Lue keskustelun säännöt.
Avioliiton myötä elämäni ajautui umpikujaan
20.08.2015 |
Mies päättää kaiken lastenkasvatuksesta asumiseen, peseytymiseen, vaatetukseen, ravintoon, sisustamiseen, lomailuun, opiskeluuni ja työntekooni. Mies on eri mieltä em. seikoista kanssani, joten olot ovat melko tukalat. Enää en pääse eroamaankaan, sillä meillä on lapsia, olen 30+, enkä ole mikään maailmanluokan kaunotar. Tekisi mieli hävitä tästä kuviosta kokonaan; mieshän jo kaavaili mahdollisen eromme myötä hankkivansa anopin luokseen lapsia hoitamaan, kun minä saisin lähteä "omia teitäni" *jonnekin pois*. Mieheni ei anna minun olla juurikaan olla yhteydessä omiin sukulaisiini tai vanhoihin kavereihini. Olemmekin siis viettäneet aikaa lähinnä anoppilassa (=kaikki lomat) ja siellä olen haukuttavana ja syntipukkina myös. Jos soitan edes puhelun, niin hän kuuntelee vieressä ja häiritsee. En saisi ostaa omilla rahoillanikaan juuri mitään ilman miehen lupaa. Mies on vieläpä ihan suomalainen, maaseudulta kotoisin oleva "nörttimäinen", töksähteleväkäytöksinen ja pihi äidin lellikkipoika. Mitä teen? Olisiko itsemurha minulle paras vaihtoehto?
Kommentit (44)
Sitten kun lopetat olemasta itsesäälistä kierivä uhri ja ovimatto, niin suosittelen muuttamista omillesi lasten kanssa, terapiaa ja harrastuksen hankkimista. Ota selvää narsismista ja mieti, haluatko, että lapsesi kasvavat yhtä kieroon kuin miehesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ens kerralla kun mies ei anna sun mennä vaikkapa ulos, niin soita puhelu poliisille. Kerro että teet ilmoituksen vapaudenriistosta ja syyllinen seisoo just siinä sun vieressä --- ojenna puhelin miehellesi.
[quote author="Vierailija" time="20.08.2015 klo 14:10"]Vika ei ole avioliiton vaan paskan miesvalinnan. Miksi annat miehen päättää noista asioista? Miten hän käytännössä päättää peseytymisestäsi ja työssäkäynnistäsi? Ero on todella hyvä vaihtoehto. Tilanteessasi todennäköisesti ainoa.
[/quote]
Joudun kysymään luvan suihkuun joka kerta, jos mies sattuu olemaan kotona. Jos menen suihkuun hänen poissaollessaan ja hän tulee kotiin oleessani vielä suihkussa, saan hirveän huudon ja jäkätyksen osakseni.
En saa hakea uusia töitä tai toiseen firmaan. Olen itse pohtinut työpaikan vaihtamista tai jopa firman vaihtamista, muttq mies alkaa haukkua minua vastuuttomaksi tuuliviiriksi jne., vaikka olen ollut nykyisessä työpaikassa suurimman osan aikuisiästäni. Olen periaatteessa koulutusta vastaamattomissa tehtävissä, joten haluaisin löytää oman alani töitä mieluiten. Lisäkai työpaikallani on pari työpaikkakiusaajaa, joiden uhri en suoranaisesti ole, mutta jotka pilaavat työilmapiiriä suuresti.
