Millaista on kasvaa lastenkodissa?

Joskushan käy niinkin että huonoissa oloissa elävä ihminen päättää selviytyä ja taistelee vaikeuksien kautta voittoon.

Olen ollut kolmessa lastenkodissa vuosina 74-86. Yhdessä kohtelu oli aika karmeaa. Ajauduin päihteiden pariin ja pikkurikoksiin. Muuta vuosi meni tuuliajolla, kävin iltalukion ja pääsin yliopistoon. Viimeiset 25 vuotta onkin mennyt hyvin. Aika raskas lapsuus teki minusta vahvan vastoinkäymisten suhteen. Moni ei selvinnyt, vaan joutui laitoskierteeseen ja menehty nuorena.

Minulla oli onnea ja pääsin hyvään lastenkotiin, jossa vietin ikävuodet 13-18. En kokenut mitään väkivaltaa, kiusaamista, syrjimistä, laiminlyöntiä.. hoitsut olivat ihania, jotka välittivät ja joilta sai tukea. Ei tietenkään korvannu oman äidin läsnäoloa, mutta olivat hyviä kavereita.

Olen nyt 24v ja ollut koko aikuisikäni vakituisissa töissä. Valmistun syksyllä iltalukiosta ja alan katselemaan mahdollisesti jatkokoulutuksia. Päihteiden, tai alkoholin kanssa on kyllä ollut vähän ongelmia, mutta asia on hoidossa. Olen kihloissa ja meillä ei ole lapsia.

Oikeastaan kaikki muut osastotoverit tekivät viimeistään 19-vuotiaana lapsia sossun tuelle ja ei taida yksikään olla käynyt lukiota tai ammattikouluakaan. Muutama jätti peruskoulunkin kesken.  Mutta heilläkin vaikuttaa menevän ihan hyvin sen perusteella, mitä ollaan Facebookissa juteltu ja muutaman kerran nähty.

Tuohon aikaan on ihan yleisesti puhuttu raajarikkoisista, kehitysvammaisista, neekereistä ja mustalaisista. En panikoisi moisesta.

Sen sijaan hämmästytti se leikkikehä, jossa oli paljon vauvoja samassa pienessä kehässä. Vähän kuin ne kauhujen lastenkodit jossain venäjällä ja romaniassa. Siellä ne vauvat kelli pikkusessa leikkihäkissä ei tilaa liikkua :-( Noistakin on tullut jo aikuisia. Olikohan joku kenties tähän ketjuun kirjoittaneista?

Itse asion lastenkodissa ikävuodet 14-15, sen jälkeen minut siirrettiin perhekotiin asumaan.

Tuo vuosi lastenkodissa oli ehkä onnellisin vuosi tähänastisessa elämässäni. Lähdin itse hakemaan apua ja pääsin lastenkotiin. Paikan nuorilla oli erilaiset taustat, sillä joukkoon mahtui päihdeongelmaisia, kiusattuja, syrjittyjä, kiusaajia ja kerran oli syömishäiriöinenkin minun aikanani siellä, mutta silti lastenkodin ohjaajat loivat meille turvallisen ympäristön olla ja kasvaa. Tuettuina, mutta myös omassa rauhassa, omaan tahtiin saimme kokeilla omia siipiämme. Jos jollakin oli ongelma, se hoidettiin nopeaan, ja meitä nuoria oikeasti kuunneltiin.

Ohjaajat saivat meidät nuoret oikeasti tulemaan toimeen keskenämme, eikä ainakaan minun aikanani ketään kiusattu. Olen vieläkin kiitollinen lastenkotini ohjaajille tuosta vuodestani, jonka aikana he tukivat minua ja saivat huonoakin huoonomman itsevarmuuteni korjattua :)

*asuin

Minä asuin lastenkodissa 1996-2004, 11-19-vuotiaana. Se pelasti minut todennäkösesti.  Minulla on vieläkin paljon kontakteja sieltä, niin henkilökunnasta kuin lapsistakin, joiden kanssa pidän yhteyttä. Sain tukea harrastuksiin, sosiaalisiin kontakteihin, opintoihin, mihin sitten tarvitsinkin. Sain ensimmäisen lapseni nuorena, mutta olen käynyt paitsi lukion, myös amk:n, työllistynyt, perustanut pysyvän perheen (olen edelleen yhdessä saman miehen kanssa, jonka kanssa sain ensimmäisen lapseni), päätynyt täysin päihteettömään elämään. Huonommin olisi varmasti mennyt, jos olisin jäänyt alkoholisti-narkkiäitini luokse.

