Lue keskustelun säännöt.
Miten oppisin kunnioittamaan miestäni enemmän? ov
28.10.2006 |
Huomaan välillä miten olen pahoittanut puolisoni mielen väheksymällä yms. käytöksellä, jota en aina itsekään tiedosta.
Mieheni on ns. menestyjätyyppiä joka on suosittu töissä/koulussa/kavereiden kesken, hauska, fiksu, empaattinen ja silti sopivan karski.
Mitätöintiä tapahtuukin hölmöistä asioista jotka kiristävät omia hermojani(kiihdyn nollasta sataan sekunnissa... ) , kuten huolimattomasti hoidetut kotityöt tai ajankäyttö. Huomaan korottavani itseäni virheiden yläpuolelle puolihuolimattomalla piikittelyllä miehen tavoista/käytöksestä. Tajuan kohtuuttoman käytökseni usein vasta jälkikäteen, mutta anteeksipyyntö on kovin vaikeaa.
Olen yrittänyt miettiä syytä käytökselleni(jollaista mies ei aina ansaitsisi) ja huomannut etten ajatuksissani todellakaan kunnioita häntä kylliksi-> epäkunnioittava käytös ja ajattelutapa.
Tuntuu että haluan myös pitää ikäänkuin ohjat käsissäni määräämällä kaapin paikan Aina, ja tuntuu että valtani kärsisi jos tekisin käytöksessäni täyskäännöksen (mikä taas on selittämättömästi hyvin pelottava ajatus) .
Alkoholisti-isä saattaa osaltaan selittää kontrollintarvetta, mutta en osaa käsitellä asiaa vain yksin.
Olen yrittänyt maanitella ja pakottaa miestäni parisuhdeleireille- ja keskusteluihin, mutta hän ei koe ajatusta hyvänä. Tiedän että arjesta voisi tulla tasaisempaa jos saisin enemmän näkökantaa suhteeseemme ja omaan käyttäytymiseeni. Olen varma että voisimme olla onnellisempia.
Kiitos jos luit läpi ja sinulla on asiallisia kommentteja aiheesta vaikka kokonaiskuvaa voi olla vaikea hahmottaa tällaisen tekstin perusteella.
Kommentit (16)
Pari viikkoa sitten otimme miehen kanssa rankasti yhteen aiheen tiimoilta, avoierokin kävi keskustelussa, tosin se ei ole mikään todellinen vaihtoehto, rakastamme toisiamme ja perhettämme liiaksi.
Istuimme alas seuraavana päivänä ja päätimme, että tämän on loputtava. Aloimme tietoisesti puhumaan toisillemme ystävällisesti, tai siis lähinnä minä. Piikittelyn ja mitätöinnin oli loputtava. Mies taas otti asiakseen minun huomioinnin, keskustelemisen ja yleisen siisteyden ylläpidon (olen todella tarkka siitä, että tavarat paikallaan ja muutenkin siistiä).
Tähän mennessä on mennyt loistavasti! Nyt oikein huomaa, kuinka inhottavasti puhuin miehelleni. Ja ihanaa kun mies osoittaa kunnioitusta siivoamalla jälkensä ja mutenkin huomioimalla enemmän. Kai tämä rakastaminen ja avioliitto on juuri sitä tahtomis hommaa. Jos tarpeeksi tahdot, löydät voiman itsestäsi muuttaa käytöstäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedostan olevani huomionkipeä, mutta yhteisissä illanvietoissa olen pikemminkin salaa ylpeä miehen hauskuuttaessa muita. Saan kotona kylliksi huomiointia ja hellyyttäkin, eli siitäkään ei ole kyse?
ap
Onko teillä, ap tai 4:n
a) huono itsetunto
b) entinen suhde, jossa asiat olivat toisin
t. 3
ärsyttämästä minua. Välillä vain kaikki leviää taas käsiin kun on väsynyt, rankka päivä takana yms. ja mies tekee/jättää tekemättä jotain minun mielestäni totaalisen raivostuttavaa.
