Lue keskustelun säännöt.
Sanavalmius vai hiljaa olemisen taito? Omat lapset ja kasvatus
28.11.2014 |
Kumpi on sinulle TÄRKEÄMPÄÄ:
Se, että lapsesi oppii olemaan hiljaa ja nolaamatta sinua
VAI
se, että lapsesi osaa vastata reippaasti, kun kysytään?
Pienillä lapsilla molempien taitojen hallitseminen yhtä aikaa on vaikeaa. Itse painiskelen sen kanssa, että lapseni ovat aika sanovaisia ja olettavat aika automaattisesti, että heidänkin mielipiteensä tai kommenttinsa ainakin kuullaan tai suvaitaan, vaikka ei nyt ihan toteutettaisikaan määräyksinä. En halua lasteni olevan despootteja enkä halua, että he huutavat ihmisten päälle. Joku roti.
Kuitenkin se, että lapseni yleensä vastaavat, kommentoivat, sanovat oman nimensä kysyttäessä ja ovat aloitteellisia keskustelussa, ei ainakaan täällä, missä me asumme, ole kovin tavallista saati suotavaa.
Kun itse olin pieni, meidän lasten piti olla hiljaa ja taka-alalla, leikkiä toistemme kanssa. Lapsi, joka kommentoi aikuisille tai osallistui keskusteluun, oli nokkava, pikkuvanha tai muuten omituinen. Meidän kotiympäristömme kulttuuri on vähän samanlainen kuin oma lapsuuteni 70-luvulla. Ihannelapsi on ujo, ujostelee, puhuu äidille/isälle julkisilla paikoilla vain vähän, silloinkin hihaansa. Ihmiset ihastelevat, onpa ihanan ujo. Ei ainakaan nolaa äitiään kysymällä, mistä vauvat tulevat, koska ei tahdo muutenkaan uskaltaa kodin ulkopuolella avata suutaan, ei toisille lapsillekaan. On tosi tärkeää, ettei tuppaudu, ole suuna päänä, ei luule itsestään eikä asetu silmätikuksi.
Olen miettinyt, pitäisikö minun jotenkin karsia lapsilta tätä ajatusta, että hekin voivat puhua. Toistaiseksi olen yrittänyt ohjata asiaa lähinnä niin, että hekin saavat puhua, kunhan käytöstapojen rajoissa: Ei huudeta toisten päälle, ei olla ilkeitä, ei kommentoida kovaan ääneen kenenkään ulkomuotoa ja annetaan muillekin suunvuoro. Koska lapseni puhuvat paljon, tämä ohjaaminen on arjessa tarpeen koko ajan.
Usein tuntuu ihmisten ilmoilla kuitenkin siltä, että parasta olisi, että he olisivat kokonaan hiljaa ja alkaisivat puhua esimerkiksi vasta, kun ovat parikymppisiä.
Kommentit (38)
Meillä nuorin oli todella ujo aivan pienenä, mutta se alkoo harmittaa häntä itseään, koska kaikki huomasivat aina valovoimaisen siskon. Hän sitten "avautui maailmaan", tarvitsi siihen tukea, mutta halua hänellä oli. Kättelyyn voi totuttaa jo tosi pienen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo "sanavalmius" on alakoulun opettajan kannalta aika rasittava ja todella yleinen ominaisuus nykyään. Nimenomaan kuuntelemisen ja toistenkin mielipiteiden huomioon ottamisen taitoa joudutaan toden teolla treenaamaan, eikä kodeista tule tähän juuri tukea.
Lapset, jotka ovat koko ajan suuna päänä, ovat isona joukkona melkoinen kokemus. Vanhemmista oma sanavalmis piltti on tietenkin nokkela ja hellyttävä, mutta luokkakaverit eivät kyllä koe samoin.
Siinä mielessä muiden "miellyttämisen" taito kyllä hyödyttää lasta, että on raskasta elää peilaten koko ajan paheksuntaa ja kiukkua muiden katseista. Lapsi ei itsekään tiedä, että juuri se päällepäsmäröinti ärsyttää muita js jatkaa sitä aina vain, mutta samaan aikaan hän kyllä vaistoaa myös sen, ettei hänestä oikein pidetä.
