Lue keskustelun säännöt.
Mies kärsii puhumisestani: muilla samaa?
02.07.2015 |
Mieheni kärsii siitä, että haluan puhua asioista, ja vaikeistakin asioista, kun niitä tapahtuu. Hänestä kaikki asiat pitäisi käsitellä nopeasti ja ilman "vatkaamista" ja "vatulointia", kuten hän minun tyyliäni kuvailee. Hän hermostuu, jos jään pidemmäksi aikaa miettimään jotakin tapahtunutta vaikeutta, kuten lapsen sairastumista, liian suurta laskua, koiran käytösongelmia ym. arkistakin. Puhumattakaan, jos tulee jotakin kriisiä. Erityisesti jos otan tunteella asioita eli itken tai olen ahdistunut, mies hermostuu. Hän ei jaksa minua.
Oletteko törmänneet vastaavaan?
Kommentit (48)
Jankkaaja. Syy miksi miehet yleensä pettää ja häipyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä kotona ei saa puhua raha-asioista. Mä en tiedä mitään miehen rahatilanteesta. Jos otan asian puheeksi, hän lähtee ovet paukkuen.
Jep, en itsekään jaksa negatiivisissa asioissa vellomista ja jatkuvaa pälpätystä.
Ehkä voisit yrittää olla vähän enemmän positiivinen ja vähän vähemmän draamanhakuinen.
[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 13:52"]
Jankkaaja. Syy miksi miehet yleensä pettää ja häipyy.
[/quote]Näin juuri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli miehen mielestä paras nainen on sellainen, joka ei paljon puhele tai puhuu kuin mies?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No olen nainen enkä kyllä itsekään jaksaa pitkää vatvomista, varsinkaan jos ongelma luokkaa sähköstä tuli suurempi lasku kuin odotin. OK, mietin mistä johtuu, mutta ei se nyt ole sellainen vastoinkäyminen mitä on syytä jäädä vatvomaan. Ja olen siis itse opiskelija ja mies töissä eli rahan kanssa saa olla tarkkana.
Jotkut miehet on tuollaisia. Itse asiassa sillä ei usein ole edes väliä, mitä puhut. Keski-ikään tullessaan moni mies ei enää vain halua kuulla naisen ääntä. Mutta toisenlaisiakin miehiä on. Jotkut jopa kaipaa sitä, että olisi joku joka lörpöttelisi niitä näitä, ettei tuntuisi niin yksinäiseltä ja hiljaiselta. Ilahduta jotain sellaista miestä jos omalle ei kelpaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asiat selvitetään, jos on tarvis ja sitten jatketaan. Inhoan vatkaamista ja vatulointia. T. Nainen
[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 13:55"]Meillä kotona ei saa puhua raha-asioista. Mä en tiedä mitään miehen rahatilanteesta. Jos otan asian puheeksi, hän lähtee ovet paukkuen.
[/quote]
Jos arka paikka, niin miksi pitää söhiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksaisi minäkään kuunnella sinunkaltaista ihmistä loputtomiin. Olet todennäköisesti tyyppiä, joka haluaa velloa ongelmassa sen sijaan että etsisi siihen ratkaisun ja toimisi sen mukaisesti. Törmään tähän välillä töissä, jossa kollegani on ongelmakeskeinen ja minä taas ratkaisukeskeinen. Ihmiset on erilaisia, ei auta!
Itse käsittelisin esim. "liian suurta laskuasiaa" seuraavasti:1) lasku on iso, mutta oikein: "oho, olinpa arvioinut etukäteen väärin tämän laskun määrän. No laitan sen silti maksuun ja asia on siten hoidettu" tai 2) lasku on iso, koska se on väärin: "nyt tämä lasku ei täsmää, otanpa huomenna yhteyttä laskuttajaan ja selvitän, mikä on mennyt vikaan, jonka jälkeen saan uuden laskun, joka laitetaan maksuun." Asian ajatteluun ja hoitamiseen menee kummassakin casessa pari minuuttia, jonka jälkeen siirrytään muihin asioihin.
En minäkään kyllä jaksaisi ap:n tapaista vatvojaa. Olen sellainen, että kun ongelma tulee, pyrin sen ratkaisemaan nopeasti käytännön tasolla. Jos sitä ei voi heti ratkaista, niin en jää vatvomaan ja vatuloimaan koska se ei mitään hyödytä. Ratkaisen sitten kun voin, mutta siihen asti olen miettimättä sitä.
Tässähän on vaan kyse ihmisten luonne-eroista. Ap ja miehensä ovat sillä tavalla erilaisia, että aika haastava yhteen sopeutuminen on varmasti. Itse en noin erilaisen kanssa haluaisi olla, eli ei kiitos huolien vatvojaa kun itse olen erilainen... Mutta ihan varmasti mahdollista on sopeutuakin yhteen jos tahtoa on tai jonkinlainen käytännön pakko tyyliin asuntolaina ja lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 13:52"]Jankkaaja. Syy miksi miehet yleensä pettää ja häipyy.
[/quote]
Ahaa, olenkin käsittänyt ihan väärin. Olen luullut että miehet pettää ja jättää kun eivät saa tarpeeksi kotona seksiä. Hyvä että tähän tuli korjaus. Vai meneekö niin että suu kiinni ja sakset auki?
