Miehen ilme, kun loukkauksien jälkeen huomaa ettei osu eikä uppoa.

Miksi kidutat itseäsi? Olet rakkauden arvoinen.

Lasten vuoksi. He hajoaisivat, jos eroaisimme. Äidin rakkaus on vaan jotain voimakkaampaa, en edes koe luopuvani mistään. Vei vain vuosia saavuttaa tämä etäisyys. Monta vuotta yritin yksipuolisesti. Sitten luovutin.  

No huh,ja lapset kiittää isona kun vanhemmat olivat kylmiä, tunteettomia, jatkuvasti toisilleen kettuilevia ja rumasti puhuvia, hymyttömiä ja vain heidän takia yhdessä olevia! Eli syy tähän tilaan on ap:n mielestä lasten? Se kuva minulle kirjoituksesta ainakin jäi, ap on varmasti eri mieltä. Tässä onnen täyttämässä ja terveessä liitossa sitten jatketaan hamaan tappiin saakka ja lapset saavat siitä hyvän esimerkin tuleviin ihmissuhteisiin... Mieti nyt ap hieman nenääsi pidemmälle jos pystyt, anna lapsille onnellinen lapsuus, tai edes vähän vähemmän tunnekylmä lapsuus.

Mitä äidin rakkautta tuollainen on? Kaukana siitä! Rakastava äiti osaa tehdä myös vaikeita päätöksiä, tuossa ei ole rakkautta enää ollenkaan ja sen kyllä lapset huomaavat ja ovat varmasti jo huomanneetkin.

Paitsi meillä ei yleensä keskustella mistään aikuisten kesken. Parisuhteeseen liittyvästä.

Oma etuasi sinä ajattelet, et muuta. Et halua menettää miehen tuomaa elintasoa. Kunhan yrität itsellesikin väittää, että lasten takia tässä ollaan. Oma napa sua kuitenkin eniten kiinnostaa. 

Ettet vaan olis ss

Älä aliarvioi lapsiasi.

Näen kuinka tärkeää lapsille on meidän pysyvän yhdessä. Pienikin riitä aiheuttaa unettomuutta ja itkuisuutta. Mielummin laitan syrjään omat hellyyden kaipuuni, kun satutan lapsiani. En voi pakottaa miestäni rakastamaan minua. Monta vuotta yritin, harvakseltaan vieläkin. En muista koska minua olisi kosketettu mieheni taholta, edes ohimennen. Nyt koen saavani voimaa tunteesta, ettei se enää satuta minua. Pärjään ilman aikuisen hellyyttä.

Kai sinä ap ymmärrät että lapset tulevat vihaamaan sinua kunhan tuosta kasvavat?

[quote author="Vierailija" time="03.08.2013 klo 00:00"]

Kai sinä ap ymmärrät että lapset tulevat vihaamaan sinua kunhan tuosta kasvavat?

[/quote]

Vihaamaan miksi? Etten jättänyt heidän siäänsä? Kyllä meillä lapsille osoitetaan rakkautta ja hellyyttä. Kotitöitä tekevät molemmat.

Jos pienikin riita aiheuttaa unettomuutta ja itkuisuutta niin teidän lapset voi huonosti! Todennäköisesti lapset on jatkuvassa stressitilassa tarkkaillessan teidän parisuhteen tilaa. Käy lapsiparkoja todella sääliksi.

En usko että ihminen voi olla tuolla lailla jekyll ja hyde että on tähspaska sulle, vrt eksän panemisesta puhuminen, ja hyvä isä lapsille. En usko että välttämättä havaitset miehesi isyyden puutteita kuten et myöskään havaitse lasten pahaa oloa.

Kivat sulle, ap. Olet oppinut henkisen väkivallan taidon mieheltäsi, melkoiselta henkisen väkivallan mestarilta. Pitäisikö sinua onnitella?

Miksi ihmeessä kuitenkin haluat altistaa lapsiasi kodissasi vallitsevalle ikävälle ilmapiirille? Luuletko, että lapset eivät huomaa mitään? Kyllä he huomaavat. Minulla on siitä omakohtaista kokemusta, omasta lapsuudestani. Siitä lähtien kun rupesin tajuamaan meillä vallitsevaa kieroutunutta perhedynamiikkaa, vihasin joka hetkeä, jonka äiti vietti avioliitossa isän kanssa. Olin vihainen äidille, jolta kesti vuosia irtautua avioliitostaan.

Ikävintä tässä on se, että itse haksahdin samanlaiseen julmuuteen omassa liitossani. En osannut lähteä tarpeeksi nopeasti avioliitostani, jossa kärsin miehen henkisestä julmuudesta. Jälkeenpäin olemme puhuneet lasten kanssa. He ovat ihmetelleet, miksi jäin siihen niin kauaksi aikaa.  Minä olin henkisesti nujerrettu, ymmärrän sen nyt. Puolustelin itselleni omaa heikkouttani väittämällä, että lasten parasta ajattelin. En ajatellut. Minä pelkäsin. Pelkäsin ihan hirveästi, että en muka pärjäisi ilman miestä. Niin pahasti hän oli ehtinyt nujertaa tahtoni. 

[quote author="Vierailija" time="02.08.2013 klo 23:57"]

Näen kuinka tärkeää lapsille on meidän pysyvän yhdessä. Pienikin riitä aiheuttaa unettomuutta ja itkuisuutta. Mielummin laitan syrjään omat hellyyden kaipuuni, kun satutan lapsiani. En voi pakottaa miestäni rakastamaan minua. Monta vuotta yritin, harvakseltaan vieläkin. En muista koska minua olisi kosketettu mieheni taholta, edes ohimennen. Nyt koen saavani voimaa tunteesta, ettei se enää satuta minua. Pärjään ilman aikuisen hellyyttä.

