Lue keskustelun säännöt.
Miksi 4-vuotias ei osaa lopettaa pelaamista?
31.07.2013 |
4-vuotiaani saa toisinaan pelata iPadillä jotain peliä, kuten angry birdsejä tai kapun metsää. Hän pelaa ihan rauhassa ja nätisti, ja olemme sopineet, että peli aika on puolituntia. Kehoitan häntä seuraamaan kelloa välillä ja muistutan, että muistathan sitten kun isoviisari osoittaa kuuteen, on aika lopettaa. Tämä on ok, ja hän itsekin tekee huomioita että isoviisari on nyt viitosen kohdalla, kohta tulee kuutosen kohdalle ja sitten lopettaa. Ja sitten kun se hetki tulee, ja sanon, että painaa pelin kiinni ja tai pelaa sen loppuun, alkaa ensin hirveä mökötys ja hampaiden yhteenpureminen, ja jos kehoitan uudestaan, aloittaa hän aivan hillittömän raivoitkun enkä saa häneen enää mitään kontaktia kun iskee kädet korville ja rääkyy ja pakenee, jos koetan koskea. Lopulta tilanne menee siihen, että menetän hermoni tuohon kamalaan meteliin ja karjun hänen huutonsa yli, että painuu omaan huoneeseensa huutamaan. Siellä sitten rauhoittuu itsekseen, mutta rauhoittumisen jälkeenkään ei halua vielä halata eikä ole ns. rauhoittunut, on edelleen vihainen ja kiukkuinen ja ärsyyntymiskynnys on hyvin matala koko loppupäivän.
Onko mitään vinkkejä miten tilanteen saisi korjattua vai pitääkö evätä pelit kokonaan?
Kommentit (35)
Voi kuulkaan kun ei siinä pelaamisessa ole mitään pahaa (jos peli ja peliaika on ok), eikä tuo kiukuttelu sen pelin lopettamisesta ole mitään addiktioon liittyvää. Vai ihan oikeastiko te ette ole ikinä kiukuttelevaan lapseen törmänneet? Lapsesta pelaaminen on kivaa, eikä halua sitä lopettaa, joten kiukuttelee. Lapset tekee tuota muuallakin, eivät halua lähteä leikkipuistosta, eivät halua lähteä kaupasta, eivät halua lähteä mummolasta kotiin, ei halua päiväkodista kotiin kun kiva leikki on kesken. Kaikkiin noihinko ne on addiktioituneet ja niiden tekeminen pitää lopettaa? Ei voi mennä enää leikkipuistoon, eikä kauppaan? Päivähoito pitää lopettaa kun lapsi kiukuttelee kotiinlähdöstä ja on siten addiktoitunut päiväkotiin.
Jotenkin koko tää pelaaminen on joillakin revennyt kokonaan hallinnasta, lapset ei saa pelata lainkaan kun pelätään addiktoitumista niiiiin hirveästi. Mites ne sitten oppii sen kohtuuden? Aikuisinako ne sitten osaa yhtäkkiä pelata kohtuudella, vaikkei sitä ole koskaan saanut harjoitella? Eiköhän sitä kohtuutta ja pelin lopetusta tuossa opetella ja ap:lla näyttää olevan homma oikein hyvin hallinnassa. Lapsi yrittää uhmata (kuten tuonikäiset tekee, vähän kaikessa), mutta säännöt on selvät. Pelaaminen lopetetaan kiukusta huolimatta. Ehkä hiukan kulmiani nostelen sille, että ap niin kovasti ihmettelee lapsen kiukuttelua, sen luulis olevan jokaiselle vanhemmalle tuttua. Lapset nyt vaan uhmaa ja kiukuttelee, se kuuluu niiden kasvamiseen. Se on sitä rajojen hakua.
Relatkaa nyt vähän, älkääkä nähkö niitä peikkoja ihan koko ajan jokapuolella. Ne peikot pysyy kyllä kurissa ihan sillä omalla toiminnalla maalaisjärkeä käyttäen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän neljävuotias saa joka kerta raivarit kun pitää lähteä kotiin leikkipuistosta. On vissiin koukussa siihen ja kohta siirtyy huumeisiin.
