Synnytyspelko

synnytyksesi kulku vaikuttaa samankaltaiselta, kuin itselläni oli 1,5v sitten. Omani ei tosin kestänyt noin montaa päivää, mutta kellonympäryksen ja kolmen epiduraalin jälkeen olin 3 tuntia 10 senttiä auki, jakun vihdoin sain luvan ponnistaa, ponnistin 40 minuuttia tuloksetta. Ylilääkäri tuli tutkimaan ja murahti, että " tämä menee saksimiseksi" . Niin sitten leikattiin, kiireellinen sektio, vauvalla oli ohimotarjonta. Kätilöt olivat aika töks, no, asiansa hoitivat, mutta mukavammistakin olen kuullut!



Nyt saan helmikuussa toisen, ja olen oikeastaan ihmetellyt, ettei minua pelota yhtään.. voisin vaikka huomenna mennä synnyttämään! No, tämä ei sua varmaan paljon tietona auta tai lohduta, mutta tuli mieleen neuvolatätini kysymys: luotitko sairaalan henkilökuntaan, vai koitko ettet voinut? Kuulemma usein pelkoja jää silloin, kun on tuntenut olonsa jotenkin turvattomaksi... henkilökunnan kiireessä ehkä sullekin kävi niin? Ajattelin vain, että voisitko alkaa tuosta ajatuksesta työstämään pelkoasi, sillä ilman muuta sun kannattaa puhua pelostasi, ja yrittää päästä asian kanssa mahdollisimman sinuiksi.

Eikös suomessa ole synnytystapa-arvio siinä viimeisinä kuukausina, jos on ollut hankala synnytys joka on päättynyt sektioon ensimmäisellä kerralla? Printtaapa oma kirjoituksesi ja ota se mukaan siihen arvioon ja näytä lääkärille. Jostain syystä synnytyksesi ei edennyt, tiedätkö miksi, sanottiinko siitä mitään?



Toivottavasti kakkonen tulee nyt helpommalla, ja että saat sektioajan jos sitä haluat.

ja siihen auttoi se, että kävin synnytyspelko-kätilön kanssa pitkiä keskusteluja ainakin viisi kertaa raskausaikana. niin monta kertaa siellä kävin, että tunsin voivani luottaa henkilökuntaan ja sairaalan toimintaan. minulle vakuuteltiin, että toiveeni otetaan huomioon, ja sainkin aivan mahtavaa kohtelua kätilöiltä, vaikka sype-kätilö ei ollutkaan mukana synnytyksessäni.

kun käyt pelkopolilla, saat pelkopotilaan statuksen ja kaikki kohtelevat sinua kuin kukkaa kämmenellä!! ja voit tehdä tarkan listan siitä mitä toivot ja mitä et.

aika epätodennäköistä on että ensimmäisen kerran ongelmat toistuisivat. mutta vaikka ongelmia olisi, on hyvä että olisit keskustellut niistä etukäteen!

Sain esikoiseni elokuussa, ja sitä ennen olin päättänyt että alateitse en synnytä!



Kävin pelkopolilla ja kätilö sai minut jotenkin taivuteltua tai puhuttua synnyttämään alateitse ja sain " sype leiman" otsaani. Minua käsiteltiin kuin kukkaa kämmenellä koko synnytyksen ajan ja sen jälkeen kaikki kyselivät mielentiloja ja ajatuksia.



Mentiin sairaalaan yöllä ja poika syntyi vasta illalla. Sain kaiken mahdollisen kivunlievityksen, mutta silti ´huusin ja raivosin miehelleni että miksi hel#*tissä olin suostunut synnyttämään. koko avautumis vaihe oli tuskaa ja tuskallista kuin mikä, mikään epiduraali ei jostain syystä purrrut. Kaikki sanovat että synnytys kivun unohtaa muutamassa viikossa synnytyksestä ja sitten voi jo harkita seuraavan synnyttämistä. Minulle ei tulisi mieleenkään suostua synnyttämään alateitse toista, ei ainakaan nyt eikä varmaan tulevaisuudessa. Pelkäsin sitä jo enne ensimmäistä ja sen ulos saattaminen oli sen verran kamalaa että ei kiito toista kertaa!



Pelkään aan että jo sraskaudun uudelleen ja ilmaisen taas pelkoni neuvolassa ja joudun taas sype keskusteluun niin tyrmääkö kätilö haaveeni sektiosta,kun kerran olen kerran " selvinnyt hegissä" alatiesynnytyksestä. Kätilöt kun sanovat että seuraava lapsi tulee helpommin maailmaan. minä vaan en usko, enkä tahdo kokeilla onneani.

Minusta on ihanaa kun joku kirjoittaa näin rehellisesti tuntemuksistaan!!!



Synnytin ekan kerran 3 vuotta sitten ja olin aivan paskana ja ihmeissäni siitä teurastuksesta mitä se oli. Puhuin ihmisille ja ihmettelin että mitä helvettiä?! eletään 2000 lukua ja synnyttäminen on yhtä barbaarista toimenpidettä.



