Haussa bloggaaja joka pudottanut vauvakilot nopeasti!
Löytyykö blogeja? Ei mitään teinejä kiitos.
Tarvitsen inspiraatiota.
Kommentit (17)
En ole bloggaaja koska en ehdi kamalasti roikkua netissä vapaa-aikanani mutta minulla olisi vinkki: olen yrittänyt saada reilua kymmentä ylimääräistä kiloa pois monen monta vuotta kevyesti syömällä, liikkumalla, yrittämällä ruokailla säännöllisesti pienin aterioin ja nukkua pitkiä unia. Eipä ole auttanut. Lisäksi tuntuu siltä että juomani vesi paisuttaa minua ja etenkin mahaani vaan entisestään, ihan kuin pesusientä.
4 viikkoa sitten aloin juomaan 1-2 dl kombuchateetä päivässä (aamulla ja töiden jälkeen) kun amerikkalaisen ystävättäreni sitä suositteli, oli itse laihtunut sillä 10 kiloa muutamassa viikossa. Olen pudottanut 6 kiloa kuukauden aikana, myös hiukseni ovat hyväkuntoiset ja ihoni täydellinen ja näpytön (kerrankin elämässä!). Tuota saa luontaistuotekaupasta, maksaa noin kympin pullo. Täytyy sanoa että on ensimmäinen luontaistuote joka meikäläisellä oikeasti tehoaa, kun yleensä niihin kaiken maailman puhdistuskuureihin, jauheisiin, nesteisiin ja nappeihin on vaan mennyt rahat hukkaan. Sivuoireita ei ole tullut vaikka minulla on herkähkö vatsa.
Tarkoitatko All I ever wanted?
Hän ainakin oli tosi hoikassa kunnossa vaikka vauva on pieni.
Löytyykö muita?!
[quote author="Vierailija" time="12.08.2013 klo 00:38"]
All i ever need
[/quote]
All i ever wanted on syönyt sitä iänikuista fetasalaattiaan vaan eikä juuri syönyt raskauden aikanakaan kunnolla. Eipä ihme että kilot karisi. Ei kyllä liikukaan. En ottaisi mallia. Mieluummin joku joka treenaa ja syö kunnon ruokaa.
Kotirouva Lontoossa sai vauvan viime vuonna ja palautui entiselleen suht nopeasti. Katso kesän 2012 postauksia.
[quote author="Vierailija" time="12.08.2013 klo 09:50"]
All i ever wanted on syönyt sitä iänikuista fetasalaattiaan vaan eikä juuri syönyt raskauden aikanakaan kunnolla. Eipä ihme että kilot karisi. Ei kyllä liikukaan. En ottaisi mallia. Mieluummin joku joka treenaa ja syö kunnon ruokaa.
[/quote]
Hänellähän oli raskausdiabetes tai ainakin viitteitä siihen. Lisäksi on luonnostaan hoikka ja muutenkin pienikokoinen. Mä en ymmärrä miksi syyllistetään jos joku edes yrittää syödä terveellisesti ja kohtuullisessa määrin, raskaus ei ole mikään tekosyy syödä enempää kuin normaalisti. Hän kyllä blogissaan kertoi kuinka tekee mieli kolaa sekä hampurilaisia ja hedelmiä, joten varmaan niitäkin söi jonkin verran.
Tuntuu vaan että tätä bloggaajaakin arvostelevilla ihmisiltä on hämärtynyt käsitys siitä, kuinka paljon pienikokoinen, kevyttä toimistotyötä tekevä ihminen oikeasti voi syödä (=ts. millainen energiamäärä oikesti on tarpeeksi). Lisäksi, minkä takia pitäisi treenata jos siitä ei tykkää? Treenaamisesta on tullut muotia, mutta tosiaan jos terveys on kunnossa eikä paino-ongelmia ole, niin miksei normaali arkipäivän liikunta sekä ulkoilu riitä?
