Mitä rajoja 16-vuotiaalle?
Tunnen itseni väliin tiukkapipoksi ja väliin liian lepsuksi. 16 vuotiaan tyttäreni menot ovat sitä luokkaa että haluankin kysyä teiltä muilta murkkujen vanhemmilta, mitä rajoja asetatte tuon ikäiselle ja miten valvotte niitä? Ja onko luottamusta lapsen sanaan?
Kommentit (3)
Ehkä systeeminne toimii teillä, ehkä toimii nyt, mutta miten myöhemmin?
Et maininnut, minkäikäisiä lapsia teillä on, alkuperäinen kysyjä kysyi 16-vuotiaasta?
16-vuotias on jo muutaman vuoden kuluttua aikuinen, miten luulet että nuori elää omillaan, "vapaaksi päästyään", elettyään kotona noin tiukkojen sääntöjen mukaan. Tunnen useamman aikuisen, jotka kodin tiukoista säännöistä eroon päästyään syövät miten sattuu, menevät nukkumaan miten sattuu jne.
"Ovi menee kiinni klo 22 eikä siitä sen jälkeen kulje enää kukaan". Etko itse koskaan käy elokuvissa, teatterissa, ystäväsi kanssa maailmaa parantamassa? Entä miehesi? Entä mitä tapahtuisi, jos nuoresi unohtuisikin pitempään, uskaltaako tulla enää tämän kellonajan jälkeen kotiin, jos ilmoitat noin tiukasti, että ovesta ei enää kulje kukaan klo 22. jälkeen?
"Tarkat ruoka-ajat" Sama koskee tarkkoja ruoka-aikoja. Etko itse koskaan liiku missään, jää ystävien kanssa kaupungille ostoksille? Kuinka nuoresi saavat sovitettua kaverinsa näiden aikojen puitteisiin? Nuori voi haluta kavereiden kanssa esim. ostoksille silloin kun yhteinen aika löytyy, eikä nimenomaan teidän perheen ruoka-aikojen mukaan, silloin pitää mielestäni kyllä ruoka-ajoista joustaa.
Jos myöhästyy, seuraa rangaistus - Siivousta??? Ei siivouksen pitäisi olla rangaistus, se kuuluu normaaleihin kotitöihin ja voi olla mukavaakin. Samoin kuin ei koti-arestikaan ole mielestäni rangaistus, kuinka kotona-olo voi olla rangaistukseksi koettava (no, tästä sinä et maininnut, tuon siivouksen kylläkin).
Nuorillasi ei koulun, harrastusten ja kotitöiden jälkeen enää riitä energiaa ylimääräisiin menoihin. Entä kaverit? Ystävien kanssa juttelu, teini-iän asioiden, sydänsurujen yms. vatvominen? Kaupungilla hengailu (ja nyt en tarkoita mitään ilta-aikaan luuhailua), vastakkaisen sukupuolen katselu, vapaa oleilu ?
Ystävät ja heidän kanssaan ajan viettäminen muutenkin kuin koulussa tai harrastusten parissa on mielestäni nuorille todella tärkeää, itse muistelen lämmöllä nuoruudenaikaisia ystäviäni ja heidän kanssaan silloin ja myöhemminkin käytyjä pohdintoja.
Toki rajat ja rakkaus ovat tärkeitä, samoin yhteiset ruoka-ajat. Mutta kaikesta voi joustaa. Kaverit ovat mielestäni nuorelle todella tärkeitä, yhdessä oleminen. Meillä on 14- ja 16-vuotiaat nuoret. Olenpa minäkin mielestäni tiukka kasvattaja, mutta en jaksa uskoa ehdottomiin sääntöihin, joista ei voida joustaa tarpeen vaatiessa. Meillä ei ole kotiintuloaikoja, mutta aniharvoin kumpikaan illalla pitkään missään on. Jos tulee tarve olla, siitä keskustellaan. Ruoka-ajat sovitaan perheenjäsenten menojen mukaan. Yhteinen ruokailu on tärkeää mutta jos ei kaikille joka päivä sovi, ei voi mitään, viikonloppuna sitten viimeistään. Tiedän missä nuoreni liikkuvat ja kenen kanssa, tunnen lasteni kaverit ja myös aika hyvin kavereiden vanhemmat. Ja silti nuoreni liikkuvat pääosin itsenäisesti, useimmiten pyörällä - minusta tähänkin pitää opetella, eikä aina niin, että kuljetetaan paikasta toiseen. (Riippuu tosin asuinympäristöstäkin). Itse kulkemalla nuori oppii selviytymään myös mahdollisista ongelmista. Ja saa tarpeellista liikuntaa.
