Muutto ja kaksivuotias
Mitenkähän kaksivuotiasta kannattaisi valmistella tulevaan muuttoon? Muutamma uuteen kotiin parin kuukauden päästä ja olemme pojalle jo kauan puhuneet muutosta (käyneet rakennuksella, näyttäneet hänen tulevaa huonetta jne).
Hirvittää sikana se muuton jälkeinen kotikaipuu mitä lapsi tulee varmasti tuntemaan. Muutimme edellisen kerran muutama kuukausi sitten ja silloin poika joskus sanoi, että mennään omaan kotiin. Eilen näki kuvan vanhan talon olohuoneesta ja sanoi vieläkin, että mennään omaan kotiin. Äidillä tuli tippa linssiin :( Kamalaa pienen lapsen ikävöinti.
Olisiko lapsen hyvä nähdä vielä tyhjä talo kun kaikki laatikot on kannettu pois? Vai ymmärtääköhän tuon ikäinen että se on sama talo kuin oma koti.
Huh, vähän kyllä pelottaa.
Kommentit (7)
Meillä lapset olivat muuton aikaan 7v, vajaa 5v ja 2v. Ikävöinti vanhaan kotiin oli aika kovaa, vaikka rakentamisprojekti kesti kolme vuotta eli lapset saivat pitkän totutteluajan. Vieläkin, kun muutosta tulee kesällä 4v, isommat lapset kaihoten muistelevat vanhaa kotia.
Mikäli lapsi on nukkunut kanssanne samassa huoneessa, muuton yhteydessä ei ehkä heti kannata siirtää omaan huoneeseen. On parempi antaa totutella yhteen muutokseen kerrallaan. Lapsen kannattaa antaa olla mukana kun tavaroita siirretään, näin hänelle tulee selväksi, ettei vanha paikka enää ole koti.
Lapsi oli tuolloin 1v8kk. Me ei juurikaan " valmisteltu" asiaa. Lapsi meni yöhoitoon, kun muutto tapahtu. Ja sitten tuotiin tänne uuteen kotiin ja sanottiin vaan, että täällä me nyt asutaan. Noin kuukauden ajan lapsi nukkui meidän vanhempien huoneessa. Muistaakseni pari-kolme ensimmäistä iltaa/yötä oli levotonta, lapsi saattoi herätä ja itkeä, mutta sitten tilanne rauhottui.
Puhuimme uudesta kodista heti kun siitä tiesimme eli noin kuukausi ennen muuttoa. Tyttö oli 2-vuotias. Kerroimme, että oma sänky ja omat lelut tulevat mukaan, ja tyttö osallistui ahkerasti pakkaamiseen ;)
Muuttopäivän tyttö oli tädillä hoidossa ja tuli sitten iltapäivällä uuteen kotiin. Tyttö ei tuntunut ikävöivän yhtään, rehasi vain, kun oli pahvilaatikoita pitkin kämppää.
ulkomaille, muuten on aina kaupunki vaihtunut. Meillä tyttö sopeutuu aina tosi nopeasti. Tärkeintä on että uudessa kodissa on samat vanhat arkirutiinit ja ne omat rakkaat lelut. Nyt alkaa olemaan jo sen verran ikää että seuraavassa muutossa alkaa varmasti ikävöimään kavereita. Siinä vaaditaan sitten vaan vanhemmilta aktiivisuutta löytää uusia sosiaalisia verkostoja. Meillä tyttö ainakin miellellään puhuu edellisestä kodista ja muistelee mitä siellä oli erilaista kuin nykyisessä. On kuitenkin aina sitä mieltä että nykyinen koti on mukavampi (tässä asiassa äiti on ihan eri mieltä). Annatte lapsen osallistua tavaroiden, etenkin lelujen pakkaamiseen ja muihin muuttopuuhiin, niin eiköhän se ihan hyvin mene ilman sen kummempia valmistelujakin.
Poika oli tuolloin n. 1 v 8 kk. Ei vielä puhunut niin hyvin, että olisi osannut ilmaista ikävänsä ja hämmennyksensä sanoina. Silti hänestä huomasi, että jotain oli vialla. Noin kolmen neljän viikon ajan poika oli levoton, kiukkuinen ja aggresiivinen, vaikka normaalisti on mitä iloisin ja kiltein pikku poika. Jopa päiväkodissa ihmeteltiin hänen käytöstään. Ja sitten se loppui kuin seinään ja poika oli taas oma itsensä. Me syytimme tästä hämmennyksestä muuttoa.
Muuton yhteydessä poika sai oman huoneen, johon hän kyllä tykästyi niin, että on nukkunut siellä ensimmäisestä yöstä lähtien.
Muuton jälkeen kävimme vielä vanhassa kodissa, jonka osti tuttavamme. Jälkeenpäin kadutti, että veimme pojan sinne. Hänelle oli valtavan hämmentävää se, että " omassa" kodissa olikin yhtäkkiä ihan outoja ihmisiä ja uudet tavarat.
omien lelujen pakkaamiseen, siivoamiseen ja uudessa kodissa tavaroittensa uudelleen järjestelyyn. Kannattaa myös kertoa usein etukäteen, mitä tulee tapahtumaan, ja jos vain mahdollista, niin lapsi mukaan muuttoautoon :)
meillä poika oli 2v4kk, kun muutettiin 300 km päähän vanhasta kodista. Noilla " eväillä" sujui hyvin, ei vielä kauheasti osannut kavereitaan ikävöidä eikä enää tunnu muistavan, kun juttelen hänelle esim. hoitopaikan kavereista.
vanhasta kodista puhuu vieläkin joskus, että haluaisi sinne. Viimeksi kysyin, miksi, ja hän sanoi, että sielä oli se hieno keltainen kaivuri! Jaan lelut aina kahtia ja vuorottelen niillä leikkimistä n. kuukauden verran, ja tuolloin oli sattunut mennä yli kuukausi, ja keltainen kaivuri oli " piilossa" olevien lelujen joukossa :) - ilmeisesti ei muuta kodista ikävöinyt.
Aina kun kysyin, kumpi on hienompi, uusi vai vanha koti (on melkein puolet isompi), niin innoissaan sanoi, että uusi :)!
Ekan yön nukkui meidän vieressä, toiseksi yöksi pääsi omaan uuteen huoneeseen ja tykkäsi siitä niin kovin, että on nukkunut sielä tosi hyvin. vasta nyt, kun toinen vauva syntyi, on joskus öisin hiippaillut meidän petiin loppuyöksi, mutta se ei liene yhteyksissä kotiasiaan.
Muutimme reilu kuukausi sitten parin sadan kilometrin päähän edellisestä kodista. Olimme viettäneet edellisen vuoden aikana jo huomattavan paljon aikaa remonttiprojektilla, joten paikka oli tuttu. Tyttö oli innoissaan, kun sai oman huoneen ja muuttikin samassa rytäkässä sitten nukkumaan yksikseen lastensänkyyn (ennen nukkui meidän huoneessa pinnasängyssä). Asioista puhuttiin paljon etukäteen. Hoitopaikkaa ei tarvinnut vaihtaa, koska jäin äitiyslomalle samalla kertaa. Valokuvia katsellessa puhuu kyllä vanhasta kodista ja kertoo, kuka siellä nyt asuu.