[/quote]

Hmm.. Minunkin lapsuudenkodissani oli tuollaista! Vanhempien riidat aiheutti itkuisiutta ja unettomuutta- koska pelotti nukkua! Muistan vieläkin kuinka ristin käteni peiton alla ja rukoilin Jumalalta että vanhemmat eroaisi..usein. Se vihan/ kireyden/ rakkaudettomuuden ilmapiiri oli ahdistava Vaikka välillä vanhemmat olivat sovussa ja halailivat jne. Teininä harkitsin itsemurhaa, päätin tekotavan ja lähes toteutin mutta minulla ei ollut vielä jäähyväiskirjettä tehty joten lykkäsin ja sitten lykkäsin aina ensi viikkoon ja lopulta tajusin että voin muuttaa pois. Lähdin 16 vuotiaana. Lopulta jouduin "painostamaan" vanhempia eroamaan kun perheväkivalta tuli kuvioihin ja sain kantaa huolta vanhemmista ja heidän luona asuvasta pikkusiskoista! Äiti aina hoki tuota "teidän lasten vuoksi"- sontaa ja lopulta myönsi pääsyyn olevan ettei osannut eikä uskaltanut lähteä.

Mm. Tästä johtuen olen etsinyt täydellistä kumppania tuloksetta, pettynyt ja ollut jopa hieman narsistinen suhteissa koska päätin etten ala samanlaiseksi "kynnysmatoksi" kuin äiti.. Riidat on aina olleet kauheita ja kestämättömiä minulle, vaikea päästä yli. Olenkin nyt ollut pitkään sinkku :/ Onnea vaan, toivottavasti lapset kiittää myöhemmin äidin epäitsekästä tekoa! Saa mukulat hienon kuvan ihmissuhteista ja perhe-elämästä.

Kyllä ne lapset huomaa jos vanhemmilla on asiat päin persettä. En ole ikinä huomannut tuota "lasten vuoksi olemme yhdessä vaikka henki menisi"-perustelua. Lapsena toivoin hartaasti että vanhempani eroaisivat.

Huomannut= ymmärtänyt, terveisin 16. Pitäisköhän mennä jo nukkumaan... 

Joskus on oikeasti parempi, että vanhemmat eroavat. Lapset kyllä aistivat kireän ja tunnekylmän ilmapiirin. Ja tilannehan voi tuosta pahentua vielä vaikka miten.

Mulla on samanlaiset kokemukset kuin viestin 15 kirjoittajalla. Rukoilin aina, että vanhemmat eroaisivat. Mitään kamalia riitoja ei ollut eikä väkivaltaa, mutta oli yhtä helvettiä kasvaa siinä vihan ilmapiirissä.

Ottaisit itseäsi niskasta kiinni.

[quote author="Vierailija" time="03.08.2013 klo 00:07"]

En usko että ihminen voi olla tuolla lailla jekyll ja hyde että on tähspaska sulle, vrt eksän panemisesta puhuminen, ja hyvä isä lapsille. En usko että välttämättä havaitset miehesi isyyden puutteita kuten et myöskään havaitse lasten pahaa oloa.

[/quote]

Hyvä kommentti. Minä toivoin myös lapsena vanhempieni eroa. Ei ollut fyysistä väkivaltaa, mutta jotain hyvin outoa ja kieroutunutta. Äitini aina paasasi, kuinka hänen miehensä ja minun isäni on hieno ihminen. Kulissit olivat niin tärkeät, toisaalta äitini taisi heikkopeikkona murtua isän kierossa "käsittelyssä".

Muutin kotoa heti kun pääsin. Aloin seurustella todella hienon ihmisen kanssa. Oli rikas, akateeminen, älykäs ja todella hienoissa hommissa. Kun vasta vuosikausia myöhemmin pääsin eroon tästä ihmisestä, joka olikin täysi psykopaatti ja patologinen valehtelija, ymmärsin seurustelleeni isäni 2.0 -version kanssa. Sanomattakin selvää oli, että tämä kaheli oli isäni suosikkivävy, jonka kanssa ei ollut luvallista laittaa välejä poikki. Siitäkin huolimatta, että persoonallisuushäiriöinen isäni täysin tiesi, että tyyppi voi pahana päivänä vaikka tappaa minut.

Enää en ole kenenkään noiden kanssa tekemisissä enkä tule koskaan olemaan. En isäni, eksäni enkä äitini, joka muuttui sekopääksi elämänkoulussa. Meni todella pitkään, ennen kuin itse sain elämäni raiteille.

Ap, eniten olisin huolissani mallista mitä lapsenne saavat. Että tyttäresi saa samanlaisen puolison kuin sinulla on. Että pojastasi tulee samanlainen puoliso kuin isäntänsä. No ovat niin alitajuisia juttuja, etten aliarvioisi niiden vaikutusta.

[quote author="Vierailija" time="02.08.2013 klo 23:39"]

Lasten vuoksi. He hajoaisivat, jos eroaisimme. Äidin rakkaus on vaan jotain voimakkaampaa, en edes koe luopuvani mistään. Vei vain vuosia saavuttaa tämä etäisyys. Monta vuotta yritin yksipuolisesti. Sitten luovutin.  

[/quote]

Lapset kyllä ymmärtävät jos vanhempien välit eivät ole kunnossa. Kannattaa erota. Oikeasti.