En oikein hahmota miten liität tuon sanavalmiuden JA sinun nolaamisesi yhteen. Yhtälailla joku voinee tuntea itsensä nolatuksi, jos lapsi on tuppisuu, mutta outoa sekin on.
Aika jännä lukea näitä kommentteja suuna päänä olevista lapsista. Meillä päin kun tosiaan suurin osa lapsista ei saa suutaan auki vastatakseen. Se ei kuitenkaan poista häiriköintiä. Oman kokemukseni mukaan suuna päänä ollaankin väärään aikaan, ei yleensä opetukseen liittyen ja reippaasti vastaten, vaan silloin, kun keskustellaan vieruskaverin kanssa. Ei näillä takapenkin äänekkäillä välttämättä ole taitoa katsoa silmiin, kätellä tai muodostaa/ilmaista mielipiteitä kovin rakentavasti. Silloin kyllä ollaan hiljaa, kun jotain pitäisi sanoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Komppaan jossain määrin kakkosta. Sanoisin kuitenkin, että aikuisena hiljaaolemisen taidolla pääsee pitemmälle kuin "sanavalmiudella". Tottakai asiansa on osattava asiallisesti hoitaa, mutta suurimman osan ajasta on viisasta olla hiljaa ja tosiaan hoitaa omat asiansa, eikä rynniä suuna päänä siellä täällä kaikkien varpailla hölmöjä hölöttämässä.
Mielestäni nolompaa on se, että lapset ovat ujoja eivätkä uskalla vastata edes kysyttäessä vähän vieraammille ihmisille. Itse kannustan omia lapsiani olemaan reippaita, sosiaalisia ja sanavalmiita. Toki jotkut ovat luonnostaan ujoja ja sille ei voi mitään, mutta en halua kasvattaa lapsiani olemaan hiljaisia hyväksyjiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No suomalaisethan nyt on hiljaa vielä kaasukammiossakin. Vaikka verotus olisi sata prossaa niin eihän siitä mitään kannata sanoa kun on fiksumpaa olla hiljaa.
Sanavalmius ehdottomasti. Minut itse on kasvatettu olemaan hiljaa ja huomaamaton, ja vielä häpeän kautta, sillä että vanhemmat on antaneet ymmärtää että kaikki mitä sanon on noloa möläyttelyä, ja siksi minun täytyy pitää turpani kiinni. Siihen aikaan (olen 1970-luvulla syntynty) oli hvyin yleistä ajattelu että lasten täytyy olla hiljaa ja nöyriä. Itse olen kuitenkin kärsinyt valtavasti tästä aikuisuuteen asti, olen aina tuntenut itseni noloksi möläyttelijäksi, jonka pitäisi vaan olla hiljaa ettei sano taas jotain väärin ja noloa. Vasta lähempänä 40 ikävuotta olen oppinut eroon vanhempien minuun istuttamasta häpeästä sanoa mitään.
Omille lapsille siis on opetettu että saa ja uskaltaa puhua. Toki on tilanteita joissa niin ei saa tehdä, mutta minusta on paljon pienempi paha jos nyt joku suht pieni lapsi vähän liikaa jonkun makuun pitää ääntä kuin sellainen että lapsi ei saa ilmaista itseään ja kokea että se mitä hän ilmaisee on hyvää ja arvokasta, eikä hävettävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.11.2014 klo 10:28"]
En oikein hahmota miten liität tuon sanavalmiuden JA sinun nolaamisesi yhteen. Yhtälailla joku voinee tuntea itsensä nolatuksi, jos lapsi on tuppisuu, mutta outoa sekin on.
[/quote]
Tottakai voi tuntea itsensä nolatuksi silloinkin, ihan hyvä huomio. Toki nolatuksi tulemisen kokemuksia lasten kanssa voi tulla niin lukemattomilla tavoilla, että on vaikea ihan kattavasti kaikkia käydä läpi.