Tää sama aloitus ei edelleenkään kirvoita minkään muunlaisia kommentteja kuin että ota lapset ja lähde huonosta liitosta. Lopeta nurkan lattialla nukkuminen ja nöyristely. Tänne kirjoittaminen ei vie mitään asioita eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.08.2015 klo 14:15"]
[quote author="Vierailija" time="20.08.2015 klo 14:10"]Vika ei ole avioliiton vaan paskan miesvalinnan. Miksi annat miehen päättää noista asioista? Miten hän käytännössä päättää peseytymisestäsi ja työssäkäynnistäsi? Ero on todella hyvä vaihtoehto. Tilanteessasi todennäköisesti ainoa. [/quote] Joudun kysymään luvan suihkuun joka kerta, jos mies sattuu olemaan kotona. Jos menen suihkuun hänen poissaollessaan ja hän tulee kotiin oleessani vielä suihkussa, saan hirveän huudon ja jäkätyksen osakseni. En saa hakea uusia töitä tai toiseen firmaan. Olen itse pohtinut työpaikan vaihtamista tai jopa firman vaihtamista, muttq mies alkaa haukkua minua vastuuttomaksi tuuliviiriksi jne., vaikka olen ollut nykyisessä työpaikassa suurimman osan aikuisiästäni. Olen periaatteessa koulutusta vastaamattomissa tehtävissä, joten haluaisin löytää oman alani töitä mieluiten. Lisäkai työpaikallani on pari työpaikkakiusaajaa, joiden uhri en suoranaisesti ole, mutta jotka pilaavat työilmapiiriä suuresti.
[/quote]
Anna miehen jäkättää. Et sinä hänen lupaansa tarvitse. Ja ei sinun tarvitse kertoa työnhaustasi miehelle. Sen kus vaihdat työtä.
Olen lukenut tällaisen samanlaisen jutun varmaan kolme eri kertaa parin kuukauden sisällä? Jälleen vastaan: tuo ei ole normaalia, tuollaista ei pidä hyväksyä, tuo mies ei tule muuttumaan, eikä tuollaisessa perheessä ole lasten hyvä kasvaa. Ota lapset ja lähde.
Ja kyllä, se on loppujen lopuksi juuri niin yksinkertaista ja suoraviivaista. Tein niin itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huh. Mies kontrolloi kaikkea suihkusta ja töistä lähtien, lyttää minkä kerkeää ja sinun ongelmasi on että olet yli 30 etkä ole kaunotar. Mitä vittua? Mitä pitää tapahtua että maailmankuva vääristyy noin pahasti? Mitä jos lopettaisit itsesäälissä rypemisen ja ajattelisit niitä lapsiasi? Ja opettelisit olemaan ilman parisuhdetta. Kuulostat pahasti läheisriippuvaiselta.
[quote author="Vierailija" time="20.08.2015 klo 14:15"]Ens kerralla kun mies ei anna sun mennä vaikkapa ulos, niin soita puhelu poliisille. Kerro että teet ilmoituksen vapaudenriistosta ja syyllinen seisoo just siinä sun vieressä --- ojenna puhelin miehellesi.
[/quote]
Tuntuu siltä kuin mieheni veisi loputkin energiani. Mitä pidemmälle aika kuluu, niin sitä enemmän voimanikin ehtyvät. Kunpa vaikkapa oma äitini tai isäni tai paras kaverini tajuaisivat jostain sananpuolikkaastani, että tarvitsisin heitä avukseni. Mutta eivät he tajua, enkä kehtaa kertoa koko kuviota kenellekään livenä. Häpeän itseäni jo valmiiksi ja vielä enemmän tätä tilannetta, johon olen ajautunut. Odotan sitä hetkeä, että joku vain päättäisi puolestani, että pääsen pois elämäntilanteestani. Olen uhriutunut ja lannistunut mieheni käytöksestä hyvinkin voimakkaasti. Miten otan ensimmäisen askeleen kohti eroa? Olen huomannut, että olen tuttujani harvoin nähdessäni tylsää ja alakuloista seuraa, joten en enää kehtaisi tavata heitäkään. Ei minulla ole kenellekään mitään annettavaa enää. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Enää en pääse eroamaankaan, sillä meillä on lapsia". Siis mitään tämmöistä lakiahan ei ole olemassa. Tekosyynä toki ihan tepsivä.