Luotan nuoriini, he ovat järkeviä, vastuuntuntoisia, avoimia ja keskustelevia. Koulu menee kummallakin erinomaisesti (yli 9 keskiarvot), mutta kumpikaan ei ole mikään nipottaja tai pinko. He myös nauttivat elämästään!
Voi olla, että viestistäni tuli vähän sekava, kirjoittaminen keskeytyi aina välillä. Mielelläni kuulisin muidenkin mielipiteitä tähän aiheeseen.
Summa summarum: RELAA VÄHÄN !
Omani ovat vasta ala-asteikäisiä, mutta jo nyt huomaa, että lapset ovat erilaisia: toinen tarvitsee tiukemmat rajat kuin toinen. Meillä esikoisen kanssa joudutaan olemaan paljon tiukempia kuin keskimmäisen. Keskimmäinen soittaa aina luvan saada mennä kaverille tai tuoda kaveri meille. Jos ei ole soittanut, tiedetään ,että on kotona yksin. Esikonen huitelee milloin missäkin ja usein joutuu soittelemaan perään ,kun ei kuulu kotiin kotiintuloaikana.
Em. kirjoittajalla on fiksut lapset, jotka eivät varmasti tiukempia rajoja edes kaipaa. Kaikkien kanssa ei voi menetellä samoin.
T: Äiti, joka itse mm. joi itsensä känniiin 14-vuotiaana ja tuli kotiin poliisikyydillä
Meillä ei ole lapsikohtaisia sääntöjä, mutta todella tiukat talokohtaiset säännöt. Eli miten asiat meidän talossa ja meidän rahoilla hoidetaan. Meillä menee illalla ovi kiinni kello 22 eikä sen jälkeen siitä enää kulje kukaan, ei vanhemmat eivätkä lapset. Tai sitten on joku todella poikkeustapaus, kuten esimerkiksi tulemme koko perhe matkalta tms. Lisäksi meillä on säännölliset ja tarkat ruoka-ajat, Joka ei ole aterialla, jää ilman ja voi voi. Ylimääräisiä välipaloja tai sääliruokintaa emme tunne. Tässä poikkeuksena voi etukäteen tilata oman ateriansa jääkaappiin esimerkiksi harrastusmenojen vuoksi.
Jokaisen perheenjäsenen on oikeus tietää, missä kulloinkin muut ovat. Lasten pitää tietää, missä vanhemmat ovat ja päinvastoin. Kotiin tullaan sovitusti ja ajallaan, koskee myös vanhempia. Jos myöhästyy, siitä seuraa rangaistus. Esimerkiksi minä äitinä olen se pahin, kun jään naapureiden kanssa juttelemaan enkä huomaa ajan kulua. Saanpahan rangaistuksena monet paikat siivotuksi, kun muuten ehkä jäisivät vähän hunningolle.
Meillä on lapsille annettu aika paljon vastuuta pienestä pitäen. On eläimiä, pienempiä sisaruksia, kotivahtina olemista, lämmittämistä, ruoanlaittoa jne. Koulun, harrastusten ja kotitöiden jälkeen ovat useimmiten jo niin väsyneitä ja kaikkensa antaneita, etteivät enää jaksa ylimääräisiä menoja.
Meillä valvotaan nuorten menoja suurimmaksi osaksi autokuskina. Eli saatamme ja haemme jälkikasvumme kotiin lähestulkoon aina. Monesti meillä menemisen ehtona onkin, että jos vanhemmat saa saattaa, niin O.K. Samalla näemme minne nuoremme menee ja minkälaisten kavereiden kanssa. Kuljettelemme paljon myös näitä kavereita, jotka muuten jäisivät oman onnensa nojaan.
Meillä on toistaiseksi ollut ilo luottaa kaikkiin lapsiin. Välillähän kömmähdyksiä sattuu tai tulee tehtyä virhearviointeja, puolin ja toisin, mutta niistä on pystytty avoimesti puhumaan. Vaikka olemmekin tiukkoja ja meillä on elämässä selkeät päämäärät, lapset tietävät, että emme suutu.