te n. 40-vuotiaat, miten olette muuttuneet viimeisen 10 vuoden aikana?

Minulla todettiin syöpä ja hyvällä tuurilla elän max 5vuotta. En siis näe koskaan lastani aikuisena tai lapsenlapsiani. Opin arvostamaan elämääni ja perhettäni sekä nautin arkisista pikkuasioistakin.

Fyysisesti olen lihonut, tullut ryppyjä, ja välillä on kankeutta jäsenissä. Synnytykset myös jättäneet jälkensä. Selkäkin joskus renkkaa.

Henkisesti olen kypsempi ja varmempi itsestäni. En enää ole niin ulkonäkökeskeinen kuin nuorempana. Elämää ei niin paljon siis määritä se miltä itse näytän, tai toiset näyttävät (miehet).

Lisäksi osaan suhtautua etäisemmin ja kriittisemmin siihen ahtaaseen markkinamiesten suoltamaan kuvaan, millainen tulisi naisen olla niin fyysisesti kuin materialistisesti. Naisten lehtien kaunis, hoikka, ja itseään puunaava shoppailuholisti-nainen ei enää tunnu mitenkään sellaiselta, johon haluaisin samaistua.

Nuorempana itse olin todella materialisti; haalin käsilaukkuja, kenkiä, merkkivaatteita jne. Piti olla uusimmat trendihärpäkkeet ja musiikkipelit. Nyt vanhempana en enää jaksa innostua materiasta niin paljon. Edelleenkin kyllä tykkään pukeutua siististi töihin, mutta mielummin niin, että muutama laadukas yhdistelmä työvaatteissa kuin hirveä kasa trendivaatteita. Vähemmän on enemmän, eli laatua mutta hillitysti, ei hirveä määrä vaatetta enää.

Lisäksi kiinnostuksen kohteet ovat muuttuneet. En enää jaksa käydä bilettämässä, vaan tykkään viettää aikaa kotona perheen parissa. Mökkeillään ja uutena innostuksen kohteena on marjastus ja sienestys. Syksyisin säilön hilloja, ja pakastan itsepomittuja marjoja. Mökkeillään, ja teen käsitöitä. Näitä en aiemmin tehnyt. Lähinnä vain shoppailin ja kävin töissä ja biletin kavereiden kanssa. Nyt perhe on elämässäni tärkein asia, ja kodikkaat koti-illat. Kahden keskinen aika myös miehen kanssa on tärkeää: käydään ravintoloissa syömässä ja joskus mennään esim. hotelliin ihan kahdestaan viettämään kahdenkeskistä aikaa kaikessa rauhassa.

Loma-matkailu on myös yksi kiva juttu.

Musta on tullut tantta. Jäseniä kolottaa aamuisin. En ole enää nuori, sorja ja notkea.  Alamäki alkoi n. 37v. En käy baareissa juurikaan, vaan nautin mökkeilystä ja omasta rauhasta. Mieli on tasapainossa, vaikka ulkoisen muutokset välillä harmittaakin. Nuoruus oli ja meni. Myös pukeutumisestani on tullut konservatiivisempaa, en halua pukeutua samalla lailla kuin lapseni :)

En oikein mitenkään sen iän takia, lähinnä kroppa on muuttunut rankan kaksosraskauden takia. Henkisesti en ole muuttunut mitenkään. Olen toisaalta lapsenmielinen, mutta toisaalta lapsesta asti ollut ns. pikkuvanha, eli en ole koskaan ollut mikään bilettäjä-bimbo.

Vastakohtien aikaa: Ulkonäkö alkanut rupsahtamaan, henkinen elämä kukoistamaan! Naamasta näkyy heti, jos en ole nukkunut kunnolla tai jos olen ollut bilettämässä. Ryppyjä tulee lisää joka vuosi.

Mutta. Kuten joku tuolla jo sanoikin, henkinen kasvu on ollut vielä nopeampaa ja perustavanlaatuisempaa kuin ryppyjen syveneminen! On ihanaa olla vaan oma itsensä ja tarkastella yhteiskuntaa ja markkinamiesten ideoita kriittisesti. En jaksa enää kilpailla muiden kanssa, vaan teen just niinkuin itse oikeaksi koen. Materialismini on myös kadonnut jonnekin. Harrastuksetkin ovat muuttuneet ja vähät enää välitän muiden mielipiteistä. Uskallan sanoa vastaan ja pitää puoliani eri tavalla kuin nuorena. Pidän hulta siitä, että ympäröin itseni mukavilla ihmisillä ja vältän kuspäitä. Elämänlaatu on nousussa :-)

En oikeastaan mitenkään. Ulkonäössä ei vielä muutoksia, mutta toisaalta ei mitään ihmeempää henkistä kypsymistäkään. Vanhanapiikana tässä elelen kuten aina ennenkin.