Antakaa ap:lle käytännön neuvoja, miten hän pääsee lähtemään siten, ettei menetä lapsia, miten hän saa asunnon jne. Mä en osaa neuvoa. En itsekään tietäisi mitä tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.08.2015 klo 14:21"]
Odotan sitä hetkeä, että joku vain päättäisi puolestani, että pääsen pois elämäntilanteestani. Olen uhriutunut ja lannistunut mieheni käytöksestä hyvinkin voimakkaasti. Miten otan ensimmäisen askeleen kohti eroa?
[/quote]
No sanopa missä asut, minä voin tulla sinua ravistelemaan (henkisesti, en käy käsiksi =) ). Tilanteesi on SAIRAS, ja sen on sairastuttanut miehesi ja sinä annat sairauden pysyä ylläsi.
Lähde. L Ä H D E.
[quote author="Vierailija" time="20.08.2015 klo 14:21"]
[quote author="Vierailija" time="20.08.2015 klo 14:15"]Ens kerralla kun mies ei anna sun mennä vaikkapa ulos, niin soita puhelu poliisille. Kerro että teet ilmoituksen vapaudenriistosta ja syyllinen seisoo just siinä sun vieressä --- ojenna puhelin miehellesi. [/quote] Tuntuu siltä kuin mieheni veisi loputkin energiani. Mitä pidemmälle aika kuluu, niin sitä enemmän voimanikin ehtyvät. Kunpa vaikkapa oma äitini tai isäni tai paras kaverini tajuaisivat jostain sananpuolikkaastani, että tarvitsisin heitä avukseni. Mutta eivät he tajua, enkä kehtaa kertoa koko kuviota kenellekään livenä. Häpeän itseäni jo valmiiksi ja vielä enemmän tätä tilannetta, johon olen ajautunut. Odotan sitä hetkeä, että joku vain päättäisi puolestani, että pääsen pois elämäntilanteestani. Olen uhriutunut ja lannistunut mieheni käytöksestä hyvinkin voimakkaasti. Miten otan ensimmäisen askeleen kohti eroa? Olen huomannut, että olen tuttujani harvoin nähdessäni tylsää ja alakuloista seuraa, joten en enää kehtaisi tavata heitäkään. Ei minulla ole kenellekään mitään annettavaa enää. :(
[/quote]
Lähetä vaikka tämä keskustelu sähköpostilla jollekin läheiselle. Tai kopio vain tuo ensimmäinen viestisi ja lähetä. Älä ajattele vaan tee. Jos mies on vaarallinnen niin voit mennä turvakotiin lasten kanssa. Siellä osataan auttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.08.2015 klo 14:21"]Huh. Mies kontrolloi kaikkea suihkusta ja töistä lähtien, lyttää minkä kerkeää ja sinun ongelmasi on että olet yli 30 etkä ole kaunotar. Mitä vittua? Mitä pitää tapahtua että maailmankuva vääristyy noin pahasti? Mitä jos lopettaisit itsesäälissä rypemisen ja ajattelisit niitä lapsiasi? Ja opettelisit olemaan ilman parisuhdetta. Kuulostat pahasti läheisriippuvaiselta.
[/quote]
Se ikä ja muut vajavaisuuteni merkitsevät sitä, että tämä umpisurkea avioliitto tuntuu hukkuvalle ainoalta ojenkorjelta.
En ole läheisriippuvainen, mutta tämä imee kaikki voimat. Joskus yritän vähän jollekin livenä kertoa, mutta sitten tulee sellainen olo, että en halua häiritä ketään niin ikävillä asioilla tai aiheilla. Itsekin haluan olla kivaa seuraa ja jutella kepeitä asioita & naureskella hauskoille jutuille. En halua olla raskasmielinen ilonpilaaja. Joten nykyään välttelen tuttujen tapaamista, vaikka se olisikin hyväksi minulle ja soisi mahdollisuuden avata vähän laajempaa perspektiiviä aiheeseen.
