Lue keskustelun säännöt.
Mies kärsii puhumisestani: muilla samaa?
02.07.2015 |
Mieheni kärsii siitä, että haluan puhua asioista, ja vaikeistakin asioista, kun niitä tapahtuu. Hänestä kaikki asiat pitäisi käsitellä nopeasti ja ilman "vatkaamista" ja "vatulointia", kuten hän minun tyyliäni kuvailee. Hän hermostuu, jos jään pidemmäksi aikaa miettimään jotakin tapahtunutta vaikeutta, kuten lapsen sairastumista, liian suurta laskua, koiran käytösongelmia ym. arkistakin. Puhumattakaan, jos tulee jotakin kriisiä. Erityisesti jos otan tunteella asioita eli itken tai olen ahdistunut, mies hermostuu. Hän ei jaksa minua.
Oletteko törmänneet vastaavaan?
Kommentit (48)
Etkö voi märehtiä jonkun muun kanssa? Vai onko hekin kyllästyneet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 14:53"]
Siis anteeksi mitä? Maton alle lakaisemallako ne ongelmat ratkeaa? Eikä saa tunteitaankaan näyttää? No en ole törmännyt. Onneksi.
[/quote]
Olen nainen, mutta vastaan enemmän tuota ap:n miehen tyyliä.
Ei, ongelmat ei ratkaise maton alle lakaisemalla. Mutta ne eivät myöskään ratkea yleensä puhumalla ja murehtimalla, vaan käytännön toimilla. Esim. ap:n esimerkit:
- Lapsi sairastunut. Mietitään tilanne että pitääkö lähteä lääkäriin vai ei. Jos pitää, niin lähdetään ja murhe on silloin suurelta osin pois omista käsistä, ammattilaisen hoidossa. Jos kotihoito riittää, annetaan sitä eikä murehdita sen enempää. Toki sitten jos tila yhtäkkiä huononee niin lääkäriin lähdetäänkin, mutta ei sitä koko ajan tarvitse murehtia ja märehtiä ajatuksissaan.
- Liian suuri lasku. Mietitään nopeasti ja tehokkaasti, että mitä asialle voi tehdä. Jos lasku kerran on aivan liian suuri, otetaan yhteyttä firmaan jolta lasku on ja kokeillaan että voisiko saada maksujärjestelyjä tai maksuaikaa. Tai jos se ei ole mahdollista, yritetään sumplia joitain muita laskuja myöhemmäksi niin että siihen suureen laskuun olisi varaa. Tai otetaan tarvittaessa vaikka laina. Mutta ei märehditä.
- Koiran käytösongelma. Tämäkään ei murehtimalla parane. Todetaan ongelma ja aletaan muokata käytöstä kouluttamalla. Jos omat taidot ei riitä, varataan aika ammattimaiselta koiraterapeutilta tai koirankouluttajalta. Se ei auta nimittäin pätkääkään siihen käytösongelmaan, että omistaja vaan märehtii puheissaan ja mielessään ongelman syitä ja surkuttelee itseään ja tilannetta.
Tuo tunteiden näyttämisasia liittyy vähän samaan. Koska esim. itse en märehdi murheitani, ei minua nähdä juurikaan itkeskelemässä esim. tuollaisten mainitun kaltaisten asioiden takia. Se itkettävä tunnehan tulee juuri siitä kun pyörittelee siellä mielessään niitä raskaita asioita ylettömän paljon. Minun näkökulmastani tuntuu kummallisen epärationaaliselta, että miksi joku haluaa aiheuttaa itselleen tuskaa sellaisella pyörittelyllä, kun se ei edes ongelman ratkaisemista pätkääkään edistä.
[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 14:24"]
Se ratkaisun löytäminen edellyttää joiltakin sitä "vatkaamista". Joidenkin pitää kiroilla, joidenkin pitää pohtia kahvikupin ääressä. On todella huonoa käytöstä yrittää tukahduttaa toisen tyyli.
