Onko sinulla miespuolisia kavereita joille et kelpaisi vaimoksi?

Mulla on säätö, jolle en kelpaa vaimoksi (edes tyttöystäväksi). Syytä en tiedä. Miespuolisia kavereita on ollut yksi ja hän oli ihastunut minuun. Voisin mielelläni olla miesten kaveri, kun en vaimoksikaan kenellekään kelpaa, mutta en kaveriksikaan sitten kai.

Ei haittaa kaveruutta. En minäkään heitä haluaisi mieheksi.

Miksi vitussa mies sanoisi niin naiselle? Emme ole moukkia.

Vaimoksi en ole kelvannut kenellekään, kaveriksikin aika huonosti.

Eivät ole suoraan sanoneet. Muutama on minua sen verran nuorempia että todennäköisesti olen liian vanha. Yksi taas on julkisesti sanonut jumaloivansa pitkiä ja tummia naisia, jollainen minä en ole. Mutta ei haittaa kaveruutta.

Ei kai kaverin kanssa ole tarkoitus pariutua? Yksi työkaverinainen on minulle vähän kuin sisko; sen kanssa voi olla ja puhua rennosti, mutta ei esim. pillusta niin kuin kaverimiesten. Outo kysymys.

[quote author="Vierailija" time="03.06.2015 klo 00:18"]Miksi vitussa mies sanoisi niin naiselle? Emme ole moukkia.
[/quote]
Minulla on tasan yksi syy miksi kerron naispuolisille kavereilleni millaisen vaimon haluaisin: he ovat itse sitä tietoa minulta inttäneet. Olen sitten vaan vastannut rehellisesti.

Missä yhteydessä tuollainen tulisi ilmi? Mulla on miespuolisia kavereita ollut tässä viimeisimmän 25 vuoden aikana ja ei ole kyllä tullut mieleen kysellä, että millaisen naisen he haluavat tai mikä on heidän ihannenainen tai sattuisinko minä olemaan miehen kriteereihin sopiva.

Onko ihan normaaliakin jutella tämmöisiä siis ilman taka-ajatuksia, että "olenhan minä sopiva sinulle"?

Joo, no en siis todellakaan tiedä, että sopisinko kavereiden vaimoaines-kategoriaan enkä kyllä loukkaantuisi, jos en sopisi. Mitäpä se minua haittaisi, jos kaverini ei tykkäisi minua vaimokseen? Kyllä mullekin kelpaa miespuolisiksi kavereiksi sellaiset, joita en aviomiehekseni huolisi. Saman katon alla asuminen kun on aivan eri juttu kuin olla jonkun kanssa kaveri. Esimerkiksi minä nautin ulospäinsuuntautuneiden ihmisten seurasta, mutta toivon kyllä silti, että oma aviomies olisi introvertti. Eihän tuo nyt mikään loukkaus olisi ekstroverttiä kohtaan kuitenkaan?

9: Miksi olisi outoa kysyä, millaisen kumppanin toinen haluaa? Olen luullut olevan suht yleistä, että puoliso löytyy yhteisten kavereiden kautta juuri siten, että esitellään sellaisia ihmisiä toisilleen, joiden mieltymykset tuntuvat menevän yksiin.

Hmm. Mulla on yksi miespuolinen kaveri, jonka naismakua olen kyllä joskus miettinyt. Kiinnostaisi, miksi hänellä niin harvoin on ketään vaikka on mukava eikä pahan näköinenkään mies. Mutta en ole kyllä kysynyt. Juuri siksi, että se ehkä kuullostaisi iskuyritykseltä.

Eräs toinen, vanha hyvä mieskaveri sanoi kerran kauan sitten, että minä ja äitinsä ovat ainoita neutraaleja naisia hänelle tms. Otin oikeastaan kohteliaisuutena. Hän siis piti minusta oikeasti ihmisenä ja ystävänä, koska kuitenkin halusi viettää aikaa kanssani. Ehkä minun oli helppo ottaa se niin, koska moni muu mies oli kiinnostunut minusta, ja koska en itsekään ollut kiinnostunut ystävästäni miehenä. Naisellinen itsetunto ei siis mitenkään ollut siitä kiinni.

[quote author="Vierailija" time="03.06.2015 klo 00:26"]

[quote author="Vierailija" time="03.06.2015 klo 00:18"]Miksi vitussa mies sanoisi niin naiselle? Emme ole moukkia. [/quote] Minulla on tasan yksi syy miksi kerron naispuolisille kavereilleni millaisen vaimon haluaisin: he ovat itse sitä tietoa minulta inttäneet. Olen sitten vaan vastannut rehellisesti.

[/quote]

Naiset ovat sairaita. Vaikka ollaan miehen kanssa selkeästi kavereita, niin silti pitää vängätä, että "Kai sä nyt vähän haluat mutta että kai mä sulle kelpaisin että kai mä kai mä". Hankkisivat itsetunnon.

En mä ole kelvannut miehille koskaan mihinkään muuhun kuin pantavaksi.

Yhden. Etsi aikanaan vaimokseen naista, jolle sopii perinteinen kotiäidin rooli. Ei mikään stereotyyppinen sovinisti silti, päinvastoin käyttää kaiken vapaa-aikansa ja taloudelliset resurssinsa vaimonsa ja lastensa hemmotteluun, vaikka onkin melkoinen uraohjus. Tunnen myös hänen vaimonsa hyvin ja vaikuttaa siltä, että molemmat ovat tilanteeseen tyytyväisiä eli löysi naisen jota etsikin.

Tutustuimme töissä ja tapailimme muutaman kuukauden, mutta itsekin olen myös melko urakeskeinen, joten nopeasti oli selvää, ettei meistä paria tule. En siis koe menettäneeni mitään, vaikka arvostankin miestä suuresti ja on hienoa, että ollaan edelleen 15 vuoden jälkeen ystäviä, vietetään aikaa yhdessä perheiden kesken jne.

Joskus yllytin yhtä miespuolista sinkkukaveriani tekemään deitti-ilmoituksen. Siinä sitten näin myös millaista seuraa hän haluaisi. Myönnän että olin oikeasti pettynyt kun hän olisi rajannut minun ikäiset naiset liian nuorina pois, vaikka meillä on vaan 7 vuotta ikäeroa. Tuli hetkeksi olo että ottaako hän minuakaan tosissaan. Mutta nyt olen sen hetken jo jättänyt mielestäni.:)