Hei. Olen asunut lastenkodissa alle kouluikäisestä täysi-ikäiseksi. Suuri osa täällä sanotuista asioista kuulostaa tutulta.

Mä sanoisin, että riippuu paljon lastenkodista sekä juuri sillä hetkellä siellä työskentevistä hoitajista, millainen kokemus lapselle tulee lastenkodissa asumisesta. Hoitajat, toiset lapset ja lastenkodin käytännöt yhdessä tekevät siitä paikasta joko hyvän tai huonon. Yleensä huonon.

Mun kokemuksen mukaan ehkä yleisin ongelma meillä lastenkotilapsilla on ollut se, että ei ole ollut henkistä tukea ja rakkautta, jota vanhemmilta saisi. Se ei vaan ole sama asia olla jonkun työ, kuin olla jonkun rakastama. Ei ole ketään, johon oikeasti luottaa ja joka välittäisi, kuuntelisi ja ymmärtäisi. Näin minä koin lastenkodissa. On rajoja, mutta ei sitä rakkautta.

Lastenkodissa, jossa asuin, oli tavallaan kaksi eri maailmaa: oli se "virallinen", hoitajien säännöillään luoma maailma ja sitten oli se, mitä oikeasti tapahtuu. Hoitajien silmissä olimme kurittomia kakaroita, jotka tarvitsevat ennen kaikkea sääntöjä. Ei siellä oltu kiinnostuneita siitä, mitä meidän elämässämme on tapahtunut ja miksi olemme niin rikki. Paha olo purkautui joko ongelmakäyttäytymisenä (oli karkailuja, teiniraskauksia, kouluongelmia, huumeidenkäyttöä ja kännäämistä jne.) ja uhmana hoitajia kohtaan (jolloin kuri vaan lisääntyi) tai väkivaltana toisia lapsia kohtaan (mm. nuorempien lasten seksuaalinen hyväksikäyttö oli yleistä), josta hoitajilla ei ollut aavistustakaan. Siellä oli lapsen paha olla.

Ymmärrän, ettei joku välttämättä halua puhua lastenkotiajoista. Siihen voi olla monta syytä. Ehkä hän ei vaan halua ajatella koko asiaa, tai pelkää saamaansa sääliä tai huomiota. Ja mitä sitä sitten oikein sanoisi? "Joo, asuin lastenkodissa lapsuuteni. Siellä mua vihattiin ja raiskattiin ja itsetuntoni tuhottiin."

Olen aika järkyttynyt, että näin monella on kokemusta pitkäaikaisesta asumisesta lastenkodissa. Saanko udella, miksi jouduitte asumaan pitkään lastenkodissa, eikä teille löytynyt perhettä? Ymmärrän, ettei vaikeasti oireilevaa murkkua voi sijoittaa aina muualle kuin lastenkotiin, mutta että alle kouluikäisetkin, niin ei mene mun jakeluun.

[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 22:05"]

Olen aika järkyttynyt, että näin monella on kokemusta pitkäaikaisesta asumisesta lastenkodissa. Saanko udella, miksi jouduitte asumaan pitkään lastenkodissa, eikä teille löytynyt perhettä? Ymmärrän, ettei vaikeasti oireilevaa murkkua voi sijoittaa aina muualle kuin lastenkotiin, mutta että alle kouluikäisetkin, niin ei mene mun jakeluun.

[/quote]

Niinkin myöhään kuin 80-luvulla vielä ajateltiin sosiaalihuollossa ja lastensuojelussa ihan yleisesti, että alkoholistien ja mielenterveysongelmaisten vanhempien lapset, ovat "yhtä huonoa ainesta" kuin heidän vanhempansakin. Nämä lapset ovat saaneet kuulla varmasti useita kertoja  lastenkodeissa, sijaisvanhemmilta ym. "että samanlainen juoppo sinustakin tulee kuin äidistäsi" jne. Nykytietämyksen valossa voi vaan kuvitella, kuinka tuhoisaa tällainen on lapsen tai nuoren itsetunnon kehitykselle. Oma syyttään huonoihin kasvuoloihin syntynyttä lasta mätkittiin siekailematta vanhempiensa synneistä tai huono-osaisuudesta.