Nyt laskettu aika kesäkuussa ja varmaan menen silti ihan normaali synnytykseen. Puhukaa ihmiset näistä kokemuksistanne!!



Nykyinen synnytyskuvio ei ole inhimillinen!!!



Olisi ihanaa jos minun lapseni saisi synnyttää inhimillisemmin.

Tässä minun tarinani:



Synnytin 3v. sitten esikoiseni rv 41+5. Synnytys käynnistyi supistuksilla, jotka alkoivat aikaisin aamulla. Samaksi päiväksi oli sovittu yliaikaiskontrolli, jossa rr oli niin korkea, että jäin osastolle, vaikka supistukset eivät olleetkaan tehokkaita, ainoastaan kipeitä ja tosi pitkäkestoisia (3min!). Illalla kun oli supistellut jo 14h, sain petidiinin, joka sai mut oksentamaan, ei vaikuttanut kipuihin. 20h supistelun jälkeen (supistukset kesti sen 3min ja väliä samat 3min) olin 2cm auki ja siirryttiin synnytyssaliin. Akvarakkulat eivät auttaneet ja ilokaasu sai oksentamaan. Vihdoin, 27h supistelujen jälkeen olin 4cm auki ja kalvot puhkaistiin, sain epiduraalin ja oksitosiinitipan. Puoli tuntia kivut olivat siedettävät, sitten entistäkin kamalammat oksitosiininkin takia. Sain lisää epiduraalia vielä kahdesti, ilman vaikutusta. Supistukset oli pitkiä ja väliä vain 1min. Luulin oikeasti, että kuolen kohta, vaikka pahin oli vasta edessä. Sitten 35h supistusten alkamisesta olin 10cm auki ja sain aloittaa ponnistuksen. Silloin supistukset loppuivat kokonaan suuresta oksitosiinimäärästä huolimatta, kohtu kai väsyi! Yritin viimeisillä voimillani ponnistaa ilman supistuksia, mutta 1h45min jälkeen otettiin imukuppi käyttöön. Onneksi vauva voi hyvin koko ajan! Kerran imukuppi irtosi ja se oli se KARMEIN vaihe. Toisella kertaa kätilö painoi mahasta, lääkäri veti ja minä työnsin ja n.38h urakoinnin jälkeen poikamme syntyi, mitat 4,6kg, 54cm ja py 39 (luultiin 3,5-kiloiseksi mahassa). Seuraava askel olisi ollut kiireellinen sektio. Pyörryin suihkuun ja seuraavana päivänä silmäni olivat kirkkaanpunaiset ponnistamisesta. Mut kärrättiin sängyllä osastolle ja vauvaa en saanut vrk:een nostaa. Iso eppari tulehtui, tikit suli liian aikaisin ja sain jo laitoksella rintatulehduksen. Kätilöt oli tökeröitä ja kiireisiä. Kärsin myös synnytyksenjälkeisestä masennuksesta ja kävin siitä pari kertaa juttelemassa.



Toinen synnytykseni 1v. sitten:

Ultran mukaan vielä isompi vauva oli tulossa ja minä olin kauhuissani. Kävin juttelemassa pelkopolilla ja olin synnytystapa-arviossa. Halusin kuitenkin synnyttää alakautta ja synnytys käynnistettiin koon takia rv 39+1. Sain yhden murun cytotecia klo 9.10 ja klo 10.00 tuli ensimmäinen kivuton supistus. Kivuttomia supistuksia jatkui 5min välein, kesto 40sekuntia. 12.00 ilman yhtään kipeää supistusta olin 5cm auki! Silloin supistukset alkoivat tuntua kipeiltä, mutta siedettäviltä Istuskelin keinutuolissa kaurapussin kanssa ja 13.30 olin 7cm auki. En olisi supistuskipuun kaivannut vielä lievitystä, mutta halusin jotain ponnistusvaihetta lievittämään, koska iso ja isopäinen vauva oli tulossa. Siirryttiin synnytyssaliin ja 14.10 sain spinaalipuudutuksen, joka vei kivut täysin!!. Poikamme syntyi 14.31 4,5h synnytyksen jälkeen. Ponnistusvaihe kesti 3min. ja poika oli 4,4kg, 53cm ja py38cm. Epparia ei leikattu, sain 2. asteen repeämän, jota ei juuri huomannut. Kävelin vauva sylissä osastolle ja sain ihanaa kohtelua kätilöiltä.



Eli kaksi TÄYSIN erilaista kokemusta! En tiedä auttaako tämä sinua, mutta halusin vain kertoa, että toinen kerta voi mennä niin paljon paremmin, jos alakautta päädyt synnyttämään. Tietysti sulla on myös oikeus sektioon, olisi vaikka ensimmäinen synnytys olisi ollut normaali.



Mä luulen, että yksi iso asia mun ensimmäisen synnytyksen pitkittymiseen oli se, että mä pelkäsin silloin aivan järkyttävän paljon koko touhua. En pystynyt yhtään rentoutumaan ja taistelin kipua vastaa kuin henkeni edestä. Toisella kertaa osasin rentoutua ja ajatella kivusta eri lailla, kiitos rentoutuskurssin, jolla kävin. Jostakin syystä en enää pelännyt synnyttää, vaikka käynnistyspäätökseen asti olin ollut ihan kauhuissani. Nyt odotan innolla huhtikuussa tulevaa kolmatta synnytystäni ja ensimmäistä kertaa pystyn nauttimaan raskaudesta ilman sitä karmivaa synnytyspelkoa.



