Luonnonmukainen synnytys?

on teillä ollu mukana suunnittelemassa synnytystä.



Minä en edes kehtaa puhua asiasta miehen kanssa kun minä olen " luomu-jooga-aktiivinensynnytys-vesiallas-hörhö" ja mies on sitten enemmän tuommoinen " sairaalakliinikko -selälläänvuoteessa-tyyppi" . :O Pitäskin ottaa asia puheeksi jossain ja joskus ettei ala vaivaamaan. Pitäshän sen tukihenkilönkin valmentautua..



Kysyin jo siskoa doulaksi jos käy niin ettei mies pääse mukaan :) Suostui!

Esikoiseni syntyi heinäkuussa ei-luomusynnytyksellä. Synnytys oli minulle ja miehelleni mahtava kokemus! Ei kiirettä, hätäilyä, pelkoa!



Menimme sairaalaan perjantai iltana kun vauva syntyi seuraavana iltana. Olin ensin valtavan kipeä, minkä takia synnytys ei päässyt edistymään. Olin altaassa, kuumassa kylvyssä kokeilin vaikka mitä mutta kipu ei helpottanut... kohdunsuu aukesi todella todella hitaasti.



Lauantai iltapäivällä tuli uusi kätilö vuoroon ja antoi minulle unilääkkeen. Tämän avulla nukuin puolitoista tuntia ja kun heräsin kohdunsuu oli auvennu 5cm ja veet meni. Mentiin saliin ja sain epiduraalin. Supistukset olivat niin kipeitä että epiduraalin laittaminen ei tuntunut missään! Paikallaan olo ei todellakaan ollut hankalaa... epiduraali alkoi vaikuttaa ja OLO OLI MAHTAVA! ei tietoakaan kivusta! Nukuin muutaman tunnin salissa ennen synnytystä, juteltiin miehen kanssa niitä näitä ja katottiin käyriltä supistuksia.:)



Epiduraali vaikutti ponnistusvaiheeseen asti näin ponnistaminenkaan ei tuntunut missään! Oli uskomaton tunne kun poika nostettiin rinnalle. Kävelin ite vessaan ja vierihoito-osastolle synnytyksen jälkeen. Synnytyksestä jäi kauniit muistot!



Nyt odotan toista, eikä epäilystäkään otanko kivunlievitystä jos siihen on mahdollisuus! Uskomattomia keksintöjä nuo kivunlievitykset! Ei tietoakaan kivusta! Synnytyksestä tehään niin nautinnollinen kokemus! Aivan ihana! suosittelen!

mutta tämä keskustelupino ei ollut lääkityksen ja lääketieteen hehkutusta varten, vaan nimenomaan meille luonnonmukaisesta synnytyksestä haaveileville. Kiva että sulla oli hyvä synnytyskokemus kuitenkin.

Ei se nyt noin kovasti pitäny koskettaa, että kerron kuinka oli helpotus saada epiduraali kun oli kipeimmillään. Niin ja annan eri näkökulmaa keskusteluun.

Luin noita viestejä ja aikamonella on käsitys että ei luonnonmukainen synnytys on jotenkin kiirettä ja hätäilyä.Tai että epiduraalin laittaminen on tuskallisinta mitä voi olla. Mitä ei ainakaan mulla ollut.

Toki nääkin jutut jokainen kokee niin erilailla. Koko synnytys on jokaiselle niin omanlainen kokemus. Toiset värkkää enemmän kun toiset. Sekin kannattaa kuitenkin muistaa että ei kannata liikaa suunnitella. Edessä voi olla jotai ihan muuta mitä on suunnitellu esim. hätäsektio. Tottakai omat ajatukset ja toiveet kannattaa tuua selkeästi esille.

Mutta ainahan pääasia on kuitenki että äitillä ja vauvalla on kaikki hyvin. Toivotan kaikille hyviä synnytyskokemuksia!

Mitenkä synnytetään luonnonmukaisesti, jos synnytys ei käynnistykään spontaanisti ja joudutaan käynnistykseen esim. oksitosiinitipalla? Siinä tippaletkun päässä kun ei kovin aktiivisena olla eikä sen tipanlaskijan kanssa kävellä kovin pitkälle... Käynnistetyssä synnytyksessä ei myöskään monessa paikassa pääse ammeeseen.



Itse olin valmistautunut synnyttämään mahdollisimman vähällä lääketieteellisellä puuttumisella (takana yksi käynnistetty ja yksi spontaani synnytys), kehoani kuunnelleen ja liikkumista ja kaurapussia apuna käyttäen. Jakkaralle olisin halunnut ponnistamaan. Vaan kuinkas kävi?



Synnytys ei käynnistynyt spontaanisti, raskaus meni reilusti yliaikaiseksi. Jouduin käynnistykseen kalvojen puhkaisulla ja oksitosiinitipalla. Eipä siinä sitten paljon lattialla konttailtu sen tipan kanssa eikä kävelty muualle kuin vessaan. Käyrässä jouduin olemaan varmaan kolme tuntia yhtä kyytiä... Kielsin jyrkästi sen anturin laittamisen vauvan päähän, koska sillä ulkoisella rekisteröinnillä kuului sydänäänet ihan hyvin. Jossain vaiheessa kuitenkin vauvan tullessa alemmas synnytyskanavassa, kuuluvuus huononi radikaalisti ja mun oli pakko myöntyä sen anturin laittoon (viheliäinen vekotin sekin...)Sitten vauvan sydänäänet alkoi laskea (napanuora kaulan ympärillä), sänkyyn makuulle ja happimaski naamalle. Se siitä ponnistusvaiheesta jakkaralla sitten, synnytin kyljellään.



