Häistä ja avioliitosta
Mistäköhän johtuu, että mitä enemmän on alettu vouhottaa häistä, hääpuvuista, kampauksista, hääjuhlista, oikeista värisävyistä, kampauksista ja muusta turhasta, alettu haluta "täydellisiä" häitä ja valmistautua niihin aikapäiviä ennen itse häitä, ollaan kuitenkin tilanteessa jossa avioliitolla ei ole merkitystä, n. puolet liitoista päättyy eroon.
Jotenkin tuntuu, että ihmiset menee naimisiin vääristä syistä; saadakseen sen lähes poikkeuksetta huonosti istuvan kiskomispuvun, verhon päähän ja "täydelliset" häät (jotka kuitenkin on samanlaiset kuin kaikilla muillakin nykyään) ja avioliiton merkitystä ei oikein edes tajuta laillisena sopimuksena ja eron tullen itsestäänselvyydet on aivan käsittämättömiä (olisiko kannattanut tutustua avioliittolakiin enemmän kuin hääpukukuvastoon).
Miksi ihmiset on nykyään tässä asiassa tyhmistyneet kun muuten ollaan niin sivistyneitä ja järkeviä?
Kommentit (23)
[quote author="Vierailija" time="17.07.2014 klo 16:38"]Mikä siinä sitten on, että sukulaisista juuri ne 50+ tantat loukkaantuivat kun menimme hyvin pienimuotoisesti naimisiin ilman hössötystä ja prinsessajuttuja? Ja nuoret onnittelivat.
[/quote] Olisiko mahdollista että se mitä sanoit ja miten sanoit loukkaa?
Johtopäätöksesi on väärä. Ei "nykyään" avioerojen suurempi määrä johdu häätavoista, vaan siitä, että avioero on helpompi saada, ja että "nykyään" ei enää ole mikään itseisarvo roikkua huonossa parisuhteessa hautaan asti. Se on vain hyvä asia, että juridisen sopimuksen voi myös purkaa.
Eikä nykyään häistä vouhoteta sen enempää kuin aikaisemminkaan. Kyllä ne on suomessa ollut iso juttu pitkän aikaa. Siihen väliin vain sattui muutama vuosikymmen jolloin pienet häät oli muotia.
Mitä itse tiedän ihmisiä, ne jotka ovat menneet naimisiin "ankeasti" maistraatissa, ovat useammin myös pysyneet aviossa kuin "satuhäitä" viettäneet. Lienee kertoo jotakin avioitumisen motiiveista; kun mennään maistraatissa, halutaan NAIMISIIN, kun puhutaan häistä, halutaan nimenomaan HÄÄT, joiden sivutuotteena mennään myös naimisiin. Siltä se nykyään vaikuttaa, kuten ap:kin kirjoitti.
Omassa tuttavapiirissäni nimenomaan ne avioliitot ovat kariutuneet, jotka ovat alkaneet hyvin pienimuotoisilla häillä. En tietenkään väitä, että tämä olisi yleistettävissä koskemaan koko Suomen väestöä, onpahan vain sattunut näin.
Ja minusta on muuten outoa ajatella, että isot häät ovat automaattisesti merkki siitä, että vain juhlat kiinnostavat eikä naimisiinmenolla ole mitään merkitystä. Joku voi ajatella niinkin päin, että kun naimisiin menossa on kysymys isosta asiasta, niin haluaa järjestää sen kunniaksi isot juhlatkin.
-5
[quote author="Vierailija" time="17.07.2014 klo 15:25"]

[/quote]
Iso asia, naimisiinmeno? Käytännössä jokainen avioituu vahintään kerran, joten kyseessä on tuikitavallinen asia.
[quote author="Vierailija" time="17.07.2014 klo 15:33"][quote author="Vierailija" time="17.07.2014 klo 15:25"]

Voi herran jestas, olet idiootti. Todellakaan jokainen ei mene naimisiin edes kertaa ja toisille se yksi ja ainoa naimisiin meno kerta on se yksi elämän suurimmista asioista.
[quote author="Vierailija" time="17.07.2014 klo 15:33"]
[quote author="Vierailija" time="17.07.2014 klo 15:25"]
Ja minusta on muuten outoa ajatella, että isot häät ovat automaattisesti merkki siitä, että vain juhlat kiinnostavat eikä naimisiinmenolla ole mitään merkitystä. Joku voi ajatella niinkin päin, että kun naimisiin menossa on kysymys isosta asiasta, niin haluaa järjestää sen kunniaksi isot juhlatkin.
-5
[/quote]
Iso asia, naimisiinmeno? Käytännössä jokainen avioituu vahintään kerran, joten kyseessä on tuikitavallinen asia.
