Salon west hair Espoossa - kokemuksia?
Millaisia kokemuksia Ison Omenan kampaamo Salon west hairista? Kuka olisi hyvä kampaaja siellä? Ohuet suomalaiset hiukset, jotka vaativat hyvän leikkauksen. Lyhyehkö malli.
Kommentit (12)
Kävin äskettäin, ihan summassa valitsin kampaajan niistä monista. olin tyytyväinen, tosin mulla ei ollut kovin vaativa leikkaus, pitkät hiukset. kampaajan nimi oli Siru.
Aivan sairaan kallista: pesu, leikkaus, kuivaus 63€!!!
Taso vaihtelee niin paljon, että en suosittele. Olen käynyt sekä itse että lapseni muutamia kertoja. Joskus ollut ok joskus taas suuri pettymys. Minulla myös ohuet suomalaiset hiukset ja näillä kampaajilla ei kyllä taito riitä.
Hintava paikka. Lisäksi osa henkilökunnasta ei selvästikään ole kovin motivoitunut työssään. Olen saanut sekä hyvää että huonoa palvelua ja ollut sekä tyytyväinen että tyytymätön lopputulokseen, riippuen täysin kampaajasta.
Itse kävin kyseisessä paikassa kaasojeni kanssa hääkampauksissa ja meikattavana. Kokemukseni perusteella en todellakaan suosittelisi paikkaa. Neljästä kampauksesta vain yksi onnistui niin hyvin että kesti koko juhla päivän ja meikki oli aivan karmea. Lisäksi ilmapiiri kampaamossa tuntui todella kireältä, joten asiakkaana oleminen oli epämiellyttävää.
Minä kävin vastikään ison omenan salon westhairissa ja minulle laitettiin väri sekä leikattiin uusi malli, kampaaja vaikutti todella ammattitaitoiselta ja iloiselta ja lopputulos oli erinomainen,ainakin kyseistä kampaajaa Ilonaa suosittelen ehdottomasti:)
Riippuu täysin kampaajasta, joita siellä on todella iso määrä. Käyn siellä säännöllisesti ja muutama huti on osunut kohdalle silloin kun luottokampaajat eivät ole olleet paikalla. Mulla pitkät ja paksut, tummat hiukset, joten en uskalla suositella omia lemppareitani sinulle.
Riippuu todella paljon kampaajasta. Ylihinnoiteltu paikkahan tuo on jopa Espoon mittakaavassa, mutta korkean hinnan voi maksaa jos saa palvelua motivoituneelta, osaavalta, mielikuvitukselliselta kampaajalta ja lopputulos on hyvä.
Valitettavasti osa West Hairin porukasta on mun kokemukseni mukaan tosi epämotivoitunutta ja epäystävällistä (olen käynyt ko. paikassa monen tekijän käsiteltävänä, osa kokemuksista siis hyviäkin!). Ammattaitokin tuntuu näiltä epämotivoiduilta jämähtäneen jonnekin menneisyyteen eikä mitään uusia ideoita haluta toteuttaa. Halutaan mennä siitä mistä aita on matalin ettei kampaajalle tule vain liikaa työtä ja vaivannäköä. Uskallus ja visio puuttuu. Mistä muuten johtuu, että maksaessa yllättävän moni kampaaja ei nykyisin katso edes silmiin kassalla asiakasta: hävettääkö lopputulos niin paljon sen tekijääkin?
Tässä joitakin esimerkkejä:
Asiakas: "Olen ajatellut jonkinlaista otsista tai lyhyempää, kevyempää etuosaa. Tässä erilaisia esimerkkikuvia minkälaista olen ajatellut."
Kampaaja: "Joo, kun ei sulle oikein käy, eiköhän leikata tällä vanhalla mallilla vaan." Eikä otsatukkaa leikata koska kampaajan mukaan "se ei sovi asiakkaalle" vaikka asiakkaalla on ollut otsis aikoinaan vuosikausia.
Asiakas: "Haluaisin tummia hiuksiani elävöittämään muutamia vaaleampia raitoja, vähän kesäksi vaihtelua ettei taas olisi mielikuvitukseton yksivärinen."
Kampaaja: "Joo, ei me nyt aleta niitä tekemään ollenkaan. Kun ei ne kuitenkaan onnistu...." Ja loppujen lopuksi asiakkaan hiukset siis värjätään taas kerran yksivärisiksi kunnes seuraavalla kerralla ihan toisessa paikassa kampaaja tekee vaaleampia raitoja hyvin onnistuneesti.
Lisää kokemuksia?
Paikka olisi niin lähellä tuossa..
Ei Salossa ole mitään espoossa-nimistä parturia.
Huonoja kokemuksia. Kallis ja palvelu oli ynseää. Taso vaihtelee myös todella paljon, luulis että pyrkisivät tasalaatuisuuten joka asiassa. Siellä oli myös jotenkin kireä ilmapiiri, kauhea hälinä (liian iso paikka omaan makuun).
En suosittele. Salon Klipsiin olen ollut todella tyytyväinen. Ja eri liikkeissä ollaan käyty.
Itse kävin pari kk sitten sellasella aasialaistaustaisella naiskampaajalla ja tuli oikein hyvä lopputulos. :) Leikattiin pitkistä hiuksista melkein puolet pituudesta pois ja jännityksestä huolimatta olin tosi tyytyväinen lopputuloksiin. Oli mukava kampaaja eikä jäänyt pahaa sanottavaa. Suosittelen ainakin tän kokemuksen perusteella!