Lue keskustelun säännöt.
Väsyneen tilitys
17.05.2013 |
En jaksa mieheni mielenterveysongelmia, joihin liittyy jatkuvat uhkailut, millä milloinkin, useimmiten itsemurhauhkailut, näitä on ihan melkein päivittäin.
Meillä on jatkuvia rahavaikeuksia, mies takuueläkkeellä ja minä pienipalkkaisella alalla, olen jo sen ikäinen että koulutus ei ole mikään ratkaisu ongelmiin.
Nyt tämä tilanne alkaa käymään minun mielenterveyden päälle, kaikki tuntuu niin toivottomalta. Työssäkäyminen ei helpota paljoakaan meidän rahatilannetta ja yksin on raskasta kantaa vastuuta, mä hoidan muutenkin meidän perheen kaikki asiat. Haluaisi vaan luovuttaa, ei jaksa enää yksin taistella, lapsetkin alkaa olla kohta aikuisia, joten ei niidenkään takia tarvitse enää yrittää. Mä olen tässä tilanteessa ollut melkein 20 vuotta, nyt alkaa takki olemaan todella tyhjä.
Muita samassa tilanteessa olevia?
ja mitään paskaa en halua enää niskaani, tässä tilanteessa on jo ihan tarpeeksi kestämistä, että jos et osaa olla empaattinen, ole sitten hiljaa!
Kommentit (10)
Kaksi tärkeää asiaa:
1) Hae itsellesi apua. Tarvitset sitä ehdottomasti. Puolison mielenterveysongelmien jaksaminen vuodesta toiseen on todella raskas taakka ja koskettaa sinua paljon. Sinun pitää päästä puhumaan jonkun kanssa elämästäsi.
2) Mieti, mitä oikeasti elämältä haluat. Haluatko jakaa vielä elämäsi sellaisen miehen kanssa, joka kuluttaa sinulta kaikki voimat. Uskotko, että hän voi vielä toipua? Ei sinun tarvitse omaa elämääsi ja onneasi uhrata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en ole enää samassa tilanteessa. Jätin nimittäin jo 6 vuotta sitten bipolaarisesta mielialahäiriöstä ja paranoidista skitsofreniasta kärsivän mieheni. Jätin, vaikka rakastin, koska olin niin loppu että tuntui että minäkin sekoan jos en pääse siitä hullunmyllystä ulos.
Kauhea syyllisyys vaivasi jonkin aikaa eron jälkeen, kun olin hylännyt miehen jota olin luvannut rakastaa kunnes kuolema erottaa, myötä- ja vastamäessä, ja vieläpä hylännyt syystä jolle mies itse ei voi mitään... Mutta pakko se oli tehdä ja elämäni, ja myös lasten elämä, on ollut lopulta paljon tasapainoisempaa ja onnellisempaa sen jälkeen. Mies valitettavasti kyllä on alkoholisoitunut pahasti eron jälkeen :(
Olen ihan sanaton kakkosen kommentista, en tietenkään jätä miestäni, se ei ole mulle vaihtoehto.
ap
Halaan sinua nyt ja toivon sinulle voimia.
Tuo on vaikeaa, koska välttämättä toisen masennuksesta ei puoliso selviä masentumatta. Olen seurannut useampia tapauksia ja valitettavasti monet eroavat vastoin tahtoaan, ja monesti vain siksi että puolisokin ei uupuisi ja lapset saisivat elää turvallisessa ympäristössä. Siis henkisesti turvallisessa, koska kyllähän epävakaa aikuinen väistämättä vaikuttaa.
En osaa auttaa. Olen itse ollut se masentunut puoliso, mutta en onneksi kroonisesti. Mies varmaan jaksoi sillä että oli uskoa tulevaisuuteen ja siihen että asiat muuttuu. En itse jaksaisi tiedolla, että sama jatkuu lopun ikää. Valitettavasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ei ole alkoholi kuvioissa ollenkaan onneksi. Ja kyllä, olen hakenut ja saanutkin apua, asun pienellä paikkakunnalla ja täällä on vain yksi psykologi, joka ei ole kauhean hyvä, ei siitä enää ole apua. Ja yksityiseen ei tietenkään ole rahaa.
