Mustasukkainen peittelee omaa epävarmuuttaan
Mustasukkaisuuden tunteissa kärvistelevä ihminen syyttää herkästi muita, mutta turhaan. Nykytiedon mukaan mustasukkaisuus kumpuaa omista itsetunto-ongelmista ja vaikeista lapsuudenkokemuksista, kuten hylätyksi tai petetyksi tulemisen tunteesta. Lisäksi epäluuloinen tai herkkä persoonallisuus altistaa mustasukkaisuudelle.
- Lapsuuden hylkäämisistä tai petetyksi tulemisista jää epäily loppuelämäksi. Samoin omien vanhempien uskottomuus ja pettäminen jättävät jälkensä lapsiin, jotka vaistoavat vaikeat asiat herkästi, toteaa teologian tohtori Ben Malinen. Aiemmin häpeää tutkinut Malinen on nyt kirjoittanut kirjan Mustasukkaisuus, Repivä ja rakentava tunne.
Malinen kirjoittaa, että omien ikävien puolien hyväksyminen on lähtökohta tasapainoiselle parisuhteelle ja edellytys sille, että voi hyväksyä myös toisen ikävine puolineen.
Jos torjuu omat mustasukkaisuuden tunteensa, siitä voi aiheutua tarve saada kumppanilta jatkuvasti rakkauden ja uskollisuuden vakuutteluja.
Mukaan voi tulla myös pyrkimys hallita kumppania, rajoittaa hänen elämäänsä ja sitoa hänet suhteeseen niin tiukasti, ettei hän voisi mitenkään olla uskoton tai lähteä pois. Kumppania syytellään, epäillään syyttä ja pahimmassa tapauksessa pahoinpidellään tai jopa tapetaan.
Irti suhteesta ajoissa
Mustasukkaisuus on lähtenyt käsistä, kun siihen liittyy sairaalloinen hallitsemisen tarve. Malinen painottaa, että toista ihmistä ei voi hallita eikä omistaa.
Jos jo seurusteluaikana huomaa toisen olevan mustasukkainen ilman syytä, mustasukkaisuus todennäköisesti vain vahvistuu ja pahenee. Malisen mukaan terapeutit usein suosittelevat eroamista.
- Tämänkaltainen mustasukkaisuus paranee hyvin harvoin, sillä sen taustalla ovat omat varhaislapsuuden kokemukset. Apua kyllä saisi, mutta nämä ihmiset eivät myönnä mustasukkaisuuttaan eivätkä halua apua, Malinen kuvaili puhuessaan Kirjamessuilla Helsingissä.
Malinen sanoo, että pariterapiaan menevistä pariskunnista noin kolmannes hakee suoraa apua elämää rajoittavaan mustasukkaisuuteen.
- Tätäkin suuremmalla osalla mustasukkaisuus on yksi suurimmista parisuhdeongelmista.
Suomalaista hävettää
Mustasukkaisuus voi olla myös positiivinen tunne. Jos sitä kokee vain ajoittain, tunne pysyy kohtuudessa eikä se vaivaa mieltä, se vain rikastuttaa elämää.
- Kaikistahan tuntuu hyvältä olla läheisin ja paras. Mustasukkaisuus on ok, kunhan se ei rajoita elämää. Suomessa mustasukkaisuus on tunne, jonka harva myöntää. Sitä myös paheksutaan herkästi.
Mustasukkaisuus voi myös piiloutua muiden tunteiden taakse ja näyttäytyä vihana, loukkaantumisena ja häpeänä. Tilanteen voi myös kääntää ympäri ja kokea itsensä uhriksi.
- On täysin normaalia kokea mustasukkaisuutta esimerkiksi siitä, että oma rakas ihminen antaa aikaansa jollekulle muulle. Mustasukkaisuudessa ollaan kateellisia tälle kolmannelle, joka vie huomion, Malinen sanoo.
Näissä tilanteissa on tärkeää myöntää itselleen, että on mustasukkainen ja jutella siitä esimerkiksi ystävälle.
En tiedä.