Miehen eksä raivostui kun ei otettu miehen esikoista 11v mukaan ulkomaanmatkalle
Meidän perheellä siis tapana kesäisin käydä ulkomailla, Espanjassa, Italiassa, Mallorcalla, milloin missäkin. Aiempina parina vuonna miehen esikoinen aiemmasta suhteesta on ollut mukana, mutta se on ollut aika epämukavaa kaikille, hän on vinkunut miten on tylsää ja tyhmää ja kiusannut vain pikkusisaruksiaan (meillä 3 ja 4v yhteiset lapset miehen kanssa).
Nyt sitten tänä kesänä satuttiin saamaan halvat lennot erääseen kohteeseen perheenä, joten käytiin jo ulkomailla ennnenkuin miehen lapsi nyt heinäkuussa on tulossa isälleen pariksi viikoksi. Kun eksä kuuli tästä, raivostui silmittömästi ja haukkui meidät maan rakoon, kuulemma ei nyt halua lapsi tulla tällaisille itskkäille paskiaisille ollenkaan. Että kuulemma se ulkomaanmatka on ollut ainut syy miksi meille välittäisi edes tulla. Jaa. Mikäs nyt eteen? Annetaanko vaan olla?
Kommentit (530)
Anna olla. Teillä on oikeus matkustaa millä kokoonpanolla haluatte. Lapselle itselleen siitä ei kannata kertoa.
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 16:25"]
no exällä on syytäkin suuttua lapsen puolesta. Huomaa taas että yksi itsekäs narttu on erottelemassa yhteiset lapset ja miehen kakara
[/quote]
minä kyllä aion seuraavan kerran jättää oman lapseni isälleen, kun lähdemme ulkomaille. Ei sitä valittamista jaksa kukaan. Oli se sitten kenen tahansa lapsi.
Jos tuo on se ainoa syy niin matkustakaa jatkossakin ilman esikoista. Teillä on täysi oikeus nauttia lomasta ilman esikoista. Esikoisen äidille voisi pitää puhuttelun siitä miten esikoista kasvatetaan huomioimaan myös pikkusisarukset. Esikoinen täyttää kohta 12 v joten eipä sitä vastentahtoisesti sitten teille enää voi tunkeakaan.
Miten isä muuten huomioi esikoisensa hänen ollessaan teillä? Esikoisella on kauhea kateus pikkusisaruksia kohtaan eikä kovinkaan paljon yhteistä ikäeron takia joten kiukuttelu kuuluu asiaan.
Tyypillistä varhaisteini-ikäisen käytöstä valittaa ja kiusata pikkusisariaan. Te kuitenkin päätitte nyt sitten jättää yhden lapsen perheestänne ulkopuolelle. Minusta aika ilkeää. Exä on aivan oikeassa. Ei käy kateeksi näitä uusiperhe-säätöjä. Aina joku jää alakynteen.
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 16:25"]
viekö se exä lastaan koskaan ulkomaille? Ei teidän tarvi häntä aina viedä jos ei ole edes matkanne ajaksi etukäteen sovittukaan, että olisi teillä. Kai te saatte keskenänne silloin tehdä ja mennä miten huvittaa. Vieköön exä vuorostaan reissuun lapsensa.
[/quote]
Ei vie. Sopimuksen mukaan lapsi on meillä heinäkuun 2 eka viikkoa, nyt ei sitten kuulemma tule, koska käytiin ulkomailla jo kesäkuussa. Lintsille ja Korkeasaaren luvattiin viedä, ei riitä kuulemma. ap
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 16:27"]
Jos tuo on se ainoa syy niin matkustakaa jatkossakin ilman esikoista. Teillä on täysi oikeus nauttia lomasta ilman esikoista. Esikoisen äidille voisi pitää puhuttelun siitä miten esikoista kasvatetaan huomioimaan myös pikkusisarukset. Esikoinen täyttää kohta 12 v joten eipä sitä vastentahtoisesti sitten teille enää voi tunkeakaan.
Miten isä muuten huomioi esikoisensa hänen ollessaan teillä? Esikoisella on kauhea kateus pikkusisaruksia kohtaan eikä kovinkaan paljon yhteistä ikäeron takia joten kiukuttelu kuuluu asiaan.
[/quote]
Kyllä sen esikoisen ISÄN pitäisi sitten mennä esikoisensa kanssa ulkomaille, kun kerran muitakin lapsiaan vie. Jos ette nyt osaa tulla lapsen kanssa toimeen.