Samoin ja mietityttää, että eikö näitä lastenkotiin sijoitettuja saa sijoitettua sukulaisilleen? Jos nyt äiti tai isä on huono, mutta jos lapsella on täti, setä, isovanhemmat tai jok muu taho, joka olisi kykenevä huolehtimaan lapsesta. Vai onko sitten niin että tähän ketjuun on sattuneet ne, joilla ei ole sellaista sukua.

[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 22:05"]

Olen aika järkyttynyt, että näin monella on kokemusta pitkäaikaisesta asumisesta lastenkodissa. Saanko udella, miksi jouduitte asumaan pitkään lastenkodissa, eikä teille löytynyt perhettä? Ymmärrän, ettei vaikeasti oireilevaa murkkua voi sijoittaa aina muualle kuin lastenkotiin, mutta että alle kouluikäisetkin, niin ei mene mun jakeluun.

[/quote]

Samoin ja mietityttää, että eikö näitä lastenkotiin sijoitettuja saa sijoitettua sukulaisilleen? Jos nyt äiti tai isä on huono, mutta jos lapsella on täti, setä, isovanhemmat tai jok muu taho, joka olisi kykenevä huolehtimaan lapsesta. Vai onko sitten niin että tähän ketjuun on sattuneet ne, joilla ei ole sellaista sukua?

[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 22:05"]

Olen aika järkyttynyt, että näin monella on kokemusta pitkäaikaisesta asumisesta lastenkodissa. Saanko udella, miksi jouduitte asumaan pitkään lastenkodissa, eikä teille löytynyt perhettä? Ymmärrän, ettei vaikeasti oireilevaa murkkua voi sijoittaa aina muualle kuin lastenkotiin, mutta että alle kouluikäisetkin, niin ei mene mun jakeluun.

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="17.02.2014 klo 00:13"]

Samoin ja mietityttää, että eikö näitä lastenkotiin sijoitettuja saa sijoitettua sukulaisilleen? Jos nyt äiti tai isä on huono, mutta jos lapsella on täti, setä, isovanhemmat tai jok muu taho, joka olisi kykenevä huolehtimaan lapsesta. Vai onko sitten niin että tähän ketjuun on sattuneet ne, joilla ei ole sellaista sukua?

[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 22:05"]

Olen aika järkyttynyt, että näin monella on kokemusta pitkäaikaisesta asumisesta lastenkodissa. Saanko udella, miksi jouduitte asumaan pitkään lastenkodissa, eikä teille löytynyt perhettä? Ymmärrän, ettei vaikeasti oireilevaa murkkua voi sijoittaa aina muualle kuin lastenkotiin, mutta että alle kouluikäisetkin, niin ei mene mun jakeluun.

[/quote]

[/quote]

Mun kohdallani oli juurikin kaikki ne syyt, joita esitettiin. Ensinnäkin, niitä sijaisperheitä on kai (?) vaikea löytää. Toiseksi, mulle selitettiin, että vanhempani vastustivat sijaisperheeseen laittoa tai koska mulla oli jo vanhemmat, niin en päässyt tms. En oikein muista. Ja mua on juurikin syyllistetty (vielä 90-luvulla) vanhempieni teoista, että kuitenkin musta tulee samanlainen kuin vanhempani/olen jo samanlainen. :( Ja sukulaiset oli kuulemma liian vanhoja hoitamaan (olihan mulla täti, joka kykenevä hoitamaan, mutta miksei sitten ole hänelle laitettu, en tiedä. Ehkä hän ei halunnut tai oli liian vieras?).

T. 36

[quote author="Vierailija" time="17.02.2014 klo 00:12"]

Samoin ja mietityttää, että eikö näitä lastenkotiin sijoitettuja saa sijoitettua sukulaisilleen? Jos nyt äiti tai isä on huono, mutta jos lapsella on täti, setä, isovanhemmat tai jok muu taho, joka olisi kykenevä huolehtimaan lapsesta. Vai onko sitten niin että tähän ketjuun on sattuneet ne, joilla ei ole sellaista sukua.[/quote]

Olen tuo 2.

