Vinkkejä avautumisvaiheen lopun kipujen hallitsemiseen?

alkuun justiisa vastaava asento josta kerroit. eli olin polvillani pää melkein lattiassa ja siinä keinuttelin itteäni. se helpotti yllättävän paljon. lisäks jostain kumman syystä mulla autto se että nojaan otsaa johonkin. näimpä sitten keinuin keinutuolissa väärin päin polvillani otsaa selkänojaan nojaten. pallon päällä oli hyvä istuskella myös. kaiken kaikkiaan itselläni oli niin että mikään ei tuntunut pitkäjaksosesti hyvältä vaan vaihtelin vähän väliä asentoa ja paikkaa ja aina tuntu hyvältä jonkin aikaa kunnes taas vaihdoin seuraavaan ja taas hyvä.

Mulla auttoi kovasti äänen käyttö, eli aluksi tietysti olin aika hissukseen, mutta lopussa huusin jo ihan vaan että aaaAAAA! Se auttaa kummasti, eli jotenkin saa sitä kipua " ulos" . Esikoisella poljin jalkaa lopussa kun teki niin kipeätä, kakkosella käytin ääntä, mutta seisoin(nojasin sänkyyn)ihan kuin " halvaantuneena" , siinä ihan lopussa en oikein enää saattanut liikkuakaan kunnolla.

että viimeiset sentit aukeaa yhdessä hujauksessa uudelleensynnyttäjillä ja sietämätön vaihe on lyhyt. Itse yritin vain kestää joka supistuksen yksi kerrallaan. Sillä tavalla on kaksi selvitty ponnistusvaiheeseen asti.

mulla aitto mielikuvaharjoitukset... kukaan ei saanut hiiskuakkaan ja ku supistus tuli niin sukelsin kipuun... menin sen mukana harjalle asti(vähä eellä) ja odotin kokoajan vielä kovempaa kipua.. mut jos yhtään häiriötekijää, ei päässyt hyppään kyytiin ja jäi kivusta" jälkeen" sillon tuskat valtavat..kuulostipa sekavalta.. mut kandee kokeil... itelle liikkuminen haittas kipuun keskittymistä. ja jännittäminen kaksinkertaisti kivun..

vielä lisäystä että kuvittelin kivun aaltona jonka huipulla nousen aina ylemmäs ja sit pehmee lasku alas...

En tiedä miksi.

Jotenkin tuskissani hakeuduin tuohon konttausasentoon ihan automaattisesti, kun se oli ainut jossa pystyi jotenkin olemaan. Mutta kätilö pakotti pois siitä, tekemään jotain muuta, kävelemään tai makaamaan. Vauva ei ollut laskeutunut ollenkaan vielä.

Eipä siinä vaiheessa vinkkiä ole, jos ei saa olla kontillaan, muuta kuin toivottavasti riittää hyvät puudutteet tai ilokaasua rutkasti.

Jos vaan on mahdollisuus päästä ammeeseen niin mulla ainakin se helpotti tosi paljon.

Kakkosen kanssa olin ihan ponnistusvaiheeseen saakka ammeessa ja hyvä, että edes ehdittiin saliin ajoissa. Eipä tarvinnut sitten kuin pari kertaa ponnistaa ja poika olikin jo maailmassa.

Asetan toivoni siihen että ammeessa pystyis olee mahdollisimman pitkään ja että tosiaan uuelleensynnyttäjällä tuo tuskasin vaihe olis lyhkänen... Esikoista synnyttäessä vajosin jotenki sellaseen tilaan että ei tosiaan tehny yhtään mieli liikkua (vaan sen sijaan juuri käpertyä vaan itseensä) joten nuo mielikuvaharjotukset vois olla hyvä juttu... tai sitten liikkuminen ja peppu ylhäällä olo ovatkin yllättävän tehokkaita minulla kun vaan itseni niihin saan motivoitua... Tai sitten sitä spinaalia..

Mulla auttoi eniten kävely ja pystyssä oleminen. Heti kun meni makuulle niin supistukset kävi pahemmiksi, pystyin jännittämään silloin enemmän. Kun olin pystyssä niin en pystynyt saamaan sellaista kokovartalo kramppia itselleni. Aina pahimman huipun kohdalla yritin keskittyä hengittämiseen ja lantion pyörittelyyn. Oli epiduraalikin mutta mulla se ei ihan tehonnut..