[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 14:09"]
En minäkään kyllä jaksaisi ap:n tapaista vatvojaa. Olen sellainen, että kun ongelma tulee, pyrin sen ratkaisemaan nopeasti käytännön tasolla. Jos sitä ei voi heti ratkaista, niin en jää vatvomaan ja vatuloimaan koska se ei mitään hyödytä. Ratkaisen sitten kun voin, mutta siihen asti olen miettimättä sitä.
Tässähän on vaan kyse ihmisten luonne-eroista. Ap ja miehensä ovat sillä tavalla erilaisia, että aika haastava yhteen sopeutuminen on varmasti. Itse en noin erilaisen kanssa haluaisi olla, eli ei kiitos huolien vatvojaa kun itse olen erilainen... Mutta ihan varmasti mahdollista on sopeutuakin yhteen jos tahtoa on tai jonkinlainen käytännön pakko tyyliin asuntolaina ja lapset.
[/quote]
Ei aloittaja edes kertonut miten hän käyttäytyy. Hän kertoi vain miten hänen miehensä nimittää sitä että aloittaja haluaa puhua asioista.
Se ratkaisun löytäminen edellyttää joiltakin sitä "vatkaamista". Joidenkin pitää kiroilla, joidenkin pitää pohtia kahvikupin ääressä. On todella huonoa käytöstä yrittää tukahduttaa toisen tyyli.
[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 14:16"][quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 13:52"]Jankkaaja. Syy miksi miehet yleensä pettää ja häipyy.
[/quote]
Ahaa, olenkin käsittänyt ihan väärin. Olen luullut että miehet pettää ja jättää kun eivät saa tarpeeksi kotona seksiä. Hyvä että tähän tuli korjaus. Vai meneekö niin että suu kiinni ja sakset auki?
[/quote]
Just niin. Turpa kii ja sakset auki.
Toiseksi, kuka jaksaa samaa puuta veistää. Turha kuvitella että seksintuputtaminen pitää miehen uskollisena. Epätoivo on myös tosi turn off.
[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 14:24"]
[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 14:09"]
En minäkään kyllä jaksaisi ap:n tapaista vatvojaa. Olen sellainen, että kun ongelma tulee, pyrin sen ratkaisemaan nopeasti käytännön tasolla. Jos sitä ei voi heti ratkaista, niin en jää vatvomaan ja vatuloimaan koska se ei mitään hyödytä. Ratkaisen sitten kun voin, mutta siihen asti olen miettimättä sitä.
Tässähän on vaan kyse ihmisten luonne-eroista. Ap ja miehensä ovat sillä tavalla erilaisia, että aika haastava yhteen sopeutuminen on varmasti. Itse en noin erilaisen kanssa haluaisi olla, eli ei kiitos huolien vatvojaa kun itse olen erilainen... Mutta ihan varmasti mahdollista on sopeutuakin yhteen jos tahtoa on tai jonkinlainen käytännön pakko tyyliin asuntolaina ja lapset.
[/quote]
Ei aloittaja edes kertonut miten hän käyttäytyy. Hän kertoi vain miten hänen miehensä nimittää sitä että aloittaja haluaa puhua asioista.
Se ratkaisun löytäminen edellyttää joiltakin sitä "vatkaamista". Joidenkin pitää kiroilla, joidenkin pitää pohtia kahvikupin ääressä. On todella huonoa käytöstä yrittää tukahduttaa toisen tyyli.
[/quote]
Eikö sitä voi sitten vatkata itsekseen päänsä sisällä vaan, jos kerran tietää että toinen ei halua kuunnella? On ehkä huonoa käytöstä olla tyly ja hermostua siitä että toinen tyylilleen ominaisesti pyörittelee ja murehtii, mutta ei sekään hyvää käytöstä ole käyttää toista kaikkien ajatustensa kaatopaikkana.
Sinänsä en näe että kummassakaan tässä olisi varsinaisesti vikaa, molemmat tyylit on erilaisia inhimillisiä tapoja käsitellä ongelmia, ja molemmat on "sallittuja". Mutta ymmärrän sen miksi puolin ja toisin menee hermo kun on noin tärkeässä asiassa noin erilaiset ihmiset yhdessä. Kompromisseja varmaan joutuu tekemään kumpikin, ap opettelemaan käsittelemään ainakin osin murheitaan itsekseen, ja mies olemaan hermostumatta silloin kun ap:n kerta kaikkiaan täytyy saada puhua.
Kuinka kauan olette olleet yhdessä ap? Oletko aina ollut tuollainen jankuttaja ja turhista ahdistuva ja itkijä, vai oletko muuttunut sellaiseksi suhteenne aikana? Oletko edes yrittänyt olla jankuttamatta ja vain yksinkertaisesti hoitaa asia sitä enempää korostamatta ja siitä turhaa mölyä pitämättä? Onnistuuko sellainen ollenkaan? Jos olet ollut aina tuollainen, niin miten miehesi on ennen sinun suhtautunut? Tapaako miehesi esim. töissä naisia, jotka ovat rennompia ja itsenäisempiä - vertaako hän sinua toisiin?