Lue keskustelun säännöt.
Onko 39-vuotias liian vanha äidiksi?
Kommentit (42)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en enää jaksaisi, mutta tunnen montakin ikätoveriani, joilla on pieni vauva.
Sanookaapa yksikin hyvä syy miksi olisi?
On, heti ku täyttää 39 pitää lapset ottaa huostaan jos ovat vielä alaikäisiä
[quote author="Vierailija" time="14.12.2013 klo 17:31"]
On, heti ku täyttää 39 pitää lapset ottaa huostaan jos ovat vielä alaikäisiä
[/quote]
Av:n mukaan lapset pittä tehdä vaihtoehtoisesti 20v tai 40v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on jo kaksi lasta ja nuorempi heistä 8 v. Kova on vauvakuume, mutta ei vielä olla lopullista päätöstä tehty. Pikkulapsivuosista on jo aikaa ja eniten pelottaa, mitä unien menetys tekee tässä iässä...parisuhteelle ja muutenkin.
Lisäksi molemmilla on valtavan vaativat työt, joita on vaikea keventää. Ja tuo työelämä on vastassa kuitenkin, kun äitiysloma loppuu.
Fyysisesti olisin vielä hyvässä kunnossa. Sitten toki mietin sitäkin, että olisimme 60 v., ennenkuin tuo pienin muuttaisi pois kotoa. En ollenkaan odottele lasten lähtöä ja se tuntuu kovin surulliselta ajatukselta, mutta toisaalta siinä siirtyisi kyllä suoriltaan mummoikään - ehtimättä nauttia niistä välivuosista, kun omat lapset ovat jo aikuisia, mutta lapsenlapsiakaan ei vielä ole...
Niin - mitähän tässä tekisi. Biologinen kello tikittää kovaa. Ja en ole AP.
Jos suunnittelet ensimmäistä, niin siitä vaan! Lapset ovat ihania...
Mitä sitten ajattelit tehdä niinä välivuosina? Omat tulevaisuudenhaaveeni ovat kaikki sellaisia joissa lastenkin toivon olevan jollain lailla mukana: matkustamista ym.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.12.2013 klo 17:33"]
Meillä on jo kaksi lasta ja nuorempi heistä 8 v. Kova on vauvakuume, mutta ei vielä olla lopullista päätöstä tehty. Pikkulapsivuosista on jo aikaa ja eniten pelottaa, mitä unien menetys tekee tässä iässä...parisuhteelle ja muutenkin.
Lisäksi molemmilla on valtavan vaativat työt, joita on vaikea keventää. Ja tuo työelämä on vastassa kuitenkin, kun äitiysloma loppuu.
Fyysisesti olisin vielä hyvässä kunnossa. Sitten toki mietin sitäkin, että olisimme 60 v., ennenkuin tuo pienin muuttaisi pois kotoa. En ollenkaan odottele lasten lähtöä ja se tuntuu kovin surulliselta ajatukselta, mutta toisaalta siinä siirtyisi kyllä suoriltaan mummoikään - ehtimättä nauttia niistä välivuosista, kun omat lapset ovat jo aikuisia, mutta lapsenlapsiakaan ei vielä ole...
Niin - mitähän tässä tekisi. Biologinen kello tikittää kovaa. Ja en ole AP.
Jos suunnittelet ensimmäistä, niin siitä vaan! Lapset ovat ihania...
[/quote]
Ja muistat kai tämän kirjoituksen sitten kun ne lapsenlapset ovat syntyneet. Ihmettelet, miksi vanhemmat olettavat, että olet ilmainen lapsenpiika?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jaa, ehkä matkustamista ilmankin lapsia. Elokuvissa ja syömässä käymistä. Itsekästä olemista mm. kirjan tai kirjan lukemista rauhassa, mökkeilyä aikuisporukalla, koko päivä pelkkää löhöilyä, omia harrastuksia iltaisin ilman oman tunnon tuskia jne.
Mutta totta. Nuo lapset ovat niin ihania, että miksei niitä voisi olla vielä kolmaskin. Etenkin kun kaksi on jo melko isoja. Valvominen vaan pelottaa ja se voi jatkua monta vuotta - pitäisi jaksaa töissäkin.
No jaa, ehkä matkustamista ilmankin lapsia. Elokuvissa ja syömässä käymistä. Itsekästä olemista mm. kirjan tai kirjan lukemista rauhassa, mökkeilyä aikuisporukalla, koko päivä pelkkää löhöilyä, omia harrastuksia iltaisin ilman oman tunnon tuskia jne.
Mutta totta. Nuo lapset ovat niin ihania, että miksei niitä voisi olla vielä kolmaskin. Etenkin kun kaksi on jo melko isoja. Valvominen vaan pelottaa ja se voi jatkua monta vuotta - pitäisi jaksaa töissäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kommentti vielä tuohon isovanhempiasiaan: kyllä, mielestäni isovanhempien tehtävä on myös tukea lastensa parisuhteita tarjoamalla silloin tällöin hoitopaikan lapsenlapsille. Arvostan kovasti, kun meidän vanhempamme toimivat näin ja pääsemme kahdestaan jonnekin.
Mutta kasvatus- ja hoitovastuu on toki vanhemmilla ja isovanhemmat eivät ole ilmaisia lastenhoitajia, vaan ottavat lapsenlapset hoitoon silloin, kun se myös heille sopii.
Mummona haluaisin kyllä läheiset suhteet lapsenlapsiini. Ehdottomasti! Ja läheisiksi suhteet muodostuvat heitä hoitomalla.