Ja en voisi kuvitella eroa, sitten vasta hukassa olisinkin, ainakin näin luulen. Korkeintaan sitten kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa, siihen menee vielä noin neljä vuotta.
ap
Olet jaksanut kirjoittaa tänne, hyvä! Mietiskelin, että miten olet tähän mennessä saanut voimia tai jaksanut jatkaa eteenpäin? Mikä on sinua auttanut vaikeimpina aikoina? Löytyisikö niistä jotain mikä nyt auttaisi vähän eteenpäin?
Onko sinulla ystävää, juttukaveria, lenkkikaveria tai harrastuksesta jokin tuttu jolle purkaa sydäntä? Entä olisiko mahdollista jutella vaikkapa terveyskeskuksessa tästä terveyskeskuslääkärille? Voisit hänen kauttaan päästä myös mielenterveystoimistoon juttelemaan perheesi tilanteesta ja siitä, kuinka voisit jaksaa paremmin? Myös perheasiainneuvottelukeskuksiin voi parisuhteen mutkissa ottaa yhteyttä.
Voisitko myös miehellesi jutella, että lähdet itsellesi apua hakemaan, kun olet väsynyt. Innostuisiko miehesikin hakemaan itselleen tukea, jotta hänkin voisi elää onnellisempa elämää?
Hyvä, kun olet ryhtynyt hakemaan apua! Kukaan meistä ei pärjää yksin! Jokainen tarvitsee elämänsä aikana toisten tukea useasti! Vauvasta asti me kasvamme vuorovaikutuksessa ja vahvasti tuettuna, jotta siipemme lapsuudessa ja aikuisuudessa kantaisivat. Eikä ihmiseltä lopu toisen ihmisen nälkä lapsuuteen vaan kulkee läpi elämän mukanamme! Yhdessä olemme enemmän!
Aurinkoisempia aikoja elämääsi! Pidä huoli itsestäsi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asun niin pienellä paikkakunnalla ettei meillä ole mitään mielenterveystoimistoja eikä perheasiainneuvottelukeskuksia, on vain tuo yksi psykologi, josta ei ole paljoa apua, hän kyllä tietää tarkkaan meidän perheen tilanteen, mieskin käy siellä harvakseltaan puhumassa.
Ja myöskään ystäviä minula ei ole, pienellä paikkakunnalla juoruaminen on todellinen riesa, en oikeastaan uskalla luottaa kehenkään. Joskus olen yrittänyt puhua joillekin mutta saanut siitä harmia niskaani, olen luottanut vääriin ihmisiin.
Ja mieheni suuttuu, kun juttelen omasta jaksamisestaan, varmasti hänen omat syyllisyydentunnot ovat liikaa, ei hänen kanssaan siitä pysty puhumaan, tulee vaan turhaa riitaa. Muuten hän on ihan ok mies, yritteliäs ja ahkera.
Tuntuu vaan että tämä on niin vaikea yhtälö että on vaikea tehdä mitään, vai olenko vain sokea tilanteelle ja sen takia en uskalla tehdä mitään? Tai jotenkin mä en usko että kukaan pystyy auttamaan, en vaan usko :(
Mutta kiitos sinä tuntematon, kun ehdottelit kaikkea, en vaan jaksa uskoa mihinkään :(
ap
Hyvä ap, minäkin toivon sulle ja miehellesi voimia ja toivoa! Tilanteenne kuulostaa aika vakavalta ja raskaalta. Tässä lyhyesti muutamia avunlähteitä, tietoa ja muuta toivottavasti sinua/teitä rohkaisevaa:
1) http://www.omaisten.org/ Järjestö tukee ja auttaa ihmisiä, joiden läheisillä on mielenterveyden ongelmia
2) Psykiatrian neuvontapuhelin ympärivuorokautisesti puh. 09 3106 5721
3) Kokeneen psykiatri Leena Korhosen ajatuksia masennuksesta ja siitä selviytymisestä kahdessa keskusteluohjelmassa http://vod-2.tv7.fi/vod2/armon_kalliolla/armon_kalliolla-046-w.MP4 http://www.tv7.fi/vod/player/?program=14288
4) Rohkaiseva, koskettavakin video siitä, että sittenkin on toivoa ja rakkaus kantaa silloinkin, kun ei jaksa rakastaa http://www.healingrooms.fi/?sid=118
jätä se sika