Samalla linjoilla kuin useat eli materialismi kadonnut, henkistä kasvua tapahtunut todella paljon, itsevarmuus on lisääntynyt

fyysisellä puolella selkä jumissa jatkuvasti, otsassa juonteita,iho ei enää ole niin heleä, muuten ei juuri ryppyjä, pukeudun ehkä hieman liian teinimäisesti, koska viihdyn rennoissa vaatteissa, eikä työni vaadi mitään pukeutumiskoodia.

Ainut asia mikä harmittaa, on tuo selkäkipu, joka on jatkunut jo vuosia ja hidastaa menoa, mutta ehkäpä laihdutus ja liikunta auttaisivat tähän ja muuhunkin, kuten ihoon, mielialaan jne.

Seesteisempi, rauhallisempi, viihdyn kotona ja lasten kanssa toisin kuin 10 vuotta sitten. Aika tuntuu lentävän.

Paino sama, pituus sama, ei kremppoja. Kunto jopa parempi, urheilen aktiivisesti.

 Jos juo liikaa, krapula on kaamea, joten ei alkoa mielellään lasia tai kahta enempää.

Silmien sivussa ryppyjä enemmän. Parisuhde parantunut, emme riitele enää, samoin seksi parantunut ja sitä on sopivampi määrä.

Olen vanhentunut kymmenessä v uodessa kaksikymmentä vuotta.

Painoa tullut 20kg lisää (alipainosta ylipainoon).

Minua ei ole ikinä kiinnostanut materia tai ulkonäkökeskeisyys, nyt ymmärrän, että luonnonkauneus on hävinnyt ja tarttis alkaa tehdä jotain.

Ammatillisesti olen kehittynyt huimasti.

Parisuhde on kiihkoton, mutta vakaa. 

Suunnittelen eläkepäiviä.

Ja jostain käsittämättömästä syystä olen työkavereiden ja lasteni mielestä nuorekas ja viriili. Hulluja kaikki.

Olen vanhentunut kymmenessä v uodessa kaksikymmentä vuotta.

Painoa tullut 20kg lisää (alipainosta ylipainoon).

Minua ei ole ikinä kiinnostanut materia tai ulkonäkökeskeisyys, nyt ymmärrän, että luonnonkauneus on hävinnyt ja tarttis alkaa tehdä jotain.

Ammatillisesti olen kehittynyt huimasti.

Parisuhde on kiihkoton, mutta vakaa. 

Suunnittelen eläkepäiviä.

Ja jostain käsittämättömästä syystä olen työkavereiden ja lasteni mielestä nuorekas ja viriili. Hulluja kaikki.

Fyysisesti olen toki kymmenessä vuodessa hieman rapistunut, mutta painoa ei ole silti tullut paljoakaan lisää, n. 5 kg. Silmäkulmissa on ryppyjä, hiuksissa selvästi harmaata. Raskauksien jäljiltä on löysää nahkaa ja viinin lipittelystä pieni pelastusrengas vyötäröllä. Ulkoisesti olen kuitenkin ihan normi tapaus ja kehtaan jopa pukea bikinit uimarannalle. Jonkin verran kyllä vertailen ulkonäköäni muihin, mutta se ei lopultakaan ole kovin merkityksellistä enää.

Henkisesti olen vanhentunut enemmän. Nuoruuden "kaikki on mahdollista"- asenteet ovat vaihtuneet "no mitä se elämä kenellekin tuo"-ajatteluun. En odota liikoja elämältä enää. Nyt kun olen työttömänä, niin urakehityskin on katkolla. Keskityn enemmän lapsien elämän tukemiseen ja hyvinvointiin, heille toivon kaikkea hyvää, vaikkei oma elämäni niin häävisti mennytkään. Vierastan materiaa ja kulutusta, shoppailu on yhtä painajaista. Ostan vain sen, mikä on tarpeen. Kaikenlainen kiihkoilu ja fanatismi ärsyttää, toisaalta itsekin olen kehittynyt suvaitsemattomampaan suuntaan. En enää jaksa parantaa maailmaa, vaan keskityn omaan perheeseen. Seuraan aktiivisesti maailman tapahtumia ja uutisia, mutten itse vaikuta. Olen hajuton, mauton ja äänetön keski-ikäinen. Tunnen myötätuntoa nuoria kohtaan, eläkeläiset taas tuntuvat vierailta, menneessä ajassa eläjiltä asenteineen ("kyllä tekevä töitä löytää" yms.). En paasaa enkä tuo julki mielipiteitäni, elän päivän kerrallaan.

10 kiloa painoa tullut lisää ja 100 * enemmän itsevarmuutta.. Ihmeen vähän ryppyjä, katoavat varmaan tuohon painonnousun sekaan...

Mikään tekeminen ei hävetä, nolota enää. Toisten katseista ei tarvitse enää välittää. Toisin sanoen itsevarmuus on huippuluokkaa verrattuna nuorempiin. Seksiä haluan melkein koko ajan. Olen tyytyväinen, kun kiloja ei ole tullut lisää. Osaan keskustella tuntemattomien kanssa, vaikka kassajonossa. Uskallan aloittaa keskustelun miesten kanssa baarissa. Elämä tuntuu selkeältä ja hauskalta.