Eli miettikää ystävät myös sitä suunnitelmaa B, eli kuinka sitten selvitään kun kaikki ei menekään luomusti... itseltä se puoli unohtui kokonaan (se valmistautuminen poikkeustilanteisiin) ja synnytyksestä tuli sellainen olo, kuin olisi märällä rätillä vedelty pitkin naamaa.



Kauhean paha mieli jäi moisesta " koneistetusta" synnytyksestä, ehkä sitä olisi voinut hiukan torjua sitä pahaa mieltä jos olisi etukäteen muistanut miettiä sitäkin että kaikki ei ehkä menekään luonnollisesti...

alunalkaen ajatteln etten hirveästi nyt tähän pinoon kommentoi vaikka itse olen erittäinkin paljon luonnonmukaisen synnytyksen puolestapuhuja ja toisen lapsen niin synnyttänytkin, ensimmäinen syntyi sektiolla.



Minusta olisi tärkeää aina synnytyksestä puhuttaessa jättää vetämättä tarkka raja luonnonmukaisen synnytyksen ja " teknisen synnytyksen" välille. Olisi paljon hedelmällisempää puhua aktiivisesta synnytyksestä, jossa edetään pehmeistä kivunlievityksistä kovempia kohti. Toinen saa vauvan käsivarsilleeen niin, ettei ehdi vielä kaivata mitään lääkeellistä helpotusta, toinen kokee kivun niin ahdistavana ettei pysty rentoutumaan, jolloin epiduraali tms voi tuoda sen kaivatun rentoutuksen, jota synnytys vaatii edistyäkseen. Oman kokemukseni mukaan synnytys on hyvä aina silloin kun äiti on kokenut olevansa aktiivisesti mukana synnytyksessä. Merkitystä ei ole niinkään ollut sillä mitä kivunlievitystä on käytetty tai mitä toimenpiteitä on tehty. Samalla äidilläkin eri synnytykset voivat olla aivan erilaisia, esm olosuhteistäkin riippuen.



Mitä tulee käynnistettyyn synnytykseen niin tippatelineen yms seurantalaitteiden rajoittavuus on hiukan sairaalakohtaista ja henkilökohtaistakin. Itselläni oli omassa " luomusynnytyksessäni" (ainoa kivunlievitys vyöhyketerapia) stan-laite vauvassa kiinni viimeiset reilut 3 tuntia, jotka olivat synnytyksen rankimmat. Ko. laite ei rajoittanut minua oikeastaan mitenkään. Piuha oli ihan riittävän pitkä kaipaamaani liikkeeseen ja olipahan tukihenkilöllä puuhaa kun piti silmällä piuhan riittävyyttä. Sen kyllä huomasin, että isoin rajoite oli päässäni, sillä minulla kesti tovi, että tajusin voivani liikkua haluamissani rajoissa. Se vaati tukihenkilön ja kätilön tsemppauksen ja vakuutuksen. Sikäli olin onnekas, että napanuora ei ollut kaulan ympäri eli sain ponnistaa jakkaralla toiveeni mukaisesti. Sellainen asia kuin napanuoran kaulanympäriolo ei ole oikeastaan millään tapaa ennustettavissa ellei ole ultrattu sairaalaan saapuessa ja se voi osua kelle vaan.



Mutta siis summa summarum, mitä halusin sanoa: jokaisen synnyttäjän kannattaisi perehtyä mahdollisimman laajaan skaalaan kivunlievityksiä, lääkkeettömiiin ja lääkkeellisiin kaikkine vaikutuksineen eli valmentautua huolellella eikä mennä soitellen sotaan. Liian usein tulee luettua synnytyskertomuksia, joissa

a) luonnonmukaista synnytystä toivonut suree sitä, että onkin päätynyt epiduraaliin

b) epiduraalia tai muuta lääkkeellistä lievitystä toivonut ei olekaan saanut helpotusta lääkkeestä (joko niin, että lääke ei ole toiminut tai ei ole ehtinyt saamaan) ja " joutunut" synnyttämään ilman mitään kivunlievitystä, koska ei ole ollut mitään tietoa lääkkeettömästä kivunlievityksestä ja kätilö ei ehkä ole osannut ohjata äitiä tarpeeksi.

Kumpaakaan tilannetta en soisi kenellekään. Paras tie hyvään synnytykseen on asiohin perehtyminen. Silloin on helpompi suhtautua ja reagoida synnytyksessä tapahtuviin asioihin ja " jälkipyykki" on vähäisempää.



Toivon hyviä ja onnistuneita synnytyksiä itsekullekin!



Kyrk@ & Tiitiäiset rv 34

vielä jännittäen synnytystapaa

Itse otin esikoista synnyttäessä ilokaasua ja pahimpiin kipuihin avautumisvaiheessa paracervikaalipuudutuksen, joka auttoi kaksi tuntia hyvin (6-10cm). Minulle pääasia oli, että halusin tuntea mitä kropassani tapahtui, enkä juuri tuon takia ottanut esim. epiduraalia. Mielestäni minulle olisi jäänyt huonommat muistot, jos en olisi tuntenut mitään koko synnytyksen aikana. Lisäksi uskon, ettei minulle tullut nirhaumaakaan osittain sen takia, että osasin ponnistusvaiheessa säädellä lapsen ulostuloa.



