Yliopiston oppikirjat?
Miten yleensä menetellään, ostetaanko siellä kamalasti kirjoja? Aikoinaan kun opiskelin kouluasteen tutkintoa, kopioimme usein kirjoja ja koululla oli oppilaskunnan kopiokoneet (varmaan 8kpl) ja kopiointikortteja sai ostaa. Joitain kirjoja ostinkin, ja sain ne hyväksi toimeentulotuessa jota sain siis muutekin.
Jos pääsen opiskelemaan, joudun taas varmaankin toimeentulotukea hakemaan kaikkien tukien + opintolainan päälle (lapsia on), niin mahtaako ne taas hyväksyä sossussa oppikirjoja menoiksi?
Kommentit (5)
Kirjat lainataan kirjastosta sekä kopioidaan kirjaston/muun paikan kopiokoneilla.Eri asia, jos haluat ostaa hyllyysi joitakin tieteenalasi perusteoksia.
vähän kai riippuu mitä opiskelee ja missä. Helsingissä on niin paljon eri kirjastoja, että yleensä kai ne oppikirjat löytyy niistä. Mä en muista että olisin kopioinut kirjaa enkä myöskään ostanut.
Ei niitä kirjoja tarvitse ostaa. Alasta riippuen voi olla, ettei kirjallisuutta oikeastaan edes ole.
Oon ostanut tasan 2 kirjaa, joista toisen myynyt eteenpäin ja toistakin ilman olisin luultavasti pärjännyt. Tämä siis 3 vuoden aikana.
Yleensä niitä kirjoja lainataan kirjastosta. Silloin parhaiten suunnitelmalliset ihmiset onnistuvat hankkimaan kirjat eri kirjastoista (esim. Helsingissä osakunnilla on kirjastoja). Vain joitain aivan peruskirjoja ostetaan omaksi. Yleensä kirjat on niin laajoja/niitä on niin paljon ettei kannata kopioida.
Sanoisin, että ota ongelma itsellesi vasta, kun olet päässyt opiskelemaan.