[/quote]En minä yritä tukahduttaa kenenkään vatkaamista. En vain halua olla suhteessa tällaisen ihmisen kanssa.
Meillä on päinvastoin, mies vatkaa turhanpäiväisiä asioita päivä kaupalla ja tulipa hän ottaneeksi viime riidan yhteydessä jopa 10v vanhoja juttuja. Itsekään en ole tuppisuu, puhun kyllä syvällisiä ja tykkään pitkistä ja perusteellisista keskusteluista, mutta jankutus käy hermoon. Miehen kanssa on turha jutella enää mistään, juttutuokio venyy tunteihin ja vaikka päästäisiin jonkinlaiseen ratkaisuun, jatkuu jauhaminen siitä huolimatta. Todella raskasta seuraa ja mietin eroa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 14:44"]
[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 14:24"]
[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 14:09"]
En minäkään kyllä jaksaisi ap:n tapaista vatvojaa. Olen sellainen, että kun ongelma tulee, pyrin sen ratkaisemaan nopeasti käytännön tasolla. Jos sitä ei voi heti ratkaista, niin en jää vatvomaan ja vatuloimaan koska se ei mitään hyödytä. Ratkaisen sitten kun voin, mutta siihen asti olen miettimättä sitä.
Tässähän on vaan kyse ihmisten luonne-eroista. Ap ja miehensä ovat sillä tavalla erilaisia, että aika haastava yhteen sopeutuminen on varmasti. Itse en noin erilaisen kanssa haluaisi olla, eli ei kiitos huolien vatvojaa kun itse olen erilainen... Mutta ihan varmasti mahdollista on sopeutuakin yhteen jos tahtoa on tai jonkinlainen käytännön pakko tyyliin asuntolaina ja lapset.
[/quote]
Ei aloittaja edes kertonut miten hän käyttäytyy. Hän kertoi vain miten hänen miehensä nimittää sitä että aloittaja haluaa puhua asioista.
Se ratkaisun löytäminen edellyttää joiltakin sitä "vatkaamista". Joidenkin pitää kiroilla, joidenkin pitää pohtia kahvikupin ääressä. On todella huonoa käytöstä yrittää tukahduttaa toisen tyyli.
[/quote]
Eikö sitä voi sitten vatkata itsekseen päänsä sisällä vaan, jos kerran tietää että toinen ei halua kuunnella? On ehkä huonoa käytöstä olla tyly ja hermostua siitä että toinen tyylilleen ominaisesti pyörittelee ja murehtii, mutta ei sekään hyvää käytöstä ole käyttää toista kaikkien ajatustensa kaatopaikkana.
Sinänsä en näe että kummassakaan tässä olisi varsinaisesti vikaa, molemmat tyylit on erilaisia inhimillisiä tapoja käsitellä ongelmia, ja molemmat on "sallittuja". Mutta ymmärrän sen miksi puolin ja toisin menee hermo kun on noin tärkeässä asiassa noin erilaiset ihmiset yhdessä. Kompromisseja varmaan joutuu tekemään kumpikin, ap opettelemaan käsittelemään ainakin osin murheitaan itsekseen, ja mies olemaan hermostumatta silloin kun ap:n kerta kaikkiaan täytyy saada puhua.
[/quote]
Miksi asioiden ääneen pohtiminen on sitä että käyttää toista "ajatusten kaatopaikkana"? Miksi silloin on velvollisuus pitää kaikki pään sisällä jos kerran asian ääneen sanominen on itselle osa sitä ajatusprosessia?
Entinen tuttavani... Saattoi soittaa viisi pitkää puhelua aiheesta lapsensa koulunkäynti. Että on vaikeutta siinä ja tässä ja niin edelleen. Hän aloitti aina samasta pisteestä eli mikään mitä ehdotti ei johtanut mihinkään. Enkä tajua mitä minä sille asialle sitten voisin tehdä jos hän itse kaiken vatkaamisen jälkeen itsekin jätti silti asian sikseen. Kuitenkin ilmeisesti siinä uskossa että oli kovastikin sille tehnyt, kun oli jaaritellut siitä kymmenen tuntia...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 15:03"]
[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 14:24"]
Se ratkaisun löytäminen edellyttää joiltakin sitä "vatkaamista". Joidenkin pitää kiroilla, joidenkin pitää pohtia kahvikupin ääressä. On todella huonoa käytöstä yrittää tukahduttaa toisen tyyli.
