Vauvakuume ja abortti
Heipsan.
Tää on vähän vaikea aihe nyt kirjoittaa, mut toivotaan, että saatte selvää :D
Eli. Meillä kävi miehen kanssa "vahinko" ja olen nyt raskaana. Mulla on polykystiset munasarjat ja endometrioosi ja oon ollut lähes satavarma, etten lapsia tule koskaan saamaan. Nyt pillereiden säännöllisestä syönnistä huolimatta pamahdin paksuksi.
Testiä tehdessä ja tulosta lukiessa olo oli sanoinkuvaamattoman onnellinen.
Ongelma on nyt se, että poikaystäväni toivoo minun tekevän abortin. Olen joskus hänen kanssaan aikaisemmin asiasta puhunut ja sanonut, että jos vahinko käy, teen abortin. Nyt tuntuu, etten missään nimessä tahtoisi tehdä aborttia. Vauvakuume on korkea ja olen nyt jo kiintynyt tähän pieneen maha-asukkiin. Viikkoja on korkeintaan 5 vasta, joten riski keskenmenoonkin on kait suuri.
Olen koittanut poikaystäväni kanssa jutella, mutta hänen mielestään abortti on ainoa ratkaisu, koska nyt on "huono tilanne". Kummallakaan ei ole vakituista työtä, emme asu yhdessä jne. Mielestäni asiat on kuitenkin ratkaistavissa ja järjesteltävissä.
Tiedän, että jos pidän tämän lapsen tulee ero. Ja musta tuntuu, että oon ihan paska ihminen jos alan tieten tahtoen yh-mamaksi.
Onko täällä ketään muita samassa tilanteessa olevia tai olleita? Mulla hajoaa kohta pää tähän tilanteeseen.. PS: Ikää kummallakin on 23 vuotta.
Kommentit (8)
Kirjoittelinkin sulle jo tuolla toisessa ketjussa ja UmmNoora kirjoitti hyvin.. Voimia, tiedän todella mitä käyt läpi! Ja todellakin tarrasukkia matkaan, ja muista, että puhumalla asioista saat parhaiten apua ja tukea! :)
Olen kans sitä mieltä että pidä vauva. Tulet varmasti pärjäämään elämässä lapsen kanssa :) Kyllä mielestäni oma vauva on miestä tärkeämpi. Muista, lopullinen päätös on SINUN.
Minulla on tilanne että olen ja asun yksin ja olen raskaana (en ole vielä plussannut (su testailee) mutta aika vahvoja raskausoireita ollut ja tuntuu tosi vahvasti sille että vauvan alku on mahassa kun yksi niistä oireista on mm menkat myöhässä) exälle. ollaan erottu jo puoli vuotta sitten ja nyt raskaus on aika alussa. ollaan hyviä ystäviä ja itsellä on ollut vauvakuume jo monta vuotta :D. Pidän sen ja uskon että hänestä tulee hyvä isä. Olen valmis tulemaan yh-äidiksi. Vertaistukea saa omalta paikkakunnalta. :) Missä paikkakunnalla asut? Itse asun Tampereella.
Päädyin nyt kuitenkin tekemään sen abortin. Ollaan miehen kanssa juteltu ja juteltu, eikä hän nyt missään nimessä halua lasta. Miehellä on jo ennestään jälkikasvua ja siinä on kuulemma hänelle jo ihan tarpeeksi. Sitten joskus tulevaisuudessa voisi kuulemma harkita lasten tekoa.
Ehdotin hänelle, että pitäisin lapsen yksin. Sanoin, että saa todistaa isyytensä tai sitten tehdään niin, ettei isää mainita missään papereissa. Kumpikaan vaihtoehto ei käynyt, en saisi kuulemma riistää häneltä hänen lastaan. Sekään ei sovi, että pidettäisiin lapsi yhdessä. Hän uhkasi itsemurhalla jos en tee aborttia.
Mä oon itse niin poikki ja väsy nytten, että en varmaan jaksaisi tai kykenisi yksin äidiksi. Enkä kestäisi sitä omantunnon tuskaa, siitä, että pilaisin toisen ihmisen elämän pakottamalla hänet isäksi.
Me ollaan joskus aikoinaan juteltu vahingoista jne, ja lupasin tehdä abortin jos sellainen tilanne tulee. Silloin kuitenkin uskoin täysillä, että en voi edes tulla raskaaksi, saati sitten pillereitä syödessäni! Nyt mies vetoaakin tuohon lupaukseen jonka tein..
Vaikka nyt että teenkin abortin, ei tällaisella suhteella voi olla jatkoa. Miehen kanssa ei pysty näköjään suunnittelemaan edes yhteenmuuttoa tai ylipäänsä mitään. Tuntuu, että kannan itsekin koko ajan taakkaa miehen nykyisestä jälkikasvusta. Ei minulla mitään sitä vastaan ole, mutta se nyt sattuu olemaan esteenä yhteiselle lapselle.
