Naiset, en tule toimeen teidän kanssanne!
Keksin, että voin ihan huoletta alkaa juttelemaan miesten kanssa, koska ette koskaan ole hyväksyneet minua. Olen teidän mielestänne ilmeisesti tylsä, kiinnostunut liian teknisistäkin asioista, liian hyvän itsetunnon omaava ja klassisella tavalla kaunis, hoikka?
En osaa pyöritellä silmiäni samalla tavalla kuin te teette. En osaa jutella samoista naisten jutuista kuin te, vaikka on minulla ihan tavallisia kotiin liittyviä harrastuksiakin, mutta jostasin syystä koette aina kilpailuksi sen, jos jotain niistä pukahdan.
Unohdin hakeutua seuraanne viimeksi kun tapasimme koululla. Vahinkoa ei tapahtunut, kun mietin, että miten edellisellä kerralla olitte minut ohittaneet. Juttelin vahingossa miesten kanssa ja koska se sujuikin niin hyvin, niin taidan seuraavallakin kerralla hakeutua miesten seuraan. Täytyisi ottaa oikein tavaksi!
Minullahan on aviomies jonka seurassa viihdyn ja en ole iskemässä. Pukeudun peittävästi, joskin naisellisesti. Minulla on pitkä tukka, vaikka olenkin yli 40 v. Hymyilen ilman flirttiäkin. Tulen toimeen vain parin naisystäväni kanssa, mutta olen ajatellut, että ei haittaa, vaikka saisin seuraavaksi myös miehiä ystävikseni. Tutustuvat samalla mieheenikin. Ja kyllä minä voin teihinkin naiset ja vaimot tutustua, jos vain viitsitte olla kilpailematta koko ajan ja silti näytää aidosti parhaat puolenne. Älkää olko vähemmän kuin olette!
Kommentit (35)
Menkää itseenne. Kauniit naiset tulevat ja yli 40 v heitä ei pidättele enää mikään! Vievät miestenne sydämet puolelleen!
Onnea valitsemallesi uralle. Olen itse aina hakeutunut miesten seuraan, en vain ymmärrä naisia. tuloksena 0 kaveria. olen yli 30. joka ikisen kaverin kohdalla joko tyttöystävä kieltää häntä tapaamasta minua, KYLLÄ 36 vuotiaatovat sitä mieltä että ei parane nähdä. tai mies kuvittelee saavansa seksiä. niele pettymyksesi ja hyväksi että maailmassasi tulee olemaan aina vain muutama ystävä. näin minun kohdallani.
en siis ymmärrärakenne kynsi keskusteluja jne.ei kiinnosta.
Mikään ei estä tutustumasta julkisella paikalla. Ystäviä on vaikempi saada, mutta joihinkin törmää jatkuvasti ihan väistämättäkin ja se riitttää. Paljoa ei kateellinen vaimo voi muuta kuin kasvaa ihmisenä itse paremmaksi. Kateus ei kaunista!
Hmm, miksi luulet, että tuo klassinen kauneus ja hoikkuus ovat niitä estäviä tekijöitä, joiden takia et tule muiden naisten kanssa toimeen? Tuon teknisistä asioista kiinnostumisen ymmärrän kyllä, tai ylipäänsä sen, että moni nainen on paljon kiinnostuneempi ihmisistä kuin asioista, joten voi olla vaikea sulautua joukkoon jos itse haluaisi puhua yleismaailmallisemmista asioista kuin ihmissuhteet ja fitness.
Olen myös nelikymppinen nainen, ja tulen toimeen mainiosti sekä miesten että naisten, homojen ja heteroiden kanssa. Kaikkia em. löytyy (laajasta) ystäväpiiristäni, eikä yksikään mustasukkainen puoliso ole missään vaiheessa yrittänyt estää ystävien hengailua.
Ihmettelen myös tätä ainaista rakennekynsiläppää. Jos se on todellakin ainoa aihe, josta naiset tuttapiirissänne puhuvat, pyöritte ilmeisesti vääränlaisissa porukoissa. Olisiko aika avartaa maailmankuvaa?
Minä taas en ole ikinä ymmärtänyt sitä, miten kauniiden naisten muka on vaikea löytää ystäviä. Kauniit naisethan usein muodostavat ihan omia porukoitaan, ja heillä on ties kuinka paljon ystäviä, kavereita ja tuttuja. Harmaat kotihiirulaiset sitten taas eivät todellakaan niin helposti saa niin laajoja sosiaalisia ympyröitä rakennettua itselleen.
