Lue keskustelun säännöt.
Miten hyväksyä se, että rupsahtaa ja vanhenee?
12.02.2014 |
En ole koskaan ollut mikään hirveän ulkonäkö keskeinen ihminen enkä mikään erityinen kaunotar. Olen kuitenkin aina pukeutunut huolitellusti ja minulla on ollut varma maku ja olen aina laittanut hiukset ja käynyt säännöllisesti kampaajalla jne.
Nyt kun tulee 40 mittariin, niin pakko tunnustaa, että olen rupsahtanut. Kärsin siitä, että en ole enää yhtä hoikka ja nätti. En osaa enää pukeutua. Vaikea hyväksyä sitä, että en näytä samalta kuin aikaisemmin. Vaatekoko on kasvanut 1-2 numeroa. Tuntuu, että tukka on aina huonosti ja mikään vaate ei istu eikä mikään vaate saa minua näyttämään tosi hyvältä jne.
Ja mistään itsetunto-ongelmasta ei ole kyse. Olen onnellisesti naimisissa ihanan miehen kanssa ja parisuhteessa kaikki on hyvin.
Silti harmittaa, että näytän vanhalta tädiltä! Tuntuuko kenestäkään muusta 4-kymppisestä samalta?
Kommentit (24)
Kaikkihan me vanhetaan. Jokainen on saanut vuorollaan olla nuori. Ulkonäön muuttuminen on naisille kovempi paikka, nuorempana saa enemmän huomiota miehiltä ja ylipäätään, vanhempana ei enää juurikaan. Sekin vielä, että miehistä usein sanotaan kuinka "komistuvat vanhetessaan", tulee karismaa tms. Naiset sitten vain muka rupsahtavat...
Olen vielä aika nuori, mutta en ole koskaan mikään superkaunotar ollutkaan, niin en ehkä osaa murehtia rupsahtamista. Veikkaan että äitiys vanhentaisi mua kasvoista ainakin 10 vuotta. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pidä itsestäsi huolta, niin et rupsahda. Miettikää vaikka Helena Ahti-Hallbergia, Satu Silvoa, Helena Karihtalaa, Helena Lindbergiä!! Muutama ryppy silmäkulmassa ei haittaa, kun pitää muuten itsestään huolta. Jotkut naiset jopa vain kaunistuu iän myötä, esim. Jennifer Lopez 40v.
Tää on kiinnostava kysymys. Itse olen 45 ja vanheneminen pikku hiljaa edessä. Mietin välillä kanssa että alkaako jossain vaiheessa ahdistaa. Nyt näkyy vähän silmäkulmissa ryppyjä hymyillessä, ja pientä pehmeyttä leukalinjassa. Lihasmassa selvästi vähenee, ellei treenaa enemmän kuin ennen. Ei vielä paha, mutta kymmenen vuoden päästä tilanne on toinen, ja miltä sit tuntuu? Sopeutuuko rupsahtamiseen kun se kuitenkin tapahtuu niin hitaasti, eikä yhdessä yössä? Vai tekeekö mieli vetää itsensä jojoon, kiristyykö pinna ja masentuuko mieli?
Mitä sit kun mies lähtee kiinteämmän lihan perässä? Nyt tuntuu tykkäävän ulkonäöstäni, mitäs kun ulkonäkö muuttuu, tykkääkö enää?
Olen silti tyytyväinen että vanhenen, koska vaihtoehtona olisi että en vanhenisi. Esim Marilyn Monroe, Amy Winehouse ja oma siskoni eivät pääseet sitä kokemaan.
Lihoahan ei kuitenkaan ole pakko, eikä päästää itseään huonoon kuntoon.