[/quote]En minä yritä tukahduttaa kenenkään vatkaamista. En vain halua olla suhteessa tällaisen ihmisen kanssa.
[/quote]
Jos et olisi poistanut osaa kommentistani, siitä näkyisi kappalejako. Tuo osa kommentistani oli tarkoitettu yleisesti tähän keskusteluun, ei sinulle. Luulin että se tulisi tuosta uudesta kappaleesta selväksi.
[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 14:04"]No olen nainen enkä kyllä itsekään jaksaa pitkää vatvomista, varsinkaan jos ongelma luokkaa sähköstä tuli suurempi lasku kuin odotin. OK, mietin mistä johtuu, mutta ei se nyt ole sellainen vastoinkäyminen mitä on syytä jäädä vatvomaan. Ja olen siis itse opiskelija ja mies töissä eli rahan kanssa saa olla tarkkana.
[/quote]Meillä mies on juuri tuollainen sähkölaskusta ja kaikesta muustakin valittava. Ollaan lasten kanssa aika väsyneitä tähän jatkuvaan valitukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 15:07"]
[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 14:44"]
[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 14:24"]
[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 14:09"]
En minäkään kyllä jaksaisi ap:n tapaista vatvojaa. Olen sellainen, että kun ongelma tulee, pyrin sen ratkaisemaan nopeasti käytännön tasolla. Jos sitä ei voi heti ratkaista, niin en jää vatvomaan ja vatuloimaan koska se ei mitään hyödytä. Ratkaisen sitten kun voin, mutta siihen asti olen miettimättä sitä.
Tässähän on vaan kyse ihmisten luonne-eroista. Ap ja miehensä ovat sillä tavalla erilaisia, että aika haastava yhteen sopeutuminen on varmasti. Itse en noin erilaisen kanssa haluaisi olla, eli ei kiitos huolien vatvojaa kun itse olen erilainen... Mutta ihan varmasti mahdollista on sopeutuakin yhteen jos tahtoa on tai jonkinlainen käytännön pakko tyyliin asuntolaina ja lapset.
[/quote]
Ei aloittaja edes kertonut miten hän käyttäytyy. Hän kertoi vain miten hänen miehensä nimittää sitä että aloittaja haluaa puhua asioista.
Se ratkaisun löytäminen edellyttää joiltakin sitä "vatkaamista". Joidenkin pitää kiroilla, joidenkin pitää pohtia kahvikupin ääressä. On todella huonoa käytöstä yrittää tukahduttaa toisen tyyli.
[/quote]
Eikö sitä voi sitten vatkata itsekseen päänsä sisällä vaan, jos kerran tietää että toinen ei halua kuunnella? On ehkä huonoa käytöstä olla tyly ja hermostua siitä että toinen tyylilleen ominaisesti pyörittelee ja murehtii, mutta ei sekään hyvää käytöstä ole käyttää toista kaikkien ajatustensa kaatopaikkana.
Sinänsä en näe että kummassakaan tässä olisi varsinaisesti vikaa, molemmat tyylit on erilaisia inhimillisiä tapoja käsitellä ongelmia, ja molemmat on "sallittuja". Mutta ymmärrän sen miksi puolin ja toisin menee hermo kun on noin tärkeässä asiassa noin erilaiset ihmiset yhdessä. Kompromisseja varmaan joutuu tekemään kumpikin, ap opettelemaan käsittelemään ainakin osin murheitaan itsekseen, ja mies olemaan hermostumatta silloin kun ap:n kerta kaikkiaan täytyy saada puhua.