Biologisesta isästäni ei ole olemassa mitään merkintää missään, eli sen puolen suku ei ollut mahdollisuus. Biologisen äitini äiti oli kuollut joskus 80-luvulla, ja isänsä jättänyt perheensä jo silloin kun heidän lapset oli pieniä. Biologinen eno meni samaa tietä kuin isosiskonsa, kuulemma hirtti itsensä huumepäissään.

[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 15:16"]Minkälaisia lastenkodin lapset ovat aikuisina?[/quote]

Joistakin meistä tulee aivan normaaleja ihmisiä. Olen perheellinen, yli nelikymppinen nainen, työssäkäyvä, onnellista elämää viettävä entinen lastenkotilapsi.

[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 15:52"]Yleensä lastenkotitaustasta ei hirveästi huudella, koska se leimaa ihmistä niin vahvasti. .[/quote]

Itse en ole koskaan salannut lastenkotitaustaani. En sitä, että olen ollut lastenkodissa, tai sitäkään, miksi sinne jouduin. Minua ei ole koskaan kiusattu tai karsastettu aiheen takia, ei lastenkotiaikana lastenkodissa, sen ulkopuolella tai nyt aikuisenakaan.

[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 15:16"]

Mutta jos pitäisi sanoa keskiverto lastenkotitaustainen aikuinen, niin

- lapset tehty nuorella iällä

- vain toisen asteen koulutus

- mielenterveysongelmia

- vaikeuksia ihmissuhteissa (ei osata luottaa, kiintyä, kohdella toista oikein)

- ongelmia päihteiden kanssa

[/quote]

Omalla kohdallani pätee ainoastaan tuo kohta "vain toisen asteen koulutus". Mitään mainittuja ongelmia ei ole, ensimmäinen lapsikin tehty vasta 27-vuotiaana. Pitkä, onnellinen avioliitto takana, pian parikymmentä vuotta täynnä. Olen ollut työelämässä 17-vuotiaasta saakka, joten lastenkotitausta ei ole tuonut itselleni varsinaisia ongelmia. Mutta niinhän se menee, osa pärjäilee ihan hyvinkin, toiset eivät pääse niin hyvin elämään kiinni. Tilanteita ja tapauksia on toki moneen lähtöön.

[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 22:05"]

 Saanko udella, miksi jouduitte asumaan pitkään lastenkodissa, eikä teille löytynyt perhettä? Ymmärrän, ettei vaikeasti oireilevaa murkkua voi sijoittaa aina muualle kuin lastenkotiin, mutta että alle kouluikäisetkin, niin ei mene mun jakeluun.

[/quote]

Itse jouduin/pääsin lastenkotiin eskari-ikäisenä. Olin laitoksessa peruskoulun loppuun saakka. Olen todella tyytyväinen, etten joutunut mihinkään sijaisperheeseen, minulla ei ollut laitoksessa mitään ongelmia, ja toisaalta minulla oli lähisukulaisia, joiden luona kävin viikonloppulomilla sekä kesälomilla pidempiä aikoja. En olisi halunnut sijaisperheeseen, en olisi halunnut kiintyä uusiin aikuisiin, kun minulla oli jo omat läheiset. Vietin siis lastenkodissa noin 10 v, enkä koskaan kokenut lastenkotiasumista taakaksi tai ongelmaksi, en silloin, enkä nykyään.

[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 22:45"]

Niinkin myöhään kuin 80-luvulla vielä ajateltiin sosiaalihuollossa ja lastensuojelussa ihan yleisesti, että alkoholistien ja mielenterveysongelmaisten vanhempien lapset, ovat "yhtä huonoa ainesta" kuin heidän vanhempansakin. Nämä lapset ovat saaneet kuulla varmasti useita kertoja  lastenkodeissa, sijaisvanhemmilta ym. "että samanlainen juoppo sinustakin tulee kuin äidistäsi" jne.

[/quote]

Olin lastenkodissa v. 1974-1984, enkä koskaan tuona aikana kuullut, en miltään taholta, moista puhetta. Enkä kyllä kuullut, että muutkaan samassa laitoksessa olleet nuoret olisivat joutuneet moista kuuntelemaan.

Asuin itse lastenkodissa 4-18-vuotiaana. Myöhemmin olen ollut onnellinen, etten elänyt alkoholistivanhempieni viinahuurujen keskellä. Myöskään sijaisvanhempia en olisi halunnut, ihan normaaliksi täyspäiseksi ihmiseksi "laitoshoidollakin" kasvoin :)