Seuraavassa synnytyksessä toivon taas ammetta, " kylmäkalleja" ja mieheltä hierontaa. Lämpöpusseja en olisi voinut ajatellakaan, vaan kylmä oli parempi. Toisaalta ammeessa lilluminen rentoutti, mutta alkoi tunnin jälkeen tuntumaan liian kuumalta. Kivunlievitystä pidän edelleen varalla (lähinnä paikallispuudutusta ja ilokaasua).



Onnea kaikille synnytyksiin! Nauttikaa ainutkertaisista kokemuksista! =)

Ajatus siitä että olisi epiduraalin takia pakotettu paikoilleen on aika hirvittävä, eikä ajatus sen takia lapsen päähän ruuvattavasta anturista kuulosta sen kivemmalta. Aqua-rakkulat olen kerran nähnyt käytössä ja vaikutti aika inhottavilta. Ilokaasusta menee pää sekaisin - jos äidillä, miksei lapsellakin istukan kautta?



Yritän luottaa omaan kehooni niin, että uskallan ainakin yrittää ilman muuta kivunlievitystä kuin lämmin vesi (altaassa, jos on vapaana) ja hierontaa sekä akupisteiden käsittelyä. Äänen käyttöä harjoittelen ja yritän mammajoogailla paikat mahdollisimman hyvin auki ja mielen rauhalliseksi. Totta kai se kipu vähän pelottaa näin ensikertalaista, mutta sen kuitenkin tietää olevan tarkoituksenmukaista ja senkin tietää että jossain vaiheessa se loppuu. Jos ei se onnistu ja alan karjua epiduraalia ensimmäisistä kunnon supistuksista, ei auta muuta kuin todeta että näin se sitten meni, mutta toivon tietenkin että puoliso ja kätilöt ovat tässä tukena ja valavat uskoa siihen että onnistun ja kestän sen.



Mereen synnyttäminen kuulostaa aika kylmältä ja epähygieeniseltä puuhalta... Ehkä ammeeseen mieluummin :) Hyvä ja järkeenkäyvä idea tuo napanuoran leikkaamisen kanssa odottaminen. Mitenkähän sairaalassa siihen suhtaudutaan?



Olisi ihanaa, jos Suomessakin olisi nk. birthing centers. Jotenkin ajatus sairaalasta on niin kliininen ja kylmä, en haluaisi elämäni mullistavaa kokemusta käydä läpi sellaisessa ympäristössä. Eniten sairaalassa hirvittää se " lapsivuodeaika" . En haluaisi hiihdellä ympäriinsä niissä vaaleanpunaisissa pyjamissa ja epämukavissa sukissa, tulla keskellä yötä jonkun häiritsemäksi, tutustua pienokaiseeni kymmenen muun möykätessä ympärillä. Syödä huonoa sairaalaruokaa ja kuunnella muiden kuorsausta ja vinkumista pitkin yötä. Luulenkin, että jos perhehuoneeseen ei pääse, ilmoitan etten jää sairaalaan vaan tulen sitten vauvan kanssa näytile mieluummin vaikka joka päivä niin kauan kuin pitää.



Yksi mulle tärkeä juttu on sairaalan imetysmyönteisyys. Siis ettei lisämaitoa tuputeta ellei se ole ehdottoman välttämätöntä ja silloinkin vain luovutettua äidinmaitoa eikä mitään lehmänmaitopohjaista korviketta. Ei tuttipullosta missään tapauksessa, vaan hörppyyttämällä.



Mihin sairaalaan olet suunnitellut meneväsi? Meillä Lohja olisi lähin, Tammisaari olisi toki toiveiss amutta voi olla että sinne on liian pitkä ja hankala matka. En oikein ole saanut Lohjasta mitään selvää käsitystä, siis miten suhtautuvat kaikkeen tällaiseen vaihtoehtoiseen.

Minä olen synnyttänyt kaksi ensimmäistä lastani luomusti ja luultavasti menee tämä kolmaskin joka nyt masussa asuilee samalla lailla. Itselläni asiaa helpotti ihan huimasti se että asuin esikoisen raskauden aikaan vielä jenkkilässä ja kävimme siellä Lamaze synnytysvalmennuksen. Minuakin kauhistutti ajatus paikoillaan olemisesta, sekä huolestutti lääkkeiden vaikutus vauvaan.



Tärkeimpinä " kivunlivittäjinä" minulla on toiminut oikea rauhallinen hengitys, ja rentoutuminen supistusten aikana. Siis vaikea selittää, mutta kun supistus tuli, kuvittelin kaikki lihakseni ihan hyytelöksi ja annoin kivun tavallaan valahtaa ohi. Oma mies oli myös ISO apu, hänen kanssaan " tanssittiin" läpi muutamat supistukset. Ja vielä jos sairaalassa on niitä isoja jumppapalloja mitä kuntosaleillakin nykyään näkee, niin niiden päällä kannattaa istuskella ja keinutella, se ottaa vauvan painon tunteen pois kohdun suulta, vaikka paino siellä kuitenkin on ja nopeuttaa siis avautumista. Itse ponnistin kummatkin prinsessani jakkaralla, ja se oli mielestäni myöski hyvä valinta.



Minulle synnytyksistä jäänyt todella hyvä mieli, tosin kummatkin oli nopeita esikoinen kuudessa tunnissa, ja kuopus viidessä.