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 16:25"]
viekö se exä lastaan koskaan ulkomaille? Ei teidän tarvi häntä aina viedä jos ei ole edes matkanne ajaksi etukäteen sovittukaan, että olisi teillä. Kai te saatte keskenänne silloin tehdä ja mennä miten huvittaa. Vieköön exä vuorostaan reissuun lapsensa.
[/quote]
Ap:n nyksänhän se olis vietävä, jotta kuvio olis tasapuolinen.
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 16:29"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 16:25"]
viekö se exä lastaan koskaan ulkomaille? Ei teidän tarvi häntä aina viedä jos ei ole edes matkanne ajaksi etukäteen sovittukaan, että olisi teillä. Kai te saatte keskenänne silloin tehdä ja mennä miten huvittaa. Vieköön exä vuorostaan reissuun lapsensa.
[/quote]
Ei vie. Sopimuksen mukaan lapsi on meillä heinäkuun 2 eka viikkoa, nyt ei sitten kuulemma tule, koska käytiin ulkomailla jo kesäkuussa. Lintsille ja Korkeasaaren luvattiin viedä, ei riitä kuulemma. ap
[/quote]
ymmärrän, että eksää harmittaa oman lapsensa puolesta. Mutta silti - teillä on oikeus matkustaa miten haluatte. Eksällä ei ole siihen mitään sananvaltaa. Hän ei voi määrätä teitä.

Aijaha. Etä on vaan lapsen ulkomaillakäyttäjän virassa, törkee exä kyllä. Jos lapsi ei tule, niin ei sitten. Siinähän kuuntelee exä lapsensa valitusta siitä, kun ei minnekään pääse ;)
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 16:25"]
no exällä on syytäkin suuttua lapsen puolesta. Huomaa taas että yksi itsekäs narttu on erottelemassa yhteiset lapset ja miehen kakara
[/quote]
Jaa no en kyllä erottele, tykkään ihan miehen esikoisesta, vaikka äitinsä osaakin olla harvinaisen hankala tapaus. Enkä kyllä ymmärrä sitäkään, miksi meidän varta vasten pitäisi tällätä ulkomaanmatka sille ajalle kun ko lapsi on meillä, kun aiemmin sopi paremmin, eikä lapsi ole koskaan ilmaisiiut ko reissuista mitenkään edes nauttivansa. Ihan kuin olisimme joku ilmainen viihdekeskus, sitten ei voi edes tulla, jos ei ulkomaille asti viedä. En tajua. ap
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 16:25"]
Anna olla. Teillä on oikeus matkustaa millä kokoonpanolla haluatte. Lapselle itselleen siitä ei kannata kertoa.
[/quote]
Totta tuokin, mutta tuleehan se reissussa olo ilmi kuitenkin. Ja saakin tulla.
Eiköhän ylipäätään sitä mielipidettä matkailusta kanssanne kannattaisi kysyä lapselta itseltään eikä exältä. Ymmärrän hyvin, että lapsi voi tuntea itsensä ulkopuoliseksi perheenne matkoilla pikkusisarusten vuoksi. 3- ja 4 -vuotiaat tarvitsevat vielä paljon huomiota. Noin isolla ikäerolla voisi tuntua ulkopuoliselta, vaikka hän olisi yhteinen lapsenne.
Mua kiinnostaa, että jos apn lapset kitisee ollessaan hieman vanhempia tai toinen kitisee niin lähdetäänkö kolmestaan reissuun ja esim vanhempi näistä yhteisistä lapsista jätetään pois. Eikö?!
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 16:32"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 16:29"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 16:25"]
viekö se exä lastaan koskaan ulkomaille? Ei teidän tarvi häntä aina viedä jos ei ole edes matkanne ajaksi etukäteen sovittukaan, että olisi teillä. Kai te saatte keskenänne silloin tehdä ja mennä miten huvittaa. Vieköön exä vuorostaan reissuun lapsensa.
[/quote]
Ei vie. Sopimuksen mukaan lapsi on meillä heinäkuun 2 eka viikkoa, nyt ei sitten kuulemma tule, koska käytiin ulkomailla jo kesäkuussa. Lintsille ja Korkeasaaren luvattiin viedä, ei riitä kuulemma. ap
[/quote]
ymmärrän, että eksää harmittaa oman lapsensa puolesta. Mutta silti - teillä on oikeus matkustaa miten haluatte. Eksällä ei ole siihen mitään sananvaltaa. Hän ei voi määrätä teitä.
[/quote]
...jatkan.... Ja lapselle minä sanoisin, että viimeksikään et tykännyt olla meidän kanssa lomalla, joten ajattelimme, että et halua mukaan.
