Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tsempatkaa mua syömishäiriöstä eroon!
31.08.2013 |
Mulla on diagnoosia odottava anoreksia, johon olen lopen kyllästynyt mutta josta en pysty päästämään irti (osan on tätä yhtälöä vaikea käsittää, mutta ehkä täältä löytyy ymmärtäjiäkin!). Paino jatkaa hienoista laskua, mikä tekee mut aina perin onnelliseksi. Olo on kuitenkin kamala: koko ajan heikottaa ja väsyttää, mikään ei kiinnosta ja kaikki masentaa (aliravitsemuksen aiheuttamaa), paleltaa enkä saa nukuttua ja sosiaalinen elämä alkaa kuihtua. Kaikki ajatukset pyörivät syömisessä ja syömättömyydessä. En jaksa enää edes urheilla ja lääkäri määräsikin vajaan parin kuukauden liikuntakiellon (harrastan kilpaurheilua). En haluaisi lihoa, ainakaan kuin korkeintaa pari kiloa, mutta laihtumisesta olen valmis luopumaan jos vaan paranen. Ruokavalioni on tosi suppea (pääasiassa kasviksia, rasvattomia ja kevyitä maitotuotteita ja lisäproteiineja), koska en uskalla syödä kuin tiettyjä ruokia. Haaveilen esim. kananmunan, kaurapuuron, soijarouheen, 9% juuston ja tumman pastan syömisestä. Kuitenkin jätän ne joka päivä kaappiin/kauppaan ja syön raejuustoa ja porkkanaa.
Mikä voisi auttaa alkuun? Onko muilla kokemuksia? Olen nuori aikuinen eikä kukaan tule kotiini työntämään lusikkaa suuhuni, ja tuntuu etten itse siihen pysty.
Kommentit (20)
Alun perin ulkonäkö. Laihdutin tyytyväisenä noin 4-5 kuukautta, olo oli mahtava ja sain paljon kehuja. Salakavalasti "hyväksytyltä listalta" alkoi putoilla terveellisiäkin ruoka-aineita (viljat, avokado, pähkinät yms..) milloin mistäkin syystä ja olo alkoi heikentyä. En kuitenkaan pystynyt lopettamaan laihduttamista vaikka tavoite oli monta kertaa muuttunut (alkuun se oli joku 5kg, sitten 8kg, 13kg jne.). Pois jätettyjen ruoka-aineiden nostaminen takaisin ja toisaalta kalorimäärän korottaminen pitkän nälkiinnyttämisen jälkeen ei vain ollutkaan niin helppoa. Pelkään ruokaa ja syömistä. Nytkin olen pohtinut pitkään, miten selviän sukulaisvierailusta, kun aamupalapöydässä ei ole mitään ruokavaliooni kuuluvaa. Ahdistun ja raivostun siis jo ajatuksesta, että joutuisin syömään ruisleipää, juustoa, munia, kaurapuuroa, hilloa, maitoa yms, mitä ihmiset usein aamiaisella tarjoavat.
Miksi? Se onkin vaikea selittää. Kunpa tietäisin itsekin, voisi auttaa. Kontrollista ja sen menettämisestä tässä varmaan kuitenkin pohjimmiltaan on kyse.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tarvitsetko mielestäsi ulkopuolista apua? Haluaisitko sitä? Ehkä oletkin jo katsonut Syömishäiriöliiton sivuja? Tiedän heidän tekevän hyvää työtä.
Itseasiassa saan jo ulkopuolista apua. Käyn terveydenhoitajan ja lääkärin vastaanotolla. Ravitsemusterapeutillekin on aika. Kukaan heistä ei kuitenkaan ratsaa mun jääkaappia tai täytä lautasta joten tarvisin myös jotain sisäistä motivaatiota. :/
ap
Koita kasvattaa turvaruokien listaasi. Sanoit, että haaveilet kananmunien syömisestä, mutta et uskalla. Mitä jos söisit pelkät valkuaiset? Yhdessä valkuaisessa on alle 20 kcal, ja se ei takuulla lihota sinua, mutta sisältää jo paljon proteiinia. Niitä voisit syödä päivässä vaikka useampiakin. Koita hankkia tällaisia terveellisiä, turvallisia ruokia, joita lisäät päivän syömisiisi, jotta saisit enemmän proteiinia, vitamiineja yms.
Toivottavasti pääset avun piiriin pian! On tuosta suosta noustu. Koita hankkia jotain tekemistä, joka vie ajatukset pois omasta ruumiista ja syömisestä. Ei himoliikuntaa, mutta minua auttoi energia suuntaaminen töihin ja ystävät.
