Vanhemmat! Miten paljon "boostaatte" lapsianne

Taustaksi että minä (äiti) olen akateeminen ja mies ammattikoulusta valmistunut.



Emme missään nimessä pyri ohjailemaan lapsia mihinkään tiettyyn koulutukseen tai ammattiin. Ihan omia kiinnostuksiaan saavat seurata, olipa se kiinnostus sitten lukio ja korkeakoulu tai ammattikoulun joku linja. Pääasia että löytää oman paikkansa elämässä ja pystyy itsensä elämättämään työllään aikuisena.



Kouluiässä on toki korostettu sitä että peruskoulu kannattaa hoitaa kunnolla, että sitten on mahdollisimman paljon valinnan mahdollisuuksia kun pitää valita jatkosta, mutta ei ole mitenkään stressattu siitä. Molemmat nyt näyttävät olevan (11 ja 13 vuoden ikäisiä nyt) kyllä samanlaisia lukutoukkia ja matematiikka- ja tietokonenörttejä kuin minäkin joten melkein veikkaisin että lukioon ja johonkin korkeakouluun varmaan menevät, mutta jos eivät niin valitse niin meillä vanhemmilla ei ole mitään sitä vastaan.

mutta en jotenkin jaksa ajatella, että lapsienkin pitää olla. Toki lukio olisi hyvä käydä nin elämssä on noita vaihtoehtoja enemmän tarjolla, mutta jos joku lapsista haluaa vaikka puusepäksi (mikä on keskimmäisen kohdalla ihan mahdollinen vaihtoehto, rakastaa käsillä tekemistä) niin mikäs siinä? Töitä on kuitenkin tehtävä 40v vähintään, eikö ole paras että työstään nauttii?

mutta kyllä lapset itse päätökset tekee. mun vanhin poika aloitti yliopistossa, mutta jätti ekan vuoden kesken ja vaihtoi maata ja koulua. tytär kirjoitti kesällä, eikä ole tehnyt mitään sen koomin, vaikka paikka yliopistossaa olikin. ei vaan lähtenyt, kun ei ollutkaan just sitä mitä halus. minkäs tälle voi, toivottavasti aloittaa tänä syksynä sitten.

siitä meillä on lähdetty, että kaikki kirjoittaa ylioppilaaksi. meidän perheen 3. ylioppilas tulee ens vuonna ja toivon, että hän tietäis heti, mitä haluaa. on ihan erilainen kuin vanhemmat sisaruksensa.

minkäs näille voi, ite se on jokaisen elämänsä elettävä ja mokailunsa mokailtava. me vanhemmat tuetaan, tietty.

ei tarvitse. En kuitenkaan ajattele että lapsen pitäisi mennä yliopistoon, vaan toivoisin että löytyisi joku ala, mitä hän itse arvostaa ja missä viihtyy. Toisaalta vaalin kyllä sitä ajattelemisen ja oppimisen iloa, isompien kohdalla myös koulujen käymistä arvostan (siis sitä "raakaa" työtä), koulu on lasten työtä. Varmaan jos tulisi ongelmia, niin tekisin itse paljon "tukiopetusta" tai selvittelisin miksi numerot tippuu, en kovin helposti hyväksyisi toistuvasti huonoja numeroita siten, että no se vaan on tollanen seiskan/kutosen/vitosen/nelosen oppilas. Tai sitä että lapsi peruskoulun jälkeen hakisi vain johonkin ammattikoulun linjalle koska kaveritkin, vaikka ei kiinnostaisi yhtään. Oikeastaan kyllä se lukio ja yo-tutkinto on tärkeitä.