Pienemmät lapset vain helpoiten kaikkea hölistessään sanovat myös aika yllättäviä asioita. Puhumattomuuden voi ainakin täällä meidän "perällä" kuitata hymyillen sanomalla, että meidän "iitu" on vähän ujo, mutta hän varmaan... Ja sitten "iitu" nyökkää tai pudistaa päätään.
Tietenkin sanavalmiita. Ei se liity nolaamiseen mitenkään.
Itsekin olen nopea puhumaan, käyn vauhdikasta dialogia, siis nopeita sananvaihtoja puolin ja toisin. Minusta on vain hyvä, että lapseni ovat oppineet saman. Olkoonkin, että joku voi heitä pitää näsäviisaina, mutta kyllä heillä on vielä aikaa oppia, teini-ikäisiä kun vasta ovat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.11.2014 klo 10:38"]Itse olen kuitenkin kärsinyt valtavasti tästä aikuisuuteen asti, olen aina tuntenut itseni noloksi möläyttelijäksi, jonka pitäisi vaan olla hiljaa ettei sano taas jotain väärin ja noloa. Vasta lähempänä 40 ikävuotta olen oppinut eroon vanhempien minuun istuttamasta häpeästä sanoa mitään.
Omille lapsille siis on opetettu että saa ja uskaltaa puhua. Toki on tilanteita joissa niin ei saa tehdä, mutta minusta on paljon pienempi paha jos nyt joku suht pieni lapsi vähän liikaa jonkun makuun pitää ääntä kuin sellainen että lapsi ei saa ilmaista itseään ja kokea että se mitä hän ilmaisee on hyvää ja arvokasta, eikä hävettävää.
[/quote]
Mulla on vähän samat lähtökohdat, mutta sitten mietin aina, että kasvatanko nyt lapset, jotka omassa yhteisössään eivät ole hyväksyttyjä, koska ovat liian sanovaisia. Vai turhako se on miettiä, pitäisikö vain sitten selittää heille, kun törmäyksiä tulee, että eri paikoissa ihmiset arvostaa eri asioita.
ap
[quote author="Vierailija" time="28.11.2014 klo 10:31"]
Komppaan jossain määrin kakkosta. Sanoisin kuitenkin, että aikuisena hiljaaolemisen taidolla pääsee pitemmälle kuin "sanavalmiudella". Tottakai asiansa on osattava asiallisesti hoitaa, mutta suurimman osan ajasta on viisasta olla hiljaa ja tosiaan hoitaa omat asiansa, eikä rynniä suuna päänä siellä täällä kaikkien varpailla hölmöjä hölöttämässä.
[/quote]
Tää varmaan vähän riippuu siitä, missä itse on, missä opiskelee ja missä tekee töitä. Aika monessa paikassa tarvitaan aika lailla esillä olemisen taitoja, joita itse olen sitten saanut tosiaan harjoittelemalla harjoitella, kun ei se sadalle ihmiselle puhuminen ole ihan luonnostaan tullut. Eikä kritiikin julkinen vastaanottaminen ja siihen asiallisesti vastaaminen. Joissakin töissähän tuota ei tarvita, voi vain olla hiljaa ja mutista, että "no jossei kelpaa ni ei sit".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.11.2014 klo 10:54"]
[quote author="Vierailija" time="28.11.2014 klo 10:31"]
Komppaan jossain määrin kakkosta. Sanoisin kuitenkin, että aikuisena hiljaaolemisen taidolla pääsee pitemmälle kuin "sanavalmiudella". Tottakai asiansa on osattava asiallisesti hoitaa, mutta suurimman osan ajasta on viisasta olla hiljaa ja tosiaan hoitaa omat asiansa, eikä rynniä suuna päänä siellä täällä kaikkien varpailla hölmöjä hölöttämässä.