minä olen kohta 46 ja jotenkin nyt nautin täysillä ulkonäöstäni. Laittaudun mahdollisimman hyvin ja ajattelen että nyt on se viimonen aika tykätä peilikuvastaan. Vältän kiinnittämästä huomiota virheisiin, haluan nähdä itseni kauniina. Mahan pömpötys on kyllä minullakin hirveetä, vaikka syön todella minimaalisesti. Mulla on ollut kyllä aina vahva taipumus mahan turvotukseen ja raskauksista on jääneet mahalihakset erilleen, joten vika korostuu. Mutta ihmisten ilmoilla käytänkin aina korsettia. Ja nuoruutta pulleemmat tissit ja peppu pääsee oikeuksiinsa :D
täytän tänä vuonna 44v ja toivoisin polvillani olevani edes sen 40 täyttävä. Joka vuosi on romahdus. Kuva peilissä roikkuu vuosi vuodelta enemmän. Itseasiassa elämänhalu on kadonnut koska en halua olla lähes 5 kymppinen tai missään tapauksessa enemmänkään. Joka päivä on ihan pyll..stä. Kunpa saisin sen elämänilon ja toivon takaisin, mikä oli vielä 10 vuotta sitten. Mutta ei sitä saa koska aikaa ei takaisinpäin voi kääntää. Vaihdevuodet jeee....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaihdevuodet ottaa voimille! Pinnan kiristymistäkin on.
Minä olen 30 ja tuntuu jo nyt, että ulkonäöllisesti parhaat vuodet meni jo. Vaikka
sitä olisi miten timmissä kunnossa niin nuoruutta ei takaisin saa, kasvot ei enää ole heleät nuoren tytön kasvot vaan peilistä tuijottaa aikuinen nainen. Raskausarvet ja suonikohjutkin vaan on ja pysyy. Normaalipainoinen olen, mutta ei se alasti lohduta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mies lähti, kun olin 44. Vasta nyt olen tajunnut, että olin hänen mielestään vanha ja kai sitten kelvoton. Ex nai sitten reilusti nuoremman ja muuttivat ulkomaille. Nyt heillä on jlkikasvuakin. Minä olen 56 ja edelleen yksin. Kaikkeen sopeutuu kun on pakko.
Minä taas odotan vaihdevuosia, jotta pääsisin verirumbasta eroon. Nyt on mittarissa 48 vuotta, kauanko vielä täytyy odottaa...
Minusta on ihanaa vanheta! Kun ei ole koskaan ollut kaunis, ei vanhenemisella ja rupsahtamisella ole väliä. Olen jopa pikkuisen vahingoniloinen näiden kauniiden ikätoverieni kohtalosta, he joutuvat pistämään rahansa saleille ja botoksiin, leikkauksista (ja niiden jopa fataaleista vaaroista) puhumattakaan. Minä voin nauttia elämästä - kunhan saisin nyt tuon verisotkun vielä loppumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.02.2014 klo 14:07"]
Minä olen 30 ja tuntuu jo nyt, että ulkonäöllisesti parhaat vuodet meni jo. Vaikka
sitä olisi miten timmissä kunnossa niin nuoruutta ei takaisin saa, kasvot ei enää ole heleät nuoren tytön kasvot vaan peilistä tuijottaa aikuinen nainen. Raskausarvet ja suonikohjutkin vaan on ja pysyy. Normaalipainoinen olen, mutta ei se alasti lohduta.
[/quote]
Mun mielestä aika moni on kolmekymppisenä paremman näköinen kuin parikymppisenä. Makuasioita, tietty jotkut tykkää siitä vauvanaama lookista enemmän. Kehottaisin kuitenkin katsomaan uudestaan peiliin ja nauttimaan näkemästä niin kauan kuin vielä voit. Ihan turhan suremista, sanon minä.
Ajattelemalla että kaikki eivät saa koskaan edes elää vanhaksi. Rypistyä, harmaantua, hidastua, nauttia vanhuuspäivistään hyvin. Tai eivät edes koskaan saa elää oikein onnellista elämää, mitä se itse kullekin sitten tarkoittaakaan omalla tahollaan. Tai että kaikki eivät (suuren massan, äänekkään enemmistön) mielestä ole koskaan olleet kovin viehättäviä/kauniita. Jne. Minusta ikääntyminen sinänsä ei ihmistä välttämättä ollenkaan rumenna, joskus jopa ihan päinvastoinkin. Onhan nuoruus tietenkin kaunista, nuori ihminen on kaunis, mutta tiesihän sen jo silloin itsekin, että aika nopsaan se on kyllä ohikin. No mutta, kyllä mä sen kriisin tajuankin, enkä halua jeesustella, mutta tosiaan se on hei vain ulkonäkö. Ja rupsahtaneenakin tukka pystyssä ilman meikkiä voit olla jonkun silmissä kaunein ja ihanin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihanaa, että muillakin on samoja fiiliksiä.