Vai onko kyseessä normaalin neljävuotiaan käytös ;)
Pelaaminen kehittää myös aika paljon. Ja senlaista kehitystä tarvitaan nykymaailmassa.
Ap:n lapsi saa pelata sen verran vähän, että ei voi olla koukussa. 4-vuotiaan tuollainen kiukuttelu monessa asiassa on täysin normaalia.
Pidä vaan ap peliajasta kiinni, niin kuin tähän astikin olet tehnyt. Lapsi kiukutelkoot jos siltä tuntuu.
Meidän 4 v on koukussa uimiseen...
Eli te uusimmat vastaajat mädätätte lapsienne kehittyvän mielikuvituksen mielellänne antamalla leikki-ikäisen pelata tietokoneilla ja pleikkareilla? Varmaan annatte muksujen tuijottaa telkkariakin 24/7? Laiskaa vanhemmuutta tuollainen. Ette vain jaksa olla lapsienne kanssa.
Odotan mielenkiinnolla tämän sukupolven kehitystä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä nelivuotiaalla tulee samanlaiset raivarit telkkarin katselun lopettamisesta. Katsoo telkkaria muutaman kerran viikossa puolisen tuntia. Pelata saa tosi harvoin sillä on kerran heittänyt puhelimen pois kun piti lopettaa pelaaminen, nykyään ei sit enää pelata edes niitä kymmenen minuutin hetkiä kuten aiemmin..
[quote author="Vierailija" time="03.08.2013 klo 13:25"]
Voi kuulkaan kun ei siinä pelaamisessa ole mitään pahaa (jos peli ja peliaika on ok), eikä tuo kiukuttelu sen pelin lopettamisesta ole mitään addiktioon liittyvää. Vai ihan oikeastiko te ette ole ikinä kiukuttelevaan lapseen törmänneet? Lapsesta pelaaminen on kivaa, eikä halua sitä lopettaa, joten kiukuttelee. Lapset tekee tuota muuallakin, eivät halua lähteä leikkipuistosta, eivät halua lähteä kaupasta, eivät halua lähteä mummolasta kotiin, ei halua päiväkodista kotiin kun kiva leikki on kesken. Kaikkiin noihinko ne on addiktioituneet ja niiden tekeminen pitää lopettaa? Ei voi mennä enää leikkipuistoon, eikä kauppaan? Päivähoito pitää lopettaa kun lapsi kiukuttelee kotiinlähdöstä ja on siten addiktoitunut päiväkotiin.
Jotenkin koko tää pelaaminen on joillakin revennyt kokonaan hallinnasta, lapset ei saa pelata lainkaan kun pelätään addiktoitumista niiiiin hirveästi. Mites ne sitten oppii sen kohtuuden? Aikuisinako ne sitten osaa yhtäkkiä pelata kohtuudella, vaikkei sitä ole koskaan saanut harjoitella? Eiköhän sitä kohtuutta ja pelin lopetusta tuossa opetella ja ap:lla näyttää olevan homma oikein hyvin hallinnassa. Lapsi yrittää uhmata (kuten tuonikäiset tekee, vähän kaikessa), mutta säännöt on selvät. Pelaaminen lopetetaan kiukusta huolimatta. Ehkä hiukan kulmiani nostelen sille, että ap niin kovasti ihmettelee lapsen kiukuttelua, sen luulis olevan jokaiselle vanhemmalle tuttua. Lapset nyt vaan uhmaa ja kiukuttelee, se kuuluu niiden kasvamiseen. Se on sitä rajojen hakua.
Relatkaa nyt vähän, älkääkä nähkö niitä peikkoja ihan koko ajan jokapuolella. Ne peikot pysyy kyllä kurissa ihan sillä omalla toiminnalla maalaisjärkeä käyttäen.