Tahdosta se on kaikki tosiaan kiinni, tuntuu vaan ettemme osaa tahtoa samaan aikaan. Vuorotellen " tsempataan" jolloin siitä ei tule mitään.
Olen varma että helpottaisi jos olisi vaikka parisuhdeterapeutti mukana keskustelemassa joka pitäisi meidät molemmat aisoissa jotta päästäisiin todella asioiden ytimeen tarrautumatta yksittäisiin sanoihin ja äänenpainoihin.
Riitely on niin hemmetin vaikeaa kun sitä ei osaa tehdä oikein.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entisessä (pitkässä suhteessa) käytin heikkotahtoista miestä kynnysmattona ja pelinappulana , olin nuori ja häpeän aiempaa käytöstäni.
ap
En koe omaavani huonoa itsetuntoa, tosin saattaa olla että se on saanut kolauksen tässä kotona ollessa. Ennen olin " uranainen" ja sinne on toki tarkoitus palata aikanaan takaisin.
Luulisin, että itselläni kyse on siitä loppupeleissä, että koen miehen suoranaisesti huutavan minulle, kuinka ei kunnioita minua esim kulkemalla hiekkaisilla kengillä aulassa juuri kun olen saanut kahden tunnin lattianpesuhärdelin päätökseen.
Aiemmissa suhteissani en ole kokenut mitään vastaavaa, enkä muutenkaan mitään " traumoja" ole saanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
noita piirteitä, sehän on hyvä asia.
Jos miehesi ei halua sinne perheleirille, älä tee siitä kynnyskysymystä. Mene sinne itse, ja katso oppiiko siellä mitään.
Miehesi varmaan vierastaa ongelmien julkista vatvomista, älä jyrää häntä tässä(kin) asiassa.
Eikö se ollut lähinnä sinun oma käytöksesi jota piti muuttaa?
Mies reissaa nykyään paljon ja tällä hetkellä tuntuu, että en tee mitään oikein. Hän vain odottaa kaikkea valmiina, kun on kotona. Mitä enemmän piikkejä hänen suustaan sitä vähemmän mua kiinnostaa seksi yms. kierre on valmis.
Hän tuntuu kadottaneen tatsin arkeen... kaiken pitäisi olla aina hienosti. Kun lasten pitää mennä nukkumaan, tulee kommenttia, että taas alkaa mennä överiksi, menkää pesemään hampaat yms. Mutta perse ei nouse sohvasta. Minä lähden, vain välttääkseni lasten puolesta kauheaa huutoa.
Tänään myös ruokavieraat näkivät saman. Hävettää hirveesti. Kyllä olen käteni iskenyt p....
Muistan vielä ajat, jolloin vain odotin pääseväni hänen lähelleen. Nyt on ihan ok, jos on poissa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jonkinlaista huomiota. Mieheni on paljon pois töiden vuoksi ja itse olen paljon kotosalla. Kun mies sitten palaa pitkän työrupeaman jälkeen kotiin, hän ei pahemmin jaksa kuljetella astioita koneeseen. Minä taas vedän siitä herneet, koska olen nähnyt kuitenkin vaivaa pitäessäni siivoa yllä. Ja mitä enemmän naputan, sitä varmemmin mieheni sulkee korvat. Ja niin edelleen... t. 3/ 7
Luulisin, että itselläni kyse on siitä loppupeleissä, että koen miehen suoranaisesti huutavan minulle, kuinka ei kunnioita minua esim kulkemalla hiekkaisilla kengillä aulassa juuri kun olen saanut kahden tunnin lattianpesuhärdelin päätökseen.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun ei se mies huomaa sitä kuitenkaan ennen kuin eteisessä on hiekkalaatikon verran hiekkaa...
Juttu tosiaan on se että olen asiaa anlaysoinut itselleni rahkeideni mukaan. Mies on tyypillinen tapaus tämän suhteen että ei tosiaan halua muita vatvomaan juttujamme.
