Lue keskustelun säännöt.
Avioliiton myötä elämäni ajautui umpikujaan
20.08.2015 |
Mies päättää kaiken lastenkasvatuksesta asumiseen, peseytymiseen, vaatetukseen, ravintoon, sisustamiseen, lomailuun, opiskeluuni ja työntekooni. Mies on eri mieltä em. seikoista kanssani, joten olot ovat melko tukalat. Enää en pääse eroamaankaan, sillä meillä on lapsia, olen 30+, enkä ole mikään maailmanluokan kaunotar. Tekisi mieli hävitä tästä kuviosta kokonaan; mieshän jo kaavaili mahdollisen eromme myötä hankkivansa anopin luokseen lapsia hoitamaan, kun minä saisin lähteä "omia teitäni" *jonnekin pois*. Mieheni ei anna minun olla juurikaan olla yhteydessä omiin sukulaisiini tai vanhoihin kavereihini. Olemmekin siis viettäneet aikaa lähinnä anoppilassa (=kaikki lomat) ja siellä olen haukuttavana ja syntipukkina myös. Jos soitan edes puhelun, niin hän kuuntelee vieressä ja häiritsee. En saisi ostaa omilla rahoillanikaan juuri mitään ilman miehen lupaa. Mies on vieläpä ihan suomalainen, maaseudulta kotoisin oleva "nörttimäinen", töksähteleväkäytöksinen ja pihi äidin lellikkipoika. Mitä teen? Olisiko itsemurha minulle paras vaihtoehto?
Kommentit (44)
Eli avioliiton jatkamisen syy on yksinjäämisen pelko? Koetko että miehettömänä olo on jotenkin ihmisarvoasi alentavaa? Pysymällä miehen luona syyllä sun toisella estät itseltäsi mahdollisuuden toimivaan parisuhteeseen. Neuvoja sulle on edellisissä ketjuissasikin annettu useaan otteeseen, miksi et ole jo toiminut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.08.2015 klo 14:25"][quote author="Vierailija" time="20.08.2015 klo 14:21"]
[quote author="Vierailija" time="20.08.2015 klo 14:15"]Ens kerralla kun mies ei anna sun mennä vaikkapa ulos, niin soita puhelu poliisille. Kerro että teet ilmoituksen vapaudenriistosta ja syyllinen seisoo just siinä sun vieressä --- ojenna puhelin miehellesi. [/quote] Tuntuu siltä kuin mieheni veisi loputkin energiani. Mitä pidemmälle aika kuluu, niin sitä enemmän voimanikin ehtyvät. Kunpa vaikkapa oma äitini tai isäni tai paras kaverini tajuaisivat jostain sananpuolikkaastani, että tarvitsisin heitä avukseni. Mutta eivät he tajua, enkä kehtaa kertoa koko kuviota kenellekään livenä. Häpeän itseäni jo valmiiksi ja vielä enemmän tätä tilannetta, johon olen ajautunut. Odotan sitä hetkeä, että joku vain päättäisi puolestani, että pääsen pois elämäntilanteestani. Olen uhriutunut ja lannistunut mieheni käytöksestä hyvinkin voimakkaasti. Miten otan ensimmäisen askeleen kohti eroa? Olen huomannut, että olen tuttujani harvoin nähdessäni tylsää ja alakuloista seuraa, joten en enää kehtaisi tavata heitäkään. Ei minulla ole kenellekään mitään annettavaa enää. :(
[/quote]
Lähetä vaikka tämä keskustelu sähköpostilla jollekin läheiselle. Tai kopio vain tuo ensimmäinen viestisi ja lähetä. Älä ajattele vaan tee. Jos mies on vaarallinnen niin voit mennä turvakotiin lasten kanssa. Siellä osataan auttaa.
[/quote]
Ei kai kukaan oikeesti tekisi näin. Näytä tämä ketju. Just
[quote author="Vierailija" time="20.08.2015 klo 14:32"]
[quote author="Vierailija" time="20.08.2015 klo 14:21"]"Enää en pääse eroamaankaan, sillä meillä on lapsia". Siis mitään tämmöistä lakiahan ei ole olemassa. Tekosyynä toki ihan tepsivä. [/quote] Mies ja anoppi uhkasivat hoitaa homman "kotiin" heidän kannaltaan mieluisalla tavalla, jos eroaisimme. Kerran kerroin ongelmista temperamenttiselle ja suorapuheiselle äidilleni, mutta en uskalla kertoa enempää, sillä muuten asiasta nousisi sellainen härdelli, että kenelläkään ei olisi enää kivaa ja saisin hävetä silmät päästäni. Pelkään uhkauksien vuoksi eroamista; välillä toivon, että kunpa vain pääsisin häviämään tästä tilanteesta. Jos olisin miehen kanssa kaksin, olisin lähtenyt jo ajat sitten.
[/quote]
Uskon, että anoppi on enemmän ongelma kuin tajuatkaan, tai kukaan muukaan tajuaa. Hän vienee miestäsi mielipiteineen, kuin pässiä narussa. Sinut lytäten.
[quote author="Vierailija" time="20.08.2015 klo 14:21"]
Huh. Mies kontrolloi kaikkea suihkusta ja töistä lähtien, lyttää minkä kerkeää ja sinun ongelmasi on että olet yli 30 etkä ole kaunotar. Mitä vittua? Mitä pitää tapahtua että maailmankuva vääristyy noin pahasti? Mitä jos lopettaisit itsesäälissä rypemisen ja ajattelisit niitä lapsiasi? Ja opettelisit olemaan ilman parisuhdetta. Kuulostat pahasti läheisriippuvaiselta.
[/quote]
Olen samaa mieltä. Oma ulkonäkö ja uuden miehen löytäminen luulisi olevan tuossa kauheassa tilanteessa olevalle ihmiselle viimeiset huolenaiheet.