Hain muutaman päivän sairaslomaa, mä en kyennyt menemään edes töihin. Itken jos näen pieniä lapsia/vauvoja, ja olo on muutenkin tukahtuva. Tänään on pakko mennä duuniin, voivoi.
Pitää toivoa, että tulevaisuudessa löytyy sellainen mies, joka tahtoo perheen ja että olen silloin vielä kykeneväinen saamaan lapsia :)
Sanon nyt mielipiteeni kuitenkin, vaikka oletkin ehkä jo päätöksesi tehnyt eikä mikään voi sitä muuttaa...
Ensinnäkin, kuinka miehesi voi vaatia sinua tekemään abortin yhtään sen enempää kuin sinä voit vaatia häntä hyväksymään raskautesi? Kumpikaan teistä ei ole oikeutettu pakottamaan toista mihinkään ratkaisuun! Lapsi muuttaa elämää paljon, joten ymmärrän, jos miehesi ei koe siihen olevansa valmis. Mutta myös hänen tulisi ymmärtää jo olemassa olevien lasten perusteella, että lapset ovat maailman ihanin asia eikä luulisi yhdenkään vanhemman haluavan riistää äitinä/ isänä olon mahdollisuutta toiselta ihmiseltä.
Jos sinä olet valmis lapsen pitämään ja kasvattamaan, niin pidä se nyt hyvä ihminen. Et todellakaan voi olla varma, saatko toista tilaisuutta! Saatat katkeroitua lopuksi ikääsi tehdyn abortin vuoksi... tehdyn lapsen vuoksi et sen sijaan katkeroidu koskaan!
Miehesi jutuista päätellen voisi kuvitella, että kyseinen henkilö ei ole ihan taspainoinen tyyppi! Sinä et saa kasvattaa lasta yksin etkä yhdessä? Siis mitä!?! Jotain rajaa hänenkin vaatimuksilleen!
Toisekseen jos aikuinen mies uhkaa kyseisessä tilanteessa itsemurhalla, niin tulisiko kyseeseen jonkin asteinen mielentilatutkimus? Eihän tuommoinen uhkailu ole aikuisen ihmisen toimintaa!
Lisäksi suhteenne on jo nyt tuhoon tuomittu! Hankkiudu miehestä eroon hyvän sään aikaan ja anna sen pikkuisen syntyä=)
Ota yhteyttä neuvolaan ja pyydä päästä juttelemaan ennen kuin pyydät yhtään lähetettä keskeytykseen! Pieni keskustelu neuvolan terkkarin kanssa saattaa saada ajatuksesi järjestykseen, jolloin et ehkä koe olevasi näin umpikujassa. Usko pois, saatat karvaasti katua, jos nyt et tee tuota pientä!
Ps. Myös minun ensimmäinen raskauteni alkoi e-pillereistä huolimatta ja kävin mielessäni läpi tuolloin v. 2000 kaikki vaihtoehdot... myös abortin. Luojalle kiitos, tuo ihana poika on nyt kotona viettmämässä pikkuveljensä kanssa ensimmäistä kesälomapäiväänsä. Syksyllä tuo minun shokkiraskauteni menee jo 5. luokalle ja on parasta mitä minulla voi koskaan olla:`)
T. Tellu rv 6+4 sekä kolme ihanaa poikaa!
Sanot ettet kestäisi sitä omantunnon tuskaa, siitä, että pilaisin toisen ihmisen elämän pakottamalla hänet isäksi... Kestätkö sitä omantunnon tuskaa että toisen ihmisen tahdon takia abortoit oman lapsesi... julmaa sanoa, mutta uskon sen kiusaavan sinua tulevaisuudessa huomattavasti enemmän kuin yhden miehen uhoamiset. Hänen elämänsä ei menisi millään lailla pilalle, kunhan uhoaa jotta pääsee vastuusta. Kaukaa haettua että itsemurhan tekisi oman lapsen syntymän takia.
Ja okei, sä oot joskus mennyt lupaamaan että tekisit abortin jos vahinko sattuisi. Tuollainen lupaus on aika pienen painoinen vaakakupissa jos vertaa sitä lapsen koko elämään. Oletko silloin edes tosissasi ajatellut tilannetta kun menit moisia lupaamaan..
En halua loukata tai kiusata, uskon vain että jos abortin teet hommaat itsellesi turhaa katumusta ja painolastia elämään.
Perjantaina se tapahtuu, abortti siis. Mä varmaan itken itseni rikki, mutta silti tuntuu, että tää on se oikea ratkaisu. Oon vaan niin yksin tän asian kanssa. Mulla on ollut tosi kovat pahoinvoinnit ja kivut, en kestä näitä. Enkä voi kuvitella itseäni äidiksi, oon nyt jo niin masentunut, että se pieni ihminen vain kärsisi.
Kävin ehkäisyneuvolassa lääkärillä, "isukki" oli mukana. Ne siellä ultras ja nähtiin sikiö ja kuultiin sydänäänet. Mä vaan tärisin, mies oli ihan normisti. Ei herättänyt mitään tunteita.