[/quote]
Tää varmaan vähän riippuu siitä, missä itse on, missä opiskelee ja missä tekee töitä. Aika monessa paikassa tarvitaan aika lailla esillä olemisen taitoja, joita itse olen sitten saanut tosiaan harjoittelemalla harjoitella, kun ei se sadalle ihmiselle puhuminen ole ihan luonnostaan tullut. Eikä kritiikin julkinen vastaanottaminen ja siihen asiallisesti vastaaminen. Joissakin töissähän tuota ei tarvita, voi vain olla hiljaa ja mutista, että "no jossei kelpaa ni ei sit".
[/quote]
Se, jota lainasit on työssä työssä, jossa esiintyminen on tärkeätä. Vielä tärkeämpää kun kuitenkin tietää, milloin EI ole sun vuoro esiintyä ja pitää silloin turpansa kiinni. TÄmä kuuluu myös siihen kritiikkiin ja sen vastaanottamiseen.
Kas, sadalle ihmiselle puhumisen voi opetella ja sen oppii kun sitä tarvitsee. Vuoronsa odottamisen oppii yleensä liian myöhään, vaiheessa jossa on jo tuhonnut uransa ja ihmissuhteensa hölöttämällä vääriä asioita väärissä paikoissa..
[quote author="Vierailija" time="28.11.2014 klo 10:51"]
[quote author="Vierailija" time="28.11.2014 klo 10:38"]Itse olen kuitenkin kärsinyt valtavasti tästä aikuisuuteen asti, olen aina tuntenut itseni noloksi möläyttelijäksi, jonka pitäisi vaan olla hiljaa ettei sano taas jotain väärin ja noloa. Vasta lähempänä 40 ikävuotta olen oppinut eroon vanhempien minuun istuttamasta häpeästä sanoa mitään.
Omille lapsille siis on opetettu että saa ja uskaltaa puhua. Toki on tilanteita joissa niin ei saa tehdä, mutta minusta on paljon pienempi paha jos nyt joku suht pieni lapsi vähän liikaa jonkun makuun pitää ääntä kuin sellainen että lapsi ei saa ilmaista itseään ja kokea että se mitä hän ilmaisee on hyvää ja arvokasta, eikä hävettävää.
[/quote]
Mulla on vähän samat lähtökohdat, mutta sitten mietin aina, että kasvatanko nyt lapset, jotka omassa yhteisössään eivät ole hyväksyttyjä, koska ovat liian sanovaisia. Vai turhako se on miettiä, pitäisikö vain sitten selittää heille, kun törmäyksiä tulee, että eri paikoissa ihmiset arvostaa eri asioita.
ap
[/quote]
Minä haluan ainakin kasvattaa lapseni myös niin, että he eivät ole riippuvaisia "yhteisön" eli toisten mielipiteistä. He saavat olla sellaisia kuin ovat, kunhan nyt lakeja ja perus-sääntöjä noudattavat, ja opetan heille että he ovat juuri sellaisenaan arvokkaita, riippumatta siitä mitä mieltä muut heistä ovat.
Itse olen ihan tarpeeksi nuolemalla ja mielistelemällä ja matelemalla nuorempana kalastellut ihmisten suosiota ja kaveruutta, mutta ei siitä onnea ihmiselle tule jos joutuu "myymään sielunsa", oman aidon itsensä, kelvatakseen. Paljon parempi sitten olla yksin ja aito itsensä kuin epäaitona ja typistettynä ystävien ympäröimä. Itsellä tosiaan se tilanne että olen luonnostani ainakin naiseksi vähän outo lintu, mutta pitkään en uskaltanut olla mitä olen ihmisten edessä, hylkäämisen pelossa. Enää en sellaista pelkää ja se on lisännyt onnellisuuttani valtavasti. Lapsilleni haluan opettaa pienestä asti ettei ihmisen arvoa määritä laumalle kelpaaminen.
Minä vielä mietin tuota nolaamis-asiaa. Omat lapseni ovat jo aikuisia, ehkä aika on kullannut muistot, mutten muista kyllä, että kasvatusmenetelmissäni (mikäli niitä oli) tämä olisi ollut tärkeysjärjestyksessä kovin korkealla, etteivät lapseni vain nolaisi minua.
