Naiset, en tule toimeen teidän kanssanne!
Keksin, että voin ihan huoletta alkaa juttelemaan miesten kanssa, koska ette koskaan ole hyväksyneet minua. Olen teidän mielestänne ilmeisesti tylsä, kiinnostunut liian teknisistäkin asioista, liian hyvän itsetunnon omaava ja klassisella tavalla kaunis, hoikka?
En osaa pyöritellä silmiäni samalla tavalla kuin te teette. En osaa jutella samoista naisten jutuista kuin te, vaikka on minulla ihan tavallisia kotiin liittyviä harrastuksiakin, mutta jostasin syystä koette aina kilpailuksi sen, jos jotain niistä pukahdan.
Unohdin hakeutua seuraanne viimeksi kun tapasimme koululla. Vahinkoa ei tapahtunut, kun mietin, että miten edellisellä kerralla olitte minut ohittaneet. Juttelin vahingossa miesten kanssa ja koska se sujuikin niin hyvin, niin taidan seuraavallakin kerralla hakeutua miesten seuraan. Täytyisi ottaa oikein tavaksi!
Minullahan on aviomies jonka seurassa viihdyn ja en ole iskemässä. Pukeudun peittävästi, joskin naisellisesti. Minulla on pitkä tukka, vaikka olenkin yli 40 v. Hymyilen ilman flirttiäkin. Tulen toimeen vain parin naisystäväni kanssa, mutta olen ajatellut, että ei haittaa, vaikka saisin seuraavaksi myös miehiä ystävikseni. Tutustuvat samalla mieheenikin. Ja kyllä minä voin teihinkin naiset ja vaimot tutustua, jos vain viitsitte olla kilpailematta koko ajan ja silti näytää aidosti parhaat puolenne. Älkää olko vähemmän kuin olette!
Kommentit (35)
Aina näissä aloituksissa ihmettelen, että missä ihmeessä liikutte? Sinäkin 40-vuotias, ja lähes kaaaaaikki elämäsi aikana tapaamasi naiset ovat rakennekynistä puhuvia tyhäjäpiät, eivätkä sinusta pidä? Vikahan ei tietenkään ole sinussa, ehei. Ja jos se kuitenkin on sinussa, sen on tietenkin oltava kauneutesi, jota muut naiset ei voi sietää.
Jännä vaan, kun mullakin on todella kauniita ystäviä. En ole koskaan heiltä kuullut, että muut naiset syrjisi. Eikä muakaan kiinnosta puhua meikeistä, fitneksestä yms. pinnallisesta ja paljon olen samanlaisia naisia kavereikseni löytänyt. Mutta se varmaan johtuukin siitä, etten oo niin kaunis. Eiks vaan?
Vaikutat ap todella ylimieliseltä ja rasittavalta. Lisäksi olet todella ennakkoluuloinen ja dissaava toisia naisia kohtaan. Ei ihme ettei sinua jakseta.
T. tekniikasta kiinnostunut nainen, jolla ei ole mitään vaikeuksia tulla toimeen naistenkin kanssa. Rakennekynnistä ei kyllä ole tullu keskusteltua varmaan koskaan.
Miehille laitan rajat. He kiinnostuvat minusta helposti myös seksuaalisesti, mutta ovat suoria ja on helppoa laittaa naisena heille rajat. Kehujen kautta ja fakta, että olen varattu:) Nainen suuttuu minulle, kun näkee tämän, mutta odottaisi edes tapaani reagoida, niin ei tarvitsisi suuttuakaan.
Miehet kyllä rauhoittuvat. Ei minusta ole tullut pakkomiellettä kenellekään. Ei vain kauneus vaan karisma, minussa, naisena:)
ap
[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 13:56"]
Minä taas harvemmin korjailen asiavirheitä. Tapanani on tuoda jotain uutta näkökulmaa keskusteluun ja esim aloittaa uudesta asiaa jotenkin sivuavasta ja mielestäni kiinnostavasta aiheesta, mutta naiset eivät keksi siitä sitten mitään puhuttavaa, kun taas miehet keksivät.
ap
[/quote]
Eli viet keskusteluja sivuraiteille. Paljonko saat pisteitä asperger-testissä?