Nyt tän vkl kun abortti tehdään, joudun olemaan ihan yksin kotona. Alkuun puhuttiin, että hän on mun tukena abortin ajan, sen verran on mulle vielä velkaa kaikesta. Mutta minkäs sille mahtaa, kun viina vie! Onneksi tämä ero tuli nyt jo, enkä ehtinyt montaa vuotta haaveilla pilvilinnoista. Tiedän nyt hyvin, ettei hänestä ole kantamaan vastuuta yhtään mistään.
Välillä raivostuttaa, kuinka tyhmä olen ollut. Kuinka olen rakastunut tuollaiseen mieheen? Kuinka olen saattanut itseni raskaaksi tuollaisen sian kanssa? Olen vain niin vihainen itselleni. Sukulaiset kun kuulisi, alkais se säälipaska ja tiedättekö se sellainen, että kyllä me tiedettiin että sä oot niin sinisilmäinen ja hölmö jne. Jokaista mun kaveria ja ystävää ne on nälvinyt, harrastuksia, opintovalintoja, ihan kaikkea. Tää siitä vielä puuttuis. Siksi en heidän kanssaan ole tekemisissäkään.
Mulla ei ole oikeasti minkäänlaista tukiverkkoa! Mä en tiedä miten selviän tästä abortista, en varmaan sen paremmin kuin äitiydestäkään. En tiedä, kuinka vaarallista on olla abortin jälkeen kotona yksin? Silloin kun siellä ehkäisyneuvolassa käytiin, mies sanoi, että on mun tukena ja homma ok. Noh, nyt kun kuuli että sattuu juhannusta vasten tämä, niin eheiii, ei sovikaan.
Anteeksi sekava teksti, tää tyttö on nyt ihan puhki poikki loppu sekaisin.
Hei! Mihin ratkaisuun loppupeleissä päädyit, kävitkö tekemässä abortin? Samaistun niin täysin sinun tilanteeseesi että oli pakko rekisteröityä että pääsen vastaamaan :-) Kun luin aloitustekstisi, tuntui kuin oisit kirjoittanut minun elämästäni, melkein. Tilanne itselläni oli tietysti hieman eri, mies oli tukena eikä vaatimalla vaatinut aborttia, mutta ehdotti sitä johon sitten sinisilmäisenä suostuin. Nyt kuukausi abortin jälkeen se on mielessäni joka päivä, joka kerta kun katson miestä niin mietin että miksi annoin hänen mielipiteen vaikuttaa niin paljoa? Mietin jo ennen aborttia mielessäni että jos ajattelisin vain itseäni, pitäisin lapsen. Minulla on järkyttävä vauvakuume, ollut jo kauan ja pieni lapsi on kaikkea mitä elämääni toivon. Olen päättänyt hakea ammattiapua neuvolassa jälkitarkastuksen yhteydessä että voin puhua jollekin puolueettomalle taholle joka ei vaikuta päätöksiini. En suostu enää kuuntelemaan ketään muuta kuin itseäni ja tiedän että olisin pärjännyt lapsen kanssa, yksin tai yhdessä. Toivottavasti olet tehnyt päätöksen joka sillä hetkellä oli mielestäni oikein :-) Omasta mielestäsi.
Siis tottakai pidät lapsen, on tosiaan mahdollista että tämä on ainut tilaisuutesi tullä äidiksi. Ja vaikka mahdollisuuksia jälkeenpäin olisikin ei mikään korvaa juuri tätä lasta. Lapsi itse ilmeisesti haluaa elämääsi tulla kun on pillereistä huolimatta alkunsa onnistunut saamaan.
Miehesi kyllä kasvaa isyyteen ja jos ei kasva onko hän ihmisenä vaivan arvoinenkaan.. millainen on mies joka toivoo oman lapsensa kuolemaa. Huonon tilanteen pystyy kaksi aikuista ihmistä tahtoessaan hyväksi järjestämään niin että lapsi on siihen tervetullut ja tapauksessasi sanoisin että kuulostat kyllin aikuiselta yksinkin homman handlaamaan mikäli mies päättää kuvioista poistua. Tänä päivänä ei ole mikään ongelma vaikka yksinhuoltajaksi jäisikin, itse asiassa tilanne yh;ta kohtaan on parempi kuin koskaan. Tukea talouteen saa ja sosiaalisestakaan asiaa ei enää paheksuta.. Parempi yksi hyvä äiti, kuin kaksi huonosti voivaa vanhempaa... eikä yksinhuoltajuuskaan ikuisuusasia ole, lapselle voi löytyä aivan hyvä uusikin isä:)
Uskoisin, että jos aborttiin päädyt parisuhteenne kuitenkin vaurioituu lopullisesti etkä koskaan pysty miestäsi enää samoin silmin katsomaan..
Tottakai päätös on yksin sinun, mutta kuten sanoit että terveyshistorian pohjalta on epätodennäköistä että raskautuisit uudestaan niin pidä ihmeessä tämä elämältä saatu suurenmoisin lahja.
Tsemppiä ja tarrasukkia:)