Yksi vinkki vielä, meille synnytysvalmentaja neuvoi että kannattaa pyytää sairaalassa että eivät tarjoaisi kivunlievitystä ellei itse sitä pyydä, koska niissä kivuissa on sitten helppo suostua ottamaan sitä, vaikka ei itse sitä haluakaan tai tarvitsekaan. Ja on oikeasti totta, esikoisella ei kätilö sitten mitään tarjonnutkaan, mutta kuopusta synnyttäessä, kätilö itse ensin varmisti että en siis halua kivunlievitystä, mutta supistusten tullessa tiheämpään, hän oli tyrkyttämässä minulle jos jonkinmoista lääkettä, vaikka kieltäydyin toistuvasti.. Meinasi mennä jo hermot, ja mainitsin kyllä asiasta hänelle sitten jälkeen päin.



No joo tässä minun mietteitäni asiasta :)



Nyla

Ensimmäisen lapsen synnytin 1993 vahvassa lääkityksessä aivan täysin pihalla kaikesta, mitään mielikuvaa ei synnytyksestä ei ole.

Ensikertalaisena tuohon aikaan ja nuorena tyttönä en ollut tietoinen mistään vaihtoehdoista ja kuvittelin, että kaikki mitä lääkärit/kätilöt antavat on hyväksi ja pitää ottaa.



Seuraavilla kerroilla olin viisaampi ja kolme seuraavaa olen synnyttänyt ilman mitään lääkitystä ja lievitystä ja synnytyksistä huomattavasti miellyttävämmät muistot.

Mulla on ajatuksena kanssa mahdollisimman luonnonmukainen synnytys. Sitä silmällä pitäen olenkin pyytänyt synnytykseen mukaan vauvan isän lisäksi doulan. Hänellä on tietämystä ja kokemusta luonnonmukasesta synnytyksestä ja hyviä vinkkejä kivunlievitykseen... ja hän osaa mm. akupunktiota.



Olen tehnyt synnytystä varten toivelistan, johon kirjotin, että haluan kokeilla ensin kaikki muut mahdolliset keinot kivunlievittämiseen ennen kuin harkitsen kipulääkitystä. Näitä keinoja on esim. just liikkuminen, äänenkäyttö, vesi (suihku + amme), lämpöpussit, hieronta (ihan perinteinen + guasha), musiikki, vyöhyketerapia, aquarakkulat jne..



Mä luin tässä raskaana ollessa kirjat: Michael Odent - Luonnonmukainen synnytys + Jane Balaskas - Aktiivinen synnytys + Maria Butters - VäkeväHauras. (En oo ihan varma kirjotinko nimet tai kirjat ihan oikein.) Niistä on ollu hirmusesti apua luonnonmuk. synnytykseen valmistautuessa.



Odotusaikana oon käyny äitiysjoogassa, hypnoosivalmennuksessa, vyöhyketerapiassa ja sitten tavannu & mailaillu doulan kanssa synnytysjuttuja. Näillä on ollu kans tarkotuksena helpottaa tulossa olevaa koitosta. :)



Napanuoran leikkaamisesta sen verran, että ainakin Vammalassa napanuoran leikkaamisessa ei pidetä kiirettä. Se saa sykkiä ihan rauhassa... se on kyllä myös vähän kätilö ja tilanne kohtaistakin, mutta ei se siis mitään ihmeellistä täällä suomessa ole. Sen voi tietysti laittaa siihen synnytystoivelistaankin, niin toteutuminen on varmempaa.



Tiuhtiaisen viestiin sen verran haluisin kommentoida, että esim. aquarakkuloita ei mun mielestä kannata missään nimessä teilata ennen ku niitä on kokeillu. Monet on saanu niistä hyvän avun, vaikka niitä aina laittamisen kivuliaisuuden takia mollataankin.



Ja siellä sairaalassa olosta Tiuhtiaisella vaikutti olevan aika paljon ennakkokäsityksiä??! Itselläni ei ollut mitään semmosia kokemuksia sairaalassa oloajasta vauvan syntymän jälkeen mitä Tiuhtiainen kirjoitti. Eli ei kannatta ottaa sairaalassa oloonkaan mitään suuria ennakkoluuloja /-käsityksiä vaan kattoo mitä tuleman pitää.



Muutenkin oon sitä mieltä, että oli se synnytyspaikka mikä tahansa sairaala tai koti, niin tärkeintä on varmasti se TUNNELMA mikä siinä " synnytyspaikassa" vallitsee (kuin se miten synnytys lopulta menee.. eli esim. päätyykö sittenkin ottamaan jotain lääkettä)! Ja sen tunnelman saavuttamiseksi mm. just toi synnytystoivelista on tärkeä!



Esim. itse toivon, että synnyttäessäni on kotoisa, turvallinen ja kiireetön tunnelma (myös syntymän jälkeen), ja oon miettiny, että millasilla asiolla noi jutut vois sairaalassa toteutua. Monet niistä olen laittanut synnytystoivelistalle (joka ei edes loppujen lopuksi ole pitkä!) ja osa asioista löytyy sairaalakassista (esim. musiikki ym.). Olen myös aatellut, että halutessani pidän synnyttäessä omia vaatteitakin, mutta sitä en ole vielä loppuun asti miettinyt.. sen näkee sitten. Doula tuo mukanaan eteerisiä öljyjä ja semmosen öljylamppujutun, jota on tarkotus käyttää jos salissa saa sitä polttaa (ihan joka sairaala ei anna siihen lupaa). Pienillä asioilla saa varmasti sitä tuttuuden tunnetta myös sinne synnytyssaliin, joka saattaa (huom! saattaa) vaikuttaa kalsealta ja sairaalamaiselta..



