hyvän urheilijan, huippu-urheilijan ominaisuudet

Up

Ei tääl oo huippu- urheilijoita

Huippu-urheilijalla pitää lahjakkuuden lisäksi olla väsymätön tarmo harjoitella, harjoitella ja harjoitella. Treenin on oltava monipuolista. Huipulla on myös oltava valtava halu voittaa.

Urheilu on elämäntapa, se näkyy elämäntavoissa. Ruokavaliossa, unen määrässä jne.

Haluat voittaa, haluat treenata niin paljon, että sinusta tulee paras. Et luovuta. Valtava innostus lajiasi kohtaa ei katoa edes huonoina kausina (niitä tulee). Rakastat sitä, mitä teet.

Miten sitte ku luin että aggressiivisuus ja kova kilpailuvietti ei ookaa välttämättä hyväksi. Että positiivinen asenne ja ahkeruus ois tärkeempiä

[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 20:02"]Miten sitte ku luin että aggressiivisuus ja kova kilpailuvietti ei ookaa välttämättä hyväksi. Että positiivinen asenne ja ahkeruus ois tärkeempiä

[/quote] varmaan huipuista löytyy molempia.

Poikani harrastaa erästä joukkue lajia . Harrastus on tavoittellista kilpatason urheilua. Pojat ovat valittu joukkueeseen suuresta joukosta ja ovat kaikki erittäin lahjakkaita. meille vanhemmille on siinä ohessa henkistä valmennusta ajoittain. Usein keskusteluissa nousee esille se että pisimpään jaksavat harjoitella ne jotka pääsevät nopeiten yli pettymyksistä,esim.hävitty matsi tms. Usein tavoitteellinen harjoittelu kuitenkin aloitetaan jo varhain ja vuosia lajin parissa on edessä useita ennen kuin nähdään kenestä siihen esim.ammattitasolla on.

Mulla on kaksi teini-ikäistä lasta. Toinen heistä on ikäryhmässään lajinsa huipulla, toinen ei..

Lapset poikkeavat toisistaan jonkinverran fyysisiltä ominaisuuksiltaan (biologinen ikä vs. Kronologinen ikä) ja myös lajit poikkeavat toisistaan (onko hyötyä olla fyysisesti aikaisin kehittynyt vai ei). Suurin ero lapsilla on kuitenkin luonteessa.
Tämä, joka pärjää suunnattoman hyvin, on tehnyt tavoitteen eteen töitä joka päivä noin 7-vuoden iästä lähtien (toki alussa pienemmällä panostuksella, nykyisin todella kokonaisvaltaisesti, hän todella haluaa olla paras vaikka se edellyttäisi sosiaalisen elämän karsimista rankalla kädellä, takaiskujen tullessa tai suoranaisen väärinkohtelun, hän tuntuu joka kerta vain sisuuntuvan. Hän myös on aika keskittynyt vain omaan tekemiseen (asia joka on minua joskus häirinnyt, mutta jonka toisaalta ymmärrän luonteenpiirteeksi ja hänelle lajin kannalta välttämättömäksi). Toki myös fyysiset ominaisuudet ovat lajiin aika ihanteelliset.

Toinen lapseni taas on jotenkin herkempi ja voitontahdon yli nousee Aina ennemmin huoli muista. Ihailtava luonne, mutta ei huippu-urheilun kannalta optimaalinen. Tämä lapsi on myös saanut kärsiä lajin kannalta loppuvuodesta syntymisestä yhdessä fyysisen murrosiän vähän keskimääräistä myöhäisemmäksi alkamisen kanssa. Edellinen yhdistettynä lukuisiin loukkaantumisiin ja rasitusvammoihin on saanut hänet suhtautumaan lajiin nykyisin täysin harrastemielessä. Sisuuntumista ei löydy.

Huomautan vielä, että onnistumiseen tarvitaan myös onnea (ettei tule pahoja vammoja ja että kohdalle osuu kiinnostunut ja ammattitaitoinen opettaja/valmentaja). Lisäksi auttaa, jos lähipiirissä on joku lajin hyvin tunteva ihminen, joka osaa tarvittaessa jo ajoissa etsiä ulkomailtakin sopivia harjoituspaikkoja ja ohjaajia.
Vanhemmalta koko touhu vaatii älyttömän paljon välillä vaivaa. En kuitenkaan halua olla joku päivä vastuussa siitä, etten olisi sallinut toisten toteuttavan tai ainakin yrittävän toteuttaa unelmaansa.
Huh, tulipahan näköjään avauduttua ;D