[/quote]
Miksi asioiden ääneen pohtiminen on sitä että käyttää toista "ajatusten kaatopaikkana"? Miksi silloin on velvollisuus pitää kaikki pään sisällä jos kerran asian ääneen sanominen on itselle osa sitä ajatusprosessia?
[/quote]
Tässä on se ongelma, että useimmilten kyse ei ole vain ääneen sanomisesta, vaan nämä odottavat kuuntelemista ja tukea toiselta. Ei he pelkkään yksinpuheluun tyydy. Loukkaantuvat jos toinen ei kuuntele tai lohduta jos alkaa itkettää. Kyllähän siitä tulee vähän sellainen epäkypsä ja lapsenomainen olo ihmisestä, jos ei pysty itse kohtaamaan melko tavanomaisiakaan arjen murheita vaan koko ajan tarvii kuuntelijaa ja tukea. Miten nämä ihmiset pärjäisivät ollenkaan, jos jäisivät yksin?
Mun lapsuudenkodissa on näkyvissä mihin tuollainen pariskunta lopulta päätyyy... No, on ne olleet jo 41 vuotta naimisissa joten sopeutuminen on onnistunut. Mutta tavalla jota monet ei pitäisi kovin toivottavana. Isäni ei nimittäin hermostu äitini märehtimisestä enää, koska on oppinut olemaan täysin kuuntelematta mitä se puhuu, koska suurin osa on kuitenkin narinaa ja valitusta ja turhaa murehtimista. Äitikin on jo ajat sitten luopunut toivosta että isä oikeasti kuuntelisi, mutta marisee vaan ääneen kun ei osaa olla sitä tekemättäkään. Välilllä sitten voi marinan päätteeksi laittaa senkin että kun ukkokaan ei välitä ja kuuntele.
Periaatteessa tuollainen voisi olla hyväkin ratkaisu että toinen saa puhua ja toinen ei ärsyynny enää, mutta kyllä se tiettyä etäisyyttä luo muissakin asioissa henkisesti pariskunnan välille, ja halveksuntaakin. Esim. tiedän että isäni pitää äitiäni vähän hermoheikkona ja ylitunteellisena, ja äitini taas isää kylmänä ja epäempaattisena. Mutta tuon sukupolven ihmiset ei eroa, ellei turpaan tule tai kännissä hankeen ajeta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 14:00"]
Eli miehen mielestä paras nainen on sellainen, joka ei paljon puhele tai puhuu kuin mies?
[/quote]
Aikuinen ihminen, joka itkeä tihrustaa milloin mistäkin on rasittava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meilläkään ei saa puhua hankalista ja vaikeista asioista, ei odottaa mieheltä tukea jos on vaikeuksia. Pitää kuulemma katsoa eteenpäin ja ajatella asioista positiivisesti. Ja näin mies sanoi minulle kun minut irtisanottiin vaalityöstä ja samaan aikaan mies kertoi pettäneensä. No nykyään en sitten puhu oikeastaan mistään niin ei voi tulla mieheltä sanomistakaan. Kysyn ainostaan kumpi käy kaupassa, kumpi tekee ruuan ja kuka vie ja hakee lapset harrastuksista. Ja kysyn nuo asiat aina tekohymy kasvoilla. Kai tämä pinnallisuus on sitten parempaa. Mutta ei, enää en valita tai avaa hänelle sydämen murheita, ehkä tällainen vahanukke ilman mielipiteitä ja ajatuksia on miehistä parempi?
On meitä monia naisiakin, jotka ei jaksa keskustella ja pohtia ja murehtia ja vatuloida ääneen jokaista arkista asiaa. Esim. minä. Ja oli tässä ketjussa monta muutakin. Itsekin olen sellainen ratkaisija enkä keskustelija. Voin toki keskustellakin, jos on tarvetta ja se keskustelu johtaa asian suhteen johonkin (jos siis jostain ongelmasta kyse) mutta sellainen turhanpäiväinen mihinkään johtamaton asian vellominen on rasittavaa ja turhaa. Ap:n mies ei varmaan osaa ajatella siten, että ap:n tapa käsitellä ongelmia on niiden vatulointi ja mies odottaa, että hänen pitäisi ratkaista ne kaikki naisen esiintuomat ongelmat heti ja nyt. Siitä tulee tämä ristiriita.