Sisäisenä motivaationa voisi toimia vaikka se, että jos et itse auta itseäsi, loppuelämäsi on tuollaista, surkeaa ja suppeaa itsessään pyörimistä.
Tsemppiä!
Hei. Mulla on ollut syömishäiriö kauan. Olen nyt päässyt siitä vihdoin eroon. Ymmärrän eeerittäin hyvin nuo ristiriitaiset tunteet: järki sanoo sitä, tunne tätä, ja kun niistä ruokakeskeisistä ajatuksista ei vaan pääse eroon ei niin millään. Ahdistava kierre!
No voi hitto kun osaisin sulle jotain fiksua ja käänteentekevää sanoa. Onko parantavia taikasanoja olemassakaan? Yritän silti. Koita tunnistaa sanojen takaa vilpitön halu auttaa.
Kun itse paranin, lakkasin vain yhtäkkiä välittämästä ihan niin hirveästi kuin ennen. Jostain putkahti sellainen kummallinen ajatus päähän, että eihän sillä yhdellä maapähkinävoileivällä, tuhdilla aamiaisella, mehulasillisella, milloin milläkin ollut oikeasti ja kokonaiskuvassa niin väliä. Huomasin myös käytännössä ja lievästi hämmästyneenä että kas, eipä olekaan. Laskin muutaman viikon ajan päivän kalorit tarkasti online-palvelun avulla (kiloklubi) ja huomasin, että syödessäni mulle sopivan painon verran kaloreita päivässä laihduin itse asiassa vähäsen seurantajakson aikana. Lopetin sitten laskemisen ja koitin syödä samoin, terveellisin opein, mutta vähäsen isompia annoksia, sillä en halua enää laihtua. Hämmästyin, kuinka paljon mun pitää syödä, jotta painoni pysyy samana. Energia ja voimat nimittäin lisääntyivät niin valtavasti, että peruskulutus kilahti kattoon. Olo on aivan mahtava, jaksan mitä vain, entinen masentunut mieliala on tipotiessään. Kaloreita palaa niin hurjasti, että joudun välillä pakosta ostamaan jätskipaketin ja suklaalevyn iltamässyksi, jotta paino ei pääse putoamaan. Strategiset mitat 168/52.
Mun ohjeet? No... Anna itsellesi lupa tehdä syntiä silloin tällöin. Natusta suklaapatukka, ihan muun tiukan rutiinin lisäksi, äläkä korvaa sitä muiden syömisten vähentämisellä. Ajattele, että se on sun kertalankeemus, itseltä salainen pahe - ja opettele nauttimaan siitä turmeluksesta. Se ei vaikuta painoon, mutta ajatustasolla saattaa jokunen säätönuppi hieman vaihtaa asentoa.
Kokeile laskea päivän kalorit tosi tarkasti ja noudata ateriaohjeita. Ne kalorien kulutusarviot, joita eri ruokapalveluissa tarjotaan, esim. kiloklubi, pitävät paikkansa. Katso paino, joka on sinulle oikeasti sopiva ( ei alipainoinen, vaikka hoikka saat olla) ja syö sen verran, mitä taulukko määrää. Opettele sillä tavoin ateriarytmi ja pysyttele siinä. Seuraa vointiasi, huomaa, kuinka olo paranee. Saisitkohan siitä sitten motiivia jatkaa?
Mun sympatiat on sun puolella!!! Toivon, että ankara mieli hellittää ja pystyt rentoutumaan ruoan suhteen. Loppujen lopuksi: se on vain ruokaa. Elämä on elämistä varten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 12 vuotias tyttö. Minulla ei ole diagnosoitu anoreksiaa,mutta siihen viittaavia oireita on ollut. Nyt pystyn syömään kunnonruokaa huoletta mutta herkut on ihan toinen asia. Liikuntaa en pysty vieläkään ajatelemaan muulla tavalla kuin kulutuksella?Olisiko jollakin neuvoa miten saisin kalorit,mahani,vaa'an lukemat pois päästäni? Joka päivä yritän pyyhkiä ne pois päästäni mutta ne tulevat aina vain uudestaan...
No syö, syö, syö. Kuinka vaikeaa se voi olla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hävitä peili ja vaaka. Osta aikuisen naisen vaatteita, joissa on tilaa kauniille muodoille.
Käy vaikka afrikassa tai intiassa ja laita asiat oikeaan perspektiiviin. Teet itesellesi palveluksen.