Samaa mieltä seiskan kanssa, musta Karlalla oli järkevä tapa suhtautua syömisiinsä sekä raskauskiloihin. En tajua miksi pitäisi treenata heti vauvan syntymän jälkeen, ehkä kannattaisi miettiä mitä suuhunsa pistää niin ei painokaan nouse niin kohtuuttomasti. Mun mieliteot raskausaikana kohdistui onneksi suht terveellisiin herkkuihin myös, ja muutama kilo jotka ei jääneet synnärille niin tippui muutaman kuukauden aikana ihan vaan imettämisen ja vaunulenkkien ansiosta.
All i ever wanted Karlalla oli todettu raskausdiabetes, kirjoitti talvella ihan hyvän tekstin syömisistään siihen liittyen. Pieniä annoksia säännöllisesti,muistaakseni? Mutta kirjoitti myös, että raskausaikana tuli 20 kg painoa.
Ei se hiekkalaatikon reunalla hengailu riitä pidemmän päälle, jos haluaa pysyä terveenä ja selkävaivattomana. Lähinnä häiritsee nykyajan laihuuden ihannointi, kun vaihtoehtoisesti voitaisiin painottaa terveyttä, vahvuutta, hyvää kuntoa, liikkua reippaasti ja syödä normaalia kotiruokaa ilman kitudieettejä. Jos blogistilla oli raskausdiabetes, niin kannattaisi opetella hikiliikunnan harrastamista tulevien ongelmien välttämiseksi. Pelkkä laihuus kun ei terveyttä takaa.
Ei tietenkään laihuus, mutta kyllä musta nykyään painotetaan ihan liikaa toista ääripäätä: pitäisi treenata, eli käydä punttiksella monta kertaa viikossa ja sen lisäksi tehdä vaikka mitä aerobista.
Kun sellaiseen normaalikunnon ylläpitämiseen ja terveyteen riittää ihan hyvin vaunulenkit, kotityöt (esim. puutarhanhoito ja kaikki muut ulkotyöt), ulkoilu lapsen kanssa, pyöräily yms. Toki jotain painoja kannattaa nostella, jos on vaikka osteoporoosin uhka. Tottakai nykyihmisen, joka ajelee autolla joka paikkaan eikä muutenkaan tee mitään hyötyliikunnaksi viittavaa, täytyykin treenata ja harrastaa hikiliikuntaa. Kaikki eivät kuitenkaan ole tällaisia, eli joillekin voi kertyä ihan tarpeeksi liikuntaa siinä normaalissa elämässäkin.
Asiallisia kirjoituksia Karlalla ollut imetyksestä,varmaan se pudottanut kiloja. Toisaalta Kotirouva Lontoossa ei imettänyt ollenkaan,mutta hoikistui silti nopeasti.
Bloggaajahan on sairaanhoitaja, eiköhän ne tiedä miten syödä ja elää terveellisesti.
[quote author="Vierailija" time="12.08.2013 klo 09:38"]
Tarkoitatko All I ever wanted?
Hän ainakin oli tosi hoikassa kunnossa vaikka vauva on pieni.
Löytyykö muita?!
[quote author="Vierailija" time="12.08.2013 klo 00:38"]
All i ever need
[/quote]
[/quote]MMitä ihmettä? Täysin normaalikokoinen bloggari, ei edes mikään erityisen hoikka.
Magicpoksin Maj laihtui molemmista raskauksistaan tosi nopeasti. Myös Didem kertoi laihtuneensa nopeasti, mutta ei tainnut kirjoittaa blogia vielä silloin juuri raskauden jälkeen, poika on nyt vuoden ikäinen.
tinkerbella blogin heli on timmissä kunnossa. on ollut näköjään jo heti synnytyksen jälkeen.
http://pinthefuckups.blogspot.fi/2013/08/talta-nayttaa-synnyttanyt-nainen.html noi tytöt ainakin :)
All i ever need