Saanko teillä lapsi tai aikuinen lukea ruokapöydässä?
Mun 11 v on intohimoinen lukutoukka. Lukee aina (tyyliin kävellessään olohuoneesta omaan huoneeseensa, vessassa, TV:tä "katsoessaan" jne.) ja haluaisi lukea myös ruokapöydässä. Mä itse olin lapsena ja teininä samanlainen ja muistan, miten ihanaa oli silloin, kun sain esim. iltapalalla ihan rauhassa lukea ja syödä samalla. Siksi en halua lapseltani pöydässä lukemista kokonaan kieltää, vaikkei se mun mielestä olekaan mikään hyvä tapa. Toisaalta itse luen aina aamupalalla Hesarin, vaikka muut istuvat pöydän ääressä ilman lukemista. Niinpä ollaan lapsen kanssa sovittu, että välipalalla saa samalla lukea kirjaa, vaikka pöydässä olisi muitakin. Samoin joskus iltapalalla, jos mulla on esim. joku keskustelu pikkusiskon kanssa, joka isompaa ei kiinnosta tai teen toisessa huoneessa kotihommia tms. niin saavat lukea molemmat. Nuoremmalla ei ole samanlaista intoa lukemiseen kuin vanhemmalla, mutta välillä haluaa välipalalla lukea, kun toinenkin saa. Päivällisellä ei lue kukaan mitään, vaan nautitaan ruoasta ja toisten seurasta. Aamupalalla isompi lapsi saa joskus lukea, jos on yksin keittiössä syömässä (syödään yleensä kaikki eri aikaan omien aikataulujen mukaan toi aamupala).
Kommentit (19)
[quote author="Vierailija" time="13.11.2014 klo 14:33"]
Mä olen tuon tavan lapsilleni vähän vahingossa opettanut; lapsena luin aina iltapalalla ja aikuisena luen esim. iltapalla tai jos syön yksin. Lapset ovat tästä oppineet aamu- ja iltapalalla Aku Ankkojen lukemisen, vieraiden aikana ei onnistu tai jos koko perhe syödään pöydän ääressä yhtä aikaa.
[/quote]
Minultakin tuon ovat samoin oppineet. Kun olivat pieniä, luin aina lehden tai kirjaa syödessä, kun muuten ei ehtinyt. Lapset haki heti lehden kynnelle kyettyään mallin mukaan.
Luen edelleen syödessäni. Lapsista en tiedä, koska asuvat jo omissa kodeissaan. Mutta oletan, että he tekevät omissa kodeissaan, mitä haluavat, kuten minäkin teen omassani.
Saa, saa lukea, räplätä puhelinta tai iPadia tai ihan mitä vaan jos on ihan tavis arkiateriasta perheen kesken kyse. Saa myös syödä vaikka olkkarissa tai tietokoneen ääressä jos haluaa, ei ole pakko olla keittiössä tai ruokapöydässä.
Ihan hyvältä kuulostaa tuo teidän systeemi.
Meillä aamupalalla saa lukea, kuka lukee lehteä, kuka mitäkin. Yhteisellä ruoalla ei lueta.
Sitten taas iltapalaa kukin nauttii useimmiten omaan tahtiinsa (meillä jo teinit), joten silloin luetaan.
Olin nuorena samanlainen lukutoukka ja kirja oli pakko saada ruokapöytään. Äitee tuhahteli hieman mutta koskaan ei lukemista pöydässä kieltänyt. :)
Aamupalalla saa lukea, koska aikuisetkin lukee Hesaria. Jos on perheen yhteinen lounas tai päivällinen tai iltapala, ei saa lukea. Jos syö yksin välipalaa tai iltapalaa, saa lukea. Jos joskus on se tilanne, että ei syödä koko perhe yhdessä ja jollekin vaan lämmitetään ruoka ja hän syö yksin, saa lukea. Yksin syödessä saatan itsekin selailla naisten lehteä tms. Pääsääntöisesti päivällinen ja viikonloppuna myös lounas on perheen yhteisiä hetkiä ja silloin ei todellakaan lueta.
Aamupalalla saa lukea, muutkin selailevat lehtiä. Yksin syödessään saa lukea. Perheen yhteisellä päivällisellä tai kun on vieraita kahvipöydässä ei saa lukea mitään vaan silloin seurustellaan.
Kiva kuulla, että muillakin aika samat säännöt. Meillä ei kukaan räplää kännykkää ruokapöydässä, vaikka olisi siinä yksin. Mun mielestä pitää pystyä olemaan edes ruokailun ajan ilman tuota härveliä. TV:n ääressä me aikuiset syödään usein iltapala, kun lapset ovat nukkumassa ja pe- ja la-iltaisin lapset saavat myös syödä iltapalan (on se sitten ihan leipää tai jotain perusjuttua tai pitsaa tai muuta herkkua) TV:n ääressä.
ap
Saa lukea. Paitsi sunnuntaipäivällisellä, ja silloin kun on vieraita.