Et koskaan kehtaisi afrikan jälkeen pelleillä ruualla.
Ryhdistäydy, ketään ei kiinnosta oleko laiha, normaalipainoinen vai pyöreä. Kauneus on ihan muusta kiinni, ja itseasiassa anorektikot näyttävät tosi noloilta. Näkee aina lenkillä tilkujalkoja, jotka näännyttäneet itsensä.
Kehosi on aivan mahtava kokonaisuus, lopeta sen pahoinpitely. Sinulla on vain yksi elämä.
Ei heru sympatiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua aikoinaan motivoi se, että kyllästyin ajattelemaan vain ruokaa ja laihdutamista. Kyllästyin myös vihaamaan itseäni. Halusin ajatella muutakin, maailma on täynnä mielenkiintoisia asioita.
Sinun kannattaa myös pohtia sitä, mitä sinulle tapahtuu, jos jatkat tiukalla linjalla. Elämäsi kietoutuu enemmän ja enemmän ruoan ja laihduttamisen ympärille ja sairaus kroonistuu. Silloin menetät otteesi työstä, opinnoista ja ystävistäsi. Jäät kaikesta hauskasta ja kauniista paitsi.
Tsemppiä!
Nälkä ajaa pakonomaiseen ruuan ajatteluun ( anorektikon päässä ei saa syödä -ajatteluun). Se on biologiaa. Ihminen on tehty kuin eläin, selviämään hengissä. Ja ruoka se tärkein puuha kun nyt mietit sitä lemmikkiäsi rapsun ohella. Syö. Jotenkin. Ja ongelmasi poistuvat/ ei. Oikean anorektikon helvetti alkaa oireen poiston jälkeen.. Jaksamista. Ps. Papuja! Ps juustoa. Ps. Kalaa. Ps. Voimia:)!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on ystävä, joka on kärsinyt anoreksiasta yli kymmenen vuotta jo. Välillä on toipumaan päin, sitten taas repsahtaa vanhoihin tapoihin, vaikka koko ajan muka yrittää toipua. Tekosyitä laihtumiselle löytyy aina, esim stressi tai ties mikä itsediagnoosit esim. keliakia... joka on taas uusi tapa rajoittaa syömistä. Usko alkaa mennä, että hän ikinä pääsisi kunnolla sairaudesta eroon. Et kai halua samaan kuoppaan? Toimi, ennen kuin on liian myöhäistä!
Kirjoita vaikka paperille parantumisen plussat ja miinukset, se ainakin olis konkreettista. Esimerkiksi "voin nauttia sukulaisteni seurasta stressaamatta syömisestä" jne. Sitten katsot sitä listaa ja mietit, onko sen arvoista olla laiha ja onneton kun voi olla hyvässä kunnossa, jaksaa tehdä asioita ja elää elämäänsä kunnolla.
Ei sillä painolla ole väliä. Ei laihuus ole tavoiteltavaa. Itse näytän terveemmältä kun on muutama liikakilo vyötäröllä ja pyöreät posket. Itse miehenä pidän hieman täyteläisemmistä naisista. Mutta ei sillä ulkonäöllä kovinkaan suurta vaikutusta ainakaan minuun tehdä. Ole oma itsesi ja tyytyväinen siihen. Hyvä henkinen hyvinvointi tekee suuremman vaikutuksen. Kauniit naiset unohtuvat parin minuutin jälkeen, fiksut naiset jäävät mieleen pidemmäksi aikaa. Naiset jotka jatkuvasti murehtivat ulkonäköään ovat tylsistyttäväiä. Älä pelasi muutu bimboksi, vaan syö niin kuin muutkin ihmiset, ruoka on hyvää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
.. Ja pysähdy miettimään sitä tosiasiaa, että olet ilmeisen nyt omillasi ( ratsata kaapit -kommenttisi) ja ruoka jää kaappiin. Miksi? Mitä sinä pelkäät? Kuinka paljon, jos paljon pyydä siltä lääkäriltäsi ohje avun äärelle. Syömishäiriöt massiivinen juttu. Mitä se syömättömyys sinulle on? Aikuistumista? Ero kriisiä? Itseinhoa? Tylsyyttä? Turvaa? Hyväksytyksi tuloa? Kaikkea ed ja paljon isompaa. Eka kokeilet että syöt. Pääsi antaa jos asiat suht ok periksi puolessa vuodessa, ellei anna niin hae apua. ensin ruokaa. Kokeile. Et liho enää 2 kk yhtään:)!
