Onko riidaton perinnönjako myytti?!

Isäni ja äiti kuoleman jälkeen, vaikka meitä lapsi oli seitsemän ja jokaisella puolisot. Jaettavaakin oli, mutta ihan sovussa niistä selvittiin. pientä jäi hampaankoloon jäis nuorimman veljeni eräästä vaatimuksesta liittyen äitini hautajaisiin, mutta sekin mutinoiden jälkeen hyväksyttiin. Ei ihan pienestä kannata vetää hernettä nenään...

kun ei ole mitä jakaa ei tule riitaakaan. Nimim: kaksi perinnöjakoa kahdessa vuodessa ilman mitään riitaa

Isäni sisaruksineen jakoi ison perinnön ulkopuolisen avustuksella hyvässä yhteisymmärryksessä. Joitain esim tauluja olisi moni halunnut itselleen, mutta pystyivät sopimaan sen, miten ne arvotaan.



Kikkoja tärkeämpää on se, että ei haeta riitaa vaan vältetään konflikteja. Ehkä teillä suvussa halutaan jatkaa kiistoja ja asioita jotka hampaankolossa? Riitelyhän se ei paljoa vaadi.

Ei meillä koskaan ole ollut mitään riitoja, itsekin olen luopunut kolmesta perinöstä koska ne mielestäni eivät kuuluneet minulle vaan niille jotka nämä vanhukset hoitivat.

Masentaa katsella kuinka tuo itseään edeltävä sukupolvi käyttäytyy. Mulla on ihan sivistyneet välit omiin sisaruksiin, eikä ylennä mieltä ajatella, että noinkos meillekin vaan vääjäämättä vielä käy.

mutta sitten isä kuoli. Hänellä ja äidillä oli omistusoikeuden siirtävä testamentti, joten äiti sai siis kaiken, eikä me siskon kanssa ruvettu mitään lakiosia vaatimaan kun vanhemmat oli noin halunneet tehdä - vaikka se olikin älyttömin mahdollinen tapa jättää perintöä, koska isän jättämästä perinnöstä menee tällä tavalla tuplat perintöverot.



Mutta sitten äiti alkoi vaatia meitä lapsia maksamaan hänen perintöveronsa, perusteena että "kun tehän ne sitten loppujen lopuksi saatte". Selitimme, että niin niin, mutta silloin kun me se aikanaan saadaan, me maksetaan siitä omat perintöverot. Äiti ei millään meinannut tajuta sitä ja kun se sitten valkeni, hän teki kaiken maailman valituksia ympäriinsä. Turhaan tietysti. Tyhmyydestä sakotetaan.



Jos me lapset oltais vaadittu lakiosat, mikä olisi veromielessä ollut järkevää, aivan varmasti olis äiti tykännyt siitä huonoa ja pitkävihaisena pohjalaisena se olisi kalvannut hautaan asti meidän välejä.



Mutta siis kyllä tästäkin veroasiasta käytiin monet vihaiset puhelut, enkä olisi ikinä ennalta arvannut. En sitä, että ikänsä nuukat vanhemmat olisi tehneet noin typerän testamenttipäätöksen, enkä sitä, että tulisi tuo verokärhämä.



Haluaisin uskoa että sitten aikanaan jos (siis jos) äiti joskus kuolee, me siskon kanssa pystytään jakamaan perintö riidatta. Mutta saas nähdä millaisia riitoja me saadaan aikaan kipoista ja kannuista. Nähtäväksi jää... * koputtaa puuta *

Kyllä se onneksi voi sujua ihan sovussakin. Mutta pakko sanoa, että meidän suvussa on nyt puhjennut perintöriita (vanhempani sukupolven kesken) joka tuli minulle aivan puun takaa. En olisi ikinä uskonut, että fiksut, ennen läheiset ihmiset, joilta ei todellakaan puutu mitään, voisivat päätyä tällaiseen! Tarkalleen ottaen olen sitä mieltä, että riita johtuu yhden osapuolen ahneudesta, mutta ehkäpä näen asiasta vain yhden puolen. Joka tapauksessa tuntuu hirveän pahalta. En koskaan, kskaan toivo itseni ja sisarukseni välille samanlaista tilannetta. Viisautta ja tolkkua meille kaikille näissä asioissa!

Ei meillä koskaan ole ollut mitään riitoja, itsekin olen luopunut kolmesta perinöstä koska ne mielestäni eivät kuuluneet minulle vaan niille jotka nämä vanhukset hoitivat.