Tsemppiä tulevaan! =)



Burde & viltsu 37+0 (ja esikoinen 1v6kk)

Napanuoraa ei kyllä koskaan katkaista ennen kuin sykintä siinä on lakannut.

Tuoksi kutsutaan sitä, kun napanuoran annetaan olla kiinni synnytyksen jälkeen vielä pitkän aikaa. Kyllä meillä ainakin se napsaistiin hyvin nopeasti poikki, se eroaa huomattavasti tuosta varmasti ap:n tarkoittamasta asiasta. Itse jonkinverran siitä lueskelin, näin kuvankin, jossa istukka oli äidin ja vauvan vieressä kulhossa ja siinä sitten oleskelivat tosiaan pitkänkin aikaa. Itseäni alkoi kanssa kiinnostamaan. Eihän siitä ole mihinkään hoppu, tuommoisestakaan en ollut ennen kuullut, enkä tietty sairaalassa 05 osannut edes pyytää, ettei katkaistaisi niin nopeasti.



Itseäni kiinnostaa kanssa, että mitenkähän synnytys menisi ilman lääkitystä. Epiduraalin otin ekan kanssa ja taivaallinen oli, kipua ei sitten mitään, mutta kiinnostaisi jopa kokea se kipu, että kuinka suurta se sitten olisi. Katsotaan nyt, aikaa on vielä, la elokuussa :)

Tuo " Lotus birth" tarkoittaa tietääkseni sitä, ettei napanuoraa katkaista ollenkaan, vaan odotetaan, että se irtoaa itsestään. Eli istukka kulkee lapsen mukana joitakin päiviä. Tiedän yhden henkilön, joka toimi näin toisen lapsensa kanssa. Kyseessä oli kotisynnytys.



Itseä kiinnostaa mahdollisimman luonnonmukainen synnytys sairaalassa. Esikoisen kohdalla synnytys sujui melkein niin kuin olin toivonutkin. Tosin veteen en päässyt kuumeen takia ja loppupuolella pyysin ihan itse ilokaasua, tuntui ettei omat voimat enää riittäneet, synnytys oli pitkä. Käsittääkseni se on kuitenkin lääkinnällisestä kivunlievityksestä lempein (vaikuttaa nopeasti ja myös sen vaikutus häviää nopeasti).



Minulla jäi suoraan sanottuna negatiiviset kokemukset sairaala-ajasta (mainittakoon, että en synnyttänyt Suomessa), siinä mielessä suosittelisin kyllä miettimään vähän sitäkin puolta etukäteen. Synnytystä olin mielessäni käynyt läpi paljonkin, mutta sairaala-aika oli kyllä täysi shokki.



Toiseen synnytykseen lähden osittain samoin eväin, eli kipua pyrin ensisijaisesti lievittämään hengityksellä, liikkumisella, mahdollisesti vedellä ja jyvätyynyllä. Olen myös pyytänyt mukaan oman kätilön, koska asuinmaassani se on mahdollista (Suomessakin varmaan halutessaan saa ainakin doulan). Hänen kanssa saa pohtia synnytystä ja siihen liittyviä toiveita jo etukäteen, ja hän on synnytyksessä mukana koko sen ajan. Ekassa synnytyksessä ehti olemaan kolme kätilöä vuorossa, ja vaihtuminen toi aina jonkin verran " stressiä" mukanaan. Kaikkien kanssa ei synkannut yhtä hyvin. Toivoisin myös pääseväni mahdollisimman pian kotiin, erityisesti jos perhehuonetta ei saa. Sairaalaan mennessä minua ei häirinnyt uusi ympäristö tai siellä vietetty aika. Jotkuthan haluavat sairaalaan ihan viime minuuteilla. Minulle taas sopisi, että pääsisin suht ajoissa: ehtii tottua ympäristöön ja " asettautua" , eikä tarvitse synnytyksen loppuvaiheessa ruveta vaihtamaan paikkaa.



Taika, 26+2

Vaikka itse en etukäteen tehnytkään päätöstä kivunlievityksistä ja päädyin epiduraalin ottamaan...



Mulle sattui kaksi ihanaa kätilöä (vuoro vaihtui), joista ensimmäinen kyseli heti sairaalaan mentyä toivomuksia synnytyksen ja kivunlievityksen suhteen ja yhdessä päädyimme kokeilemaan ensin pehmeitä keinoja. Sovittiin, että pyydän itse lääkitystä jos/kun siltä tuntuu. Mitään tuputtamista en siis kokenut, vaikka en edes ole erityisen lääkevastainen. Tässä on kyllä varmaankin eroja kätilöiden välillä. Kotona olin jo kokeillut eri asentoja, joista kävely ja jumppapallon päällä keinuminen tuntuivat hyviltä. Sairaalassa parhaalta tuntui jo voimistuneihin kipuihin keinutuoli ja lämpöpussi selällä. Täytyy muuten tässä vaiheessa todeta, että synnytyssali oli yllättävän viihtyisä, vaikutti lähinnä pelkistetyltä makuuhuoneelta, ei kovin sairaalamaiselta. Seuraavaksi sain kokeilla ammetta, joka auttoikin jonkin aikaa. Ääntä päästelin aina kun siltä tuntui. Kun alkoi tuntua siltä, että tarvitsen jotain tujumpaa, sain ilokaasua, jonka vaikutus varmaan osittain oli ihan siinä hengittämiseen keskittymisessä. Itse tykkäsin ilokaasusta siksi, koska sen hengittelyä sai itse säädellä. Kun supistuksia oli ollut noin 16 tuntia, en enää jaksanut vaan pyysin epiduraalin. Luulen, että lyhyemmässä synnytyksessä olisin saattanut pärjätä ilman, mutta tuossa tilanteessa epiduraali auttoi lepäämään. Haittapuolena ainoastaan se, että sen jälkeen en voinut nousta sängystä. Mulla muuten ei vauvalle laitettu niitä antureita päähän, vaan sydäntä valvottiin vatsan päältä. Ennen ponnistusvaihetta epiduraali otettiin pois päältä, enkä koe olleeni kovinkaan lääkepöhnässä ponnistusvaiheessa. Ponnistin sekä kyljellään että selällään.



