Tsempatkaa mua.. Pitää päästä yli "siitä oikeasta"
Vaikka kuinka yritän muistella negatiivisia asioita suhteestamme ja muistankin, en voi kuin todeta miehen olleen minulle kaikkein toimivin ikinä. Parempaa on vaikea kuvitella - toivottavasti onnistun.
Mies jätti minut, koska väsyi etäsuhteeseen ja haluaa panostaa töihinsä. Ei näe tulevaisuutta meille. Rakastaa minua yhä. Emme ole yhteyksissä, mutta vaikeaa tämä on.
Miten ihmeessä tästä voi päästä yli niin, että on vielä mahdollista rakastua uudelleen?
Kommentit (12)
pelkkä välimatka tai työ ei voi olla syynä eroon, jos muuten rakastaa 100 % toista. Ja kokemusta on jo 3 vuoden ajalta ja meillä on pieni lapsikin. Kaukosuhde on persiljasta, mutta sen jaksaa, kun toinen on kuitenkin Se Oikea ja ne yhdessäolon hetket on maailman ihanimpia.
Ja niin olisi mieskin. Mutta sitten lähti alamäki, minta pikkuasiaa kasaantui. Ja mies on työuupunut, mikä saattoi olla kimmoke: ei jaksaisi mitään, ei töitä, ei lapsia, ei ikävöintiä, ei ajamista. Kivun välttämistä tämä oli - jouluna oli edessä 1 kk erojakso.
pelkkä välimatka tai työ ei voi olla syynä eroon, jos muuten rakastaa 100 % toista. Ja kokemusta on jo 3 vuoden ajalta ja meillä on pieni lapsikin. Kaukosuhde on persiljasta, mutta sen jaksaa, kun toinen on kuitenkin Se Oikea ja ne yhdessäolon hetket on maailman ihanimpia.
joten valehtelee sinulle rakastavansa jättämisestä huolimatta.
Mietipäs nyt hetki itsekin: mies RAKASTAA sinua, mutta jättää sinut koska "ei jaksa etäsuhdetta" ja "haluaa keskittyä töihinsä"?
Ja sinä uskot että tuo on rakkautta??
Älä tuhlaa aikaasi tämän miehen suremiseen. Hän ei todellakaan ollut sinulle oikea, ei millään tavalla.
Minustakaan ei voi rakastaa kun noin tekee. Mutta viimeisen puhelun alussa sanoi ettei tiedä rakastaako (ei siis pelkää loukkaavansa) mutta kun olin sanomassa hyvästejä, alkoi itkeä ja sanoi viimeisenä että rakastaa.
Mies on ylistressaantunut ja työnarkomaani, unelmafirma on ollut aina se ykkönen. Ilmeisesti sekä haluaa että ei halua minusta eroon. Ja nyt minun pitäisi jotenkin onnistua toipumaan. Voi helvetti.
Jos sevrakadtaisi, ei se sua noin huonosti kohtelis. Rakastaa rahaa ja duuniaan.
Sellainen ei sun eteen näe vaivaa, odottaa vaan sun hoitavan koko perheen, kodin ja viihtyvän yksin. Susta tulisi piika, jos olisitte saman katon alla.
Niin loppuisi etäsuhde ja etsisitte sopivan paikan asua ja paikat tehdä työtä.
Rakastuin jo 3 vuotta sitten ja hyväksyin että työ on tärkeä. Toki nyt saattaisin valita toisin, vaan enpäs tiedä - miehellä on ollut aina suorastaan taianomainen vaikutus minuun.
On asunut vuosia yksin ja auttoi kyllä minua arjessa ollessaan luonani.
Minäkin ajattelin, että jos rakastaisi, muuttaisi luokseni. Ja mies ajatteli pitkään myös niin, mutta sitten taitavat työverkostot ja -identiteetti kuitenkin olla rakkaammat.
Miten hitossa tämän voi hyväksyä, kun päätös tuntuu niin väärältä sekä itseni, että loppujen lopuksi myös miehen loppuelämän kannalta? Kuinka olla zen, kun asia ei ole käsissäni? Silti mietin koko ajan, mitä olisi tehtävissä.
vaikka onhan pareja jotka on päätyneet vuosikymmenten jälkeen yhteen kun eivät ole unohtaneet toisiaan.
Teidän tapauskessa ei liene vaihtoehtoja jos toinen ei halua enää sinua. Pakotat ajatuksesi eroon ja etsit korvikemiehen.
Mutta ei tätä elämää :(. Minun kannaltanihan kysymys kuuluu, onko kuitenkin helpompaa sopeutua ajatukseen etäsuhteesta kuin elämästä ilman minua.
taisit jo aiemmin tehdä aiheesta jonkunlaisen aloituksen.
Parisuhde muodostuu yhteisistä tavoitteista. Sinun pitää miehen kanssa keskustella mitkä ne teillä kummallakin ovat ja kohtaavatko ne.
Itse elän hyvässä etäsuhteessa, kummallekin meistä työ on tärkeä.