Lue keskustelun säännöt.
Lapsen kouluunmeno "kova paikka" äidille. MIKSI??
18.08.2013 |
Minun esikoiseni ei ole vielä koulussa. Eli siinäkö syy, miksi en voi käsittää, että miksi eräs fb-kaverini (tuttu pikemminkin) joka vuosi korostaa sitä, miten esikoisen eskariin ja kouluunlähtö on niin "kova paikka"?? Tosin tämä mamma on ollut viimeiset seitsemän vuotta kotona. Nytkö hän vasta on huomannut, että lapset kasvavat?
Okei, varmasti se tuntuu oudolta ja haikealta, mutta miksi sitä pitää joka vuosi KOROSTAA??? En tajua?
Kommentit (10)
No esikoisen kohdalla ne ovat tärkeitä merkkipaaluja ja niiden myötä lapsuus on jollain tasolla ohitettu. Lapsi irtautuu äidistä varsinkin siinä vaiheessa kun koulun alkaessa kulkee sinne itse eikä häntä haeta ja viedä. Kyllä minustakin kaikki tuollaiset virstanpylväät ovat olleet liikuttavia ja pysäyttäviä hetkiä, samoin esikoisen rippijuhla. Kaikki eivät tietenkään koe asioita samalla tavoin mutta minuakin jotenkin haikeutti, kun kuopus aloitti nyt eskarinsa. Tajusin ettei enää ole vauvaa tai naperoa, joka ikuisesti kapuaa äidin syliin vaan hän on ottanut askeleen kohti itsenäistymistä (vaikka toki on pitkään lapsi ja lähellä meitä). FB:ssä nyt herkästi vähän liioitellaan kaikkea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.08.2013 klo 22:34"]
No esikoisen kohdalla ne ovat tärkeitä merkkipaaluja ja niiden myötä lapsuus on jollain tasolla ohitettu. Lapsi irtautuu äidistä varsinkin siinä vaiheessa kun koulun alkaessa kulkee sinne itse eikä häntä haeta ja viedä. Kyllä minustakin kaikki tuollaiset virstanpylväät ovat olleet liikuttavia ja pysäyttäviä hetkiä, samoin esikoisen rippijuhla. Kaikki eivät tietenkään koe asioita samalla tavoin mutta minuakin jotenkin haikeutti, kun kuopus aloitti nyt eskarinsa. Tajusin ettei enää ole vauvaa tai naperoa, joka ikuisesti kapuaa äidin syliin vaan hän on ottanut askeleen kohti itsenäistymistä (vaikka toki on pitkään lapsi ja lähellä meitä). FB:ssä nyt herkästi vähän liioitellaan kaikkea.
[/quote]
Näin on. Tunnistan samat tunteet :)
No meitä on moneen junaan, mulle se on ollut aina helpotus, kun lapsi aloittaa koulun.
En tajua minäkään, sillä lasten kanssa eläessä myös minä kasvan siihen ajatukseen, että tulee näitä eskariin menemisiä, kouluun menemisiä, yläkouluun menemisiä sun muita. Koskaan ne eivät ole tulleet yllätyksenä. Tiedän täsmälleen tämän äitityypin, joka korostaa varsinkin nuorimmaisensa menemisiä ja itkeskelee lastensa lasvamisia turhuuteen saakka. En oikein keksi heille mitään lohdutuksen sanaa, enkä edes yritä mennä mukaan siihen voivotteluun. Tottakai minäkin,sanon, että kylläpä aika menee nopeasti,mutta siihen se jää.
Minulla esikoinen aloitti juuri koulun. Kaikki on uutta ja outoa, kyllä se minuakin äitinä jännittää. Ja tajuan selvemmin, että pikkuvauva ja -taaperoaika oli todellakin vain lyhyt hetki. Olen onnellinen ja ylpeä, kun esikoiseni on reipas pikkukoululainen. Tunnen silti samalla haikeutta. En kuitenkaan sanoisi, että lapsen koulun aloitus on minulle kova paikka. En sinänsä haikaile menneitä takaisin, mutta menipä se aika silti nopeasti tähän asti..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan se kova paikka itsellekin mennä ekaan työpaikkaan. Miksi kouluunmeno ei olisi sitä lapselle?
[quote author="Vierailija" time="18.08.2013 klo 22:49"]
Onhan se kova paikka itsellekin mennä ekaan työpaikkaan. Miksi kouluunmeno ei olisi sitä lapselle?
[/quote]
No siitähän nyt ei ollutkaan kyse? Ja meidän lapsellekaan se kouluun meno ei tuntunut kovalta paikalta vaan kivalta ja odotetulta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska koulumaailma on nykyään raaka, koulukiusaamista on hyvin paljon ja lapset ovat yksinäisiä, varsinkin pojat. Siinäpä minun vastaukseni. Se on kuin heittäisi lapsensa susille.
[quote author="Vierailija" time="18.08.2013 klo 23:49"]
Koska koulumaailma on nykyään raaka, koulukiusaamista on hyvin paljon ja lapset ovat yksinäisiä, varsinkin pojat. Siinäpä minun vastaukseni. Se on kuin heittäisi lapsensa susille.
[/quote]
Näin itsekin ajattelin kun saatoin viikko sitten esikoiseni koulutielle. Täytyy sanoa, että aika pelonsekaisin tuntein (toki olin myös ylpeä lapsestani, ei sen puoleen). Kait näin koulukiusattuna tulee ekana ne huonot muistot mieleen. Kuusi vuotta kiusaamista peruskoulussa jätti kyllä jälkensä.
En näitä ajatuksia tietenkään lapselle näytä. Otin osaa lapsen iloon ja jännitykseen, kun hän oli saavuttanut yhden virstaanpylvään elämässä. Väkisinkin siinä herkistyi kun yhtäkkiä tajusi, että se pieni vauva onkin jo koululainen =)
Toiset rakastavat ja ovat kiintyneet lapsiinsa.