[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 14:02"]
Miehille laitan rajat. He kiinnostuvat minusta helposti myös seksuaalisesti, mutta ovat suoria ja on helppoa laittaa naisena heille rajat. Kehujen kautta ja fakta, että olen varattu:) Nainen suuttuu minulle, kun näkee tämän, mutta odottaisi edes tapaani reagoida, niin ei tarvitsisi suuttuakaan.
Miehet kyllä rauhoittuvat. Ei minusta ole tullut pakkomiellettä kenellekään. Ei vain kauneus vaan karisma, minussa, naisena:)
ap
[/quote]
Sieltähän sen syyn itse paljastit. Ylimielinen taidat olla. Itse varmasti ajattelet, että se on juuri kauneutesi mikä muita naisia ärsyttää. Todellisuudessa se on tuo asenne - tiedät olevasi hyvännäköinen ja taidat käyttäytyä sen mukaisesti.
En osaa pyöritellä silmiäni samalla tavalla kuin te teette.
*tirsk*
[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 14:02"]
Miehille laitan rajat. He kiinnostuvat minusta helposti myös seksuaalisesti, mutta ovat suoria ja on helppoa laittaa naisena heille rajat. Kehujen kautta ja fakta, että olen varattu:) Nainen suuttuu minulle, kun näkee tämän, mutta odottaisi edes tapaani reagoida, niin ei tarvitsisi suuttuakaan.
Miehet kyllä rauhoittuvat. Ei minusta ole tullut pakkomiellettä kenellekään. Ei vain kauneus vaan karisma, minussa, naisena:)
ap
[/quote]
Höpö höpö ap, kauniilla naisilla on todella usein laaja kaveripiiri. Naisten suhtautuminen sinuun johtuu jostain ihan muusta, kuin kauneudestasi. Esimerkiksi tässäkin keskustelussa et osaa yhtään kuunnella toisenlaisia näkökulmia.
Haukkujen puolelle alkaa mennä. En jatka itseni kehumista, kun pidätte ylimielisenä. Sorry, olette väärässä. Rauhoitun aina kun muutkin osaavat ottaa rauhallisesti. Nostan asioita esille ihan aiheesta. Tottakai on kateellisia, kun sehän on joidenkin ihmisten luonteeseen kuuluvaa!
ap
[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 14:20"]
Haukkujen puolelle alkaa mennä. En jatka itseni kehumista, kun pidätte ylimielisenä. Sorry, olette väärässä. Rauhoitun aina kun muutkin osaavat ottaa rauhallisesti. Nostan asioita esille ihan aiheesta. Tottakai on kateellisia, kun sehän on joidenkin ihmisten luonteeseen kuuluvaa!
ap
[/quote]
Tarkoitat kai "kaikkien naisten"?
*OKS*
Onpas taas kerran ongelmat. Että oikein liian karismaattinen ja kaunis. Anna mun kaikki kestää.
Mä tulen toimeen sekä miesten että naisten kanssa. Ja naisporukoissa on tähän mennessä ollut hurjimmat läpät ja syvällisimmät keskustelut. Miesten kanssa työasioita ja sellaista ystävällismielistä vittuilua, suoranaisesti.
Voi kyllä olla, että ap:n kanssa jäisi jutut vähiin. Se on se kaikesta läpitunkeva itsekeskeisyys ja -rakkaus, joka ei hirveästi miellytä.
[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 13:56"]Minä taas harvemmin korjailen asiavirheitä. Tapanani on tuoda jotain uutta näkökulmaa keskusteluun ja esim aloittaa uudesta asiaa jotenkin sivuavasta ja mielestäni kiinnostavasta aiheesta, mutta naiset eivät keksi siitä sitten mitään puhuttavaa, kun taas miehet keksivät.
ap
[/quote]
Voisitko tuoda sitten edes jotain tuoretta näkökulmaa tähän avaamaasi keskusteluun? Olen itsekin kaunis nainen, DI ja vähän sinua nuorempi, ja suurin osa kavereistani sattuu olemaan miehiä. En silti lähtisi lyttäämään koko sukupuoltani. Ei kaikki naiset ole ulkonäöstäsi kateellisia, vaan et vaan tule muiden naisten tai ihmisten kanssa toimeen. Vaikutat kirjoituksesi perusteella epävarmalta ja varautuneelta.
