Raskausajan unet-äitini ahdistaa
Ovatko unesi muuttuneet raskausaikana johonkin suuntaan?
Itselläni ovat. Välillä näen painajaisia. Pakoa, nyt äitini hyökkää unissani kimppuuni. Viimeksi puukon kanssa aikomuksenaan tappaa.
Äitini on harrastanut koko lapsuus- ja nuoruusikäni henkistä- ja fyysistä väkivaltaa kohtaani. Negatiivisia tunteita perheessä ei saanut näyttää kukaan muu kuin äitini, joka yritti kääntää myös lapsensa isää vastaan haukkumalla tämän huonoksi mieheksi. Mitään vikaa äitini ei koskaan nähnyt itsessään. Olin jo lapsena " huora" " piru" (äitini oli lisäksi kiihkouskovainen) ja jouduin helvettiin äitini sanelemana. Olin ruma, en osannut mitään. Lisäksi hän löi minua todella usein, niin että se sai minut jo lapsena vihaamaan häntä. Toisaalta tunteeni olivat ristiriitaiset, koska ilmeisesti äitini joskus tunsi katumusta tms. koska " hyvitti" tekojaan hankkimalla minulle tavaroita joista pidin. Toki hyviäkin hetkiä äitini kanssa oli. Mutta muistan myös niin kovan ahdistuksen lapsuudessani, että pyysin äitiäni tappamaan minut mieluummin kuin jatkamaan pahoinpitelyäni.
Nyt en ole äitiäni tavannut tai soittanutkaan hänelle aikoihin. Jo pelkkä hänen luonaan käynti ahdistaa, enkä voi olla kauaa. Odotuksestani en ole kertonut hänelle mitään. Lapsi syntyy pian ja huhuja hän on varmaan kuullut tutuilta. Hän voisi sanoa minua välittömästi huoraksi tms. Lapsella on kyllä huolehtiva isä, mutta emme ole naimisissa. Lastani en voisi ikinä kuvitellakaan vieväni hoitoon äidilleni jo siinä pelossa, että hän pahoinpitelee tätä samoin kuin minua aikoinaan.
Nyt kysyisinkin teiltä teenkö suuren virheen, jos en pidä äitiini yhteyttä jatkossakaan (ei tosin hänkään pidä yhteyttä minuunkaan päin, puhuu tutuillemme, että tytär on hyljännyt hänet) Tuntuu, että olen saanut henkisen napanuoran irti hänen ahdistavasta otteestaan ja haluaisin sen niin olevankin. Vaikka pelkäänkin vielä hänet kohdata. Toisaalta äitini on jo vanha ja asuu kaukana minusta. Olisi mukavaa jos välimme olisivat joskus lämpimät, mutta en usko siihen mahdollisuuteen. Äitini on jotenkin henkisesti niin sairas, että on aina nähnyt vain oman totuutensa eikä hänen kanssaan ole voinut keskustella.
Olenko teistä huono tytär? Vanhempani ovat eronneet ja isääni pidän yhteyttä. Välimme ovat lämmineet heidän eronsa jälkeen. Äitini käyttäytyi isäänikin kohtaan todella sairaasti.
Unistani vielä senverran, että en jää niissä alakynteen äitini suhteen vaan puolustan omaa perhettäni niissä.
Kommentit (6)
Miten voisit olla huono tytär jos äitisi on noin sinua kohdellut? Voisin kuvitella, että näet unia äidistäsi, koska olet itse tulossa äidiksi ja tarve suojella omaa lastaan on hyvin voimakas. Itsellänikin on muutamia asioita liittyen omaan äitiini joita en voi käsitää miksi hän on minun lapsuudessa toiminut niin ja olen nähnyt vastaavanlaisesti unia tapahtumista. Alitajunta haluaa työstää asioita unien kautta. Joskus se on hyvin ahdistavaa, kun kaikki palautuu niin elävästi mieleen mutta menneisyys on jokaisella olemassa ja sitä ei voi pyyhkiä pois eikä juosta pakoon. Tärkeinhän kuitenkin meille ihmisillä on tulevaisuus - millainen äiti haluan itse olla lapsilleni, miten haluan kehittyä ihmisenä, mikä on minulle tärkeää ja miten haluan toteuttaa itseäni.
Mikäli voit puhua lapsuuden kokemuksistasi jonkun kanssa ja se tuntuu hyvältä, työstä asioita näin. Myös mielenterveystoimistossa voi ja kannattaa käydä juttelemassa ammattilaisten kanssa, jos asia alkaa ahdistamaan liikaa, etkä saa selkeyttä ajatuksiiksi.
Kaikkea hyvää sinulle ja lämpimiä ajatuksia täältä suunnasta.
Halein Masuapina
Omaan äitiyteen valmistautumisen osa on tuo oman äitisuhteen selvittäminen. Ja kuten jo mainittiin, tarvittaessa siis keskusteluapua myös ulkopuoliselta taholta. Jos näiden asioiden selvittäminen jää kesken tai painamaan mieltä voimakkaasti, on se yksi synnytyksen jälkeiselle masennukselle altistava tekijä.
Tuskin äitisi käytös mummonakaan muuttuu. Eli haluatko, että oma äitisi huorittelee ja haukkuu sinua lapsesi kuullen. Todennäköistä on, että samanlainen käytös myöhemmässä vaiheessa kohdistuu myös lapseesi, kuten mahdollinen fyysinenkin väkivalta. Itse olisin kanssasi samoilla linjoilla lapsesi suojelemiseksi. Käytöstä, jota olet äitisi taholta kuvannut, lapsi ei osaa käsitellä ja se johtaa vain turhiin pelkoihin ja epäselvyyksiin.
