Lue keskustelun säännöt.
Toivoisin vastauksia erityislasten vanhemmilta. Kun tuli taas
14.03.2015 |
tässä hiljattain kunnon sanaharkka miehen kanssa siitä, että olemmeko kasvattaneet erityislapsemme (ADHD) liian löysästi ja nyt ei häntä sitten enää tahdo ruotuun saada millään?
Mies kyllä tästä hermostui kunnolla, että hänestä olemme riittävän tiukan kurin lapsellemme pitäneet ja silti lapsen pitää säännöllisesti olla ilkeä + tehdä kaikkia pieniä ilkeyksiä. Hänen mielestään vaikka olisimme tehneet mitä, niin lapsi olisi edelleen tämmöinen onneton mikä hän nytkin on. Miehen mielestä lapsen käytökselle ja olemiselle ei voi kukaan tehdä yhtään mitään. Hän on mikä on.
Tuntuu, että tästä aiheesta hänen kanssaan ei enää kannata puhua, koska hän vielä lisäsi, että olet tästä samasta aiheesta jo jauhanut vuositolkulla ja asiat eivät ole miksikään muuttuneet. Olen sitten hiljaa.
Vaan kyllä silti huolettaa lähestyvä murkkuikä, että mitä sitten on edessä? Miten mahdoton lapsi sitten on? Pärjääkö hänen kanssaan silloin enää ollenkaan? En itse ainakaan pysty häntä paikoillaan pitämään, on taatusti minua pitempi. No jos silloin alkaa vielä kunnolla rettelöimään täällä kotona, niin kai sitä on sitten poliisit soitettava hätiin.
Kommentit (10)
Lempeä ja johdonmukainen,ennakoiva kasvatustyyli. Pieniä tavoitteita ja palkinto onnistumisesta mieluummin kuin rangaistuksia. Lääkitys voi olla hyvä juttu. Murrosiässä Adhd-nuoret voivat alkaa itselääkitä itseään päihteillä helpommin kuin ns.tavalliset nuoret.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kai te olette käyneet ad/hd -liiton koulutuksissa ja kuntoutuksissa, sekä lukeneet kaikki opasmateriaalit? Jos niiden mukaan toimitte, niin teillä ei ole mitään hätää. Ja voitte lopettaa keskinäiset riitannekin kun toimitte molemmat samalla lailla asiantuntijoiden ohjeiden mukaan.
Tuollaiselle lapsellehan nimenomaan tiukempi kuri aiheuttaa turhautumista, joka johtaa entistä huonompaan käytökseen.
Yksityiskohtia tuntematta ensimmäínen ajatus on, että olen samaa mieltä miehesi kanssa.
Ei ADHD voi käytökselleen mitään. Ihan oikeasti ei voi joten siinä suhteessa miehesi on oikeassa. VArmasti tiedätte kaikki olemassa olevat keinot jotka auttaa juuri teidän lasta ja tiedätte varmasti senkin, että vaikka jokin keino olisi tehonnut viimeiset 8 vuotta, jokapäivä voi olla just se päivä kun se vanha hyvä keino ei enää toimikaan jne.
Älä sure tulevaisuutta. Ole vain äiti lapselle ja toivo, ettei hän joudu väärään/vahingolliseen seuraan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan lapsella asianmukainen lääkitys ja tuki esim. koulussa? ADHD vie helposti lähipiirin voimat,aiheuttaa turhaa syyllisyyttä ja tulevaisuus voi pelottaa.Asian kanssa voi kuitenkin pärjätä,jos avoin,pyytää apua ja tukea sekä jaksaa kasvattaa tiukasti mutta rakkaudella.Koskaan tilanne ei ole toivoton. Lapsi kuitenkin vaistoaa vanhempien ja muiden aikuisten ajatukset.Muista,että lapsessasi on myös hyviä puolia,anna aiheesta positiivista palautetta. Käyttäytymistä ja keskittymistaitoja voi ja pitää opettaa. Ole kärsivällinen,johdonmukainen,tiukka ja usko lapseesi.
Oikea paikka puhua asiasta on nyt ensin lääkäri, just lääkitysmielessä. Toi kasvatushomma on vaikee kysymys. Itse painin samojen juttujen kanssa, mut lapsi tosi pieni vielä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen erityislapsen äiti mutta en osaa sanoa. Kaikki erityislapset kun eivät ole huonosti käyttäytyviä. Omani saa pajon kehuja nimenomaan hyvän käytöksen ja toisten huomioon ottamisen takai.
Olen kuitenkin sitä mieltä että diagnoosi ei saa olla lupa käyttäytyä huonosti ja jos ette itse pärjää kasvatuksessa niin kannattaa kysyä asiantuntijoilta apua. Jos luovutatte ja annatte lapsen kasvaa huonokäytöksiseksi niin teette karhunpalveluksen josta lapsi maksaa aikanaan kun ei sopeudu yhteiskuntaan.
Onko lapsi saanut mitään kuntoutusta ja terapiaa? Oletteko te vanhemmat saaneet? Oletteko ymmärtäneet saamanne ohjeet jansoveltaneet niitä elämäänne?
meinaan vain, meillä tuo auttoi todella paljon, lapsi ei ollut ilkeä eikä rettelöinyt - toki hölmöili, sekä oireitaan että nuoruuttaan, mutta se oneri asia kuin ilkys. En koskaan kokenut mitään pelättävää lapseltani, en tarvetta pitää häntä paikoillaan, auktoriteettini riitti aina ihan puheella, eikä sen sortin ongelmia ollut, missä poliisia olisi tarvittu. Enemän sitten niitä ongelmia, kun toinen miettii, miten selviäisi koulussa istumisesta, löytääkö koskaan tyttöystävää jne.
Tärkein tehtävänne on varmistaa, ettei lapsenne aieuta häiriötä tai vahinkoa muille. Se on tietysti kaikkien vanhempien tärkein tehtävä, mutta teillä on siinä vähän enemmän sarkaa kuin muilla. Tiukka linja vain kaikelle härväämiselle!