[/quote]
Miksi aikuisenakaan pitäisi pelata? Mikä ihmeen välttämättömyys ja pakko siitä on tullut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.08.2013 klo 15:49"]
Eli te uusimmat vastaajat mädätätte lapsienne kehittyvän mielikuvituksen mielellänne antamalla leikki-ikäisen pelata tietokoneilla ja pleikkareilla? Varmaan annatte muksujen tuijottaa telkkariakin 24/7? Laiskaa vanhemmuutta tuollainen. Ette vain jaksa olla lapsienne kanssa.
Odotan mielenkiinnolla tämän sukupolven kehitystä...
[/quote]
Kuka on sanonut että ne pelaa 24/7? Tämä olin ihan sinun oma päätelmäsi, jonka teit kun kaikki ei tuominneetkaan sitä pelaamista. Kun et muuta keksinyt niin sitten päätit että ne lapset varmaan pelaa koko ajan.
Katsos kun toiset vaan osaa asettaa ne rajat, jolloin ei tarvi kieltää pelaamista kokonaan. Eikä pelkää vaikka lapsi kiukuttelisikin. Toiset ei jaksa vääntää lapsen kanssa eikä kestä kiukuttelua, joten kieltää sitten pelaamisen kokonaan. Ja sitten selitellään kuinka kauheaa se pelaaminen on ja kuinka siihen jää heti koukkuun. Höpö höpö, pelaaminen on iha ok, jos pelit ja peliajat on lapselle sopivia.
[quote author="Vierailija" time="03.08.2013 klo 20:54"]
[quote author="Vierailija" time="03.08.2013 klo 13:25"]
Voi kuulkaan kun ei siinä pelaamisessa ole mitään pahaa (jos peli ja peliaika on ok), eikä tuo kiukuttelu sen pelin lopettamisesta ole mitään addiktioon liittyvää. Vai ihan oikeastiko te ette ole ikinä kiukuttelevaan lapseen törmänneet? Lapsesta pelaaminen on kivaa, eikä halua sitä lopettaa, joten kiukuttelee. Lapset tekee tuota muuallakin, eivät halua lähteä leikkipuistosta, eivät halua lähteä kaupasta, eivät halua lähteä mummolasta kotiin, ei halua päiväkodista kotiin kun kiva leikki on kesken. Kaikkiin noihinko ne on addiktioituneet ja niiden tekeminen pitää lopettaa? Ei voi mennä enää leikkipuistoon, eikä kauppaan? Päivähoito pitää lopettaa kun lapsi kiukuttelee kotiinlähdöstä ja on siten addiktoitunut päiväkotiin.
Jotenkin koko tää pelaaminen on joillakin revennyt kokonaan hallinnasta, lapset ei saa pelata lainkaan kun pelätään addiktoitumista niiiiin hirveästi. Mites ne sitten oppii sen kohtuuden? Aikuisinako ne sitten osaa yhtäkkiä pelata kohtuudella, vaikkei sitä ole koskaan saanut harjoitella? Eiköhän sitä kohtuutta ja pelin lopetusta tuossa opetella ja ap:lla näyttää olevan homma oikein hyvin hallinnassa. Lapsi yrittää uhmata (kuten tuonikäiset tekee, vähän kaikessa), mutta säännöt on selvät. Pelaaminen lopetetaan kiukusta huolimatta. Ehkä hiukan kulmiani nostelen sille, että ap niin kovasti ihmettelee lapsen kiukuttelua, sen luulis olevan jokaiselle vanhemmalle tuttua. Lapset nyt vaan uhmaa ja kiukuttelee, se kuuluu niiden kasvamiseen. Se on sitä rajojen hakua.
Relatkaa nyt vähän, älkääkä nähkö niitä peikkoja ihan koko ajan jokapuolella. Ne peikot pysyy kyllä kurissa ihan sillä omalla toiminnalla maalaisjärkeä käyttäen.
[/quote]
Miksi aikuisenakaan pitäisi pelata? Mikä ihmeen välttämättömyys ja pakko siitä on tullut?
[/quote]
Ei aikuisen tarvi palstaillakaan, ei sekään mikään välttämättömyys ole. Sinäkin voisit keksiä jotain kehittävämpää tekemistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.08.2013 klo 14:20"]
Pelaaminen kehittää myös aika paljon. Ja senlaista kehitystä tarvitaan nykymaailmassa.