Uskoisin että meidän korkeakoulutausta näkyy jonkun verran siinä, että pienetkin tietää jo paljon asioita. Yritetään vastata niihin lasten kysymyksiin oikein, ikätasoisesti, sekä kysellä lisää tai pohtia yhdessä asioita muun puuhan ohessa. Tyyliin jo alkaen siitä että miksi kuu seuraa meitä kun ajetaan autolla tai miksi maito on valkoista tai miten lentokoneet lentää, tai sitten ihan numeroita ja kirjaimia opetellaan, tai katsellaan karttoja tai jotain lasten tietosanakirjoja. Ei mitään poikkeuksellista eikä kaikki asiat tietenkään liity korkeakouluopintoihin vaan ennemmin yleissivistykseen, mutta huomaan että kaikki ei tällaista tee ollenkaan pikkulasten kanssa.

mutta itse olen myöhemmällä iällä todennut, että olisin luultavasti paljon onnellisempi jossain käytännön ammatissa. En siis nauti koulutustani vastaavasta työstäni enkä usko koskaan nauttivanikaan. Olin nuorena ns. hyvä koulussa ja jotenkin siksi ehkä "ajauduin" yliopistoon. Siksi toivon ennen kaikkea, että lapseni valitsisivat sellaisen alan, jossa viihtyvät ja jolla voivat itsensä elättää. Ihan sama, mikä se on.

enkä tuo julki omia toiveita lasteni tulevaisuuden suhteen. Olen peruskoulun ajan läsnä, opastan, tuen ja vahvistan lasten kykyä oppia ajattelemaan realistisesti itse.



Esikoinen nyt ysillä, eikä hän ainakaan tällähetkellä halua niitä ammatteja itselleen, joita minä ehkä haluaisin :) Mutta ei hän huonosti ole hakemassa, tuen taustalla ihan täysillä.

ohjataan näkemään mahdollisuudet, ei ennalta valittun päämäärään. Lapsien oppimista pyritään tukemaan ja yhteiskuntaa ja tekniikkkaa havainnollistamaan niin, että lapset ymmärtävät, että oli kysymys sitten sähköstä tai tietokonepeleistä, ne on jokun tuottamia jne.

Itseäni ei ohjailtu mitenkään ja sen takia vietin erittäin onnellisen lapsuuden.



Tuntuu uskomattomalta, että joku muuttaisi, että saisi lapsensa tiettyy päiväkotiin. (Pääkaupunkiseudulla se asuinpaikka ei todellakaan edes takaa, mitään päiväkotipaikkaa mistään)

...olen laittanut englanninkieliseen päiväkotiin ja eskariin, siitä putkesta englanninkieliselle ala-asteelle, sen jälkeen kansainvälisen koulun yläasteelle. Pidän itsestään selvänä että lukio on seuraava, siinä olen kannustanut valitsemaan hyvän koulun joko englannin tai suomenkielisen. Toivon sen jälkeen nuoriemme hankkivan korkeakoulututkinnon ja olen valmis tarjoamaan asunnon, ruuan, autoedun ja mahdollisuuksien mukaan muutakin rahallista tukea. Tämä kaikki siksi että olen vanhoilla päivilläni saanut kaksi herranterttuani jotka ovat minulle todella tärkeitä. Miksi en panostaisi heille mahdollisuuksia hyvään tulevaisuuteen.En silti hemmottele heitä yltiöpäisesti, joutuvat osallistumaan kotitöihin, säästämään itse suurempiin hankintoihinsa. Olemme itse keskivertokoulutettuja asiantuntijoita, keskituloisia. Tulot ovat ok mutta menot kovat, kaupunkiasunto ja uusi talo maalla odottamassa eläkepäiviä. Kun on tiukkaa ja välillä on, sanotaan lapsille että nyt ei tehdä mitään kalliita juttuja vaan sitkistellään vähemmällä. Eli myös se totuus tulee selväksi että raha ei kasva puussa eikä ole aina kaikkeen mitä haluaisi.

En varmaankaan valintoja ohjaa, mutta se ero minussa voi olla, että pidän todella tarkkaan huolta, että läksyt on huolella tehty ja että koulujen käymistä arvostavat. Jos vertaan amitsut käyneisiin kavereihini, niin kyllä uskon että saavat aivan eri edellitykset elämäänsä. Minulla on laajempi tietopohja asioista, kuten koulutusvalinnoista ja mitä sisäänpäästäkseen vaaditaan, kuin näillä, perheellä parempi ja levollisempi elämäntilanne, rahaa maksaa valmennuskursseja yms. Amitsuperheissä ei korkeakouluja edes arvosteta ja tämä on tuotu ilmi jo parivuotiaalle lapselle. En väitä, etteikö poikkeuksia ole, mutta minun tuttuni ovat tällaisia.