Olen itse kaunis nainen mutta minulla on laaja ystäväpiiri.
Olen joskus huomannut että kun menen uuteen porukkaan jossa vieraita naisia, niin jotkut katsovat minua nenän vartta pitkin. En välitä vaan olen oma iloinen itseni ja juttelen heille ihan normaalisti. Hetken päästä nämä naiset vapautuu ja kohta kuulun porukkaan niin kuin olisin aina kuulunut. Eikä ne naisten jutut nyt niin niistä miesten jutuista poikkea! Kyllä ne miehet ennemmin hakeutuu meidän naisten porukoihin kun huomaavat meillä olevan hauskempaa :D
Eli jos et tule toimeen naisten kanssa niin katso peiliin! Meinaatko että vika on muissa jos huomaat tämän saman ilmiön toistuvan vuodesta toiseen ja porukasta riippumatta?
Nauratti juurikin yhtenä iltana, kun tälläinen kaunotar osui samaan seurueeseen. Hän ei varmaan itse ihan oikeasti ymmärtänyt, että ne hänen "uudet, jännät näkökulmat" kuulostivat todella koomisilta. Esimerkiksi kun yksi kertoi olleensa sisarentyttärensä juhlissa, hän aloitti keskustelun, miten häntä kerran oli eräs mies yrittänyt vikitellä, juurikin sukujuhlissa. Vähän hiljaseksi veti seurakunnan, varmaan kateuden vuoksi. Kun toinen yritti kertoa jotain pihahommistaan, tämä nainen nauraen herskytti, mitä naapurinmies sanoi hänelle kerran pihalla. Arvaatte varmaan mitä. Taas oltiin kateita, kun tämä uusi jännä näkökulma ei ollutkaan meistä niin uusi.
Koomista tässä oli, että pöydässä istui monta tätä tirskuttelijaa kauniimpaa naista. Joiden ei tulisi mieleenkään alkaa keskusteluun tunkemaan mitään iskutarinoita. Kyllä me muut kaikki tiedämme, että heillä niitä on, ja harvoin saammekaan niin istua, etteikö jotakuta heistä lähestyttäisi edes jotenkin. Mutta koskaan eivät näe asiakseen tätä puolta korostaa eivätkä taida siihen muutoinkaan paljon huomiota kiinnittää.
Yksi heistä on myös todella miesvaltaisella alalla, mutta koskaan en kuule hänen sönkkäävän, että miesten kanssa tulisi paremmin toimeen. Hänellä on kyllä paljon miesystäviä, olen tavannutkin heitä ohimennen tai jossain juhlissa, mutta mikään sulka hattuun se ei tälle oikeasti kauniille vaikuttaisi olevan.
Onhan se varmaan rankkaa olla NIIN kaunis ja karismaattinen, että kaikki naiset vihaa ja kadehtii. Voi kyynel.
[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 13:50"][quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 13:26"]
Kerrotko, AP, vielä että kun sulla ei ole naispuoleisia ystäviä, niin onko vika mielestäsi a) sinussa vai b) niissä kaikissa muissa naisissa? Ja miksi naiset kuitenkin yleensä tulevat juttuun keskenään?
[/quote]
Vika on joidenkin naisten keinoja kaihtamattomassa kilpailuvietissä ja heikkouksissa, joita yrittävät miehiltä kätkeä. Vei monta vuotta aikaa ennenkuin sain mieheni naispuoliset sukulaiset hyväksymään minut osalliseksi keskusteluitaan. Sitä ennen nostettiin esille ulkonäkökompleksit sun muut. Eivät lopultakaan jaksaneet syrjiä.
ap
ap
[/quote]
Suvuissa saattaa olla jotain sellaisia opittuja/kotoa perittyjä juttuja kuten voimakas ulkonäkökeskeisyys. Mutta jos jossain suvussa joku asia on nostettu tosi isoon rooliin, niin ei se kuitenkaan tarkoita, että keskimäärin se olisi kaikille muillekin ihmisille yhtä isossa osassa. Joten tuollaisia suvun kesken juttuja ei voi pitää yleisenä asenteena/tapana toimia jne.