Ap:n lapsi saa pelata sen verran vähän, että ei voi olla koukussa. 4-vuotiaan tuollainen kiukuttelu monessa asiassa on täysin normaalia.
Pidä vaan ap peliajasta kiinni, niin kuin tähän astikin olet tehnyt. Lapsi kiukutelkoot jos siltä tuntuu.
[/quote]
Mitä se muuten kehittää?
[quote author="Vierailija" time="03.08.2013 klo 21:18"]
[quote author="Vierailija" time="03.08.2013 klo 14:20"]
Pelaaminen kehittää myös aika paljon. Ja senlaista kehitystä tarvitaan nykymaailmassa.
Ap:n lapsi saa pelata sen verran vähän, että ei voi olla koukussa. 4-vuotiaan tuollainen kiukuttelu monessa asiassa on täysin normaalia.
Pidä vaan ap peliajasta kiinni, niin kuin tähän astikin olet tehnyt. Lapsi kiukutelkoot jos siltä tuntuu.
[/quote]
Mitä se muuten kehittää?
[/quote]
Av-mammat kun sanoo että pelaaminen on perkeleestä niin sehän sitten on. Turha teille mitään on todistella. Haukut siitä vaan saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.08.2013 klo 14:11"]
Meidän neljävuotias saa joka kerta raivarit kun pitää lähteä kotiin leikkipuistosta. On vissiin koukussa siihen ja kohta siirtyy huumeisiin.
Vai onko kyseessä normaalin neljävuotiaan käytös ;)
[/quote]
KOukussa puistoon, se on siis vahingollista.
Varokaa myös harrastuksia: lapsi ei saa nauttia mistään kodin ulkopuolisesta aktiviteetista. Uiminenkin on jees kun sen tekee lapsen kanssa kahden mutta annas kun olet u-i-m-a-r-y-h-m-ä--s-s-ä; leivotko sä lapsestasi huippu-urheilijaa? :)
Nim. futisäiti helvetistä (lapseni rakastaa lajia ja tahtoo olla siinä jopa hyvä)
[quote author="Vierailija" time="03.08.2013 klo 21:18"]
[quote author="Vierailija" time="03.08.2013 klo 14:20"]
Pelaaminen kehittää myös aika paljon. Ja senlaista kehitystä tarvitaan nykymaailmassa.
Ap:n lapsi saa pelata sen verran vähän, että ei voi olla koukussa. 4-vuotiaan tuollainen kiukuttelu monessa asiassa on täysin normaalia.
Pidä vaan ap peliajasta kiinni, niin kuin tähän astikin olet tehnyt. Lapsi kiukutelkoot jos siltä tuntuu.
[/quote]
Mitä se muuten kehittää?
[/quote]
No ekana tulee mieleen silmän ja käden koordinaatio, numerot, värit, muodot, päättelykyky, ongelmanratkaisutaidot, riippuu vähän pelistä. Muistipeli kehittää muistia (en ymmärrä miten se on vähemmän kehittävä esim. pädillä kun pöydällä pelattuna). Pädistä voi myös olla apua erityislapsilla, esim. sellaisilla jotka ei opi puhumaan "aikataulussa", mun kaverin lapsilla on käytössä tukiviittomat ja lapsi myös osaa kommunikoida pädin kuvakommunikaatio-ohjelmalla ja se tietty tukee lapsen puheen oppimista.
Oikein käytettynä pelaamisesta voi mun mielestä olla hyötyä. Esim pädiä käytetään niissä tilanteissa kun ei ole mahdollista ottaa sitä fyysistä pelilautaa eteen ja pelata sillä. En ymmärrä miksi kaikki lasten koneiden käyttöä demonisoidaan, en näe itse sitä niin pahana kun käyttää ikätasoisesti ja kohtuudella.