Mieti mitä asioita oikeasti haluat elämässä. Laihuus on huono vaihtoehto. Laihuus vie terveyden ja syömättömyys voimat. Kuihtunut keho on altis sairauksille, ja osteoporoosi, lihasten rappeutuminen ym. nurkan takana. No niin: haluatko olla laiha? Onko sinulla haaveita? Mitä haluaisit jaksaa ja kyetä? Tavoittele niitä. Syö kunnolla vaikka sitten ahdistaisi ja pelottaisi. Pelko ei kaada sinua. Jossain vaiheessa tajuat, ettei pelkoon ole syytä.
.
PS: strong is the new skinny
Minua auttoi aikanaan sen tajuaminen, että pohjimmiltaan kysymys on pelosta.
Tajusin, etten mä niinkään lihomista pelkää, vaan että en kelpaa sellaisena kuin olen. Ja sitten rupesin ajattelemaan, että miksi uhraisin oloni sellaisille ihmisille, jotka eivät hyväksy minua kaikkeneni virheineni päivineni? Siitä kai alkoi paraneminen. Sekin auttoi, että samoihin aikoihin menin paikkaan, jossa oli joka päivä normaalia fyysistä työtä ja tajusin että luultavasti kulutan syömäni kalorit suht silleen, ja päästin irti.
Olo itsensä hyväksyvänä on paljon parempi, kuin itselleen paha ollen ja pahaa tehden, vaikka kiloja olisikin. Mitä siis ap pelkäät? Onko se sen väärtiä?
Minulla auttoi osaston uhka. Siitä on nyt viisi ja puoli vuotta.
Painoni oli jälleen nopeassa laskussa ja olin tavannut juuri nykyisen mieheni. Olin vastikään ollut kuukauden mittaisella päiväosastojaksolla, josta ei sillä kertaa ollut ollut merkittävää hyötyä. Suunnittelin jotain reissua seuraavalle viikolle mieheni kanssa, mutta lääkäri sanoikin, että hän on jo varannut minulle paikan ympärivuorokautisella vuodeosastolta loppuviikosta alkavaksi, sillä mitään edistystä ei ollut tapahtunut viimeiseen puoleen vuoteen.
Anelin ja rukoilin, etten halua taas sinne osastolle ja lopulta sain armoa kaksi viikkoa. Ja viisi kiloa. Minun piti nostaa viisi kiloa kahdessa viikossa, etten joutuisi sinne. (Huomiona, että vuodeosastolla nostotavoite oli minulla kilo viikossa, joka sekin oli työn ja tuskan takana)
Kas kummaa, kun olin uuden ihmisen tavannut, korviani myöten rakastunut ja täten tarpeeksi motivoitunut, niin johan alkoi itseni pakkosyöttö. Söin voita niiiin paljon kaiken ruoan seassa tuon kahden viikon aikana, ettei ole tosikaan. :D
En muista tuliko tasan viisi kiloa nousua, mutta tarpeeksi lähelle kuitenkin ja näin vältin osaston ja lopullinen paraneminen alkoi.
Oikea motivaatio on avainsana. Sinun täytyy keksiä sinun motivaatiosi. Hyviä motivaattoreita esim terveys, parisuhde, opiskelu ja työ, joihin et sairaana kykene ja elämä ja mahdollisuudet putoavat käsistäsi kuin liukas saippua. Ota ohjat ennen kuin on liian myöhäistä, sillä sitä päätöstä et tule katumaan, toisin kuin menetettyjä vuosia.
Lempivinkkini on rasvan (voin) lisääminen kaikkeen. Mikäli vatsalaukku on pienentynyt kovasti, on isojen annosten ahtaminen alussa tuskaa ja syömiset pelottavat sen räjähtävän kivun takia, mitä vatsalaukun venyminen äärimmilleen aiheuttaa. Siksi runsaasti energiaa ruokiin ja kun aivot alkavat toimia saatuaan rasvaa, niin pystyt tekemään järkeviä valintoja, kuten kasvattaa annoskokoja.
Ruoka on hyvää!Syömään siitä senkin ruipelo.
Missä päin asut ja minkä ikänen oot? Mietin et tukihenkilö vois auttaa :) jos asut täälläpäin nii voisin alkaa sun tukihenkilöks, jos uskosit et se vois auttaa
Alue: Aihe vapaa
Voi kamala! Minua on aina kiinnostanut anoreksiassa se miksi? Eli onko tärkeää se itse syöminen ja sen kontrollointi vai ulkonäkö?
Tsemppiä sinulle!