[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 13:05"]
Olen myös nelikymppinen nainen, ja tulen toimeen mainiosti sekä miesten että naisten, homojen ja heteroiden kanssa. Kaikkia em. löytyy (laajasta) ystäväpiiristäni, eikä yksikään mustasukkainen puoliso ole missään vaiheessa yrittänyt estää ystävien hengailua.
Ihmettelen myös tätä ainaista rakennekynsiläppää. Jos se on todellakin ainoa aihe, josta naiset tuttapiirissänne puhuvat, pyöritte ilmeisesti vääränlaisissa porukoissa. Olisiko aika avartaa maailmankuvaa?
[/quote]
Kiitos kun kirjoitit tämän, niin mun ei tarvinnut.
[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 13:02"]Hmm, miksi luulet, että tuo klassinen kauneus ja hoikkuus ovat niitä estäviä tekijöitä, joiden takia et tule muiden naisten kanssa toimeen? Tuon teknisistä asioista kiinnostumisen ymmärrän kyllä, tai ylipäänsä sen, että moni nainen on paljon kiinnostuneempi ihmisistä kuin asioista, joten voi olla vaikea sulautua joukkoon jos itse haluaisi puhua yleismaailmallisemmista asioista kuin ihmissuhteet ja fitness.
[/quote]
Tai ehkä ap onkin todellisuudessa se itseensä rakastunut idiootti joka tuo jatkuvasti esiin hoikkuuttaan, kauneuttaan ja kuinka on erilainen kuin muut naiset ja mielestään parempi. Sellaista ei kauaa jaksa.
Olen aina tullut toimeen miesten kanssa, mutta en ole koskaan ryhtynyt kilpasille miehestä yhdenkään naisen kanssa. En ole siis käyttänyt kauneuttani aseena sillä tavalla kuin olen huomannut monen naisen minulta odottavan. Minulle ei myöskään ole ollut epäselvää mieheni rakkaus minua kohtaan. Koen tulleeni rakastetuksi mieheni suunnasta ja syrjityksi naisten osalta. En voi uskoa, että naiset eivät kykene keskustelemaan syvällsempiä kanssani. Olen kokenut arvostusta ja kunnioitusta miehiltä, mutta naiset pitävät samoissa tilanteissa minua vain liiaksi itseäni, kokemuksiani ja tietojani esille tuovana ja kunnon keskustelu tyrehtyy. Jos olet kaunis, niin sun täytyy olla vähintäänkin tyhjäpää! Olen puhelias ja rönsyilevä, mutta en isommassa naisporukassa, sillä niissä on omat "pomonsa". Olen hyvä kuuntelija ja parhaimmillani kaksin tai pienemmässä porukassa.
ap
Olen nainen, eikä kukaan ole koskaan yrittänyt jutella minulle rakennekynsistä... Elämää on takana 26v. ja kaverini ovat aina olleet lähes ainoastaan naisia. Ei läheskään kaikkia kiinnosta niin paljoa ulkonäköjutut, että he haluaisivat niistä usein keskustella. Ehkä silloin, kun on juuri käyty shoppailemassa tai kampaajalla, mutta ei se päivittäistä/viikottaista ole. Sitten on erikseen ne ihmiset, joita kiinnostavat tosi paljon ulkonäköön liittyvät asiat ja he haluavat niistä keskustella. Mutta miksi viettää aikaa juuri niiden ihmisten kanssa, joilla on hyvin erinlaiset kiinnostuksen kohteet.
Kerrotko, AP, vielä että kun sulla ei ole naispuoleisia ystäviä, niin onko vika mielestäsi a) sinussa vai b) niissä kaikissa muissa naisissa? Ja miksi naiset kuitenkin yleensä tulevat juttuun keskenään?
Mitä ap jos naiset aistivat sinusta ja käytöksestäsi, ettet osaa odottaa heiltä fiksuja mielipiteitä ja syvällisiä keskusteluja ja heitä ärsyttää tällainen asenne?
Eivät ne kaikki miehetkään ole kiinnostuneita teknisistä asioista ja osa naisista on. Mutta ihan hyvinhän voit etsiä kavereiksesi miehiä, jos tulet miesten kanssa paremmin toimeen. Mutta sitä mietin, vaikeuttaakohan ihmissuhteitasi naisiin sinun ehkä epätodellisetkin oletukset, millaisia naiset ovat. Ja et näe jokaista yksilönä, sellaisena kuin kukakin ihminen on. Ja sitten näitä yksittäisiä ihmisiä saattaa häiritä, ettet tutustu juuri heihin vaan sinulla on ehkä oletuksia heistä sukupuolensa vuoksi, mitkä eivät pidäkään paikkaansa. Ja kohtelet heitä sen mukaan, etkä yritä aidosti tutustua toiseen ja oppia näkemään, millainen ihminen on kyseessä. ja silloin toista ei kiinnosta.