Kai joku räiskimispeli onkin pahasta jos sitä pelaa kolmevuotias. Ja onhan se nyt ihan eri asia tuijottaako sitä ruutua vai tekeekö sillä jotain, ratkaiseeko ruudulla näkyviä ongelmia vai ratkaiseeko joku telkkarissa valmiiksi. Kyl mä ennemmin telkkarin sanoisin olevan passivoivaa (vaikkakin just jossain tutkimuksessa todettiin kohtuullisen määrän tv-ohjelman katselua rikastavan leikkien maailmaa) kun pelaamisen.
Ihmiset ehkä nyt sekoittaa vähän mielessään tän vaikeammaksi kun se on? Jonkun lapsi katselee sen Pikku Kakkosen päivittäin ja se on yleisesti ihan ookoo. Jonkun toisen lapsi pelaa vartin-puol tuntia päivässä (kehittäviä ikätasoisia pelejä) iPadilla. Muun ajan perheissä eletään normaalia lapsiperhearkea, ulkoillaan, syödään, pelataan joukkupelejä, leikitään, luetaan satuja jne. Ihan normaalilta se minusta kuulostaa, vaikka arjessa onkin mukana pelejä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaa'a, saako lapsi raivarit jostain muustakin yhtä usein toistuvasta, joka pitää lopettaa tietyn ajan kuluttua? Jos pelaaminen on ainoa asia, joka aina aiheuttaa raivarit, päättelisin ettei kannata pelata ollenkaan. Pelaaminen on ihan eri juttu kuin uiminen, tajuatte varmaan itsekin... Juuri itsekin luin artikkelin 4-vuotiaiden peliriippuvuudesta.
[quote author="Vierailija" time="03.08.2013 klo 21:37"]
[quote author="Vierailija" time="03.08.2013 klo 21:18"]
[quote author="Vierailija" time="03.08.2013 klo 14:20"]
Pelaaminen kehittää myös aika paljon. Ja senlaista kehitystä tarvitaan nykymaailmassa.
Ap:n lapsi saa pelata sen verran vähän, että ei voi olla koukussa. 4-vuotiaan tuollainen kiukuttelu monessa asiassa on täysin normaalia.
Pidä vaan ap peliajasta kiinni, niin kuin tähän astikin olet tehnyt. Lapsi kiukutelkoot jos siltä tuntuu.
[/quote]
Mitä se muuten kehittää?
[/quote]
No ekana tulee mieleen silmän ja käden koordinaatio, numerot, värit, muodot, päättelykyky, ongelmanratkaisutaidot, riippuu vähän pelistä. Muistipeli kehittää muistia (en ymmärrä miten se on vähemmän kehittävä esim. pädillä kun pöydällä pelattuna). Pädistä voi myös olla apua erityislapsilla, esim. sellaisilla jotka ei opi puhumaan "aikataulussa", mun kaverin lapsilla on käytössä tukiviittomat ja lapsi myös osaa kommunikoida pädin kuvakommunikaatio-ohjelmalla ja se tietty tukee lapsen puheen oppimista.
Oikein käytettynä pelaamisesta voi mun mielestä olla hyötyä. Esim pädiä käytetään niissä tilanteissa kun ei ole mahdollista ottaa sitä fyysistä pelilautaa eteen ja pelata sillä. En ymmärrä miksi kaikki lasten koneiden käyttöä demonisoidaan, en näe itse sitä niin pahana kun käyttää ikätasoisesti ja kohtuudella.
Kai joku räiskimispeli onkin pahasta jos sitä pelaa kolmevuotias. Ja onhan se nyt ihan eri asia tuijottaako sitä ruutua vai tekeekö sillä jotain, ratkaiseeko ruudulla näkyviä ongelmia vai ratkaiseeko joku telkkarissa valmiiksi. Kyl mä ennemmin telkkarin sanoisin olevan passivoivaa (vaikkakin just jossain tutkimuksessa todettiin kohtuullisen määrän tv-ohjelman katselua rikastavan leikkien maailmaa) kun pelaamisen.