[/quote]
Maailmaan syntyy joka sekunti ihan käsittämätön määrä lapsia. Useimmat suomalaiset saavat vähintään yhden lapsen ja aika todennäköisesti useammankin, mutta silti lapsen syntymää pidetään isona asiana. Nykyään etenkin ensimmäistä lasta saatetaan juhlia kahteenkin otteeseen - ensin baby shower -tyyppisissä juhlissa ja sitten ristiäisissä/nimiäisissä.
Avioliitto on tai ainakin sen pitäisi olla iso ja tärkeä asia, mutta jos sen tärkeys riippuu häiden suuruudesta ja koltun leveydestä, on oltava joko nuori tai lapsellinen. Tuollaisiin asioihin kiinnittävät tärkeimpänä huomiota vain ne, jotka kuvittelevat häiden olevan jokin oma päivänsä. Toisaalta, nykymuodin vuoksi suurimman huomion kyllä saa morsian kiskoessaan minuutin välein pukuaan kainaloista (vinkki, olkaimeton puku vaatii jonkinverran rintavarustusta).
[quote author="Vierailija" time="17.07.2014 klo 15:20"]
Mitä itse tiedän ihmisiä, ne jotka ovat menneet naimisiin "ankeasti" maistraatissa, ovat useammin myös pysyneet aviossa kuin "satuhäitä" viettäneet. Lienee kertoo jotakin avioitumisen motiiveista; kun mennään maistraatissa, halutaan NAIMISIIN, kun puhutaan häistä, halutaan nimenomaan HÄÄT, joiden sivutuotteena mennään myös naimisiin. Siltä se nykyään vaikuttaa, kuten ap:kin kirjoitti.
[/quote]
Älkää hyvät ihmiset käyttäkö tuota potentiaalia kun ette osaa!! "Kertonee" olisi oikea muoto. Käyttö, tai sen yritys, tulee aina välillä täällä vastaan, mutta kun se menee päin honkia niin ei toimi...!
[quote author="Vierailija" time="17.07.2014 klo 15:36"]
[quote author="Vierailija" time="17.07.2014 klo 15:33"][quote author="Vierailija" time="17.07.2014 klo 15:25"]
Ja minusta on muuten outoa ajatella, että isot häät ovat automaattisesti merkki siitä, että vain juhlat kiinnostavat eikä naimisiinmenolla ole mitään merkitystä. Joku voi ajatella niinkin päin, että kun naimisiin menossa on kysymys isosta asiasta, niin haluaa järjestää sen kunniaksi isot juhlatkin.
-5
[/quote]
Iso asia, naimisiinmeno? Käytännössä jokainen avioituu vahintään kerran, joten kyseessä on tuikitavallinen asia.
[/quote]
Voi herran jestas, olet idiootti. Todellakaan jokainen ei mene naimisiin edes kertaa ja toisille se yksi ja ainoa naimisiin meno kerta on se yksi elämän suurimmista asioista.
[/quote]
Niille, jotka eivät mene naimisiin, naimisiin meno ei liene niin tärkeää. Katsos kun on paljon ihmisiä, jotka eivät halua mennä naimisiin, ei se tarkoita että heitä ei kukaan huolisi. Minäkin tiedän pariskuntia, jotka ovat olleet pitempään yhdessä kuin monet naimisiin menneet, heillä on lapsia eikä aikomustakaan avioitua.
Että ehkä se avioliitto ei kaikille ole mikään Maailman Tärkein ja Hienoin Asia. Se kieltämättä on kummallista, että ne jotka sen perään eniten vaikuttavat olevan, eroavat eniten. Joskus on tullut mieleen, että onko jotkut niin pölhöjä että kuvittelevat avioliiton olevan jokin ikuisen yhdessäolon tai uskollisuuden tae, päätellen siitä että heti ensimmäisen vastoinkäymisen tullen ollaan eroamassa ja taas kun on saatu uusi mies, ollaan heti vonkumassa naimisiin.
Jos Suomessa avioidutaan n. 30 000/v, voitaneen puhua hyvin tavallisesta asiasta. Toki jonkun parikymppisen mielestä naimisiinmeno on aivan huikean ihmeellinen ja erityinen asia, mutta ei se ole.