Voimia sinulle ja muista, että sinä olet se, joka synnyttää. Eli vaadi saada tehdä niin kuin haluat. Jos haluat sektion, niin se on sinun oikeutesi. Jos taas päätät synnyttää alakautta, niin kerro etukäteen kaikki toiveesi ja huonot kokemuksesi. Ja alatiesynnytykseen vielä se vanha klisee " toinen kerta on aina helpompi" .



Tsemppiä!



Eeppuliini rv 16+2 ja ihanat pienet pojat 3 ja 1v.

Eli esikoinen syntyi 05/04, rv 40+5. Synnytys kesti 8h25min eli kohtuuhelppo synnytys, kaksi annosta epiduraalia ja ilokaasua kivunlievityksenä. Toki olin tosi kipeä mutta lääkkeet auttoivat tosi hyvin,eli en kokenut kuolevani kipuun. Mutta ongelmia ilmeni ponnistusvaiheessa, vauva oli virheasennossa ja kätilö joutui kääntämään vauvan päätä, lopputuloksena 2.asteen repeämä, joka oli 3kk tosi kipeä.



Kuopus syntyi 07/06, rv 40+3. Raskausaikana pelkäsin ja mietin paljonkin synnytystä. Lähinnä siis pelkäsin uutta repeämää ja sitä miten pärjään kotona kahden pienen kanssa(mies töissä melkein 24/7). Kuinkas kävikään...



Olin tehnyt raskausjoogaa jonkun verran ja synnytyksessä ajatuksena oli liikkua mahd paljon(ekassa synnytyksessä makasin koko ajan) ja ajattelin että ehkä epiduraalin otan jos tuntuu siltä. Kauratyyny oli ostettu kivunlievitykseksi alkuvaiheeseen.



Heräsin aamulla klo 9 vatsakipuun ja tiesin heti tänään syntyy meidän kuopus :). Supistukset alkoi 9.15, heti säännöllisinä ja kestoltaan 20s. Esikoinen haettiin hoitoon 10.30, silloin olin itse suihkussa ja ajattelin että toivottavasti oisin ees 5cm auki kun pääsisin sairaalaan. Tajusin myös että edistyy nopsasti, kipu tuntui lantiossa eikä suihku auttanut enää. Kipu oli kuitenkin niin mietoa etten tajunnut ollenkaan pitää kiirettä. Jorvissa olin käyrällä 12,42. Kätilö sanoo että oon auki sen 5cm ja lähtee valmistelemaan salia ja sanoo että puhkastaan kalvot. Mulla tulee kätilön poissaollessa synnytyksen ainoat(peräti kolme kpl) kipeät supistukset,joihin kauratyyny auttaa loistavasti. Ja sitten tunnen että jotain valuu reisiä pitkin. Lapsivettä. Mies soittaa kätilön takaisin. Minä valitan että pitää mennä vessaan. Kätilö sanoo että nyt synnytetään teidän vauva, ei nyt mennä vessaan. Tulipalokiireellä saliin. Saan lupauksen ilokaasusta. Pääsen synnytyssaliin klo 13. Vauva syntyi 13.05 ja siinä välissä ehdin jo panikoida miten saan vauvan punnattua ulos ilman mitään puudutteita :).



Tässä ketjussa joku elokuussa synnyttänyt sanoi ettei koskaan voi synnyttää alakautta enää(oli pitkä ja kivulias synnytys). Mulla ainakin ollut niin että molempien synnytysten jälkeen on mennyt 2-3kk ennenkuin synnytyksen on voinut jättää taka-alalle, siihen asti sitä on pohtinut päivittäin. Se oli yllätys että myös tämä nopea ja helppo synnytys on ollut näin pitkään jatkuvasti mielessä.



Alussa en oikein edes ymmärtänyt synnyttäneeni. Sairaalassa olin omissa vaatteissani kun tunsin itseni sairaaksi sairaalan vaatteissa. Kotiinlähtöaamuna tajusin kuitenkin kuinka onnekas olen. Edellisenä yönä samaan huoneeseen tuli kaksi sektioitua äitiä( kiireellisiä- tai hätäsektioita) ja he eivät voineet edes kävellä selkä suorassa :(. Sellainen oli omakin vointini ekan synnytyksen jälkeen.



Haluaisin siis rohkaista niitä kenellä eka synnytys ollut vaikea, toinen voi olla aivan eri juttu. Sitä voi päästä paljon helpommalla kuin sektiossa, mutta omaan sydämeen pitää saada rauha ja varmuus siitä että se oma päätös on oikea ja itselleen paras mahdollinen. :)



Onnea kaikille synnytykseen ja vauva-arkeen!!!



Vauvakuumeinen (Taas kerran!) Poikasen_Äiti ja Pojat 2v5kk ja 3kk