Ihmiset ehkä nyt sekoittaa vähän mielessään tän vaikeammaksi kun se on? Jonkun lapsi katselee sen Pikku Kakkosen päivittäin ja se on yleisesti ihan ookoo. Jonkun toisen lapsi pelaa vartin-puol tuntia päivässä (kehittäviä ikätasoisia pelejä) iPadilla. Muun ajan perheissä eletään normaalia lapsiperhearkea, ulkoillaan, syödään, pelataan joukkupelejä, leikitään, luetaan satuja jne. Ihan normaalilta se minusta kuulostaa, vaikka arjessa onkin mukana pelejä!
[/quote]
Kiitos asiallisesta vastauksesta! Olen muissa keskusteluissa huomannut, että pelejä puolustellaan todella aggressiivisesti, ja olen miettinyt, että mistähän se johtuu. Mitä pelit kehittävät pikkulapsivaiheen jälkeen, nuorilla ja aikuisilla? Mitä lisäarvoa elämääni minä aikuisena saisin, jos alkaisin pelata, muuta kuin ajanvietettä? En ole ymmärtänyt, kun oikein valtiovallan suulla käsketään pelata (on kuulemma tärkein vientituote...). Olen vain miettinyt, ovatko kaikki seonneet...
[quote author="Vierailija" time="03.08.2013 klo 21:54"]
[quote author="Vierailija" time="03.08.2013 klo 21:37"]
[quote author="Vierailija" time="03.08.2013 klo 21:18"]
[quote author="Vierailija" time="03.08.2013 klo 14:20"]
Pelaaminen kehittää myös aika paljon. Ja senlaista kehitystä tarvitaan nykymaailmassa.
Ap:n lapsi saa pelata sen verran vähän, että ei voi olla koukussa. 4-vuotiaan tuollainen kiukuttelu monessa asiassa on täysin normaalia.
Pidä vaan ap peliajasta kiinni, niin kuin tähän astikin olet tehnyt. Lapsi kiukutelkoot jos siltä tuntuu.
[/quote]
Mitä se muuten kehittää?
[/quote]
No ekana tulee mieleen silmän ja käden koordinaatio, numerot, värit, muodot, päättelykyky, ongelmanratkaisutaidot, riippuu vähän pelistä. Muistipeli kehittää muistia (en ymmärrä miten se on vähemmän kehittävä esim. pädillä kun pöydällä pelattuna). Pädistä voi myös olla apua erityislapsilla, esim. sellaisilla jotka ei opi puhumaan "aikataulussa", mun kaverin lapsilla on käytössä tukiviittomat ja lapsi myös osaa kommunikoida pädin kuvakommunikaatio-ohjelmalla ja se tietty tukee lapsen puheen oppimista.
Oikein käytettynä pelaamisesta voi mun mielestä olla hyötyä. Esim pädiä käytetään niissä tilanteissa kun ei ole mahdollista ottaa sitä fyysistä pelilautaa eteen ja pelata sillä. En ymmärrä miksi kaikki lasten koneiden käyttöä demonisoidaan, en näe itse sitä niin pahana kun käyttää ikätasoisesti ja kohtuudella.
Kai joku räiskimispeli onkin pahasta jos sitä pelaa kolmevuotias. Ja onhan se nyt ihan eri asia tuijottaako sitä ruutua vai tekeekö sillä jotain, ratkaiseeko ruudulla näkyviä ongelmia vai ratkaiseeko joku telkkarissa valmiiksi. Kyl mä ennemmin telkkarin sanoisin olevan passivoivaa (vaikkakin just jossain tutkimuksessa todettiin kohtuullisen määrän tv-ohjelman katselua rikastavan leikkien maailmaa) kun pelaamisen.
Ihmiset ehkä nyt sekoittaa vähän mielessään tän vaikeammaksi kun se on? Jonkun lapsi katselee sen Pikku Kakkosen päivittäin ja se on yleisesti ihan ookoo. Jonkun toisen lapsi pelaa vartin-puol tuntia päivässä (kehittäviä ikätasoisia pelejä) iPadilla. Muun ajan perheissä eletään normaalia lapsiperhearkea, ulkoillaan, syödään, pelataan joukkupelejä, leikitään, luetaan satuja jne. Ihan normaalilta se minusta kuulostaa, vaikka arjessa onkin mukana pelejä!