Koskakohan muuten aletaan juhlia eroamista? On aika hassua että meidän tytän tai pojan häistä mammat vouhottaa työpaikoillakin, mutta kun sitten näet tyttären tai pojan aivan eri kumppanin kanssa ja kysyt, että onko ne eronneet kun oli eri kumppani, ollaan vaivautuneita ja mutistaan jotakin häpeillen. Ei pullistelusta tietoakaan :D
[quote author="Vierailija" time="17.07.2014 klo 15:50"]
Jos Suomessa avioidutaan n. 30 000/v, voitaneen puhua hyvin tavallisesta asiasta. Toki jonkun parikymppisen mielestä naimisiinmeno on aivan huikean ihmeellinen ja erityinen asia, mutta ei se ole.[/quote]
Pystytkö asettumaan juhlakalujen asemaan? Naimisiinmeno on maailmanhistorian tavallisimpia juttuja, mutta jokainen elää OMAN elämänsä vain kerran! Siksi se on erityistä jokaiselle avioituvalle. Tosin ymmärrän kyynisyytesi, sillä kuten todettu, puolet noista erityisyyttä hehkuttavista pareista eroavat kuitenkin... Ei se vähennä sitä juhlahetken erityisyydentunnetta kuitenkaan. :)
Jos mennään naimisiin, ei pitäisi erota mistä syystä tahansa. Esimerkiksi se, että kumppani ei pukeudu mielesi mukaan, ei ole syy erota. Jos kyseessä on oikea rakkaus, mitkään pikku asiat eivät suhdetta tuhoa. Sen sijaan oikeasti paskasta parisuhteesta, jossa esiintyy vaikka väkivaltaa, pitää voida lähteä oman mielenterveytensä takia.
Lain silmissä avioliitto on juridinen paperi, joka tuo mukanaan tiettyjä etuja. Näihin etuihin pitäisi jokaisen olla oikeutettu riippumatta siitä, onko hetero vai homoseksuaali. On vakavaa syrjintää jättää tietty ihmisryhmä tämän ulkopuolelle. Se että samaa sukupuolta olevien avioliittoa ei hyväksytä, pitää yllä patriarkaalisuutta.
[quote author="Vierailija" time="17.07.2014 klo 15:50"]
Jos Suomessa avioidutaan n. 30 000/v, voitaneen puhua hyvin tavallisesta asiasta. Toki jonkun parikymppisen mielestä naimisiinmeno on aivan huikean ihmeellinen ja erityinen asia, mutta ei se ole.
[/quote]
Viime vuonna Suomessa solmittiin Tilastokeskuksen mukaan 25 119 uutta avioliittoa. Tänä keväänä valmistui noin 28 000 uutta ylioppilasta. Ylioppilastutkinnon suorittaminen on siis vielä yleisempää ja tavallisempaa kuin naimisiin meneminen, mutta kyllä sitäkin on tapana juhlia.
[quote author="Vierailija" time="17.07.2014 klo 16:09"]
kuten todettu, puolet noista erityisyyttä hehkuttavista pareista eroavat kuitenkin...
[/quote]
En tajua, mistä tämä käsitys tulee. "Vuoden 2013 eronneisuuden mukaan ensimmäinen avioliitto päättyy eroon 39 prosentin todennäköisyydellä", kertoo Tilastokeskus. 39 prosenttia on aika paljon vähemmän kuin puolet. http://www.stat.fi/til/ssaaty/2013/ssaaty_2013_2014-04-17_tie_001_fi.html
Lisäksi tämä aika kiinnostava käppyrä kertoo, kuinka suuri osa eri vuonna solmituista avioliitoista oli päättynyt eroon viime vuoden loppuun mennessä. http://www.stat.fi/til/ssaaty/2013/ssaaty_2013_2014-04-17_kuv_004_fi.html
[quote author="Vierailija" time="17.07.2014 klo 16:26"]
[quote author="Vierailija" time="17.07.2014 klo 16:09"]
kuten todettu, puolet noista erityisyyttä hehkuttavista pareista eroavat kuitenkin...
[/quote]
En tajua, mistä tämä käsitys tulee.
[/quote]
Klassinen esimerkki siitä, kuinka asiasta tulee tosi, kun sitä tarpeeksi kauan toistetaan joka paikassa. Varmasti luku on jossain vaiheessa voinut olla oikeakin.
Olen huomannut saman! Sen takia nämä kaksi- ja kolmekymppiset aikuiset jotka ovat kokeneet vanhempien raastavan avioeron eivät halua mennä naimisiin vaan elävät "susipareina".
[quote author="Vierailija" time="17.07.2014 klo 16:37"]
Olen huomannut saman! Sen takia nämä kaksi- ja kolmekymppiset aikuiset jotka ovat kokeneet vanhempien raastavan avioeron eivät halua mennä naimisiin vaan elävät "susipareina".
[/quote]
Niin kuin avoliitoista ei erottaisi koskaan...