KATKERUUS syö sisältä päin, silti...

siihen on helppo sortua. En pidä itseäni katkerana ihmisenä yleisesti ottaen. Tällainen kuitenkin, että epäsosiaalinen kaverini on kohdellut minua vuosia välillä huonohkosti ja olen sietänyt sitä ja laittanut sen hänen yleisen epäsosiaalisuutensa piikkiin. Kun hän sai kevätkaudella uusissa opinnoissaan vihdoinkin tuttavuuksia, hänellä nousi se päähän ja lisäksi hän jätti minut vähälle huomiolle, tavallaan unohti. Minä eräällä tavalla paapoin häntä vuosia enkä juuri puhunut omista sosiaalisuuksista, jottei hän tunne huonommuutta (on taipumus sellaiseen). Nyt ärsyttää. Mutta olen tyytyväinen muuhun elämään ja tunnenkin itseni pikkusieluiseksi kun päästän tuon kaverin ihon alle. Miksi ihmeessä. No, koitan kasvaa ihmisenä. Mikä on teidän katkeruuskertoimenne elämässä?