Abortti kokemuksia?

No tee nyt se testi ensin. Minusta ainakin tuollainen epätietoisuudessa vellominen on tosi raskasta. Jos testi näyttää plussaa, teet päätöksen abortista ja usein jo se päätöksen tekeminen helpottaa.

Ennen kuin sain lapsia nykyisen mieheni kanssa, tein abortin. Ei ollut oikein muutakaan vaihtoehtoa, yksinhän minä olisin jäänyt sen kanssa, ja siittäjä (joka päätti että on ookoo panna paljaalla vaikka sanoin että ilman kortsua ei ole mitään asiaa sisälleni....) totesi vain että kai menen aborttiin. Yhteyttä piti sen verran että laittoi parin viikon päästä viestii että kai mä menin sinne aborttiin. 
Ei minulla ollut mitään tunnesidettä siihen elämänalkuun, tuntuihan se pahalta, mutta tosiaan, en voinut muutakaan tehdä silloin.
Tein sen kotona, lääkkellisenä. Sujui ihan hyvin,kyllähän se vähän sattui, mutta Panacodit auttoi. Muutamassa tunnissa se oli ohi.
Nyt kun olen saanut lapsia, en usko että pystyisin siihen ikinä enää. 

[quote author="Vierailija" time="23.02.2014 klo 13:46"]No tee nyt se testi ensin. Minusta ainakin tuollainen epätietoisuudessa vellominen on tosi raskasta. Jos testi näyttää plussaa, teet päätöksen abortista ja usein jo se päätöksen tekeminen helpottaa.

[/quote]

Olen tehnyt testin,mutta oli negatiivinen. Eli vielä odotellaan! Ensimmäisessäkään rakkaudessa ei heti tullut positiivinen tikkuun. Ap

Tein viime kesänä lääkkeellisen abortin.Testin tehtyäni ajatukset olivat täysin sekaisin,vaikka olin ennen testiä täysin varma että abortin teen jos olen raskaana.Ikää minulla on sen verran että lapsien saamiseen ei ole montaa järkevää vuotta jäljellä.Ja tästä sain kuulla myös TK-lääkäriltä kun kävin hakemassa lähetettä keskeytykseen.

Onneksi pääsin nopeasti eteenpäin.Lauantaina testi,tiistaina TK-lääkäriin,torstaina polille. Polilla minulle tuli rauha asian suhteen ja tiesin tehneeni oikean ratkaisun,vaikka siihen asti olin itkenyt ja miettinyt.Ja päivääkään en ole katunut.

Polilla lääkäri teki sisätutkimuksen ja varmisti raskauden keston 6+4 muistaakseni.Ja mikä ihaninta,minun ei tarvinnut enää todistella kellekään päätöstäni tai olla kuulusteltavana.Sen jälkeen sain valmistavan lääkkeen,ja seuraava aamuna kotona alkoi itse abortti pillerien laiton jälkeen.

Kun verenvuoto lopulta alkoi,meinasin pyörtyä ilmeisesti verenpaineen laskun takia.Mutta sen jälkeen tilanne eteni supistuksilla,joihin otin tietysti reseptilääkkeitä.Taisi olla samana iltana kun "synnytin" jonkin isomman hyytymän,ja sen jälkeen verenvuoto alkoi hiljakseen hiipua.Kestäen toki kuutisen viikkoa kaikkiaan,mutta vuoto oli enää niukkojen menkkojen veroista.

Pelkäsin katkeroituvani tehtyäni abortin,mutta ei.Kannattaa miettiä mitä oikeasti itse haluaa.Itse tajusin ajattelevani testin tehtyäni,että kuinka ilahtuneita läheiseni olisivat.Mutta tajusin että ei päätöstä voi niillä perusteilla tehdä.Mieheni oli tukena,päätin niin tai näin.Mutta aika ei ollut kypsä.Nykyään katselen äitiysohjelmia TV:stä ihan eri tavalla kuin ennen,että jonkin äidillisen vietin tuo kokemus minuun jätti.Ehkä joskus on vauvankin aika,jos luoja vielä suo.Mutta katkeruutta ei ole jäänyt.