Valoa kohti on menty, positiivisessa mielessä. Tiedän paremmin mitä haluan, ja keskityn siihen, en huitele eri asioiden parissa tai perässä kuten 10 vuotta sitten. En kaipaa enää koko ajan jotain (tietämättä oikeastaan, että mitä) vaan koen, että elämä on tässä ja nyt. Ihan just kuluneen vuoden aikana on seestynyt kasvattajanakin, pinna pidentynyt ja asiat loksahtaneet mittasuhteisiinsa. Painoa on tullut lisää, mutta kunto toisaalta parempi kuin kolmikymppisenä. Antaisinko pois 10 vuotta iästäni, jos se olisi mahdolllista? En. Olen nyt kokonaistyytyväisempi elämääni kuin 10 vuotta sitten.

Olen lihonut viitisen kiloa ja niitä on vaikea saada pois. Ihoon on tullut ryppyjä ja naamaan kasvaa myös "jouhia" joita saa olla leuasta nyppimässä. Ennen oli pehmeä persikkaiho. 

Henkisesti olen kasvanut, käynyt läpi masennuksen ja ahdistuksen,  ja terapian ja olen parantunut. Minusta on tullut aika armollinen ja suvaitsevainen ja osaan toisaalta pitää puoliani paremmin. 

Nautin avioliitosta enemmän enkä muutenkaan stressaa niin paljon tai vaadi elämältä enää niin ihmeellisiä. Toisaalta on uskoa siihen, että elämä kantaa. 

Hengellisessä mielessä olen löytänyt armollisemman Jumala-suhteen enkä yritä enää itse kelvata. 

Pidän itseäni kauniina ja hyväkroppaisena. Elämän kokemus on antanut minulle paljon älliä päähän. Pipo ei kiristä enää ja olen tyytyväisempi kuin koskaan aiemmin itseeni.

Ulkonäöllisesti ei ole tapahtunut paljonkaan ikävää. Ryppyjä on tietysti ilmaantunut hieman, harmaita hiuksia onneksi ei vielä. Mutta noin 30-vuotiaana olin erittäin unenpuutteinen, raskauksien jäljiltä lihava ja yleisesti stressaantunut ja riittämättömyyden tunnetta poteva äiti-ihminen. Nyt olen, saatuani nukkua yöt, saanut lisää energiaa ja laihduttanut parikymmentä kiloa. Lisäksi olen käynyt korjauttamassa kivistävät, rumat suonikohjut sääristä ja alkanut harrastaa liikuntaa. Pitkästä aikaa näytän hyvältä pikkumustassa.

Seksin osalta olen itsevarmempi ja 30-40 ikävuosien välillä olen oppinut saamaan orgasmin, nykyään se onnistuu jo useinkin. Muussakin elämässä olen itsevarmempi. Oikeastaan voisi sanoa, että voin kaikilla tavoin paremmin nyt 40+- kuin 30+-vuotiaana.

Olen itsevarmempi kuin nuorena. Olen päässyt raskauksien jälkeen taas samoihin mittoihin kuin 20 v. Naamassa on jo ryppyjä ja mahanahkassa vähän löysää. Hiuksissa ei harmaata. Seksi on parempaa kuin nuorena. Olen taas alkanut kiinnostua omasta ulkonäöstä. En jaksa enää innostua uusien asioiden opeggelusta niinkuin nuorena. Kunnianhimo on laimentunut ja koen monet asiat thldinä.

äöstä.

äöstä.

äsääöstä.

40-vuotiaana olenalaknut kiinnostumaan enemmän anaalipanoista. Mies tykkää niistä kovasti.

[quote author="Vierailija" time="31.07.2013 klo 18:20"]

Vastakohtien aikaa: Ulkonäkö alkanut rupsahtamaan, henkinen elämä kukoistamaan! Naamasta näkyy heti, jos en ole nukkunut kunnolla tai jos olen ollut bilettämässä. Ryppyjä tulee lisää joka vuosi.

Mutta. Kuten joku tuolla jo sanoikin, henkinen kasvu on ollut vielä nopeampaa ja perustavanlaatuisempaa kuin ryppyjen syveneminen! On ihanaa olla vaan oma itsensä ja tarkastella yhteiskuntaa ja markkinamiesten ideoita kriittisesti. En jaksa enää kilpailla muiden kanssa, vaan teen just niinkuin itse oikeaksi koen. Materialismini on myös kadonnut jonnekin. Harrastuksetkin ovat muuttuneet ja vähät enää välitän muiden mielipiteistä. Uskallan sanoa vastaan ja pitää puoliani eri tavalla kuin nuorena. Pidän hulta siitä, että ympäröin itseni mukavilla ihmisillä ja vältän kuspäitä. Elämänlaatu on nousussa :-)

[/quote]

Just näin, ihan kuin omasta näppäimistöstäni!! 

t. 39v