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 16:32"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 16:29"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 16:25"]
viekö se exä lastaan koskaan ulkomaille? Ei teidän tarvi häntä aina viedä jos ei ole edes matkanne ajaksi etukäteen sovittukaan, että olisi teillä. Kai te saatte keskenänne silloin tehdä ja mennä miten huvittaa. Vieköön exä vuorostaan reissuun lapsensa.
[/quote]
Ei vie. Sopimuksen mukaan lapsi on meillä heinäkuun 2 eka viikkoa, nyt ei sitten kuulemma tule, koska käytiin ulkomailla jo kesäkuussa. Lintsille ja Korkeasaaren luvattiin viedä, ei riitä kuulemma. ap
[/quote]
ymmärrän, että eksää harmittaa oman lapsensa puolesta. Mutta silti - teillä on oikeus matkustaa miten haluatte. Eksällä ei ole siihen mitään sananvaltaa. Hän ei voi määrätä teitä.
[/quote]
Eihän tässä siitä ole kysekään, vaan siitä, että isä kantaisi vastuunsa kaikista lapsistaan tasapuolisesti.
Miksi kerroitte matkasta exälle ja lapselle?
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 16:25"]
Anna olla. Teillä on oikeus matkustaa millä kokoonpanolla haluatte. Lapselle itselleen siitä ei kannata kertoa.
[/quote]
Emme olisi kertoneetkaan vaan lapsen äiti kertoi ja pisti lapsensa laittamaan isälleen viestin ettei nyt tule ollenkaan sitten. ap
Tätähän tämä on. Heivataan ne "vanhat" lapset pois uusien tieltä. Hyvin tyypillistä isien käytöstä. Varo vaan ap jos sama osuu omalle kohdallesi. Miten sitten suu pantaisiin kun ne onkin ne omat muksut joita sorsitaan.
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 16:34"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 16:32"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 16:29"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 16:25"]
viekö se exä lastaan koskaan ulkomaille? Ei teidän tarvi häntä aina viedä jos ei ole edes matkanne ajaksi etukäteen sovittukaan, että olisi teillä. Kai te saatte keskenänne silloin tehdä ja mennä miten huvittaa. Vieköön exä vuorostaan reissuun lapsensa.
[/quote]
Ei vie. Sopimuksen mukaan lapsi on meillä heinäkuun 2 eka viikkoa, nyt ei sitten kuulemma tule, koska käytiin ulkomailla jo kesäkuussa. Lintsille ja Korkeasaaren luvattiin viedä, ei riitä kuulemma. ap
[/quote]
ymmärrän, että eksää harmittaa oman lapsensa puolesta. Mutta silti - teillä on oikeus matkustaa miten haluatte. Eksällä ei ole siihen mitään sananvaltaa. Hän ei voi määrätä teitä.
[/quote]
Eihän tässä siitä ole kysekään, vaan siitä, että isä kantaisi vastuunsa kaikista lapsistaan tasapuolisesti.
[/quote]
Onhan lasta mukana kuljeteltukin, mutta ei ilmeisesti lapselle itselleen sovi, kun käyttäytyy huonosti. Ja ottaisihan isä ensi kuussa lapsensa taas, mutta se exähän tässä sanoi, että ei lapsi tule kun ei pääse matkalle!
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 16:34"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 16:32"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 16:29"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 16:25"]
viekö se exä lastaan koskaan ulkomaille? Ei teidän tarvi häntä aina viedä jos ei ole edes matkanne ajaksi etukäteen sovittukaan, että olisi teillä. Kai te saatte keskenänne silloin tehdä ja mennä miten huvittaa. Vieköön exä vuorostaan reissuun lapsensa.
[/quote]
Ei vie. Sopimuksen mukaan lapsi on meillä heinäkuun 2 eka viikkoa, nyt ei sitten kuulemma tule, koska käytiin ulkomailla jo kesäkuussa. Lintsille ja Korkeasaaren luvattiin viedä, ei riitä kuulemma. ap
[/quote]
ymmärrän, että eksää harmittaa oman lapsensa puolesta. Mutta silti - teillä on oikeus matkustaa miten haluatte. Eksällä ei ole siihen mitään sananvaltaa. Hän ei voi määrätä teitä.
[/quote]
Eihän tässä siitä ole kysekään, vaan siitä, että isä kantaisi vastuunsa kaikista lapsistaan tasapuolisesti.
[/quote]
minulla on oikeus päättää otanko biologisen lapseni mukaan matkalle. Kyse on tasapuolisesta kohtelusta: kaikki kitisijät saavat jäädä pois minun maksamaltani lomalta. Myös oma lapsi - jos hänelle vain löytyy hoitopaikka siksi ajaksi.