Mietittekö, miten lapsesta saataisiin esim. lääkäri, lakimies, ekonomi,DI, arkkitehti tms. muu hyvä ammatti ja teette alustavia valintoja ja suunnitelmia miten

Ja mies akateeminen. Enempi minä painotan,että matalapalkka-alalle ei kannata kouluttautua. Ja mies taas on vähän sitä mieltä,että sillä ei juuri ole väliä miten peruskoulun käy,vaan vasta myöhemmillä opinnoilla. Toki täytyisi jonkinlaiset numerot olla päästäkseen mihin haluaa.arvostan itse kuitenkin akateemisuutta,mutta enoten yrittäjyyttä

juttuja viime vuosina, että enää toivon pelkästään, että lapset olisi onnellisia.

Asuimme ennen hyvällä alueella, josta lapset kulkivat viereisellä "slummilla" sijaitsevaan kouluun. Muutimme niin että lasten lähikouluksi tuli turvallinen pikkukoulu vähän syrjemmällä.



Miksei sitä voi joku ymmärtää?

Asuimme ennen hyvällä alueella, josta lapset kulkivat viereisellä "slummilla" sijaitsevaan kouluun. Muutimme niin että lasten lähikouluksi tuli turvallinen pikkukoulu vähän syrjemmällä.

Miksei sitä voi joku ymmärtää?

minua ei ole ohjattu (olen yo, amk:n käynyt), enkä ohjaa lapsiani, kannustan kyllä ja asioista jutellaan kotona, paljonkin. Lapsillani on erityispiirteitä ja mm lukihäiriötä, joten koulunkäynti on takunnut jo ala-asteelta lähien. Tällä hetkellä tärkeältä tuntuu vain, että voisivat jotain kautta päätyä ammatillisiin opintoihin ja sitä kautta työelämään.

olen akateemisesti koulutettu, samoin mieheni, ns. "hyviltä" aloilta.



Mies on edennyt hienosti työelämässä ja minäkin ihan ok, mutta mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä vähemmän minulla on minkäänlaisia ura-ambitioita. Pääsin aika nuorena heti valmistuttuani aika näkyvään ja hyvään työpaikkaan ja asemaan ja silloin oli tietenkin suuret suunnitelmat. Lapset saatuani olen huomannut olevani pikemminkin downshiftaaja-luonne, enkä ole ollenkaan tyytyväinen työkuormaani, paineisiin ja stressiin, riittämättömyyteen ja siihen, että oikeasti haluaisin olla päiväkodin hoitaja kuten nuoruuden haaveni oli :)



No joo, pitkä alustus, mutta minulle on tästä syystä ollut hyvin, hyvin tärkeää, että lapset valitsevat sellaisen suunnan elämälle, joka tekee heistä tyytyväisiä. Oli se sitten putkimies, parturi-kampaaja, tradenomi tai tohtori.



Toki lasten ollessa vielä alakoululaisia, olen tyytyväinen esim. siihen, että olemme ulkomailla asuessamme pystyneet tarjoamaan heille monipuolisen kielitaidon ja hyvät koulut joissa heistä kasvaa kansainvälisyyteen positiivisesti (toivottavasti myös jatkossa) suhtautuvia. Se, miten he näitä eväitä sitten elämässä käyttävät on heidän valintansa.



Sen verran sanoisin tuosta koulutuksen periytymisestä, että aika moni akateemisesti koulutettujen vanhepien lapsista, mukaanlukien serkkuni ja siskoni ovat jossain vaiheessa suunnitelleet ammattikoulua, mutta päätyneet kuitenkin lukioon ja sieltä sitten lopulta just näihin arvostettuihin ammatteihin.