Moni tuntemani vanhentunut nainen on mielestäni tosi hyvän näköinen, monilla jopa tyyli vain paranee kun ikää tulee. En pelkää sitä, että tulee vanha ryppyinen mummo. Nyt vaan tuntuu, että vatsa pömpöttää ja maan vetovoima vetää kaiken riippumaan ja käsivarret ei ole enää niin timmit kuin oli ennen jne. Hihattomia paitoja tai lyhyitä shortseja ei viitsi enää pitää oikein missään.
Kuntoilua pitäisi lisätä, se on selvä. Mutta myös aineenvaihdunta selvästi hidastuu. Syön koko ajan terveellisemmin ja terveellisemmin ja silti painoa alkaa kertyä ja vyötärö hävitä. Tätä menoa syön 6-kymppisenä vain yhden salaatin lehden päivässä, jos haluan pysyä hoikkana :)
ap
Miksi mietit ulkonäköä? Peiliin tuijottamisen sijasta kannattaa keskittyä elämiseen, eli tehdä kivoja juttuja jotka saavat sinut hyvälle mielelle.
Yleensä ikääntymisen myötä ihminen tulee armollisemmaksi itselleen. Lisäksi vanhemmiten sen oma tyylin tuntee, ei tee ns. mielenkiintoisia kokeiluita hiusten tai vaatteiden suhteen, joten näyttää tyylikkäämmältä mitä nuorempana.
Lisäksi kannattaa miettiä sitä, että kuinka paljon/vähän itse tuijottelee muita ihmisiä kaupungilla. Normaalit ihmiset eivät kiinnitä toisten ryppyihin tai vaatteisiin tai hiuksiin tai kiloihin mitään huomiota, ellei kyseessä ole hyvin erikoinen tapaus jommasta kummasta ääripäästä (tyyliin maailman luokan kaunotar tai kassialma).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei tunnu, olen myös 40-vuotias ja mielestäni elän elämäni parhaita vuosia sekä sisäisesti ja ulkoisesti. Kamalimmat vuodet olivat 30-38 ikävuoden välillä, nyt on lapset jo sen verran isoja, että aikaa jää itselle ja omiin harrastuksiin. Rupsahtaminen taas on asennekysymys, väistämättä niitä ryppyjä ja harmaita hiuksia tulee, mutta tätityylin ei tarvitse siirtyä silloinkaan.
Minusta ei tunnu enää. Muutama vuosi sitten tuntui, tuli suorastaan paniikki siitä että elämä on ohi, koska minusta on tulossa roikkuva, ryppyinen vanha tantta. Mutta ei sitä loputtomiin jaksanut siitäkään kriiseillä, ja nykyisni olen jo täysin hyväksynyt ikääntymisen ja sen ulkoiset vaikutukset.
Kyllä muakin harmittaa. Täytän 40 tänä vuonna. En ole huoletinut itsestäni kovin hyvin ja olen selvinnyt tähän saakka ilman seurauksia, olen vieläkin suht rypytön, mutta nyt alkaa ilmeisesti aineenvaihdunta hidastumaan jne, joten paino on ruvennut nousemaan, maha pömpöttää. Vielä mua sanotaan monasti nuoremman näköiseksi kuin olen, mutta silti vanheneminen kauhistuttaa. Toivon ja uskon että tästä kriisistä selvitään ja alkaa onnellinen keski-ikä.
mä olen jo 51 v enkä ole täti. young at heart.
jos esim. ap sairastut vakavasti, menee asiat kohdilleen etkä niinkään ajattele rupsahtamista vaan hengissä selviämistä. toivottavasti näin ei kuitenkaan käy. pidä itsestäsi huolta, syö oikein ja liiku. hyvä olo näkyy päälle päin.
No tietenkin hyväksyä sen perusteella että KAIKKI muutkin rupsahtaa ja vanhenee.
ei vanheneminen tarkoita liikakiloja. täytyy vaan adjustoida syömiset uudestaan. kyllä yli 40 v voi olla hoikka, jos vaan haluaa.
Minulla on vanhenemiskriisi. Olen 39 ja naama roikkuu. Ei tämä ole helppo sulattaa, mutta pakko tähän on tottua. Joka kerta kun katson peiliin, tuntuu, että olen edellistä päivää paaaaljon rupsahtaneempi. Kaikkihan me vanhetaan, mutta ei se tieto tätä omaa tuskaa helpota ollenkaan.