Osastolla emme saaneet perhehuonetta, mutta onneksi kahden hengen huoneeseen sattui mukava ensisynnyttäjä, ja koska vierailijoita ei meidän sairaalassamme (KYS) saa tulla muita kuin isät ja sisärukset, ei meidän huoneessamme ollut muita vierailijoita kuin kaksi isää. Minusta tämä vierailusääntö on todella hyvä, koska ikävä olisi ollut opetella imetystä, jos naapurin luona olisi ollut koko suku kylässä.. Osaston hoitajat auttoivat aina kun pyysi, mutta eivät muuten tuppautuneet. Vauva oli koko ajan vierihoidossa (yhdeksi yöksi sovimme hoitajan kanssa yhdessä, että hoitaja ottaa pojan, koska hän oksensi lapsivettä, enkä olisi itse uskaltanut nukkua) ja vauvaa sai hoitaa omaan tahtiinsa. Apua pyytäessä kysyivät aina, minkälaista apua kaipaan. Esimerkiksi meillä kun pojan oli vaikea oppia imemään, kysyivät aina auttaessa, että saako koskea rintaan yms.



Eli mulla jäi ihan positiiviset kokemukset sairaalassa olosta ja jos olisin halunnut luomumman synnytyksen, siihen olisi kyllä kannustettu. Voi olla, että mun kohdalle sattui erityisen hyvät kätilöt ja hoitajat. Kaikki olivat kyllä melko nuoria, joten olisiko koulutuksessakin viime vuosina panostettu ' pehmeämpään' synnytykseen ja hoitoon..

Kiva kuulla muiden ajatuksia ja kokemuksia! Me ollaan ajateltu Tammisaaren sairaalaa koska ystavilla on sielta niin hyvia synnytyskokemuksia ja kun olen ollut parissa muussa pikkuoperaatiossa siella, kokemukset on olleet tosi hyvia (todella ystavallinen henkilokunta, kaunis ymparisto, pieni sairaala). Joka synnytyshuoneessa on allas ja perhehuoneita on paljon (molemmat ystavat olivat jopa tuurilla saaneet omat huoneet). Kayttavat homeopatiaa ja akupunktiota ja muitakin pehmeita menetelmia. Yksi ystava kertoi etta alkusupistusten aikana kaveli miehensa kanssa viereisessa metsassa ja nojasi puihin kun supistus tuli, mika auttoi pysymaan rauhallisena... Kaikkihan toki riippuu siita kuinka paljon synnyttajia on. Meilla on siina tuuria etta saadaan lainata edelliseksi kuukaudeksi Hangosta veljen kesapaikkaa, jolloin matkaa tulee vaan reilu 20 km sairaalaan. Jos sitten kavisi niin, etta toteavat ennen synnytysta etta vauva on peratilassa tai on joku muu syy etta nayttaa vaikealta, luulen etta taytyy valita naistenklinikka tai jorvi.

Olin viikonloppuna aitiysjoogassa ja oli mielenkiintoista kuulla, etta ohjaaja neuvoi aiteja jotka on viimeisilla viikoilla ja joilla vauva ei ole kaantynyt, etta nelinkontin oleminen lattialla voi auttaa vauvaa kaantymaan itse ympari, koska vauvan paa painaa niin paljon ja tuossa asennossa myos vatsa antaa eniten periksi jolloin kaannos on vauvalle helpoin!

Mulla on myos Balaskasin kirja Natural childbirth, jota tosin en viela ole lukenut, mutta sen sijaan ranskalaisen synnytyslaakarin (nyt en millaan muista nimea) kirjan joka on kirjoitettu kokonaan vauvan kulmasta ja korostaa erityisesti oikeaa kosketusta (rytminen liike vauvan selassa joka muistuttaa kohdun supistuksia), hamaraa, kuivasynnytyksessa sita etta vauva laitetaan varovasti takaisin veteen pesun ajaksi ja nostetaan hitaasti edes-takaisin ilmaan-veteen joka auttaa hanta totuttelemaan rauhassa eri elementteihin ja rentouttaa vauvan lihaksia, hiljaisuus ja kiireettomyys synnytyshuoneessa, napanuoran myohainen katkaisu seka tietysti rinnalle nosto ja siina pitkaan lepaaminen. Han mainitsee myos etta pesulla ei ole kiiretta koska vauva ei ole likainen vaan tulee steriilista kohdusta. Han mainitsee myos etta vauvat jotka synytvat lempeasti, harvoin itkevat synnyttyaan ja avaavat silmat hyvin pian syntyman jalkeen. Kaikki kuullostaa tietysti ihanalta, ja yritan koko ajan pitaa mielessa etta hyvalla tuurilla kaikki voi menna juuri niin lempeasti, ja sitten toisaalta taas huonommalla ollaan laaketieteen " armoilla" , mika tietysti on myos hyva asia jotta kaikki menisi turvallisesti!