Anteeksi, jos liikaa siihen takerrun, mutta se nyt oli ensimmäisessä lauseessa heti.
Meillä pienetkin lapset on oppinut että eripaikoissa on erilaiset säännöt. Esimerkiksi meillä kotona ruokapöydässä keskustellaan, mutta päiväkodissa pitää syödä hiljaa koska on muuten liian hälyistä. Rappukäytävässä ei saa mekkaloida kovalla äänellä koska se kaikuu kaikkiin asuntoihin, mutta pihalle mahtuu ääntä.
Kun toinen on puhelimessa ei puhuta päälle, mutta automatkoilla keskustellaan paljon.
Lapsillakin on yllättävän hyvä tilannetaju kun niitä opettaa.
[quote author="Vierailija" time="28.11.2014 klo 11:05"]
Minä vielä mietin tuota nolaamis-asiaa. Omat lapseni ovat jo aikuisia, ehkä aika on kullannut muistot, mutten muista kyllä, että kasvatusmenetelmissäni (mikäli niitä oli) tämä olisi ollut tärkeysjärjestyksessä kovin korkealla, etteivät lapseni vain nolaisi minua.
Anteeksi, jos liikaa siihen takerrun, mutta se nyt oli ensimmäisessä lauseessa heti.
[/quote]
Ehkä oletkin luonnostasi ajatellut, että lapset ovat yksilöitä, eivät vain kasvatuksesi tai perheesi lippulaivoja? Joiden tehtävä on ensimmäisenä tuottaa sinulle/perheelle glooriaa ja vasta toiseksi olla itsejään.
ap
[quote author="Vierailija" time="28.11.2014 klo 11:06"]
Meillä pienetkin lapset on oppinut että eripaikoissa on erilaiset säännöt. Esimerkiksi meillä kotona ruokapöydässä keskustellaan, mutta päiväkodissa pitää syödä hiljaa koska on muuten liian hälyistä. Rappukäytävässä ei saa mekkaloida kovalla äänellä koska se kaikuu kaikkiin asuntoihin, mutta pihalle mahtuu ääntä. Kun toinen on puhelimessa ei puhuta päälle, mutta automatkoilla keskustellaan paljon. Lapsillakin on yllättävän hyvä tilannetaju kun niitä opettaa.
[/quote]
Riippuu niin temperamentista. Meillä on poika ollut aina rauhallinen luonne ja hänelle on ollut hyvin helppo jo alle kouluikäisenä oppia tuollaisia sääntöjä. Eikä hän oikeastaan ilman opettamistakaan olisi järin häiritsevä missään ollut, paljon viihtynyt omissa mietteissään tai leikkien hiljaa itsekseen. Tytär sitten on ihan eri maata, ja vaikka on toki opetettu noita sääntöjä ja selitetty myös miksi, niin on vähän vanhemmaksi asti mennyt että on oikeasti pystynyt niitä noudattamaan. Hän vaan oli sellainen luonne että jos mieleen tuli jotain innostavaa paikassa jossa oli sanottu että pitää olla hiljaa, niin kyllä hän sen sanottavansa möläytti ja sitten vasta muisti että ai niin, piti olla hiljaa... Eipä tuosta mitään haittaa ole kyllä ollut, kouluiässä jo ihan hyvin osasi olla hilijaa ja mitäpä siitä väliä jos joku 'täti' onkin vähän paheksunut sillloin alle kouluikäisenä kun ei aina osannut.
[quote author="Vierailija" time="28.11.2014 klo 11:23"][quote author="Vierailija" time="28.11.2014 klo 11:13"]
[quote author="Vierailija" time="28.11.2014 klo 10:58"]
[quote author="Vierailija" time="28.11.2014 klo 10:54"]
[quote author="Vierailija" time="28.11.2014 klo 10:31"]
Komppaan jossain määrin kakkosta. Sanoisin kuitenkin, että aikuisena hiljaaolemisen taidolla pääsee pitemmälle kuin "sanavalmiudella". Tottakai asiansa on osattava asiallisesti hoitaa, mutta suurimman osan ajasta on viisasta olla hiljaa ja tosiaan hoitaa omat asiansa, eikä rynniä suuna päänä siellä täällä kaikkien varpailla hölmöjä hölöttämässä.