...toimi itselläni hyvin. Avautuminen 8 cm:stä ponnistusvaiheeseen vei aikaa n. 20 min (ensisynnyttäjä olin) ja kiskoin ilokaasua naama punaisena joka itselleni kyllä auttoi vielä tuossakin vaiheessa. Lisäksi koitin edelleen hengittää rauhallisesti ja voimakkaasti. Muuta kivunlievitystä ei ollut käytössä.



Leenis

aivan sama on auttanut mulla.keskityn ja menen kipua vastaan.

toivottavsti nyt kolmannellakin kerralla auttaa....:+

paljon lyhyempi siirtymävaihe. Se meni oikeastaan ihan huomaamatta. Supistukset tihenivät hiljakseen, mutta eivät missään vaiheessa muuttuneet sietämättömiksi niin kuin ekassa synnytyksessä. Yhtäkkiä vain sain alkaa ponnistaa.



Minulla amme auttoi ihan mahtavasti kipuun. Vielä tuntia ennen kuin poika oli maailmassa selitin huolestuneena ammeesta miehelle, että synnytys on varmaan pysähtynyt, kun supistukset eivät enää tunnu missään. Maalla olivat paljon kipeämpiä. Ilokaasu auttoi vähän, mutta paljon vähemmän kuin amme. Viimeiset supistukset istuin keinutuolissa ja lopuksi olin polvillani synnytyssängyllä. Minua ei loppuvaiheessa enää päästetty ammeeseen, etteivät vedet mene sinne. Ihan hyvä näin, ponnistusvaihe käynnistyi yhtäkkiä vesien menon jälkeen niin voimakkaana, että vauva olisi varmasti syntynyt ammeeseen tai ainakin olisi ollut melkoinen suoritus hinautua ammeesta pois.



Kipuun auttoi minulla hengitystekniikka. Piiitkä rauhallinen sisäänhengitys ja nopea uloshengitys. Ja se, että keskityin hengittämiseen, mikä auttoi rentoutumaan. Tärkeää on, ettei päästä paniikkia edes iskemään. Supistus kerrallaan pitää vain ottaa kipu vastaan sellaisena kuin se tulee, eikä ajatella, että se pitäisi saada loppumaan. Päinvastoin, yritin ajatella, että mitä napakampi supistus, sitä vähemmän kestettävää on jäljellä. Tämä kyllä auttoi, synnytys oli nopea ja helppo, enkä missään vaiheessa voi sanoa että kipu olisi ollut kamalaa.



Kolmas synnytys lähestyy ja toivon, että taas suoriutuisin yhtä helposti.

kauan teillä on kestänyt loppu avautuminen kun olette vielä saaneet liikkua vapaasti?

Toinen synnytys oli niin nopea ja raju, että meinasin pakahtua kipuun kun minut suorastaan naulittiin petiin, silloin liike olisi tuntunut todella hyvältä. Kärvisteleminen puoli-istuvassa asennossa oli aivan kamalaa ja ilokaasun avulla siitä selvittiin ilman negatiivisia muistoja. Ehdin olla synnytyssalissa vaan tunnin verran ennen syntymää. Tämä kokemus TAYSissa. Olenkin miettinyt mihin mennä nyt synnyttämään, että saisi ite päättää enemmän miten suppareita ottaa vastaan. Naikkari vai kättäri?

Synnytysvastaanotossa olin muistaakseni 6 senttiä auki. Siitä avautuminen kymmeneen senttiin vei maksimissaan puolitoista tuntia. Supistukset tulivat pitkään vain 7 minuutin välein, joten tehokkaita olivat, vaikka eivät tuntuneet kamalan kipeiltä.



Miksi ihmeessä sinut pakotettiin puoli-istuvaan asentoon? Itsekin olen synnyttänyt Tays:ssa kahdesti ja olen kyllä saanut liikkua vapaasti ihan loppuun saakka. Molemmissa synnytyksissä olin pitkään ammeessa ja keinutuolissa ja lopuksi synnytyssängyllä polvillani kohotettua päätyä vasten. Voin kyllä kuvitella, että kipu olisi ollut makuulla ja liikkumatta moninkertainen! Synnytysvastaanotossa jouduin makaamaan käyrillä noin vartin verran ja se oli ihan kamalaa.