[quote author="Vierailija" time="20.08.2015 klo 14:21"]
[quote author="Vierailija" time="20.08.2015 klo 14:15"]Ens kerralla kun mies ei anna sun mennä vaikkapa ulos, niin soita puhelu poliisille. Kerro että teet ilmoituksen vapaudenriistosta ja syyllinen seisoo just siinä sun vieressä --- ojenna puhelin miehellesi. [/quote] Tuntuu siltä kuin mieheni veisi loputkin energiani. Mitä pidemmälle aika kuluu, niin sitä enemmän voimanikin ehtyvät. Kunpa vaikkapa oma äitini tai isäni tai paras kaverini tajuaisivat jostain sananpuolikkaastani, että tarvitsisin heitä avukseni. Mutta eivät he tajua, enkä kehtaa kertoa koko kuviota kenellekään livenä. Häpeän itseäni jo valmiiksi ja vielä enemmän tätä tilannetta, johon olen ajautunut. Odotan sitä hetkeä, että joku vain päättäisi puolestani, että pääsen pois elämäntilanteestani. Olen uhriutunut ja lannistunut mieheni käytöksestä hyvinkin voimakkaasti. Miten otan ensimmäisen askeleen kohti eroa? Olen huomannut, että olen tuttujani harvoin nähdessäni tylsää ja alakuloista seuraa, joten en enää kehtaisi tavata heitäkään. Ei minulla ole kenellekään mitään annettavaa enää. :(
[/quote]
Kerää voimia ja ota edes se toinen askel. Tänne kirjoittaminen oli jo se ensimmäinen askel. Olet jo ottanut sen.
Soita oman kuntasi sosiaalitoimistoon pariterapiaan ja kysy mitä apua voit saada.
[quote author="Vierailija" time="20.08.2015 klo 14:21"]"Enää en pääse eroamaankaan, sillä meillä on lapsia". Siis mitään tämmöistä lakiahan ei ole olemassa. Tekosyynä toki ihan tepsivä.
[/quote]
Mies ja anoppi uhkasivat hoitaa homman "kotiin" heidän kannaltaan mieluisalla tavalla, jos eroaisimme. Kerran kerroin ongelmista temperamenttiselle ja suorapuheiselle äidilleni, mutta en uskalla kertoa enempää, sillä muuten asiasta nousisi sellainen härdelli, että kenelläkään ei olisi enää kivaa ja saisin hävetä silmät päästäni. Pelkään uhkauksien vuoksi eroamista; välillä toivon, että kunpa vain pääsisin häviämään tästä tilanteesta. Jos olisin miehen kanssa kaksin, olisin lähtenyt jo ajat sitten.
[quote author="Vierailija" time="20.08.2015 klo 14:32"]
[quote author="Vierailija" time="20.08.2015 klo 14:21"]"Enää en pääse eroamaankaan, sillä meillä on lapsia". Siis mitään tämmöistä lakiahan ei ole olemassa. Tekosyynä toki ihan tepsivä. [/quote] Mies ja anoppi uhkasivat hoitaa homman "kotiin" heidän kannaltaan mieluisalla tavalla, jos eroaisimme. Kerran kerroin ongelmista temperamenttiselle ja suorapuheiselle äidilleni, mutta en uskalla kertoa enempää, sillä muuten asiasta nousisi sellainen härdelli, että kenelläkään ei olisi enää kivaa ja saisin hävetä silmät päästäni. Pelkään uhkauksien vuoksi eroamista; välillä toivon, että kunpa vain pääsisin häviämään tästä tilanteesta. Jos olisin miehen kanssa kaksin, olisin lähtenyt jo ajat sitten.
[/quote]
Nauhoita haukkumisia salaa.