[/quote]
Kiitos asiallisesta vastauksesta! Olen muissa keskusteluissa huomannut, että pelejä puolustellaan todella aggressiivisesti, ja olen miettinyt, että mistähän se johtuu. Mitä pelit kehittävät pikkulapsivaiheen jälkeen, nuorilla ja aikuisilla? Mitä lisäarvoa elämääni minä aikuisena saisin, jos alkaisin pelata, muuta kuin ajanvietettä? En ole ymmärtänyt, kun oikein valtiovallan suulla käsketään pelata (on kuulemma tärkein vientituote...). Olen vain miettinyt, ovatko kaikki seonneet...
[/quote]
No aikuisenkin on hyvä käyttää aivojaan monella tavalla. Eikös se aivojen aktiivinen käyttö pidä ne paremmassa kunnossa ja esim. suojaa dementialta. Siis erilaiset pulma-, ajattelu- ja päättelypelit. Lisäksi esim wiin liikuntapelit, mukavaa yhdessäoloa koko perheen kanssa ja lisäksi liikuntaa.
[quote author="Vierailija" time="03.08.2013 klo 21:54"]
[quote author="Vierailija" time="03.08.2013 klo 21:37"]
[quote author="Vierailija" time="03.08.2013 klo 21:18"]
[quote author="Vierailija" time="03.08.2013 klo 14:20"]
Pelaaminen kehittää myös aika paljon. Ja senlaista kehitystä tarvitaan nykymaailmassa.
Ap:n lapsi saa pelata sen verran vähän, että ei voi olla koukussa. 4-vuotiaan tuollainen kiukuttelu monessa asiassa on täysin normaalia.
Pidä vaan ap peliajasta kiinni, niin kuin tähän astikin olet tehnyt. Lapsi kiukutelkoot jos siltä tuntuu.
[/quote]
Mitä se muuten kehittää?
[/quote]
No ekana tulee mieleen silmän ja käden koordinaatio, numerot, värit, muodot, päättelykyky, ongelmanratkaisutaidot, riippuu vähän pelistä. Muistipeli kehittää muistia (en ymmärrä miten se on vähemmän kehittävä esim. pädillä kun pöydällä pelattuna). Pädistä voi myös olla apua erityislapsilla, esim. sellaisilla jotka ei opi puhumaan "aikataulussa", mun kaverin lapsilla on käytössä tukiviittomat ja lapsi myös osaa kommunikoida pädin kuvakommunikaatio-ohjelmalla ja se tietty tukee lapsen puheen oppimista.
Oikein käytettynä pelaamisesta voi mun mielestä olla hyötyä. Esim pädiä käytetään niissä tilanteissa kun ei ole mahdollista ottaa sitä fyysistä pelilautaa eteen ja pelata sillä. En ymmärrä miksi kaikki lasten koneiden käyttöä demonisoidaan, en näe itse sitä niin pahana kun käyttää ikätasoisesti ja kohtuudella.
Kai joku räiskimispeli onkin pahasta jos sitä pelaa kolmevuotias. Ja onhan se nyt ihan eri asia tuijottaako sitä ruutua vai tekeekö sillä jotain, ratkaiseeko ruudulla näkyviä ongelmia vai ratkaiseeko joku telkkarissa valmiiksi. Kyl mä ennemmin telkkarin sanoisin olevan passivoivaa (vaikkakin just jossain tutkimuksessa todettiin kohtuullisen määrän tv-ohjelman katselua rikastavan leikkien maailmaa) kun pelaamisen.
Ihmiset ehkä nyt sekoittaa vähän mielessään tän vaikeammaksi kun se on? Jonkun lapsi katselee sen Pikku Kakkosen päivittäin ja se on yleisesti ihan ookoo. Jonkun toisen lapsi pelaa vartin-puol tuntia päivässä (kehittäviä ikätasoisia pelejä) iPadilla. Muun ajan perheissä eletään normaalia lapsiperhearkea, ulkoillaan, syödään, pelataan joukkupelejä, leikitään, luetaan satuja jne. Ihan normaalilta se minusta kuulostaa, vaikka arjessa onkin mukana pelejä!
