainita mahdollisuuden adoptioon. Se ei ole helppo tie, mutta mikään edessäsi olevista valinnoista ei ole. Halusin sen kuitenkin sanoa, sillä ystävälläni, joka ei itse ole voinut saada lasta, on ihana pieni adoptiolapsi, jonka biologinen äiti on nuori kuten sinäkin. Lapsi on rakastavassa perheessä ja hyvässä hoidossa ja tapaa biologista äitiään aina välillä. Se ei kuitenkaan ole ollut helppoa varmasti tälle äidille, vaikka lapsen elämässä kaikki onkin hyvin.



Ammatin ehdit hankkia myöhemminkin, mutta helppoa se ei ole ja vaatii sinnikkyyttä. Sen kuitenkin voit aivan hyvin tehdä.



Onnea elämään!