Ap, sinun ei tarvitse tietää jokaista seuraavaa askeltasi tai suunnitella numeroitua tehtävälistaa, mitä kaikkea sinun pitää tehdä missäkin järjestyksessäsi päästäksesi tuosta vankilasta eroon. Kaikki järjestyy kyllä. Soita jollekin, pyydä joltakin oikealta ihmiseltä apua, me täällä emme voi muuta kuin kannustaa. Sano, ettet jaksa etkä pysty ja sinun on päästävä pois. Soita vaikka sosiaalityöntekijälle, käy työterveydessä, kerro jollekin sukulaisellesi. Jos tämä ihminen ei ymmärrä hätääsi, ilmaise se jollekin toiselle. Ei sinulla tarvitsekaan olla nyt voimia/itsetuntoa/röyhkeyttä/tietotaitoa voida hoitaa kaikki kuntoon seuraavan kahden päivän aikana, ensimmäinen konkreettinen askel riittää, sitten saat apua joltain vahvemmalta, joka auttaa sinua eteenpäin. Ja taas eteenpäin.
[quote author="Vierailija" time="20.08.2015 klo 14:31"][quote author="Vierailija" time="20.08.2015 klo 14:21"]
[quote author="Vierailija" time="20.08.2015 klo 14:15"]Ens kerralla kun mies ei anna sun mennä vaikkapa ulos, niin soita puhelu poliisille. Kerro että teet ilmoituksen vapaudenriistosta ja syyllinen seisoo just siinä sun vieressä --- ojenna puhelin miehellesi. [/quote] Tuntuu siltä kuin mieheni veisi loputkin energiani. Mitä pidemmälle aika kuluu, niin sitä enemmän voimanikin ehtyvät. Kunpa vaikkapa oma äitini tai isäni tai paras kaverini tajuaisivat jostain sananpuolikkaastani, että tarvitsisin heitä avukseni. Mutta eivät he tajua, enkä kehtaa kertoa koko kuviota kenellekään livenä. Häpeän itseäni jo valmiiksi ja vielä enemmän tätä tilannetta, johon olen ajautunut. Odotan sitä hetkeä, että joku vain päättäisi puolestani, että pääsen pois elämäntilanteestani. Olen uhriutunut ja lannistunut mieheni käytöksestä hyvinkin voimakkaasti. Miten otan ensimmäisen askeleen kohti eroa? Olen huomannut, että olen tuttujani harvoin nähdessäni tylsää ja alakuloista seuraa, joten en enää kehtaisi tavata heitäkään. Ei minulla ole kenellekään mitään annettavaa enää. :(
[/quote]
Kerää voimia ja ota edes se toinen askel. Tänne kirjoittaminen oli jo se ensimmäinen askel. Olet jo ottanut sen.
Soita oman kuntasi sosiaalitoimistoon pariterapiaan ja kysy mitä apua voit saada.
[/quote]
Se on totta. Pariterapia olisi hyvä idea, mutta mieheni mielestä kaikki ongelmat ovat minun syytäni (anoppi ja mieheni manailevat sitä, että olen ollut liian laiska vaimo, kun en jaksa tarpeeksi puunata perussiistiä kotiamme, kun olin kotona 1- ja 2-vuotiaiden kanssa, enkä valmistanut miehelleni joka päivä hänen toivomiaan ruokia jotka muistuttaisivat hänen äitinsä tekeleitä, vaan tykkään tehdä toisentyyppisiä ruokia) ja hänessä itsessään ei ole mitään vikaa, joten hän ei suostu terapiaan. Mies itse on tunnustanut, että otti minut aikoinaan ainoastaan lastensa synnyttäjäksi ja kotiaan siivoamaan & kokkaamaan. Seksiä meillä ei ole ollut juurikaan koskaan muuten paitsi lisääntymistarkoituksessa. Ja mies ei ole uskovainen/kristitty/muslimi tms. Hitto, tää meidän suhde on kyllä outo! Tajuan sen itse entistäkin paremmin, kun kirjoitan näitä tänne.
Vika ei ole avioliiton vaan paskan miesvalinnan. Miksi annat miehen päättää noista asioista? Miten hän käytännössä päättää peseytymisestäsi ja työssäkäynnistäsi? Ero on todella hyvä vaihtoehto. Tilanteessasi todennäköisesti ainoa.