Kuulin myos yhdelta saksalaiselta synnytysneuvojalta, etta vauvat jotka syntyvat sektiolla, voivat hyotya jalkikateen kranio-sakraali hoidosta, joka auttaa vauvan kehoa stimuloimalla niita kohtia joita synnytyskanavan lapi kulkeminen aiheuttaa, ja jotka ovat tarkeita vauvan valmistajia elamaa varten jotka han missaa sektiossa.

On tama niin valtavan mielenkiintoista...!

Tuli vielä tuohon viimeiseen viestiin liittyen mieleen, että meillä ei esikoista kylvetetty tietääkseni sairaalassa ollenkaan, vaikka 10 päivää olimme siellä. Tietysti pyyhittiin puhtaaksi, ei hän likainen ollut ;) Ekaa kertaa kylvetimme sitten, kun oli muutaman päivän ollut jo kotona.



Sairaala-ajassa koin ongelmalliseksi juuri sen, ettemme saaneet olla yhdessä. Lapsi oli suuren osan ajasta hoidettavana osastolla (tiputus, valohoito jne.), miehet eivät saaneet vierailla 4 hengen huoneessamme ja vierailuhuoneessa ei itse jaksanut olla hirveästi, lasta ei voinut myöskään sinne aina ottaa mukaan. Ja miljoona muuta asiaa... mutta ei siitä sen enempää, voi poiketa paljon Suomen sairaaloiden käytännöistä. Mutta tarkoitin siis, että sitä syntymän jälkeistä aikaakin kannattaa pohtia, koska siinä saatetaan tarvita myös vahvuutta puolustamaan omia kantojaan. Esim. imetyksen, rokotusten tms. suhteen. Meillä oli teoriassa todella imetysmyönteinen sairaala, käytäntö oli aivan jotain muuta.

Täällä myös toiveissa mahdollisimman rauhallinen ja luonnonmukainen synnytys sairaalassa. Kotisynnytyksestä en vielä kahdenkaan jälkeen edes haaveile, vaikka aiemmat synnytykset ovakin menneet ongelmitta ja edellinen varsinkin todella kivuttomasti ilman lääkkeitä tai luonnonmukaisiakaan hoitokeinoja (aikaa ei vaan ollut). Kätilöopiston Haikaranpesään toivon pääseväni, synnytystoiveita olen miettinyt ja listannut valmiiksi kätilötapaamista varten, vaikkei se nyt ihan vielä ajankohtaista olekaan. Ammeeseen haluaisin myös synnyttää, ja samoin keretä olemaan sairaalassa rauhassa ja valmistautumaan - mihin ei edellisen kanssa ollut mahdollisuutta kun ambulanssilla tultiin ja kiireellä. Myös pallo, keinutuoli, laventeliöljyllä hieronta ja jyvätyynyt ovat hyväksi todettuja. Luotan että paljon menee sitten fiiliksen mukaan itse tilanteessa, mitä jaksaa ja haluaa tehdä.



Minäkään en sairaalassoloa ole koskaan kokenut stressaavaksi. Toki omat vaatteet tuovat mukanaan omaa oloa, mutta en niitäkään ole aiemmin pahemmin käyttänyt. Sen verran runsaasti tulee kuitenkin jälkivuotoa ekan vuorokauden ajan, että ihan kivaa kun voi suoraan heittää pyykkiin pyykättäväksi. Nyt olisi tarkoitus viettää se 2 vrk perhehuoneessa, jos sellainen vain on tarjolla. Ruoka on sairaalassa mielestäni sivuseikka, se on ihan syötävää ja mukavaa kun ei itse tai miehen tarvitse sitä miettiä, vaan saa keskittyä rauhassa uuden tulokkaan vastaanottamiseen.



Kättärin perhehuoneissa on oltu molempien isosisarusten kanssa, ja rauhallisesta ja mukavasta ilmapiiristä on aina nautittu. Ei se tietenkään tunnu kodilta, mutta oman rauhan on aina saanut ja apua heti kun on vähänkin sitä kaivannut. Esikoinen oli valohoidossa, ja silloin viivyttiin sairaalassa 7 vrk. Onneksi valohoidonkin sai tehdä vierihoidossa, eli samassa huoneessa saatu olla myös silloin. Ja vaikka esikoisen kanssa imetyksen käynnistyminen vei aikansa, ei kukaan tuputtanut lisämaitoa vaan rohkaisi yrittämään ja lämpöisiä neuvoja sai vaikka joka imetyskerralla jos halusi. Arvostin sitä todella, ja seuraavan kanssa olikin paljon helpompaa. :) Arvostin paljon myös sitä, että sitten toisella synnytyskerralla " sai olla rauhassa" , eli kun huomattiin asioiden sujuvan, veriarvojen jne. olevan kunnossa niin saatiin todellakin nautiskella perheen kesken ja rauhoittua vaan olemaan ja iloitseman tulokkaasta.



Ihanasti on vielä mummola ihan synnärin vieressä, eli sisarukset saavat olla siellä sen aikaa hoidossa rauhassa ja tulla vauvaa katsomaan välillä.