On raskaana. Mies haluaa pitää sen lapsen mutta mä tiiä pystynkö siihen. Ensin näki kulttuurishokki. Toinen on se että perheeni ei hykväksy miestäni.

Mies juo suht paljon. Itse en edes koske vaikka tarjois. Mies oli aikaisemmin lyönyt minua ja antanut aina anteeksi. Olenko mä hullu? Riidellä paljon mutta silt ollaan yhessä. Olenko mä vankina?

Abortin päätin tekemään koska pelkän että joudun olla yksihuoltajaksi. Pelkän että joudun taistele lastenhuoltajuudesta. Pelkän että mies uhkaa lasten takia. Mulla on pari päivän päästä abortin aika.

Tää on toinen abortin teko. Aina teon jälkeen syylinen olo.

Itse tein abortin pari vuotta sitten elämänkumppanini kanssa enkä ole päivääkään katunut. Paras päätös omalla kohdallani, kivi tippui harteilta heti. Jos tulisin nyt raskaaksi, tekisin ehdottomasti abortin toistamiseen. Jälkeenpäin ihmettelin vaan sellaista ihmeellistä abortti-diskurssia, jossa abortista tehdään muka tosi raskasta ja uhriteutetaan tekijät. Tutkimusten mukaan yli 90% abortin tekijöistä ei kadu tai koe aborttia traumaattisena. Uskovaiset konservatiivit tahtovat olla vaan niin kovin äänekkäitä että niitä juttuja kuulee sitten eniten. Harvoin ovat itse aborttia tehneet kuitenkaan.

Iso päätös edessä.. Huono parisuhde ja en usko että lapsi tulis pelastamaan tilannetta.. Itselläni on jo 4vuotias lapsi ja en usko että tulisin jaksamaan 2 lasta yksinäni.. Isälle se olisi ensimmäinen ja tavallaa hän tätä lasta toivoisi,mutta siinäpä se että hän myöskin tyytyisi tähän huonoo parisuhteeseen ja vaikka erottaisiin ja se lapsi tulisi niin ei hän kuitenka ole siinä arjessa 24/7 mukana.. Jos saisin päättää tässä ja heti ni abortti ja mies vaihtoo. Omasta äidistä ei ole ollenka tukea mutta onneks on ystävät keiden kans puhua.. Ensimmäisen abortin tein 11vuotta sitten ja en ole katunut päivääkään.

Itselläni on tällä hetkellä kaksi lasta, ensimmäinen syntyi keskosena (3kk etukäteen) ja esikoisen syntymästä puoli vuotta tein taas positiivisen testin ja olin kahden vaiheilla (pelko uudesta keskosesta, ahdistus) sit oli myös opiskelujen jatkuminen. Päätin kuitenkin pitää ja se osoittautui oikeaksi päätökseksi. Nykyään 2 ja 3 vuotiaita noi ja leikkii yhdessä, eikä vauva aika ollut niin rankkaa mitä pelkäsin. Mutta jokainen tekee oman jaksamisen mukaan.:)

[quote author="Vierailija" time="22.07.2014 klo 14:29"]Moralisointi on turhaa. Fakta on silti se, että abortti tarkoittaa pienen lapsen surmaamista. Kaikki terveydenhoidon ammattilaiset eivät ihmisiä haluaisi auttaa tappamaan. Nyt on jätetty kansalaisaloite, jossa esitetään, että terveydenhoidon ammattilaiselle jätettäisiin oikeus kieltäytyä tappamasta toista ihmistä niissä tilanteissa, joissa asiaan ei liity lääketieteellistä syytä (kuten naisen kuoleman vaaraa). Aloitteessa ei olla kieltämässä abortteja, vaan esittämässä lakiin kirjattua oikeutta työntekijöille työvuorojärjestelyihin niin, että abortteja eivät joutuisi tekemään ne, jotka eivät abortteja halua tehdä. Pieni osa lääkäreistä on lopettanut jopa lääkärin työt kokonaan, kun eivät ole pitäneet työtä eettisesti kestävänä. Aloitetta voi kannattaa täällä:

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/860
[/quote]

syntymättä jättäminen ja murhaaminen ei ole sama asia

Minulla samanlainen tilanne. Paitsi vauvani 8kk. Yksi syy miksi en haluu toista vauvaa on se, että minulla ei ole tukiverkkoa ja puoliso ei suostunut auttamaan vauvan kanssa. Kaikki kotihommat plus vauva on vain ja ainoastaan jää minun hartioille. Myös ikäni on lähellä 40.
Huomenna lääkärin käynti. Saan pillerit .
Hyvin epäilen kuitenkin että joka tapauksessa tulisi keskenmeno. Kohdunkaula on tosi pehmeä ja auki.

Keskusteltiin eilen tästä tilanteesta "mieheni" kanssa.. että parisuhteessa ei meillä mene kovinkaa hyvin ja tämä raskaus.. Hänen vastaus oli että jos me ei pystytä olemaan yhdessä niin hän ei siinä vaiheessa halua lastaka. Hän ei halua sellasta lasta tähän maailmaan. (kenen vanhemmat eivät ole yhdessä siis) Yllätykseni noi sanat loukkas ja aika paljon? Ilmeisesti tässä oli päätös ja tänää soittoa lääkärii..

mutta silti päässäni pyörii pieni kuiskaus ....ei.......

Minulle tehtiin lääkkeellinen keskeytys raskausviikolla 7.

Ensimmäisen lääkkeen sain kätilön valvonnassa sairaalassa, loput sain kotiin mukaan (mukana myös vahvat kipulääkkeet).

Parin päivän päästä ensimmäisestä lääkkeestä laitoin loput emättimeen ja otin kipulääkkeet.

Tuosta noin kahden tunnin kuluttua alkoivat järkyttävät supistukset, jotka kestivät useita tunteja. Kipu oli yhtä pahaa, kuin synnytyksessä. Todella voimakasta siis.

Käpristelin lattialla sikiöasennossa kaverin huolehtiessa olostani (hieroi, toi lämpimän kauratyynyn jne.).

Alkio tuli ulos vasta seuraavana päivänä, jäi paperiin pyyhkiessä. Tutkailin sitä hyvässä valossa topsipuikoilla levitellen. Oli mielenkiintoista nähdä, millainen noilla viikoilla oleva alkio on. Nimesimme sen "Sepoksi".

Vuoto jatkui 3 kuukautta, mikä oli kieltämättä rasittavaa.

Sen jälkeen elämä jatkui normaalisti. Hetkeäkään ei ole kaduttanut ja olen suunnattoman kiitollinen siitä, että sain keskeytettyä sen raskauden.

Tein 10 vuotta sitten.

Ainoa konkreettinen "jälki" mitä siitä on jäänyt, on ollut todella vaikea päätöksen teko siitä, koska on oikea aika hankkia lapsi. Olen naimisissa ja 30 v, elämässä ei ole mitään syytä miksi ei saisi tulla. Silti päätöksen teko on käsittämättömän vaikeaa, vaikka lasta kovasti haluankin. Olen joskus lukenut tästä, että abortin kokeneilla naisilla on tämä päätös vaikea.

[quote author="Vierailija" time="27.09.2014 klo 23:33"]Itse tein abortin pari vuotta sitten elämänkumppanini kanssa enkä ole päivääkään katunut. Paras päätös omalla kohdallani, kivi tippui harteilta heti. Jos tulisin nyt raskaaksi, tekisin ehdottomasti abortin toistamiseen. Jälkeenpäin ihmettelin vaan sellaista ihmeellistä abortti-diskurssia, jossa abortista tehdään muka tosi raskasta ja uhriteutetaan tekijät. Tutkimusten mukaan yli 90% abortin tekijöistä ei kadu tai koe aborttia traumaattisena. Uskovaiset konservatiivit tahtovat olla vaan niin kovin äänekkäitä että niitä juttuja kuulee sitten eniten. Harvoin ovat itse aborttia tehneet kuitenkaan.
[/quote]

Toinen vastustajien ryhmä on adoptiojonossa olevat, jotka pakkomielteisesti odottelevat söpöä suomalaista vauvaa itselleen. "Etkö voisi mielummin antaa adoptioon, kuin tappaa lapsesi, please?".