Ei sitä muilta kannata kysellä. Miettii itse omaa jaksamistaan ja sitä, haluaako vielä siinä iässä luopua vapaudesta pitkäksi aikaa... Itse olen myös 39, ja vasta tavannut miesystävän... Kovasti olisi vielä haave, että lapsen saisin, itse koen hyvinkin että jaksaisin ja rilluteltua, matkusteltua jne on tullut ihan tarpeeksi pitkinä sinkkuvuosina tähän asti, joten sitoutuminen lapsiperhe-elämään olisi oikein tervetullutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alkaahan se hieman olla..lähentelee mummoksi tulijan ikää. Siis vauvan äidiksi vanha mutta isomman lapsen ei jos vaikka adoptoi.
Kun itse olin synnärillä niin kaikki olivat ns nuoria äitejä, yksi nelikymppinen oli ja kyllä hieman hymyiltiin, oli niin muusta maailmasta.
[quote author="Vierailija" time="14.12.2013 klo 18:22"]
Alkaahan se hieman olla..lähentelee mummoksi tulijan ikää. Siis vauvan äidiksi vanha mutta isomman lapsen ei jos vaikka adoptoi.
Kun itse olin synnärillä niin kaikki olivat ns nuoria äitejä, yksi nelikymppinen oli ja kyllä hieman hymyiltiin, oli niin muusta maailmasta.
[/quote]
Siis todella säälin sinua kun koet rupsahtavasi mummoksi noin nuorena. Onneksi itselläni on paremmat geenit, koska valtiollamme ei ole resursseja hoitaa noin varhain vanhenevia ihmisiä.
Oletko ajatellut sitä, että taaperoiän ylittäneen adoptiolapsen hoitaminen ja kotiuttaminen perheeseen on paljon rankempaa ja vaativampaa kuin oman vauvan hoito... Et.
Itse sain toisen lapseni 39-vuotiaana, enkä koe itseäni liian vanhaksi. Päinvaston. Naisten keskimääräinen elinikähän on tuolla yli 80 vuodeksi, eli hyvällä onnella edessä on siis vielä noin 40 vuotta. Eiköhän se pienempikin ole siinä vaiheessa jo riittävän isoksi kasvanut : ) Ehkä ihan yhtä liikunnallisesti vetreä en ole kuin 30-vuotiaana, mutta sehän on nyt vain yksi osa lapsen elämää. Ja sekin hyvin henkilökohtaista, kuka liikkuu mitenkin. Onneksi lapsuuden hyvät peruselämäntavat ovat luoneet hyvän pohjan. Jopa parempana äitinä pidän itseäni siinä mielessä, että elämää on tullut nähtyä ja siitä johtuen koen olevani pitkäjänteisempi kuin nuorempana
Ei ole liian vanha. Sain esikoisen 39 v. ja toisen 42 v. Hienosti on mennyt.
No, mä sain esikoisen yli 40 v. ja nyt kolme alle 5-vuotiasta, itse olen lääkäri, eikä kukaan ole naureskellut synnärillä tai muuallakaan vaan olen saanut aivan samanlaista kohtelua, kuin ensisynnyttäjät yleensäkin, erittäin asiallista ja ystävällistä poikkeuksetta. Raskauden aikana oli joitakin sellaisia vaivoja, joista mietin, että onko nää ikään liittyviä (turvotusta enemmän, samoin närästi jkv). Suosittelen parikymppisenö äidiksi tuloa, jos vain elämäntilanne muuten sallii (tarkoitan lähinnä hyvää parisuhdetta, muilla kuten aineellisilla asioilla ei mielestäni niin merkitystä).
Miinukset:
-raskausajat tuntuivat rasittavilta (mutta tein kyllä paljon töitä, myös yöllä ja aivan äitiyslomiin saakka olin töissä)
-äitikaverit: heitä on paikkakunnalla (eri-ikäisiä), mutta omilla vanhoilla kouluajan tyttökavereilla lähes kaikilla sellaiset 3-5 vuotta omia lapsiani vanhemmat lapset. Eli kaikki ovat saaneet lapset "aikuisina", mutta minua kuitenkin hieman nuorempina, eli kohta nuo kaikki aloittavat koulun ja meillä vasta menossa päivähoitoon.
Plussat:
- virkeät, juuri eläkkeelle jääneet isovanhemmat kummaltakin puolelta syytävät palveluksiaan (rahallistakin tukea mutta ennenkaikkea haluavat hoitaa ja hössöttää), ja lapset nauttivat. Mummot vievät joka paikkaan ja ostavat upeat vaatteet. Ihania etelänlomia suvun ja perheen kesken
- osaa nauttia lasten kehityksen suhteen joka hetkestä!
- rauhallinen elämänrytmi osa-aikatyön vuoksi mahdollinen pitkään (kunnes lapset menevät päivähoitoon), tässä koulutus ja vakaa asema työelämässä sekä vakiintuneet raha-asiat auttavat eli voin vuosia määrätä tekemisen tahdin itse ja näin saan myös vaihtelua "hektiseen" kotielämään
- kotona olemisesta nauttii työkeskeisten vuosien jälkeen, ei kiire minnekään
- suurin yllätys oli kauniit ja lahjakkaat, ihastuttavat lapset (vaikka miehen kanssa emme mitään erityisen kauniita yksilöitä olekaan!)
Lisättäköön, etten sinkkuvuosinakaan ollut mitenkään onneton, päinvastoin. Elämä vain oli erilaista.
Ihan normaali ikä.