[/quote]
Kiitos asiallisesta vastauksesta! Olen muissa keskusteluissa huomannut, että pelejä puolustellaan todella aggressiivisesti, ja olen miettinyt, että mistähän se johtuu. Mitä pelit kehittävät pikkulapsivaiheen jälkeen, nuorilla ja aikuisilla? Mitä lisäarvoa elämääni minä aikuisena saisin, jos alkaisin pelata, muuta kuin ajanvietettä? En ole ymmärtänyt, kun oikein valtiovallan suulla käsketään pelata (on kuulemma tärkein vientituote...). Olen vain miettinyt, ovatko kaikki seonneet...
[/quote]
Tätä en olekaan ajatellut! Ensimmäisenä tuli mieleen että ei mitään. Aikuisten "pelit" ei kehitä mitään. Mutta kun ajattelin asiaa hieman pidemmälle, keksin jokusen pelin jossa voi käyttää strategiaa ja aivojaan, ettei peli ole pelkkää aivotonta lintujen heittelyä. Varmasti aikuisillekin löytyy monia pelejä joissa voi haastaa itsensä, joita ei voi pelata ellei keskity ja mieti, suunnittele, laskelmoi jne. (Tää meidän vientituote eli lintujen viskominen ei sitä taida olla.. :) Itse en pelaa, paitsi satunnaisesti sanapelejä eri kielillä. Käytän sovelluksia mm. kielten opiskeluun ja minulla on tällä hetkellä pari espanjankielistä sanapeliä puhelimessa, joskin käytän niitä todella vähän. Suomenkieliset sanapelit kehittää hahmotuskykyä, sanojen muodostusta, verbaliikkaa, reagointikykyä. Luulen että aikuisille pelit on enemmän ajanvietettä eikä mahdollisuus kehittää itseään. Mutta kuten lapsilla, eniten varmasti merkitsee se mitä pelaa.
nro 31
Mitä vahingollista on siinä, jos pelaa angry birdsejä vaikka tunnin tai puolitoistakin? Siis jos on syönyt, ulkoillut jne. Ihan normaalisti? Mä välillä ihmettelen tätä peliaikojen himovahtaamista ja kontrollia. Ihankuin ipad ois joku alkoholiin ja huumeisiin verrattava pahe joka vie terveyden ja järjen.
Tietokoneet on nykyaikaa. Halusitte tai ette, niin ne tulee kuvioihin joskus. Median käyttöä pitää siis opetella yhdessä lapsen kanssa: mitä saa pelata, millaisia tietoja voi itsestään kertoa jne. Pientä lasta on helppo opettaa ja kasvattaa. Teiniä ei enää niinkään..
Meillä ei ole mitään peliaikoja. On joskus ollut ja ne meni aivan puihin. Mun piti miettiä asia uusiksi. Päätin, että perusjutut pitää hoitua arjessa: osallistuminen kotitöihin, asiallinen käytös, harrastukset, koulu, ruokailu, ulkoilu, uni. Mutta vapaa-aikaa minun ei tarvitse kontrolloida. K-merkinnöistä olen tarkka. Haluan myös välillä seurata lasten pelaamista: he mielellään kertovat mitä tekevät. Ja jos pitää lopettaa, niin annan suorittaa tehtävän loppuun. Ei siis vedetä töpseliä irti seinästä kesken pelin. Ihmekös tuo, jos semmosesta raivostuu!
Ja joo: lautapelit, palapelit, kirjat ja kaikki tommoset on myös kivoja. Mun mielestä ainakin. Mutta jos mun lapsi mieluummin pelaa minecraftii, niin onko se todella niin vaarallista?
Pidä vain kiinni aikarajoista. Kyllä hän sopeutuu.
Eikö ap enää vastaa kun ei saanutkaan tukea sille että leikki-ikäinen lapsi pelaa?