Meillä syödään niin harvoin yhdessä että silloin ei saa lukea tai räpeltää puhelinta pöydässä.
Aamiaisella toki saa lukea lehteä mutta meillä aamiainenkin syödään eri aikaan...
Päivälliselle (silloin kun syödään se yhdessä, eli lähes joka päivä) ei saa tuoda lukemista tai puhelinta. Muille aterioille kyllä.
Kuulostaa hyvältä ap:n systeemin. Itsekin oon lukutoukka ollut jo lapsena, mutta ei puhettakaan että perheen yhteisellä aterialla olisi luettu. En muista, että meillä olis kotikotona luettu edes väli- tai iltapalalla, eikä aamupalallakaan lehti mahtunut aamiaispöytään vaan se luettiin erikseen.
Nykyään omassa lapsettomassa kahden aikuisen taloudessa luetaan aina lehti aamupalapöydässä ja joskus iltapalalla / välipalalla muuta postia. Joskus väsyneen työpäivän jälkeen en jaksa jutella päivällisellä vaan kysyn mieheltä, että haittaako jos luen aamun lehteä vähän syödessä. Aina hän antaa luvan, mutta ikinä ei tulisi mieleenikään tehdä sitä kysymättä, koska minusta se ei ole hyvää käytöstä.
Aikuiset lapset alkaa joskus ruokapöydässä räpälätä puhelintaan, mutta useimmiten vain silloin jos on kyseessä pidempi ruokahetki ja aikansa käy pitkäksi... Ruuan aikana en anna sitä tehdä, mut jos nyt halutaan istuskella ja jutella ja yksi tylsistyy, niin ei se sitten haittaa edes minua. Enemmän haittaa jos noustaan lupaa pyytämättä pöydästä ja laitetaan samassa tilassa (avokeittiö-ruokailutila-olohuone) oleva televisio päälle...
Aamupalalla saa lukea lehteä tai mitä nyt haluaakaan, samaten iltapalalla. Yhteisillä aterioilla ei lueta.
Mä olen tuon tavan lapsilleni vähän vahingossa opettanut; lapsena luin aina iltapalalla ja aikuisena luen esim. iltapalla tai jos syön yksin. Lapset ovat tästä oppineet aamu- ja iltapalalla Aku Ankkojen lukemisen, vieraiden aikana ei onnistu tai jos koko perhe syödään pöydän ääressä yhtä aikaa.
Mä opin lapsena isältä tavan lukea Aku Ankkaa pöydässä :D äiti ei kyllä antanut lukea, mutta isän luona luettiin. Nykyään luen harvemmin, mutta kuitenkin joskus.
lapsi saa meilläkin lukea jos pöytään mahtuu. tämä pöytätilan ahtaus sulkee pois lukemispäivälliset jne kun olemme yhtäaikaa kaikki syömässä ja on tehty kattaus. muuten saa lukea, aamiaisella, välipalalla, taitaa se lukea veskissäkin. krhm luetaan me siellä joskus muutkin. onneksi on kaksi vessaa. silloin tällöin lukeminen aterioinnilla ei sulje pois hyvien pöytätapojen oppimista, kun syödään koko kattaus ei räplätä kännykkää eikä lukemisia
[quote author="Vierailija" time="13.11.2014 klo 14:25"]
Aamupalalla saa lukea, koska aikuisetkin lukee Hesaria. Jos on perheen yhteinen lounas tai päivällinen tai iltapala, ei saa lukea. Jos syö yksin välipalaa tai iltapalaa, saa lukea. Jos joskus on se tilanne, että ei syödä koko perhe yhdessä ja jollekin vaan lämmitetään ruoka ja hän syö yksin, saa lukea. Yksin syödessä saatan itsekin selailla naisten lehteä tms. Pääsääntöisesti päivällinen ja viikonloppuna myös lounas on perheen yhteisiä hetkiä ja silloin ei todellakaan lueta.
[/quote]
Sama systeemi. Ja ruoka syödään aina ruokapöydän ääressä. Paitsi aikuiset saa syödä sohvalla tai työpöydällä esim. hedelmää tai herkkuja lasten nukkuessa :)
Kun syödään koko perhe yhdessä viikonloppuna tai jos on vieraita, silloin ei saa lukea
Meidän sääntönä on, että lämpimillä aterioilla ei lueta mut esim. aamu ja iltapalapöydässä saa lukea.