Tämä raskaus on tosin ollut vähän vaikeampi kuin edellinen, mutta toivon synnytyksen olevan taas entistä parempi kokemus. Aikaisemmissakaan ei ole valittamista, mutta tuntuu että joka kerralla muistaa enemmän, jännittää vähemmän ja osaa nauttia enemmän. :)



Tuota napanuoran katkaisemista jäin miettimään. Aiemmissa synntyksissa se on katkaistu ekan tissittelyn jälkeen, eli heti ensin on vauva saanut tulla masun päälle ja rinnalle turvaan lämmittelemään, sitten on katkaistu napanuora ja kylvetelty. Mielestäni tuo on ihan hyvä järjestely ollut, en välttämättä haluaisi sitä istukkaa ainakaan päivätolkulla kantaa mukana. En tiedä kuinka pitkään sitten se sykkiminen istukan ja vauvan välillä jatkuu?



Amme on kyllä ihan ykköslistalla tämän kerran haaveissa, olisi ihanaa saada synnyttää veteen ja lämpöisessä vedessä pitää tulokasta sylissä ja rinnalla. En kuitenkaan laske sen varaan, että amme saataisiin... Välilihan leikkaukselta toivoisin myös säästyväni. Pari tikkiä olen aina saanut repeytymiin, mutta väliliha ei ole revennyt eikä siihen ole tarvinnut koskea - siksi se ehkä pelottaa vaikka varmasti tarpeen vaatiessa voi olla helpompikin. Mielestäni kätilöt ovat hienosti neuvoneet odottamaan ja antamaan " paikkojen venyä omaan tahtiin" , vaikka itseä on kamalasti ponnistuttanutkin jo. Edellinen tosin tuli lähes itsestään kätilön odottamiskehotuksista huolimatta, kun puski vain päätä supistuksen voimalla eteenpäin ennen kuin kätilö oli edes kunnolla " asemissa" .



Hmm... mitähän vielä. Olisi myös vaihteeksi mukavaa jos synnytys alkaisi vasta aamulla, kun nyt on aina ollut valvottu yö takana ennen synnytystä ja väsymys sitten pahimman endorfiinikylvyn jälkeen iskenyt kyllä rankasti takaisin. Tuollaisiin toiveisiin ei vaan voi itse pahemmin vaikuttaa. ;) Mutta molemmat synnytykset alkaneet ilmoitella itsestään n. 2 aikaan aamuyöllä. Sairaalaan mentiin esikoisen kanssa aamulla klo 8, ja syntyi klo 11. Kuopuksen kanssa ambulanssi taisi tulla 4 kieppeillä (kun vihdoin tajusin että nyt se syntyy!) ja syntyi 5 aikoihin.

Synnytin esikoisen KOKSissa -06 ja paikalle osui oikein mukava, nuorehko kätilö. Kärvistelin kotona viimeiseen asti, kunnes tuli tuskankyyneliä. Sitten kun lähdettiin ja oli autojen kanssa vähän venkslausta niin sillä hetkellä mietin, että onkohan tämä synnytys nyt varmasti käynnissä, kun kipu alkoi helpottaa. Kyllähän se oli ja sairaalaan menosta meni muutama tunti kun tytär syntyi. Olin ammeessa, käytin lämpimiä kaurapusseja, liikuin lattialla konttaamista myöten jne. Ilokaasua otin lopussa n. tunnin aikana ja sen aion ensi kerralla jättää pois, koska pää meni turhan sekaisin siitä.



Ihana kokemus siltä osin ettei tarvinnut kokea mitään kipupiikkejä (yök) tai roikkua tipassa tms. Ponnistusvaiheen jälkeen olo oli kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Ihmettelinkin vähän, että eikö se tämän enempää tunnu että on juuri synnyttänyt :D :D



Osastolla olo olikin tosi ahdistavaa. Sain halveksuvaa kohtelua nuoren iän (22 !?!? ) vuoksi yms. Olisin halunnut lähteä kotiin seuraavana päivänä ja alistuin erään hoitajan uhkailuun, etten ehkä saisi vauvaa mukaani. Joten tulokkaan aion synnyttää polikliinisesti ja vaikka asianajajalta selvitän sen, että he eivät voi minua siellä väkisin pitää tai edes sellaisella uhkailla, etten vauvaa saisi mukaani. Tylsää oli vain maata sängyllä kun ei mitään suurempaakaan tekemistä siellä ollut, kävellä sitten käytäviä pitkin ja lukea jotain lehtiä, tjaah. Kotiin oli ihanaa päästä omaan sänkyyn nukkumaan, omalle sohvalla löhöämään, ruokaa laittamaan jne.



Odotan innolla seuraavaa synnytystä :)



rv11

" Joten tulokkaan aion synnyttää polikliinisesti ja vaikka asianajajalta selvitän sen, että he eivät voi minua siellä väkisin pitää tai edes sellaisella uhkailla, etten vauvaa saisi mukaani. "



Aikuista täysijärkistä ihmistä ei voi pitää sairaalassa väkisin, sieltä saa lähteä ihan milloin vain. Lapsi taas ei synnyttyään ole vanhemman omaisuutta ja laki takaa lapsen oikeutta välttämättömään terveydenhuoltoon vanhemman mielipiteistä huolimatta. Eli jos lapsi on vaarassa pahimmassa tapauksessa menehtyä sen seurauksena, että vanhempi aikoo viedä lapsen sairaalasta, niin lapsi jää sairaalaan ja äärimmäisenä keinona otetaan pikaisesti huostaan. Eli lasta voidaan pitää väkisin sairaalassa, sinua ei.