[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 13:17"]
Olen aina tullut toimeen miesten kanssa, mutta en ole koskaan ryhtynyt kilpasille miehestä yhdenkään naisen kanssa. En ole siis käyttänyt kauneuttani aseena sillä tavalla kuin olen huomannut monen naisen minulta odottavan. Minulle ei myöskään ole ollut epäselvää mieheni rakkaus minua kohtaan. Koen tulleeni rakastetuksi mieheni suunnasta ja syrjityksi naisten osalta. En voi uskoa, että naiset eivät kykene keskustelemaan syvällsempiä kanssani. Olen kokenut arvostusta ja kunnioitusta miehiltä, mutta naiset pitävät samoissa tilanteissa minua vain liiaksi itseäni, kokemuksiani ja tietojani esille tuovana ja kunnon keskustelu tyrehtyy. Jos olet kaunis, niin sun täytyy olla vähintäänkin tyhjäpää! Olen puhelias ja rönsyilevä, mutta en isommassa naisporukassa, sillä niissä on omat "pomonsa". Olen hyvä kuuntelija ja parhaimmillani kaksin tai pienemmässä porukassa.
ap
[/quote]
Kuule mulle käy ihan tätä samaa, vaikka en ole kaunis. Korjaan muiden asiavirheitä ja muillakin tavoin tuon aina tilaisuuden tullen asiantuntemustani esille. Sitä pidetään ylimielisenä, eikä se tosiaan olekaan mitenkään sosiaalisesti taitavaa. Mutta kauneuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 13:26"]
Kerrotko, AP, vielä että kun sulla ei ole naispuoleisia ystäviä, niin onko vika mielestäsi a) sinussa vai b) niissä kaikissa muissa naisissa? Ja miksi naiset kuitenkin yleensä tulevat juttuun keskenään?
[/quote]
Vika on joidenkin naisten keinoja kaihtamattomassa kilpailuvietissä ja heikkouksissa, joita yrittävät miehiltä kätkeä. Vei monta vuotta aikaa ennenkuin sain mieheni naispuoliset sukulaiset hyväksymään minut osalliseksi keskusteluitaan. Sitä ennen nostettiin esille ulkonäkökompleksit sun muut. Eivät lopultakaan jaksaneet syrjiä.
ap
ap
Ap, et tule naisten kanssa toimeen, koska sulla on noussut kusi päähän. Miesten kanssa tulet toimeen vain, koska olet kaunis. He siis armahtavat tuon kusipäisyyden koska näytät hyvälle, mutta eivät hekään luonteestasi pidä.
En mäkään viihdy rakennekynsistä jauhavien naisten kanssa, mutta en mä silti kuvittele, että kaikki naiset itseäni lukuun ottamatta niistä jauhaisivat.
Minä taas harvemmin korjailen asiavirheitä. Tapanani on tuoda jotain uutta näkökulmaa keskusteluun ja esim aloittaa uudesta asiaa jotenkin sivuavasta ja mielestäni kiinnostavasta aiheesta, mutta naiset eivät keksi siitä sitten mitään puhuttavaa, kun taas miehet keksivät.
ap
Minä en tule toimeen kenenkään kanssa, tai paremminkin kukaan ei kestä minua.
Olen tälläinen vähän typerän näköinen pieni muuminaamainen tappi. Naiset katsovat säälien kalpeaa nassuani ja koittavat antaa hiustenhoitovinkkejä - turhaan, kun minun hiukseni ovat kai itsenäinen elävä organisminsa, kun eivät taivu tahtooni vaikka miten niitä kurittaisin.
Olen ihan pihalla viimeisimmistä trendeistä ja julkkisjuoruista. En pidä siivousta tai ruuanlaittoa keskustelun arvoisena puheenaiheena (en oikein osaa kokata) joten tipun keskustelujen ulkopuolelle auttamatta.
Sitten jos viimein pääsen käyttämään ääntäni, rohisee se käytön puutteessa ja joudun yskäisemään ennen kuin puhun. Sitten saan sanottua kalpeanaamaisena kommentin ehkäpä jostain uudesta tuotteesta tai asiasta, jonka oletan heitä kiinnostavan.
No ei kiinnosta, katsovat minua kuin kehitysvammaista lasta.
Miehet taas eivät tykkää keskustella kanssani, koska olen niin tossukka ja aika epämiellyttävän näköinenkin.
Hohhoijaa. Taas näitä.