[/quote]
Tää varmaan vähän riippuu siitä, missä itse on, missä opiskelee ja missä tekee töitä. Aika monessa paikassa tarvitaan aika lailla esillä olemisen taitoja, joita itse olen sitten saanut tosiaan harjoittelemalla harjoitella, kun ei se sadalle ihmiselle puhuminen ole ihan luonnostaan tullut. Eikä kritiikin julkinen vastaanottaminen ja siihen asiallisesti vastaaminen. Joissakin töissähän tuota ei tarvita, voi vain olla hiljaa ja mutista, että "no jossei kelpaa ni ei sit".
[/quote]
Se, jota lainasit on työssä työssä, jossa esiintyminen on tärkeätä. Vielä tärkeämpää kun kuitenkin tietää, milloin EI ole sun vuoro esiintyä ja pitää silloin turpansa kiinni. TÄmä kuuluu myös siihen kritiikkiin ja sen vastaanottamiseen.
Kas, sadalle ihmiselle puhumisen voi opetella ja sen oppii kun sitä tarvitsee. Vuoronsa odottamisen oppii yleensä liian myöhään, vaiheessa jossa on jo tuhonnut uransa ja ihmissuhteensa hölöttämällä vääriä asioita väärissä paikoissa..
[/quote]
En valitettavasti yhtään tavoita tuota ilmiötä, mistä puhut. En ole koskaan tavannut fiksuja ihmisiä, jotka olisivat sanavalmiudella ja aloitteellisuudella tuhonneet uransa. Päinvastoin. Olen suorastaan ihaillen seurannut heille eteen avautuneita mahdollisuuksia kaikenlaisten asioiden toteuttamiseen, oli sosiaalinen konteksti sitten mikä hyvänsä.
Itse olen aina kamppaillut sen kanssa, että voisin ajatella olevani "joku", jolle myös kuuluu "jotain". Hiljaa olen oppinut olemaan, jo lapsena. Suun avaaminen oli paljon vaikeampaa. Ja kun sitä ei ollut harjoitellut, meni useita vuosia, että oppi sanomaan sosiaalistesti sopivia asioita, kun kielen päällä oli aina "no emmää, emmäävaan, ei kai tää ny, emmää halua häiritä, ei kai tästä ny vaivaa, emmää voi eiks ny joku joka osaa, enhän mä mitään, kyllä mää voin yrittää mutta kun mää vaan en osaa niin hyvin".
Ap
[/quote]
No minä olen nähnyt näitä. Kyllä ne keskijohtoon asti voi päästä, mutta siitä ylöspäin ei enää pääse, jos ei osaa alkeellisia keskustelusääntöjä, esim puheenvuoron pyytämistä ja odottamista, vaan huutaa ja mölisee toisten päälle. Tietdän myös ihmisiä, joiden ura on tyssännyt tohtorinväitöskirjaan sen takia, että eivät osaa kunnioittaa hierarkiaa, eikä kukaan ota heitä johtamaansa projektiin mukaan. Tiedän myös ihmisiä, jotka eivät saa edes duunaritöitä ihan vai nsen takia,että moisia möläyttelijöitä ei voi päästää ihmisten kanssa tekemisiin, koska ne AINA sanovat jotain, joka loukkaa muita ihmisiä ja häpäisee firman. Puhuvat neekereistä ja sutturoista, kommentoivat asiakkaan vaatteita rumasti, puhuvat oppilaista "rikupettereinä" ja "apinoina" jne.
"Sanavalmiita" nämä kaikki varmasti ovat, mutta olisi parempi kun ymmärtäisivät olla hiljaa silloin kun asiallista sanottavaa ei ole.
[/quote]
Puhut siis sosiaalisen pääoman puutteesta tai ehkä tohtoritasolla kyse on sitten joistakin as-spektrin asioista.