Ehkä ap:n pitäisi vatuloida jonkun samanlaisen ystävänsä, sisarensa, äitinstä tms. eikä miehensä kanssa? Tuo miehelle esiin sitten vain ne ongelmat, joihin tarvit miehen kommenttia tai ratkaisua.
[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 17:56"]
Meilläkään ei saa puhua hankalista ja vaikeista asioista, ei odottaa mieheltä tukea jos on vaikeuksia. Pitää kuulemma katsoa eteenpäin ja ajatella asioista positiivisesti. Ja näin mies sanoi minulle kun minut irtisanottiin vaalityöstä ja samaan aikaan mies kertoi pettäneensä. No nykyään en sitten puhu oikeastaan mistään niin ei voi tulla mieheltä sanomistakaan. Kysyn ainostaan kumpi käy kaupassa, kumpi tekee ruuan ja kuka vie ja hakee lapset harrastuksista. Ja kysyn nuo asiat aina tekohymy kasvoilla. Kai tämä pinnallisuus on sitten parempaa. Mutta ei, enää en valita tai avaa hänelle sydämen murheita, ehkä tällainen vahanukke ilman mielipiteitä ja ajatuksia on miehistä parempi?
[/quote]
Sinut irtisanottiin jostain vapaaehtoistyöstä?
Meillä on sellainen "järjestely", että mies napottaa milloin mistäkin, eniten työhuolistaan. Minun huoliani ei kiinnosta kuunnella, ne ovat hänen mielestään "roskaa" ja "p*skaa", varsinkin vaikeammat asiat. Esimerkiksi ehkäisypäätöksistä ei hänen onnistu keskustella käytännössä lainkaan, hädin tuskin seksistäkään. Vuosi sitten jouduin luopumaan kierukasta (enkä voi laitattaa uutta), miestä ei kai kiinnostanut, kun ei ostanut kondomeja. Nyt olen pari kuukautta syönyt minipillereitä (niukentamaan kipeitä kuukautisia). Tätäkään ei mies tiedä, eipä ole kysynyt. Ei siis vuoteen seksiä.
Puhumisongelma oli aiemmin pahempi, ei onnistuttu puhumaan arkisistakaan päätöksistä. Nyt arki on sellaista puolisujuvaa. Eihän tämä ole oikeastaan mistään kotoisin tällainen, mutta edellisissä sukupolvissa tällaista siedettiin, eikä erottu. Nyt kun kirjoitan tätä, niin tuntuu, ettei tuo ole mikään ihmekään, että naiset jättävät niin usein sen hakemuksen. Tällaista kai se on muillakin.
[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 13:55"]
Jep, en itsekään jaksa negatiivisissa asioissa vellomista ja jatkuvaa pälpätystä.
[/quote]
Näin. Ärsyttää oman vaimoni tapa käsitellä asioita ja halua keskustella tunteistaan liittyen vaikka johonkin tragediaan maailmalla, tai lapsen sairastumiseen. Sanoin kerran suoraan, että minua ei kiinnosta tuntemuksesi jonkun tuntemattoman ihmisen kuolemasta ja siitä se muija vasta sekarin vetikin. Vittumaista, kun täytyy esittää kiinnostunutta paskoista aiheista. No en kuitenkaan ole aikessa tuota muijaa katsella enää kauaa.
Minun vaimollani pitää olla aina yksi juttu jota pystyy märehtimään. Välillä se on tärkeä ja välillä mitätön. Pääasia on kuitenkin että sitä pitää märehtiä. Sitten kun aihe on poistunut päiväjärjestyksestä niin keksitään taas uusi huolenaihe.
Siis anteeksi mitä? Maton alle lakaisemallako ne ongelmat ratkeaa? Eikä saa tunteitaankaan näyttää?
No en ole törmännyt. Onneksi.