Sitten oli se esim. oman kouluni kuohukerma toki erikseen, johon kuului pörssiyhtiöiden pääjohtajien ja ylituomareiden ja ylilääkäreiden lapset, joille oli jo lukiossa täysin selvää mihin he menevät ja ovat menneet aikalailla sitä polkua pitkin: lukio - korkeakoulu - harjoittelu arvostetussa paikassa - valmistuminen - vakituinen työpaikka arvostetussa yrityksessä - omistusasunto - naimisiin - 2 lasta - uraputki.

muistuttanut välillä, kun lapsi löysäilee, että ilman opiskelua ei elämässä pärjää, ja vaikka nyt ei kiinnostaisi opiskella, niin joskus ihan varmasti kiinnostaa. Eli kannattaa sen verran jaksaa lukea, että todistus ei ihan surkea ole, niin pääsee jatko-opiskelemaan sitten jos/kun se kiinnostaa.



Korkeakouluopintoihin en erityisemmin innosta, mutta mainitsen ne kyllä aina vaihtoehtona, eli tavallaan en sulje pois mahdollisuutta, että joskus saattaisi yliopistoonkin eksyä. Jos kiinnostaa.



Uskon, että vanhempien puheilla on suuri merkitys, lähinnä sillä, arvostaako vanhemmat korkeakoulututkintoa vai ei. Jos jo kotoa lähtee ajatus, että se on ihan ajanhukkaa, niin tuskinpa sinne kovin herkästi hakeutuu. Minusta se ei ole ajanhukkaa, jos sellainen ammatti kiinnostaa, jossa se on tarpeellinen, mutta en pidä sitä mitenkään itsetarkoituksena, ei yliopistoon ole mentävä vain siksi, että saisi maisterin paperit.



Tosin uskon ja toivon, että vähintää ammattikorkeakoulututkinnon tyttö suorittaisi, ja varmaan vähän siihen suuntaan vihjailen. Tyttö opiskelee tällä hetkellä kaksoistutkintoa lähihoitajaksi, ja vaikka se onkin tärkeä ammatti, niin kovin hyvää palkkaa sitä ei taida saada. Ja vaikka palkka ei ole tärkeintä, niin jos on lapsena jo tottunut aika korkeaan elintasoon, voi olla vaikeaa olla tyytyväinen pienipalkkaisessa työssä. Mutta ei toki mahdotonta, ja tyttö saa toki tehdä kuten itse parhaaksi näkee. Koska niin se joka tapauksessa tekee.... ;)

vielä aika pieniä (8v. ja 5v.). Sen verran on boostattu, että molemmat on opetettu lukemaan ennen koulua (nuorempi oppikin jo nelivuotiaana) ja esim. englanninkieltä, matematiikkaa, kirjoittamista ym. harjoiteltu omin päin. Lapsille yritetty tehdä selväksi koulunkäynnin tärkeyttä mutta myös sen etuja - miten hienoa on, että Suomessa kaikki lapset pääsee kouluun ja siellä saa oppia kaikkea kivaa ja hyödyllistä (eikä tarvitse nelivuotiaasta alkaa ompelemaan jalkapalloa pimeässä tehtaassa 12h/pv...). Ulkomaanmatkoilla lapset on huomanneet itse, miten tärkeää ja hyödyllistä on oppia vieraita kieliä. On tehty selväksi, että jos haluaa hyvin palkatun ja mukavan ammatin, täytyy sen eteen nähdä vaivaakin ja että vaikka jalkapallo on kivaa, vain todella harva päätyy jalkapalloilijaksi ammatiltaan - urheilu ja taiteet, musiikki ym. on kivoja harrastuksia, ammatiksi ei kannata tähdätä ellei ole todella erityisen ja harvinaisen hyvä siinä. Äidinkielen hyvän osaamisen lisäksi matematiikka ja luonnotieteet sekä hyvä englanninkielen (ja mielellään myös yhden tai kahden muun tärkeän kielen eli esim. kiina, espanja) osaaminen tärkeää. Toistaiseksi näillä mennään.

Se ammatti saa kelvata meidän kakaralle.