Olen lukenut parisuhdekirjallisuutta ja yrittänyt valistaa miestänikin " Oikeanlaisen" riitelyn saloista. Halveksuntani herää juuri siinä tilanteessa kun riitely jämähtää pilkunnussintaan, johon mieheni turvautuu huomatessaan ettei pärjää minulle enää verbaalisesti.
Tuntuu että vaadin toiselta täydellisyyttä kunnioituksen ansaitsemiseksi, mikä järjellä ajateltuna on täysin kohtuutonta.
Itse hetkittäin kuvittelen olevani täydellinen, enkä totuuden nimissä ole aina rehellinen itsellenikään. Itsetuntoni saattaa tosiaan ailahdella äärimmäisyydestä toiseen, liekö normaalia?
Mutta juu, kai se on mentävä yksikseen ko. keskustelutilaisuuksiin.
JA pidettävä peukkuja ;)
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse elin suhteessa, jossa mies oli täydellisen pedantti ja naputti minulle kaikista asioista, vaikka yritin parhaani mukaan tehdä asiat oikein. Se se vasta ahdistavaa olikin.
kunnioitusta. Minä arvostan miestäni monissa asioissa ja kiittelenkin häntä hyvin tehdyistä töistä tai hienoista ideoista. Mutta aivan liikaa moitin: moittimisen aihetta on tietysti helppo keksiä loputtomiin. Havahdumme toisinaan kyläiltyämme, miten hyvin meillä on monet asiat. Kyläilemme aivan liian harvoin - se pitäisi silmämme auki näköjään.
Olen kotiäiti, mutta koulutetumpi kuin mieheni - hän ei ole samaa mieltä, ei pysty olemaan. Joku kirjoitti verbaaliudesta - sehän se on usein ongelma miesten ja naisten välillä, meilläkin. Vaikka mies on erinomainen sanankäyttäjä, hän ei riidellessä pärjää minulle ja ottaa kirosanat ja keskisormen käyttöön. Minä en ole tottunut kiroiluun. Hän ei voinut uskoa, kun kerroin, että meillä ei kotona koskaan kiroillut kukaan. Hän ei enää vaahtoa siitä, että minulla pitäisi olla työpaikka - yksivuotias lapsi on tainnut avartaa näkemyksiä hyvästä lapsuudesta.
Kunnioitus... Hoidan kotia mielestäni erinomaisesti tai ainakin hyvin liikaa nipottamatta, mutta riidellessä mies haukkuu työni huonoksi. Itse hän tekee myös paljon, mutta usein vasta riitelyn jälkeen. Miksiköhän on niin vaikea aloittaa? Jos olisin lasten kanssa viikon poissa, ei täällä olisi sen kummempaa tapahtunut: kahvia olisi juotu ja uutimia katsottu. No, kenties joku pikkuhomma kuitenkin, ei hän niin toivoton ole :) Itse pystyn paiskimaan töitä koko päivän enkä tunne tarvetta levätä kuin yöllä - nautin aikaansaamisistani. Hän ei tunnu nauttivan.
Tuosta vallasta ja täyskäännöksestä. Minä olen joskus riidan tuoksinassa mennyt itkien mieheni syliin, pyytänyt anteeksi ja taipunut hellittäväksi. Yleensä se on vaikeaa tai mahdotonta, sillä mielestäni riidan aloittaa usein mieheni. Minä kuulemma provosoin: riittää, että ihmettelen jotain tai kysyn jostakin jotain =) Ei saisi mitään negatiivista ilmaista. Hän ei juuri pyydä anteeksi mitään. Hän ei pyri sopimaan riitoja, mikä on mielestäni kamalaa esim. nukkumaan mennessä.
paitsi ettei ole alkoholisti-isää. En ymmärrä itsekään, mistä moinen " vähättely" johtuu. Kun kuitenkin arvostan miestäni tietoisella tasolla tosi paljon. Tilanne helpottuu hieman, jos mietin, millaista olisi jos minulla ei yhtäkkiä olisikaan tätä miestä. Silloin havahdun tajuamaan, millainen aarre minulla on, ja käyttäydynkin jonkin aikaa paremmin. En tiedä, voisiko kyseessä olla jonkinlainen huomiontarve?