Molemmat ponnistukset olen kyllä hoitanut puoli-istuvassa asennossa. Seuraavalla kerralla haluaisin kuitenkin kokeilla jotain muuta asentoa, koska viimeksi puoli-istuvassa tuntui jotenkin hankalalta. Siinä kiireessä en kuitenkaan ehtinyt asentoa valita.

Olen ihan lähipäivinä menossa synnyttämään toista lastamme, ja halusin vain tulla sanomaan, että tästä ketjusta on ollut paljon apua valmistautumiseeni! Itselläni meni eka synnytys vähän " ohi" epiduraalin ja liian ilokaasun + sänkyyn naulitsemisen ja oman passiivisuuteni vuoksi, ja nyt haluaisin (jos vaan mahdollista, turvallista jne) olla enemmän tilanteen tasalla ja tuntea kehoni. KIITOS minun puolestani näistä vinkeistä, ja lisää vaan kokemuksia!



t. Ompunäiti

Loppuvaiheen avautumiskivut olivat tosiaan melkoiset. Minulla oli spinaali, mutta se ei jostain syystä oikein auttanut avautumisvaiheessa (ponnistusvaiheessa kylläkin).



Kävin raskauden aikana synnytysjoogassa, jossa harjoittelimme oikeanlaista äänenkäyttöä ja " synnytyslaulua" . Kuulostaa hörhöltä, mutta pelasti minut kun spinaalikaan ei tepsinyt. Auttoi jokaisen supistuksen läpi. Mitäköhän naapurihuoneessa miettivät, kauheaa mölinää taisi olla :)

meni tosi nopsasti, vaikka ensimmäinen lapsi olikin.

Mulla autto jonkun verran nojaaminen pöytään, pää pöydän pintaan käsien päälle ja siitä peppua hieman ylös.



Lisäksi hengittäminen oli tärkeää, itse hengitin aina supistusvaiheessä tosi rauhallisesti ja syvään oikein kunnolla keskittyen, jos en keskittynyt hengittäminen meni nopeaksija tuntui että voi ruveta helposti hyperventiloimaan.



Olin jo kokonaan auki kun pääsimme laitokselle enkä kokenut supistuksia ja avautumisvaihettä kovin rankasti, mutta toivottavasti näistä vinkeistä on jollekulle apua.



aa ja tyttö kohta 5kk

mulla ainakin auttoi todella paljon kätilön tuoma kuuma kauratyyny. sen kun laittoi kipeälle alaselälle niin kuumana kuin kärsi, niin tuntui todella hyvältä. istuin pallon päällä nojaten sänkyyn ja liikuttelin lantiota. sitte lisäksi ilokaasua, muuta en tarvinnut kummassakaan aikaisemmassa synnytyksessä. Seuraavalla kerralla otan ihan oman kauratyynyn mukaan että varmasti on saatavilla. supistuksen tullessa helpotti myös mahdollisimman pitkä, keskittynyt hengitys nenän kautta sissään, välissä nopeat uloshengitykset, ja taas pitkä sisää, koko supistuksen ajan. keskittyy vain ja ainoastaan siihen hengitykseen, muut turpa tukkoon ja kätilö lämmitämään sitä kaurapussia! taisimpa käyttää ääntäkin melko estottomasti:) (melkein hävettää)

Ekassa synnytyksessäni epiduraalin vaikutus loppui ponnistusvaiheen alkaessa. Liikkuminen, lähinnä lantion pyörittely ja selän köyristäminen, tuntui parhaimmalta avulta.



Tokassa synnytyksessä paikat aukesivat tosi nopeasti, mutta vauva ei pysynyt tahdissa mukana eli ei ollut tulossa oikeassa asennossa. Jouduin odottamaan n. 4 tuntia kohdunsuu täydet 10 cm auki ennen kuin sain ponnistaa. Onneksi olin ottanut epiduraalin. Liikkumista jouduttiin jossain vaiheessa rajoittamaan, koska vauvan sydänäänet heikkenivät pystyasennossa. Paras hapetus oli kylkimakuulla. Joskus siis vauvan hyvinvointi voi estää tietyssä asennossa olemisen.

synnytyslaitoksen käytäviä, läähätys ja lantion pyörittely supistuksen tullessa. Makuuasento kaikkein kamalin. Sit kumminkin jossain vaiheessa väsyin niin et oli pakko mennä makuulle ja sit se vasta tuskaksi muuttui. Sit ei auttanut enää kun epiduraalit. Ja tietenkin se, et yritti olla rentona, eikä unohtanut hengittää.