Voimia!
Myös minä olen sitä mieltä, ettei syy ole sinussa, et siis ole huono tytär. Tunteesi ja unesi ovat luonnollisia reaktioita. Myös se, ettet halua pitää yhteyttä äitiisi. Kunnioita myös sitä tunnetta. Tarvitset rauhaa etenkin nyt kun oma lapsesi on syntymässä. Ymmärrän kyllä sen, että tulevaisuudessa toivoisit välinne olevan paremmat ja mietit pitäisikö sen takia pitää yhteyttä. Ehkä voisit laittaa neutraalin hyvän joulun toivotus -kortin tms. silloin tällöin? Jos tapaaminen tekee pahaa, älä mene äitiäisi tapaamaan ennen kuin tunnet olevasi siihen valmis.
Puhun kokemuksesta, itselläni vähän sama tilanne tällä hetkellä. Joskin ei kyllä voi puhua mistään fyysisestä väkivallasta eikä henkinenkään väkivalta yhtä rajua varmasti ollut kuin sinulla. Kuitenkin käyn tällä hetkellä neuvolapsykologilla puhumassa mietteistäni ja olen kokenut sen hyväksi. Psykologi oli juuri tuota mieltä, että omia tunteitaan pitää kunnioittaa. Yhteyttä ei tarvitse pitää vain pakolla, vaan mieluummin antaa ajan parantaa haavoja. Aika tekee tehtävänsä myös äitisi puolella eli myös hänellä on mahdollisuus puntaroida tekemisiään. Älä siis syytä itseäsi missään vaiheessa. Voisihan myös äitisi kysellä sinun kuulumisiasi eikä toisinpäin! Miksi vastuu yhteydenpidosta olisi yksin sinun?
Paljon on myötätuntoa sinua kohtaan, meitä on täällä muitakin vastaavanlaista kokeneita! Mutta kuten edellisetkin vastaajat, niin kannustan sua puhumaan menneisyydestä sitä mukaa kun ne mielessä pyörivät. Ei väkipakolla muistelemaan mutta silloin kun uniin tulee tai muuten huomaat itseksesi miettivän, niin puhu jollekin. Neuvolan kautta on mahdollisuus ilmaiseen psykologiin raskausaikana. Yksin ei kannata asioita pyöritellä! Jonkinlainen menneisyyden käsittely on senkin takia tärkeää, ettei jatka huonoja perinteitä, kuten edellisetkin tässä jo totesivat. Tosin olet sinä jo asioita käsitellyt, koska niistä voit puhua.
Voimia ja muista olla syyllistämättä itseäsi mistään!
Heippa,
Itse löysin aikanaan paljon apua omiin kipuihini Seppo Jokisen kirjoista. Niitä on erilaisia, eipä väliä, mistä aloitat; Rikotusta eheä, Äiti päästä irti, Isän ikävä jne. Kirjastosta lainasin. Muistan kun itkin kuin vesiputous. Tuo oli mulle välttämätöntä, että noiden kirjojen avulla sain mietittyä lapsuuttani, syitä ja seurauksia ja myös jätettyä taakse niitä asioita, jotka olis voinu näkyä huonolla tavalla omassa äitiydessäni. Ne on tosi helppolukuisia.
Et tietenkään ole huono tytär. Sulla on uskomaton kipu sisälläsi, etkä varmaan kestäisi kovin paljon enempää, varsinkin nyt raskausaikana. Suojaudut vain lisäpettymykseltä, kun et hakeudu äitisi läheisyyteen. Upeaa, että olet jo päättänyt, ettet koskaan tekisi omalle lapsellesi moista. Jos kuitenkin olet ahdistunut ja haluat tarjota parasta äitiyttä omalle lapsellesi, hakeudu juttelemaan asioistasi esim. perheasiain neuvottelukeskukseen tai tk-psykologille. Nää asiat ei hoidu olankohautuksella, vaan ne täytyy ottaa reilusti esiin ja käsittelyyn siitä huolimatta, että sen jälkeen on olo kuin jyrän alle jäänyt. Aikanaan se helpottaa. Noista kirjoista pääset hyvään alkuun.
Voimia sulle, t. Maja33
Unesihan kuulostaa ihan terveeltä ajatellen tilannetta. Olet tulossa äidiksi ja ainahan siinä nousee jotenkin esiin myös oma äitisuhde. Enpä ihmettele vaikka et äitiisi yhteyttä pidä. Se voi olla ihan hyvä. Itselläni ainakin suhde äitiini hankaloitui lapsen tulon myötä jonkin verran, koska enpä tietenkään halunnut hänen puuttuvan asioihini. Voisi tietysti olla hyvä joskus vielä kohdata hänet, mutta valmistautuneena. Ehkä olisi hyvä puhua jonkin kanssakin hänestä, pahimmillaan omia kokemuksia voi nousta esiin oman lapsen kanssa joskus, jos niitä ei käsittele, ei välttämättä kuitenkaan, siis huomaatkin käyttäytyväsi vähän samaan tapaan kuin äitisi, koska itseäsi on kohdeltu huonosti. Toivottavasti näin ei käy. Itse vaan olen omia reaktioitani pohtinut ja todennäköisesti ne sellittyvä sillä, miten itseäni on ihan pienenä kohdeltu, koska isompana ei kaltoin ole kohdeltu.