Onhan se joo tosissaan vaikea päätös.. ja yrittää miettiä kaikkien kannalta.. oishan se lapselleni rikkaus että saa sisaruksen ja siitä olisi seuraakin.. hirvittää vaan se yksin olo ja huono tukiverkosto.. joka päivä vaihtuu mielipide asian suhteen kun taas jo tosissaan asiaa ei voi enää kauemmin pitkittää.. äitini sanoja lainaten: oletko tähänkä päivää mennessä löytäny kunnollista parisuhdetta (ikää minulla 28v) eli toisin sanoen mun pitäs olla tyytyväinen että joku on muka mut kelpuuttannu nyt.. Olin kyllä paljon onnellisempi sinkkuna ja kaksin lapseni kanssa.. Tää asia ei kyllä nyt varsinaisesti tänne kuulu mutta tuntuu että en osaa päättää.. ensimmäinen abortti oli heti selvä ja en katunu.. mutta nyt eritilanne kun on jo tosiaan se yksi lapsi..

Onpa karmean kylmiä mielipiteitä, ihan puistattaa. Kamalia äitejä teistä varmasti olisikin tullut, olisitte kostaneet sille pienelle hänen maailmaantulonsa, joka ei millään tavalla olisi ollut hänen vikansa vaan hänen itsekkäiden, vastuuttomien vanhempiensa. Ainakin 15 vuotta lapsenne olisivat saaneet kärsiä teidän käsissänne ennen kuin olisivat päässeet muuttamaan pois kotoa. Miten noin hirviömäisiä naisia voikin olla olemassa.

Törkeä olisit. Tyttäresi saisi sisaruksen, pienellä ikäerolla heistä tulisi hyvin läheiset. Olet niin nuori, että opiskella ehtisit vaikka kuinka paljon tulevaisuudessa. Ota teille suotu lahja vastaan.

Rauhotupa nyt. Odottelet varmistusta rauhassa.

Itse olin kaavinnassa, menin aamulla aikaisin, nukutettiin, ei ollut kipuja heräämisen jälkeen mutta pyörrytti. Ihana hoitaja toi aamupalaa ja klo 12 sain lähteä saattajan kanssa. Jälkivuoto, joka oli todella niukka kesti noin viikon. En kadu tuota, olinhan itsekkin lähes lapsi silloin.

Olin 18 tullessani raskaaksi ja mies lupasi tukea minua, mitä ikinä päättäisinkään tehdä. Päätin tehdä abortin.

Lääkäri löysi vain hennon sykkeen noin viisiviikkoiselta alkiolta ja siellä ultrassa maatessa mieleni muuttui. Soitin kotiin, että en tehnyt keskeytystä ja meille tulee lapsi.

Kolme viikkoa myöhemmin sykettä ei enää löytynyt ja kohtuni tyhjennettiin lääkkeillä. Kusipäinen lääkäri kirjoitti tiedostoihini toimenpiteen nimeksi raskaudenkeskeytys ja vielä tänäkin päivänä joka ikinen kerta lääkärissä sanotaan, että "ai sulla onkin abortti takana". Aina yritän selittää, että sillä lapsella ei ollut sykettä.

Nyt neljä vuotta myöhemmin yritämme lasta saman miehen kanssa. Pelottaa, että se lääkkeellinen tyhjennys haittaa raskaaksi tuloa. Puolitoista vuotta yritystä takana, syksyllä hoitoihin.